Oma koti.

Lasten koulutus.

Pilvi, kuulin huhua että meillä olisi tulossa filosofin vieraskynäkirjoitus, joka käsittelee juuri mainitsemaasi teemaa: mikä rooli kulutusorgioilla on hyvinvointivaltion taantumisessa pahoinvointivaltioksi…

Tulipa mieleen, kun oli keikkareissulla poikkeuksellisesti aikaa käväistä kaupassa (lue: ostohelvetissä), että mitä ihmettä me kaikella tällä krääsällä edes teemme? Kuka tarvitsee joka joulu uusia turhakkeita kaappien täytteeksi!? Ei ne pari -kolme vuotta vanhat villapaidat ole vielä ehtineet kulahtaa kun niitä on kaapin täydeltä varaa valita, ja taas pitäis kauppiaiden mieliksi uusia ostaa.

Mun pointti; less is more. Joku 50-luvun elintaso riittäisi ihmisille aivan mainiosti. Parempi olisi kuluttamisen sijaan keskittyä olemaan läheistensä ja ylipäänsä ihmisten kanssa. Materia ei oikeasti ole tietyn tason saavuttamisen jälkeen enää tärkeää onnen kannalta mutta ihmissuhteet ovat.

Sosiaaliturvaa ei silti pidä romuttaa -mutta todella rikkaiden pitäisi itse ymmärtää missä se onni oikein on, ja vapaaehtoisesti ruveta enemmän luopumaan maallisesta hyvästä todella tarvitsevien avuksi.
Olen samaa mieltä siitä, että ilman hyveitä tässä ei onnistuta.

Marx oli Suomessa varmasti luetuin yhteiskunnallinen ajattelija 1960-80, joten jotakin tästä voi olettaa päätyneen sen ajan yhteiskuntapolitiikkaan.

Sitten on taas se kysymys, miten tällaisen asian voi näyttää. Tuskin kannattaa etsiä salaliittojen kirjallisia dokumentteja. Mutta jos puhuu vaikka henkilökohtaisista tarinoista, Olof Palme voisi olla hyvä esimerkki. Ruotsalaisen yläluokan poika ryhtyi maailmanvallankumoukselliseksi, ja sosialidemokraattien johtajana halusi käyttää ruotsalaista politiikkaa koko maailman ongelmien ratkaisemiseen. Ruotsalaisessa kansankodissa piti näyttää ‘kolmas tie’ Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton järjestelmien puolivälistä ja kehitysavulla piti ratkaista kolonialismin aiheuttamat ongelmat. Tämä oli Palmen mielestä varmasti paljon jännempää kuin toimiminen vakuutusyhtiön toimitusjohtajana isänsä tapaan. Palmen vastustajat ja siis este maailmanpolitiikan parrasvaloissa paistattelulle ja uuden ihmisen luomiselle olivat konservatiivit, joiden asemaa horjuutettiin sitten kaikin mahdollisin keinoin, niin kuin politiikassa vain voidaan tehdä.

Mutta tästä en ole varma, vaikka argumentti onkin minulle tuttu: ”Julkinen koulutus, taloudellinen tuki yksinhuoltajille ja kaikille yhteinen eläkevakuutus on ollut tarkoituksellinen keino päästä eroon porvarillisesta yhteiskunnan ydinperhekeskeisyydestä, kasvatusihanteista ja hyveistä.”

Kuka on tässä subjekti? Jos kyseessä on tarkoituksellinen keino, on sillä oltava tekijänsä.

Entä mitä näyttöä asiasta on?

voin vielä mennä astetta pidemmälle ja sanoa, että hyvinvointivaltio, eli julkinen koulutus, taloudellinen tuki yksinhuoltajille ja kaikille yhteinen eläkevakuutus on ollut tarkoituksellinen keino päästä eroon porvarillisesta yhteiskunnan ydinperhekeskeisyydestä, kasvatusihanteista ja hyveistä, joista tärkeimpiä oli itsehillintä (säästäväisyys). Kulutusjuhlat ovat olleet yhteiskunnan kokonaisvaltainen transformaatio.

Kyllä minäkin toivon että Suomessa saataisiin aikaan jokin hallittu muutos kestävämpään malliin, mutta ihan oman mielenrauhan kannalta on parempi ottaa etäisyyttä kun valtio (puhumattakaan kunnista) velkaantuu 10 miljardin euron vuosivauhtia ja pääministeri vakuuttaa, että mistään ei säästetä. Voi olla että hallituspuolueet yrittävät taktisesti venyttää säästöt 2011 eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Eli toivo hallitusta muutoksesta on vähän kaksipiippuinen juttu, kun pitää toivoa että Vanhanen valehtelee kansalle eikä oikeasti ole niin toivoton talousasioissa kuin vaikuttaa.

Heh. Hauskan rohkea ilmaus…

jään mielenkiinnolla odottamaan ajatuksiasi hyveistä ja hyvejohtajuusmallista.

Olemme Suomessa vielä sellaisessa lintukodossa, ettemme aina tiedä millaisia sosiaaliturvan muutoksia on muualla. Perheillä ja suvuilla on aina ollut ja tulee olemaan suuri merkitys.

Toivon, että meidän pohjoismainen malli ei muuttuisi katastrofin kautta, vaan että siitä voitaisiin hallitusti kehittää parempi ja kestävämpi malli. Mutta sen toteuttaminen edellyttää ihmisiltä hyveitä.

Hyvejohtajuuden kaltainen kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuva ajattelu sopii erittäin hyvin jo tähän aikaan.

Kun puhutaan juutalaiskristillisistä periaatteista tai paremminkin alkukristillisten yhteisöjen periaatteista, kannattaa tutustua niiden historiaan. Olen samaa mieltä siitä, että periaatteet esiintyvät nyky-yhteiskunnassamme aivan liikaa vain näennäisesti. Itse asiassa monet, jopa länsimaisten valtioiden terroristijärjestöiksi nimetyt järjestöt, toteuttavat ruohonjuuritason sosiaaliturvaa.

Tulonsiirrot esim. verotuksen avulla noudattavat kristillisiä periaatteita, joita on mm: ”Toisten yltäkylläisyys tulisi käyttää puutteellisten hyväksi niin että, joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut.”

Nyt on tullut päivänpolitiikkaan mielenkiintoisia avauksia työnjakamisesta ja kaikkein rikkaimpien verotuksen määräaikaisesta korottamisesta.

Toki, niin kuin kirjoitat, yhteiskunnan henkisen tilan lähtökohtana on yksilön henkinen tila. Tähän nyt julkisuudessa vaikutetaan mm. mainitsemasi median yms. kautta. Käydään keskustelua vapaamatkustajista, sosiaaliturvan hyväksikäyttäjistä jne. Näin haetaan yksilöiden kautta enemmistön suosiota päätettäville käytännön toimille koskien mm. verotusta, sosiaaliturvaa jne.

Yksilön ja yhteiskunnan kannalta sosiaaliturvaan, verotukseen ja muihin liittyvät päätökset ovat sitä helpompia mitä yhtenäisempi kansakunta on. Kansakunta, joka riitaantuu itsensä kanssa, ei voi pysyä pystyssä.

Tässä mielessä tarvittaisiin ns. talvisodan henkeä. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.

Laku-Pekka, kirjoitit viimeisessä kappaleessasi, että ihmisten tulisi itse olla aktiivisia ja löytää onni jostain muusta kuin rahasta. Vaikka rahaan, kilpailuun ja menestykseen perustuvassa yhteiskunnassa se on vaikeaa.

Kirjoitit, että et usko, että se on mahdotonta.

Miten mielestäsi se on mahdollista?