Pelastakaa johtajat!

fatigue-management

Olen tänään hiukan erikoisella asialla. Onhan tapana syyttää työpaikkojen huonovointisuudesta johtajia ja esimiehiä. Mutta minun aikomukseni onkin nyt puolustaa heitä. Enkä tee sitä olemalla sinisilmäinen tai puolueellinen, vaan pyrkimällä ymmärtämään heitä. Mistä lopulta johtuu, että niin harva johtaja ja esimies osaa johtaa ihmisiä?

On totta, että suuri osa uupumuksesta työpaikoilla selittyy huonolla johtamisella ja esimiestyöllä. Saattaa myös olla totta, että suomalainen johtaminen ylipäänsä on vaikeuksissa ja usein varsin kömpelöä ja jopa tuhoisaa, kun puhutaan ihmisten johtamisesta. Työssäni kohtaan karmivia esimerkkejä siitä, miten ihminen on tullut julmalla tavalla kohdelluksi ja miten tästä syntynyt pahoinvointi syö häntä sisältä ja heijastuu lopulta koko hänen perheeseensä.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun aloin tehdä työtä ihmisten parissa. Olen istunut aitiopaikalla ihmisyyteen, sillä vastaanotolleni, koulutuksiini ja luennoilleni hakeutuu yleensä henkilöitä, joilla on rehellinen pyrkimys olla totta ja näyttää haavoittuvuuttaan. Juuri tämä on tehnyt työstäni aitiopaikan. Kun näin pitkään istuu paljaan ihmisyyden äärellä, ei voi välttyä oppimasta asioita.

Ehkä kaikkein keskeisin asia, jonka olen oppinut on, että kun menee riittävän syvälle ihmisyyden kivijalkaan, sieltä löytyy perustavaa laatua oleva syvä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve. Kaipaamme sitä, että joku tekee invaasion yksinäisyyteemme. Kaipaamme yhteyttä, kaipaamme itse asiassa rakkautta. Voi jopa sanoa, että me ihmiset olemme rakenteellista rakkauden tarvetta.

Tämä tosiasia ei poistu työpaikoilla, vaikka sitä kuinka yrittäisimme. Nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarve on osa meitä ja se ohjaa kaikkea tekemistämme. Jos siis esimiehemme ei kohtaa meitä, ei näe eikä kuule, se johtaa syvään ihmisyyteemme kohdistuvaan loukkaantumiseen. Se osuu kivijalkaan, sinne missä olemme haavoittuvimmillamme. Siksi se alkaa syödä voimavarojamme enemmän kuin itse työ. Johtajat ja esimiehet ovat siis todella avainasemassa, kun pitäisi luoda työhyvinvointia. Tästä ei ole epäilystäkään.

Mutta yhtä vankka tosiasia on, että myös johtajat ovat ihmisiä. Ei johtajaksi pääseminen tai joutuminen häivytä heissä olevaa ihmisyyttä. Asema ei poista heidänkään rakenteessa olevaa nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarvettaan. Miksi me sitten odotamme johtajien olevan aina vahvoja? Mikseivät he saisi olla heikkoja ja tarvitsevia? Miksi heikkoutensa näyttävä johtaja ei ole mielestämme uskottava? Eikö tämä johda siihen, että johtaja helposti alkaa luoda vahvuutta, joka perustuu heikkouden kieltämiseen? Siihen, että johtaja alkaa kerätä sisäisiä taakkoja ja ohjautua pelosta? Kokea, ettei hän riitä, ei osaa eikä saa olla inhimillinen. Missään nimessä hän ei saa väsyä eikä tarvita apua. Avun tarvitseminen merkitsee epäonnistumista ja lisää huonouden tunnetta.

Eikö ole niin, että johtajan yksinäisyys kasvaa liian suureksi, jollei hän koskaan saa näyttää omaa heikkouttaan ja tarvita muita? On selvää, että johtamiseen kuuluu tietty määrä yksinäisyyttä ja sen sietämistä, mutta se ei saa olla liian suuri, koska se johtaa turvattomuuteen ja turvattomuus synnyttää pelkoa. Pelosta ohjautuva johtaja on pelottava johtaja, koska hän kokee sisäisesti olevansa koko ajan uhattu. Ja juuri tällainen pelosta syntynyt johtaminen ajaa ihmisten yli ja synnyttää uupumusta.

Miten sellainen ihminen, joka kantaa sisäisiä taakkoja, kokee riittämättömyyttä ja on koko ajan sisäisesti uhattuna, voisi aidosti kohdata toisen tarvitsevan ihmisen? Ei mitenkään. Ei voi antaa toiselle sellaista mitä itsellä ei ole. Ja jotta itsellä jotain olisi, se pitää jostain saada.

Me ihmiset välitämme sitä mitä me olemme, emme niinkään sitä mitä me yritämme olla. Se mitä me olemme, on paljon voimakkaampi viesti kuin se, mitä me sanoilla viestimme. Ihmiset vaistoavat johtajan pahoinvoinnin. Me luemme toisiamme tunnetasolla ja tiedämme enemmän kuin ehkä tiedämme tietävämme. Sisäisiä taakkoja kantavaa johtajaa ympäröi miinakenttä. Häntä pitää varoa, hänen lähellään ei voi olla oma itsensä, on varottava astumasta miinaan.

Jotta johtajalla ja esimiehellä olisi voimavaroja aidosti kohdata alaisensa ja olla tälle läsnä, hänen täytyy voida itse hyvin. Miten tähän päästään? Ensi alkuun tämä tulisi tiedostaa. Pitäisi oppia ymmärtämään, etteivät johtajat ja esimiehet ole tehokkuuskoneita vaan ihmisiä. Pitäisi syntyä myötätuntoa myös heitä kohtaan. Hyväntahtoisuutta. Tämän hyväntahtoisuuden tulisi sitten johtaa kulttuuriin, jossa keksitään keinoja johtajien hyvinvoinnista huolehtimiseen. Ihminen on niin kekseliäs olento, että hän ratkaisee ajan mittaan kaikki ongelmansa. Mutta ei ennen kuin hän on ne tiedostanut. Ja tässä ihminen taas ei ole kovin hyvä. Tosiasiat kielletään ja eletään epätodellisuudessa niin pitkään kuin se suinkin on mahdollista. Tällä tavalla luodaan pahaa oloa, joka sitten voi lopulta synnyttää kärsimystä joka johtaa uuteen tietoisuuteen.

Ehkä meillä on jo riittävästi tätä pahaa oloa, jotta voisimme siirtyä johtajien ja esimiesten syyttelystä siihen, että alkaisimme aidosti välittää heistä, olla heitä kohtaan hyväntahtoisia. Aivan eri asia on tietysti sitten se, että suostuuko johtaja tunnistamaan ja tunnustamaan avuntarpeensa ja heikkoutensa? Vai onko hän jo liian sairastunut omaan vahvuuteensa. Muutokseen tarvitaan aina terve sairaudentunto, se on ensimmäinen merkki tervehtymisestä.

Tommy Hellsten

Tommy Hellsten on on tunnettu terapeutti ja kirjailija, jonka uusin kirja ja hänen pääteoksensa ”Tähän olen tullut” ilmestyi 2016. Hän pitää webinaareja elämän tärkeimmistä teemoista osoitteessa www.tommyhellsten.com.

 
  • Tätä kannatti odottaa. Johtajan tehtävä on johtaa, ihmisiä JA ihmisenä. Valheelliseen vahvuuteen sairastunut johtaja on miinakenttä, joka väistämättä epäonnistuu tehtävässään.

  • Ihmisyyttä, inhimillisyyttä, keskeneräisyyttä meissä kaikissa, myös johtajissa. Olkaamme siis armollisia itsellemme ja muille.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€