Sinulla on velvollisuuksia

Ihmisoikeuksista puhuminen alkaa aikamme yltäkylläisyyden keskellä saada jo huvittavia piirteitä. Mikään ei tunnu olevan tarpeeksi. Oikeuksien määrä on kuin loputon seisova pöytä, jonne tuodaan jatkuvasti lisää ruokalajeja. Miksi kukaan ei puhu velvollisuuksista?

Olemme hemmoteltua kansaa. Historian näkökulmasta elämme satumaisen runsauden keskellä. Jos meiltä puuttuu jotain, voimme vain alkaa vaatimaan halujemme tyydyttämistä ja vedota oikeuksiimme. Pelkkä olemassaolomme oikeuttaa meidät videopeleihin ja aurinkorantoihin. Meitä edeltäneille sukupolville Suomi olisi kuin aikuisten Disney World.

Mielensäpahoittajat

Oikeuksien vaatiminen ei ole tehnyt meistä onnellisia. Jokaisella eturyhmällä on lupa olla kiukkuinen ja katkera ihmisoikeuksiensa loukkaamisen nimissä.

Hyvää elämää ei rakenneta vaatimalla ja valittamalla. Uhriutumisen aikaan kuuluvat loputtomasti kasvavat oikeudet, mutta sisältöä ja merkitystä elämään saa kantamalla vastuuta.

Ihmisoikeuksien nimissä aikamme mielensäpahoittajat osoittavat kovaan ääneen, mitä toisten olisi heille tarjottava. Älä vaadi toisia tarjoamaan sinulle kaikkea kivaa. Ole hyödyksi! Pyri vähentämään toisten tuskaa. Siinä on elämään sisältöä ja merkitystä. Velvollisuudet vapauttavat itsekeskeisestä rajattomien oikeuksien yliannostuksesta.

Pidä huoli itsestäsi

Ensimmäinen velvollisuutesi on pitää huolta itsestäsi. Monilla on ohjeita toisille, mutta jospa pitäisimme huolta edes itsestämme. Se on velvollisuutemme.

Vastuunottamisen minimitaso on siinä, että pitää huolen omista asioistansa. Älä ole toisille vahingoksi, taakaksi tai harmiksi. Tietenkään kaikki eivät tähän pysty, mutta jokaisen tulisi aktiivisesti tavoitella tätä.

Älä ulkoista sinusta huolehtimista toisille ihmisille. Pidä sinä huoli itsestäsi – toisten ihmisten puolesta. Pidä huolta taloudestasi ja terveydestäsi. Älä tee vahinkoa toisille. Älä ole taakaksi toisille. Pidä lupauksesi.

Voi olla paljon vaadittu, että olisi hyödyksi. Velvollisuutesi on kuitenkin aktiivisesti tavoitella, että et ole toisille rasitteeksi, kuormaksi tai vahingoksi.

Täytä omat tarpeesi ja vaatimuksesi. Ota lapio käteen. Tuota sen verran, että kykenet pitämään huolta itsestäsi. Sinun täytyy tuottaa itsellesi ensin, että voit auttaa myös toisia. Toisten auttaminen on jo seuraava askel. Ota kuitenkin ensiksi omistajuus ja vastuu omasta elämästäsi.

Sinulla on velvollisuus pitää huolta myös terveydestäsi. Jos välinpitämättömyydellä tai laiskuudella sairastutat itsesi, olet tahallasi taakaksi toisille. Jokainen tietenkin sairastuu ja tarvitsee joskus toisia. Sinun velvollisuutesi on kuitenkin aktiivisesti tavoitella sitä, ettei terveytesi ole taakaksi toisille.

Sinulla on velvollisuus hoitaa omat asiasi, kantaa vastuuta valinnoistasi ja pitää huolta itsestäsi. Jo riittää jatkuva oikeuksien perään huutaminen! Jokaisen on otettava vastuuta omasta elämästänsä. Jos meillä ei ole velvollisuutta edes omaan elämäämme, niin meillä ei ole velvollisuutta enää yhtään mihinkään. Silloin koko käsite ”velvollisuus” joutaa roskakoriin.

Pidä huoli läheisistäsi

Kenelläkään ei ole velvollisuutta pelastaa maailmaa. Mutta minimissään meillä on velvollisuuksia perheitämme kohtaan.

Esimerkiksi minulla on velvollisuus olla uskollinen vaimolleni. Minulla on velvollisuus rakastaa häntä. Minulla on velvollisuus pitää huolta lapsistani ja rakastaa heitä. Minulla on velvollisuuksia myös vanhempiani koskien.

Kaikista maailman ihmisistä ensisijaisesti minulla on velvollisuuksia perheenjäseniäni kohtaan. Jopa Suomen lainsäädäntöön on kirjattu esim. elatusvelvollisuus. Kenen pitäisi pitää huolta perheestäni ellei minun? Minun täytyy pitää huolta edes omistani!

Itse uskon, että minulla on velvollisuus myös auttaa muita. En voi ulkoistaa kaikkea valtiolle. En voi vedota maailman epäoikeudenmukaisuuksiin ja vain levittää käsiäni. Minun on pakko tehdä jotain, edes vähän.

Minulla on velvollisuus, ainakin jossain määrin, antaa omastani ja auttaa toisia. En voi muuttaa maailman epäoikeudenmukaisuuksia, mutta minulla on valta ja velvollisuus tehdä myönteinen vaikutus jonkun elämään. Minulla on velvollisuus antaa rahaa hyviin tarkoituksiin.

Voi olla, että hyväntekeväisyys on surkea keino ratkoa maailman isoja ongelmia. Minulla ei kuitenkaan ole velvollisuutta eikä edes mahdollisuutta ratkoa maailman vaikeita poliittisia kiemuroita. Voin kuitenkin auttaa jotain. Apua tarvitsevien auttaminen on helpompaa kuin maailman muuttaminen.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että en voi vain olla heiluttamassa banderolleja ja huutaa oikeuksieni perään. Minun on pistettävä asiat järjestykseen ja otettava vastuuta elämästäni. Minun on oltava hyödyksi. Se on velvollisuuteni.

Ville Saarikalle

Kirjoittaja Ville Saarikalle on kolmekymppinen kauppatieteiden maisteri, joka työskentelee yritysseminaareja järjestävässä Nordic Business Forumissa. Vapaa-ajallaan hän urheilee sekä tavoittelee viisastumista ja hyvää elämää.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€