Itseluottamuksen varmistaja – itsevarmuusko?

1990-luvulla arvostettiin johtamisessa ja itsensä johtamisessa aivan erityisesti itsevarmuutta: I can do it! We can do it! Amerikkalaiset gurut ja mainosmaailman sankarit latelivat muille malliksi järkähtämätöntä itsevarmoja mielipiteitä siitä, miten asiat ovat ja miten niitä tulee muuttaa. ”Sinun ongelmasi on hitaus. Asia on näin.” Urheilijat "tiesivät" olevansa voittajakunnossa.

Donald Trump on tuonut itsevarmuuden takaisin näyttämölle liiankin kanssa. Jos asiassa on jotakin hyvää, se on itsevarmuuden haittapuolien maailmanlaajuinen huomaaminen.

Itsevarmuus on oikeastaan lapsenomainen tila, sukua kaikkivoipaisuuden harhalle. Se on kuin päättyvä, yksisuuntainen tie, ei avoimeen dialogiin, rikastavaan vuorovaikutukseen etsiytyvä. Itsevarma ei havainnoi tilanteita ja niiden muutoksia, eikä näe edes kahta, puhumattakaan useampia erilaisia vaihtoehtoja.

Itseluottamus on astetta pehmeämpi, 2000-luvun suosikki. Itseluottamusta tarvitaan, jotta uskaltaa oppia uutta, kokeilla rajojaan, ilmaista itseään, olla oma itsensä. Itseluottamus ei ole kaikkivoipaisuutta, mutta se on sukulainen omavoimaisuudelle.

En usko itseluottamuksenkaan tehoon. Se on kuin pyörän kumi, jossa on pieni reikä. Pumppaat sen lähtiessäsi pinkeäksi ja matka sujuu rattoisasti rallatellen, kunnes tulee vastaan katukivetys. Kas, vanne kolahtaa kiveen, kumi ei olekaan enää täysi. Nyt tarvitaan pumppu ja äkkiä, tai en pääse perille! Ehkä kumi jopa puhkeaa, enkä toden totta pääse perille.

Itseluottamuksen tarve herää vastoinkäymisissä ja epävarmuuden tilanteissa. Vasta kun sisäistä herkkää kohtaani koetellaan, tarvitsen itseluottamusta. Kuinka ollakaan, en tule pumpanneeksi kumia puoli kilometriä ennen katukivetystä. Siksi itseluottamus on usein kuin levähtäisi nojaamaan pahviseinään. Juuri silloin, kun sen tukea tarvitsee, se kaatuu. Itseluottamusta on vaikea varastoida – tai varaston avaimet ovat liian kaukana, kun niitä tarvitsee.

Itsevarmuutta vai itseluottamusta? Joskus on parempi ihan ilman.

Itseluottamuksellekin on onneksi vakaampi vaihtoehto: luottamus. Jos johdonmukaisesti toimin parhaan kykyni mukaan, voin luottaa sen riittävän. Enhän edes lopulta voi muuta. Haasteet ratkeavat myös silloin, kun juuri minä en kykene niitä selvittämään. Haasteet ratkeavat usein jopa paremmin, kun en luota itseeni.

Kun itseluottamus keskittyy siihen, olenko minä riittävä, luottamus pitää sisällään uskon siihen, että minä en ole ratkaisevan tärkeä. Ei haittaa, jos en ole riittävä! Ei tarvitse keskittyä itseen, voi keskittyä siihen, minkä uskoo ja on oppinut olevan paras tapa toimia. Luottamus osaa myös etsiä parhaan osaajan kuhunkin tilanteeseen.

Itsevarmuus ajattelee: ”Minä olen virheetön. Minun ei tarvitse kasvaa, oppia, eikä huomioida muita ihmisiä tai näkökulmia.” Usein itsevarmuus kostautuu.

Itseluottamus ajattelee: ”Minä selviän. Minä uskallan. Minä osaan. Minä voin kokeilla. Minä kestän epävarmuutta.” Joskus itseluottamusta ei vain löydy tai se ei riitä. Monissa tilanteissa minä itse ei riitä.

Luottamus ajattelee: ”On helpottavaa ja armollista, että se, mitä minä teen ja osaan, ei ole lopulta tärkeintä. Otan selvää ja valitsen kulloinkin parhaan tavan toimia. Teen ja yritän parhaani aina kun jaksan ja pystyn. Joku osaa tarvittaessa minua paremmin. Asiat järjestyvät silloinkin, kun minä en jaksa tai osaa. Parhaat ratkaisut löytyvät yhdessä. Voin luottaa siihen, että saan apua, kun tarvitsen.”

Kun itseluottamus häilyy, luottamus säilyy.

P.S. Todettakoon tämän kirjoituksen olevan vain yksi näkökulma. Luotan siihen, että paljon lisää ja parempia löytyy. Ehkä juuri sinulta?

Isa Merikallio

Isa Merikallio on Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittaja. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo hyveiden voimaan kaikilla elämän osa-alueilla.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€