Olemmeko siirtymässä kohti heikkouskulttuuria?

Olemmeko siirtymässä kohti heikkouskulttuuria?

Ai mitä heikkouskulttuuria?

No, tiedättehän. Kautta maailmanhistorian valta ja voima ovat keskittyneet pääasiassa hyvätuloisille, koulutetuille valkoihoisille miehille. Tämä suhteellisen pieni ihmisryhmä on hallinnut yhteiskuntaa niin poliittisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti kuin muillakin tavoilla. Sen lisäksi se on käytännössä kontrolloinut, mistä julkisesti keskustellaan ja miten.

Oikeastaan koko maailmanhistoria onkin ollut voimakulttuuria, jossa henkilön valta ja voima ovat olleet suoraan verrannollisia siihen, minkälainen vaikutus tällä on maailman kulkuun ollut. Jos sinulla oli valtaa, olit tärkeä. Jos ei ollut, huono juttu sinulle.

Tästä näkökulmasta maailma onkin viime vuosikymmenten aikana muuttunut huomattavasti paremmaksi. Ihmisoikeuksien nousu sekä erilaiset tasa-arvo- ja vähemmistöliikkeet ovat parantaneet sorrettujen ja muuten heikompiosaisten elämänlaatua ja yhteiskunnallista asemaa.

Viime vuosina olemme saaneet todistaa myös erilaisia itsensä hyväksymiseen keskittyneitä kansanliikkeitä, on kyseessä sitten ollut erityisherkkyys, ylipaino, mielenterveys tai mikä vain. Kautta linjan näiden liikkeiden sanoma on ollut "Sinun ei tarvitse mukautua ulkoa annettuihin muotteihin. Kelpaat juuri tuollaisena."

On tunnettu fakta, että ihmisen terveydelle, niin fyysiselle kuin henkisellekin, on ensiarvoisen tärkeää a) tuntea itsensä hyväksytyksi muiden silmissä ja b) hyväksyä itse itsensä. Siksi nämä viime vuosikymmenien aikana ilmenneet kehityssuunnat ja liikkeet ovat olleet äärimmäisen positiivinen asia tuhansille ellei jopa miljoonille ihmisille.

Olen kuitenkin alkanut miettiä, onko tällä kehityksellä myös varjopuolia.

Mutta eikö ole vain hyvä asia, että ihmiset tuntevat itsensä hyväksytyiksi ja hyväksyvät itse itsensä? Eikö ole vain positiivista, että vähemmistöt ja heikompiosaiset saavat äänensä kuuluviin?

Epäilemättä, mutta tuskin on olemassa asiaa, jolla ei olisi jonkinlaista sivuvaikutusta.

Mitä enemmän yhteiskunnassa vahvistuu ajatus "olet hyvä juuri tuollaisena", sitä vähemmän meillä on syitä kehittyä paremmiksi, olivat nämä syyt sitten keppiä tai porkkanaa. Mitä suotta, jos olen hyvä juuri tällaisenakin?

Vajaat pari viikkoa sitten Maaret Kallio kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan "Sydämen ääntä ei aina kannata kuunnella – se tarjoaa usein vain hetken mielihyvää" samasta teemasta: sydäntään tai fiilistään kuuntelemalla päätyy usein siihen yksinkertaisimpaan ja laiskimpaan ratkaisuun.

Ongelma on siinä, että tyytyväisyys itseen periaatteessa edellyttää omalla mukavuusalueella pysymistä, mutta ihmisenä kasvaminen vaatii tuolta mukavuusalueelta poistumista.

Voi toisaalta olla, että tämänkaltainen analyysi ei täysin tavoita ongelman ydintä. Ihmiset ovat monimutkaisia olentoja täynnä erilaisia todellisia sekä näennäisiä paradokseja, eivätkä ihmiset aina toimi loogisesti.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä useammin minulle on tullut vastaan tilanteita, joissa joku on päättänyt kehittää jotain piirrettään – ei siksi, että inhoaisi tuota piirrettä itsessään, vaan siksi, että on vihdoin päässyt sinuiksi tuon piirteensä kanssa. Vasta tämä sinuiksi tuleminen on laukaissut sen, mitä tämä ihminen on mahdollisesti vuosia tavoitellut: halun kehittää itseään.

Toisin sanoen nämä ihmiset ovat viettäneet vuosia miettien, että heidän pitäisi mennä epämukavuusalueelleen, mutta eivät ole uskaltaneet. Ja vasta sen jälkeen, kun he ovat ymmärtäneet, ettei heidän täydy mennä sinne, he ovat uskaltaneet mennä sinne.

Onko tämä kehitys heikkouskulttuurin ansiota? En suoraan sanottuna tiedä. Mutta jos olemme matkalla kohti heikkouskulttuuria, toivon, että se lopultakin vie meitä eteenpäin ja tekee meistä kaikista lopulta vahvempia ja parempia ihmisiä. Ehkä silloin voimme saavuttaa sen paradoksaalisen utopian, jossa samanaikaisesti olemme tyytyväisiä itseemme, mutta haluamme siitä huolimatta – tai juuri siksi – kehittää itseämme paremmiksi ja vahvemmiksi.

Jussi Kari

Kirjoittaja Jussi Kari on lakimies, joka harrastaa tietokonepelejä, japanilaisia piirrettyjä sekä sarjakuvia. Kari on yksi Kehittyvien conien Suomi ry:n perustajista ja toiminut Desucon-tapahtuman pääjärjestäjänä. Sen lisäksi hän tykkää kuuteista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€