Saisiko olla överit, vajarit vai koharit?

Kumpi on parempi – tai pahempi: palvoa terveyttä, sporttisuutta ja urheilusuorituskykyä vai olla pitämättä huolta kunnostaan ja elinvoimastaan?

Ei yllättäen olekaan ihan helppo sanoa. On helppo huomata, kumpaan joukkoon enemmistö haluaisi kuulua. Kuuluisa isi ei kuitenkaan ole käytettävissä, vaan aikuisten on toimittava omin resurssein.

Nykyaikana molemmista on ylitarjontaa. Noin kolmannes suomalaisista aikuisista ei harrasta säännöllisesti minkäänlaista kuntoliikuntaa. Tästä seuraa väistämättä monenlaisia haittoja ennemmin tai myöhemmin, sillä kuntoilua vastaava hyötyliikunta on lähes kadonnut yhteiskunnastamme. Ei tarvitse hakata halkoja, ei kantaa vettä, ei edes kauppakasseja parkkipaikkoja pidemmältä kotiin.

Osa kansasta puolestaan on nostanut kuntourheilun ja terveellisen ravinnon elämässään melkeinpä kaiken muun edelle, ainakin prioriteeteissa kärkisijoille ajan- ja energiankäytössään. Motiivina voi olla atleettinen ulkonäkö tai numeraaliset suoritteet mittelöissä (molemmillahan saa huomiota ja ihailua sekä egolta itseltään että muilta).

Normaalia ja tervettä voisi ajatella olevan sellaisen toiminnan, joka ylläpitää tai kohentaa yksilön hyvinvointia – psyykkistä tai/ja fyysistä – ja ei ole pitkällä tähtäimellä pois lähimmäisiltä. Se, että että perheenäiti käy hölkkälenkillä lauantaiaamuna, saattaa vaikuttaa juuri tuossa hetkessä poissaololta perheeltä, mutta vaihtoehtona kuntoilusta luopuminen vuosikauksiksi voi johtaa paljon isompaan vahinkoon, jos peruskunto romahtaa ja todennäköisesti mieliala sen mukana.

Se, että pienen lapsen vanhempi käy useamman kerran viikossa kuntosalilla vetämässä jalkapäivää, selkäpäivää jne, ei ole lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaista. Ei lapsiparkilla eikä ilman. Tästä kärsivät sekä lapsi että vanhempi. Useimmiten myös puoliso, siis parisuhdekin. Läsnäoloa tärkeissä hetkissä ei voi korvata millään. Laatukaan ei korvaa määrää, sillä juuri niitä tärkeimpiä hetkiä ei voi buukata kalenteriin ja postata instagramiin. Ne tapahtuvat aina suunnittelematta.

Entä mikä olisi ihailtavaa toimintaa? Kohtuullisuus on hyve, yksi vaikeimmista. On paljon helpompaa vetää överit ja vajarit kuin – hmm – koharit? Kohtuulliselle suoritteelle ei ole edes termiä. “Me vedettiin niiiiin överit lomalla ja nyt on aika palata ruotuun. Viis kertaa viikossa crossfitiä. Eka viikko – check. Uus enkka (joku englanninkielinen liike tähän) 2.13!!!”

Sometykkäyksiä satelee.

Kohtuullisella suoritteella ei ansaita pisteitä, sosiaalista valuuttaa. Ei myötätuntoa, ei ihailua. Ei työpaikan kahvipöydässä, ei somessa. Ja sosiaalinen valuutta, jos mikä, on korkeimmassa kurssissa tänä päivänä.

“Mä käyn kaksi kertaa viikossa reilun puolen tunnin hölkkälenkillä ja lauantaiaamuisin tossa asukaspuistossa parikyt minuutttia huolehtimassa lihaskunnosta.” #eimainittaviapainoja #eikuvia #einumeroita

#muttamerkitystä!

Johtuuko kuntoilun epäterve polarisoituminen juuri kohtuullisuuden aliarvostuksesta? Eihän kohtuullisuudelle saa oikein mistään kannustusta, sitä ei edes viitsi mainita, joten miksi vaivautua lainkaan?

Kuinka oikeutettua onkaan kammeta itsensä (nykyisin crossfit-) salille suoraan töiden jälkeen mieluiten personal trainerin kera, sehän on osoitus hengen ja ruumiin vahvuudesta. Ja toisaalla taas milloin vain saa seuraa “yhdelle ansaitulle” töiden jälkeen, “on nimittäin ihan järjetön vääntö tänään takana”. Järjetön vääntö seuraa tosin siitä, että kunto ja elinvoima on mystisesti kadonnut, eikä elinvoimalöytötavaratoimiston numeroa ole pikavalinnassa. Ja kyynisyys, sarkasmi tällä kertaa kuntoilijoita kohtaan saa harjoitusvuoroja kommunikaation jäähallista milloin vain.

Vaan mistä saisi henkistä seuraa Kosmo Kohtuullinen:

“Päätin luopua maratonhaasteesta, kun pitkät juoksulenkit ja aikataulutetut treenit vievät niin paljon aikaa perheeltä. Ajattelin pyöräillä töihin kaksi kertaa viikossa ja mennä lasten kanssa pyörällä kauppaankin sään salliessa, ostin kunnon repun.”

Hiljaisuus työpaikan kahvipöydässä. Joku miettii itsekseen: "Säälittävää. So what? Ketä kiinnostaa?"

Vaan mitä saisi olla sulle näin syksyn alkuun, arvon hyvisfani: överit, vajarit vai koharit?

Isa Merikallio

Isa Merikallio on Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittaja. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo hyveiden voimaan kaikilla elämän osa-alueilla.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€