Pelaajan puolison avoin kirje

yksinäinen

Rakkaani,

on helppo myöntää, etten täysin ymmärrä elämäsi raskautta, kaiken kokemasi painoa, päivittäisen taistosi tuskaa. Kertomasi kuulostaa rankalta, mutta saan sen kuvan, että siinäkin jätät osan kipuilustasi kertomatta.

Se on sinun kokemuksesi, ne ovat sinun tunteitasi, kaikki tosia ja kaikki ne tahdon tuntea ja ymmärtää.

Ja nämä ovat minun tunteitani.

Iloitsen ja kiitän sinusta. Rakastan sinua!

Ja vihaan tablettiamme.

Tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi. Olla nyt palavan mustasukkainen tabletille, elottomalle esineelle, jonka itse kannoin kotiimme.

Vihaan kosketusnäyttöä, joka saa nyt kätesi, jotka kerran hellivät minua. Halveksin laitetta, joka saa nyt silmäsi, ne hurmaavat, jotka aiemmin katsoivat minuun ihaillen. Inhoan Peliä, joka vei ajatuksesi.

Sanot, että voit hyvin tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Ja jätät seuraavan lauseen kesken.

Ehkä pelaat, koska elämäsi tämän hetken merkitys on piilossa ja Peliltä saat välitöntä hyvää palautetta, onnistumisen kokemuksia ja yhteyttä muihin — asioita, jotka ovat oikeassa elämässä kaukaisia haaveita? En tiedä.

Mutta sen tiedän, että ilta on pahin. Kun olemme kahden. Tai siis olimme, aikana ennen Peliä. Se oli upeaa. Nyt kahden olette te.

Iloitsen hetkistä, jolloin vaivaannut nostamaan katseesi ruudusta, mutta ilo on useimmiten lyhyt. Minulle ilta merkitsee hylkäämistä ja yksinäisyyttä. Kakkossijaa. Aikaa, huomiota ja läheisyyttä on rajallinen määrä. Ne ovat nyt Pelillä.

Silmäsi loistavat, kun kerrot kuinka Peli antaa sinulle lepoa pitkän päivän jälkeen. Kerrot kuinka jaksat taas pelattuasi. Se kuulosta upealta ja iloitsen puolestasi, mutta samalla kaipaan sinua.

Voisin kenties tottua poissaoloosi, mutta en halua typistää elämääni. Sinä olet oleellinen osa minua.

Toisaalta, se saa minut pohtimaan sinun elämääsi ja kuinka minä siihen liityn. Koen itseni usein turhaksi, toisinaan myös taakaksi.

Välillä hourin onko tämä jokin sairas juoni, jolla maksat potut pottuina. Annat minun kokea saman, jonka itse koit vuosia sitten. (Kyllä, olen tainnut katsoa liikaa elokuvia.)

Tämä olisi helppoa, ellen tietäisi paremmasta. Paljon paremmasta: ajasta ennen Peliä.

Arvaan mitä ajattelet.

– "Älä ole drama-queen."

Tuo kuningatar on ehkä kaukaa haettu, mutta draama? Saattoiko se olla draamaa, kun lopetit pelaamisen?

– "Mä en tajuu, miten mulla oli aikaa siihen."

Ja viikon kuluttua jatkoit, käyttäen entistä enemmän aikaa ja energiaa. Ehkä se oli draamaa. Joskaan ei sinulle. Sinulla vaikutti olevan kivaa.

Omaa kivaa.

Perkele.

Minä haluan yhteistä kivaa. Minä haluan sinut. Minä haluan, ei, TARVITSEN rakkautta.

Huomaan yöllä, että jo unohtunut tapa nostaa päätään. Rakkauden korviketta saisi netistä.

Välillä on unohtua, että se ei lopulta taltuta janoa. Minä rakastan SINUA, tarvitsen SINUA.

En tahdo viedä sinulta mitään pois, kieltää mitään. Pelaa, pelaa, mutta saisinko sinut jakamattomana, kokonaan, edes illalla, edes hetkeksi.

Abstrakti "hetki" taitaa olla meille eri asia. Olisiko puoli tuntia liikaa pyydetty?

Voisitko unohtaa Pelin 30 minuutiksi? Katsoa, koskea minuun? Kuunnella ja kertoa? Olla vain, minulle?

Kun kirjoitan tuon puoli tuntia, sen tuntuu valtavalta pyynnöltä. Samoin tuntuu vaikealta pyytää sinut vain itselleni. Enhän voi edes sanoa, että olisin ansainnut sinut tai aikaasi.

Pyydän sinulta lahjaa kykenemättä lupaamaan mitään vastineeksi.

Tai voin minä jotain luvata. Lupaan rakastaa. Lupaan sen, että edelleen tahdon viettää kanssasi iltaa. Tahdon olla sinun. Tahdon antaa sinulle sen, minkä Peli nyt antaa. Ei se ehkä ole paljon, mutta defenssit ovat ajamassa minua toisaalle.

Minua pelottaa. Tulevaisuus pelottaa. Kuinka meille käy, jos tämä jatkuu, ehkä muuttuen yhä vakavammaksi?

Ilta toisensa jälkeen kun toivoo ja pettyy, ei kipu ehdi täysin laantua, kun uusi ilta ja uudet pettymykset jo odottavat. Ei minun tarvitsisi pettyä, ei kärsiä. Voisin kovettaa itseni, voisin tyytyä kakkossijaan ja irtominuutteihin, mutta se ei voisi olla vaikuttamatta suhteeseemme ja hyvinvointiimme.

Suhdettamme ei ole rakennettu tällaiseen. Joillekin nykyinenkin järjestely olisi kenties unelmaa, mutta minä en ole joku, emmekä me ole jotkut muut. Me olemme me ja minä olen rakastunut sinuun korviani myöten.

Rakastunut? Ihan totta. Ehkä se on osittain rakastumista saavuttamattomaan, mutta tuntuu lohduttomalta ajatella, että oma puoliso olisi tavoittamattomissa.

Olen koettanut psyykata itseäni siihen, että kaikki on hyvin ja irtominuutitkin ovat arvokkaita. Että kaikki on vain korvien välissä. Että oikeasti ei ole hylkäämistä, kipua tai kakkossijaa. Olen koettanut ja olen epäonnistunut.

En pidä epäonnistumisesta. Haluan onnistua, mutta kaikista mieluiten onnistuisin sinun kanssasi.

Minulla on ikävä sinua. Raastava ikävä.

Toivon koko sydämestäni, ettet lue tätä syytöksenä. Tein parhaani, mutta huomaan silti, että kirjoitin hetkittäin syyttäen tai liioitellen. Anteeksi! Pyydän, katso sanojen taakse.

Ei, tämä ei ole syytös sinua kohtaan. Kaikki nämä tunteet ja niiden taustalla vaikuttavat tarpeet, ne ovat kaikki minussa. Pyydän niihin kuitenkin apua sinulta.

Haluathan auttaa?

Minä kerroin omat kaipuuni. Kerro sinäkin. Mitä minä voin tehdä sinulle tai meille?

Kuinka meillä molemmilla olisi hyvä olla?

Rakkaudella,
puolisosi

Pelaajan Puoliso

Pelaajan puoliso on upean ihmisen puoliso.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€