Saako olla eri mieltä?

Kyky riidellä rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä on huomattavan hyödyllinen taito. Valitettavasti kyseessä on katoava luonnonvara. Kuinka toisinajattelijat hiljennetään? Kuinka riidellään rakentavasti? Mitä hyötyä on siitä, että omia ajatuksia avoimesti haastetaan? 

Hyviä asioita tapahtuu, kun opimme riitelemään rakentavasti. Tarvitsemme väittelyä ja rehellistä keskustelua eri mielipiteistä.

Jos olen kanssasi eri mieltä, se ei tarkoita että vihaan sinua. En ole sinun vihollisesi, jos olen eri mieltä kanssasi. Voin äänestää eri tavoin, uskoa eri tavoin, elää eri tavoin ja silti olla ystäväsi.

Vastakkaisia mielipiteitä ei kuitenkaan haluta sietää. Julkisessa keskustelussa esiintyy säännöllisesti tehokkaita keinoja, joilla toisinajattelijat voidaan näppärästi hoidella. Jos et tykkää jonkun ideoista ja ajatuksista, voit aina öykkäröidä hänet hiljaiseksi (eikä sinun tarvitse keskustella itse asiasta). Seuraavaksi esittelen muutamia tapoja, kuinka se tapahtuu.

Näin hiljennät harhaoppiset

Toisinajattelijat voidaan vähätellä marginaaliin. ”Siitä asiasta ei tarvitse edes keskustella”, on oikeastaan kätevä tapa ohittaa koko asia. Toisinajattelijan mielipide on yksinkertaisesti niin merkityksetön, ettei sitä tarvitse edes huomioida.

”Hän on erittäin pöljä” tai ”Vain idiootti puhuu noin” jne. – nimittelytermejähän riittää yllin kyllin. Nimittely toimii tehokkaasti ihmisten hiljentämisessä. On helpompi olla hiljaa kuin kantaa otsassaan jotain pilkkanimeä väärän mielipiteen takia. Siispä ollaan hiljaa.

Haukkumisen lisäksi väärän mielipiteen omaavaa voidaan syyttää ilkeistä taustamotiiveista. Hän yksinkertaisesti on pahaa tarkoittava, paha ihminen. ”Hän on tuota mieltä, koska haluaa vain itselleen lisää rahaa” tai ”hän sanoo noin, koska haluaa mielistellä pomoansa”. Kyseenalaistamalla toisen motiivit voit kätevästi mitätöidä myös hänen mielipiteensä.

Voidaan myös luoda rankkoja kärjistyksiä ja karikatyyreja väärinajattelijasta ja hänen mielipiteistään. Kukapa haluaisi olla ei-pidetty? Rationaalinen keskustelu tehdään mahdottomaksi, jos halu keskustella ns. ”väärästä aiheesta” tekee sinusta äärimmäisen pahan ihmisen. Esim. mielipide: ”meidän tulisi keskustella, mitkä ovat oikeasti parhaat keinot ehkäistä ilmastonmuutosta” ja kärjistys: ”hän kieltää ilmastonmuutoksen.” Keskustelu on päättynyt.

Loukkaantuminen on myös tehokas keino hiljentää muut. Jos jonkun esittämä mielipide loukkaa sinua, niin asiasta ei tarvitse enää keskustella. Silloin olet uhri ja vastapuoli yksinkertaisesti ilkeä.

Loukkaantumisen kaava toimii seuraavasti: jos esitetty näkökulma tuntuu jostakin tahosta pahalta ja loukkaavalta, se ei voi olla oikea. Näin tunteisiin vetoamalla keskustelu voidaan kätevästi lopettaa – ilman argumenttien pätevyyden arvioimista. Todistusaineisto ei paljonkaan paina, jos näkökulma tuntuu jostain loukkaavalta. ”Ilkeä vallankäyttäjä kiusaa viattomia uhreja” –asetelma on herkullinen keino mielipidevaikuttamisessa.

Lopuksi voidaan vielä yksi klassikko: vedotaan enemmistön mielipiteeseen. Enemmistö on ollut (ja todennäköisesti on yhä) pahasti väärässä – ja monta kertaa. Enemmistö on sitä mieltä, mitä enemmistö on mieltä. Enemmistön mielipide ei ole sama asia kuin totuus.

Massojen mielipiteeseen vetoamalla voidaan kuitenkin ohittaa keskustelu. Vähemmistön argumentteja ei tarvitse enää arvioida, koska johtopäätös ei ole massojen mieleen.

Vähättely, nimittely ja toisen mustamaalaaminen ovat takuulla tehokkaita vaikuttamisen keinoja. Totuuden löytämiseksi tarvitaan sen sijaan vilpitöntä mieltä ja kykyä kuunnella toisinajattelevia.

Miksi kannattaisi opetella riitelemään rakentavasti?

Miksi kuunnella tahoja, jotka ovat päinvastaista mieltä kuin sinä? Yksi hyvä syy on tämä: jos kuuntelet toisia, teet parempia päätöksiä.

Dan ja Chip Heath kertovat kirjassaan Decisive, että päinvastaisen mielipiteen analyyttinen ja kiihkoton puntarointi on yksi avain parempiin päätöksiin.

Esimerkiksi maailman johtaviin bisnesajattelijoihin kuuluva Roger Martin pitää strategiatyönsä kaikkein tärkeimpänä osana avoimuutta vastakkaisille ajatuksille. Martin kehottaa kysymään ”minkä tulisi olla totta”, että tietty näkökulma osoittautuisi oikeaksi tavaksi toimia. Martinin mukaan tulisi pohtia: ”Entä jos minun inhoamani vaihtoehto onkin oikeasti se paras vaihtoehto? Millainen data vakuuttaisi minut siitä, että minun tulisi muuttaa mielipiteeni?”

Myös GM:n entinen toimitusjohtaja Alfred Sloan pyrki tietoisesti puntaroimaan päinvastaisia mielipiteitä kuin omiansa. Hän teki sen rohkaisemalla päätöksiin osallistuvia rakentavaan väittelyyn.

Kun haluamme jonkin asian olevan totta, me etsimme meidän mielipidettämme tukevaa tietoa. Jos johtaja kuitenkin tekee helpoksi olla hänen kanssaan eri mieltä, niin hän luo perustan paremmille päätöksille. Vilpitön ja avoin totuuden etsintä on ilman muuta vaikeaa, mutta mahdollista.

Pixarin perustaja Ed Catmull kertoi Nordic Business Forumissa, että keskeistä Pixarin (tunnettu mm. elokuvista Autot ja Toy Story) ideoiden syntymiselle oli turvallinen ympäristö ideoiden jakamiseen – ilman tyrmätyksi tulemisen pelkoa. Luovuus kukoistaa siellä, missä on turvallista jakaa ajatuksia ja käydä keskustelua.

Yhteiskunta, yritykset ja yhteisöt ovat tulvillaan tabuja, joista ei sovi puhua. Jos vaikenemme, niin parhaat ideat eivät takuulla saa edes tilaisuutta voittaa.

Parhaiden ideoiden voittamiseksi meidän on opittava riitelemään rakentavasti, kunnioittavasti ja turvallisesti. Ongelmat eivät ratkea, jos emme pysty keskustelemaan. Vaikka jotkin ongelmat eivät koskaan ratkea, niin vain keskustelun kautta pystymme ymmärtämään toisiamme. Terveiden yhteisöjen keskeinen piirre on kyvykkyys keskustella vaikeista asioista.

Mielipiteiden, ideoiden ja ajatusten ilmaiseminen tehdään hyvin vaikeaksi, jos ihmiset joutuvat pelkäämään tyrmäysiskua väärän mielipiteen takia tai urakehitys pysähtyy sen johdosta. Sitäkö haluamme?

Rakentavan riitelyn periaatteet edistävät hyvin todennäköisesti omaa ja laajemman yhteisön hyvinvointia paljon paremmin kuin demonisointi ja toisen ilkeiden motiivien arvailu. Opetellaan keskustelemaan asioista, toisiamme kunnioittaen.

Mitä rakentava riitely vaatii?

Riitely edellyttää viisautta. Älykkäälle riitely voi olla vain älyllinen taistelu, jossa on tarkoitus kukistaa toinen nokkeluudella. Viisas sen sijaan käyttää tervettä harkintaa ja on valmis hyväksymään mielipiteet ja näkökulmat, jotka ovat perusteluja ja järkeviä – vaikka olisi itse ollut alun perin toista mieltä.

Ei siis tunteenkuohua, vaan rauhallista harkintaa faktojen pohjalta puntaroiden. Viisauden täytyy alistaa tunteet, harkinnan täytyy voittaa intohimot. Jos haluat riidellä rakentavasti, tarvitset enemmän tervettä järkeä kuin tunteen paloa.

Nöyryys on myös välttämätöntä. Toinen voi nimittäin olla sittenkin oikeassa – ja se pitäisi pystyä jopa hyväksymään. On syytä nöyrästi puntaroida asian perusteluja eikä käyttää voimiansa aggressiiviseen asemiensa puolustamiseen. Toinen osapuoli voi olla nähnyt ja oivaltanut jotain, mitä itse ei olekaan nähnyt. Taitava riitely edellyttää avoimuutta muiden mielipiteille ja näkökulmille.

Älykkäälle, koulutetulle ja menestyneelle tässä piilee vaaran paikka. Menestyjä tulee helposti sokeaksi omille harhoillensa. Hän on usein väärässä, mutta harvoin epävarma.

Rakentavan riitelyn lähtökohta on vilpitön halu ymmärtää toista. Kyse ei ole älyllisestä tai retorisesta kilpailusta, vaan tahdosta löytää oikeita vastauksia.

Kunnioita eri tavoin ajattelevaa, sillä hänellä voi myös olla järkevät perustelut ajatuksilleen. Viisaus voi lopulta hyvinkin löytyä kouluja käymättömältä tavallisen äijän huulilta. Älyköt ovat mielipiteineen ajaneet metsikköön lukemattoman monta kertaa.

Lisäksi itsehillintä ja tunteiden hallinta ovat välttämättömiä väittelemisessä. Homma menee vähättelyksi, nimittelyksi ja mustamaalaamiseksi, jos väittelijöillä ei ole itsehillintää. Toisen nuijiminen voi tuottaa hetkellistä helpotusta, mutta lopulta siitä syntyy vain paljon vahinkoa.

Jos toisen näkökulma vain poraa hermoon, niin silloin on aivan varmasti myös esitetyille perusteluille täysin sokea. Tunteen kuohuessa erinomaisestikaan perusteltua näkökulmaa ei kuulla. Jopa pelkkä keskustelu asioista on vaikeaa, jos voi nähdä toisen vain ärtyvän ja purevan hampaitansa.

Suvaitsevaisuus on suotavaa, mutta meistä on tullut suvaitsemattomia. Hermostumme ”vääristä” mielipiteistä. On asioita, joista ei saa edes puhua. Kuitenkin vasta siellä tarvitaan suvaitsevaisuutta, missä on erilaisia ja suorastaan vastakkaisia mielipiteitä.

Mihin tarvitaan suvaitsevaisuutta, jos kaikkien on oltava yhtä mieltä tai vaihtoehtoisesti vain pidettävä suunsa kiinni? Todellinen suvaitsevaisuus havaitaan siinä, kuinka puhutaan toisella tavoin ajatteleville (ja toisella tavoin ajattelevista).

Kuinka voimme oppia rakentavaan riitelyyn? Ainakin siinä tarvitaan mainitsemiani hyveitä, jotka ovat tuttuja jo antiikin ajoilta.

Toiseksi, meidän täytyy astua ulos kuplistamme. Ihmisten tulisi yksinkertaisesti kunnioittavassa hengessä juteltava ja kohdattava ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavoin. Valitettavasti emme enää ole juurikaan tekemisissä ihmisten kanssa kupliemme ulkopuolella.

Rakentavaa riitelyä täytyisi siis harjoitella. Kaikki alkaa mikrotason kohtaamisista. Erilaisten ajatusten kuuleminen avartaa. Se luo perustaa keskinäiselle kunnioitukselle ja rakentavalle yhteiselolle. Lopulta kyse on äärimmäisen tärkeästä asiasta: saako parhaat ideat edes aitoa mahdollisuutta voittaa?

Ville Saarikalle

Kirjoittaja Ville Saarikalle on kolmekymppinen kauppatieteiden maisteri, joka työskentelee yritysseminaareja järjestävässä Nordic Business Forumissa. Vapaa-ajallaan hän urheilee sekä tavoittelee viisastumista ja hyvää elämää.

 
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€