Minkälaista tarinaa kerrot itsestäsi itsellesi?

Ihminen on sellainen otus, joka uskoo siihen tarinaan, jota itsestään itselleen kertoo. 

Huippu-urheilu ja sen tarinat ovat toimineet usein katalysaattorina suomalaisen yhteiskunnan murrokselle. Ne ovat edesauttaneet muutoksen syntymistä. Yksi viimeisimmistä näkyy ja kuuluu siinä itseluottamuksessa, jolla tämän päivän nuoret kohtaavat eteen tulevat haasteet. He eivät näe uhkia vaan mahdollisuuksia. Harmi että me aikuiset usein jarruttelemme heitä. 

Itsensä vähättelemisen mentaliteetti on suomalaisuuden loppuun kulutettu klisee, mutta valitettavasti kannamme sitä edelleen mukanamme. Häpeä on heijastunut kulttuuriimme, eikä vähiten juuri urheilun kautta.

1970‒80-lukujen taitteessa olimme kansa, joka pääsi sadasosan päähän ruotsalaisista. Pyristelimme rinnalla, mutta kerta toisensa jälkeen naapurikansa päihitti meidät. Usein vielä nöyryyttävillä viime hetken venymisillä. Näin ainakin niissä tarinoissa, joita toisillemme toistuvasti kerroimme.

Lake Placidin olympialaisissa vuonna 1980 yhdysvaltalaiset puhuivat jääkiekon ihmeestä, suomalaiset hiihtäjä Juha Miedon sadasosasekunnin tappiosta ruotsalaiselle Thomas Wassbergille. Tarina jatkui ja koki uuden kliimaksin kuusi vuotta myöhemmin, kun Ruotsin Anders Carlsson teki Moskovassa MM-kisoissa Suomi‒Ruotsi-ottelun viimeisellä minuutilla kaksi maalia ja vesitti Suomen jo varmalta näyttäneen voiton. Vuoden 1991 MM-kisoissa naapurin ylpeys Mats Sundin iski, niin ikään ottelun viimeisen minuutin aikana, kaksi maalia Suomen verkkoon ja Ruotsi tasoitti pelin. Nöyryytyksen kruunasi, että kisat pelattiin Suomessa. Kaksitoista vuotta myöhemmin, vuonna 2003 Suomen Leijonat hävisivät kotikisojen puolivälieräottelun Ruotsille 5‒6, johdettuaan jo 5‒1. 

Vastapainona epäonnistumisille, tai juuri niitä korostaaksemme, olemme nostaneet lähes myyttisille jalustoille heidät, jotka ovat ‒ yhteistä tarinaamme uhmaten ‒ onnistuneet. Meille on tärkeää kertoa tarinaa siitä, että suomalaiset Paavo Nurmi ja Matti Nykänen ovat kaikkien aikojen parhaat urheilijat lajeissaan. Myös Lasse Virénin olympiakulta vuoden 1972 Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa on tarina, jossa oleellista on tuoda esiin, että Virén kaatui kesken juoksun, mutta nousi ja jatkoi matkaansa.

Pienen, epäonnistumiseen tuomitun kansan onnistuminen urheilussa, koko muun maailman silmien edessä, on eräänlainen tarinallinen metafora toisen maailmansodan kokemuksistamme. 1930‒40-lukujen taitteessa Suomella ei pitänyt lähtökohtaisesti olla juurikaan mahdollisuuksia väkivahvaa Neuvostoliittoa vastaan. Puolustus kuitenkin piti, minkä seurauksena rajat vedettiin siedettäviksi ja itsenäisyys säilyi. Puhuttiin talvisodan ihmeestä, jota on sittemmin siteerattu myös monissa urheiluyhteyksissä. Ylistettiin suomalaisten kestävyyttä ja kekseliäisyyttä, mutta korostettiin myös Neuvostoliiton ylimielisyyttä ja strategista typeryyttä. Puhekieleen syntyi termi ”ryssiä”, joka on sittemmin siirtynyt myös suomalaisiin urheilutarinoihin. Kun Suomi johtaa Ruotsia jääkiekko-ottelussa, monet odottavat missä vaiheessa pojat taas ryssivät koko ottelun.

Vuonna 1994, Italian Milanossa järjestettyjen jääkiekon miesten MM-kisojen finaalissa, Mika ”Veikko” Nieminen epäonnistui ratkaisevassa rangaistuslaukausyrityksessään ja paiskasi mailansa päätypleksiin. Tuolloin tuskin kukaan uskoi, että vuoden päästä Suomi voittaisi historiallisesti maailmanmestaruuden. Paitsi tietysti Suomen joukkueen silloinen ruotsalainen päävalmentaja Curt Lindström.

Toisinaan itselleen ja joukkueelleen kertoo erilaista tarinaa kuin mitä ulkoapäin kuulee kerrottavan. Keväällä 2019 miesten jääkiekon MM-kisoissa Slovakiassa Suomella ei pitänyt olla saumaa pelata mitalisijoista. Kokemattomassa joukkueessa oli peräti kahdeksantoista ensikertalaista MM-kisapelaajaa ja huipputason NHL-vahvistukset loistivat poissa olollaan. Samaan aikaan useimpien muiden maiden joukkueiden kokoonpanot vilisivät tähtiä. Suomalainen media nosti jatkuvasti esiin Suomen joukkueen nimettömyyttä ja epäili menestysmahdollisuuksia. 

Suomen joukkueen sisällä velloi kuitenkin toisenlainen tarina. Aiemmin syksyllä, maajoukkuekauden alussa, joukkueelle oli luotu teema ”kun aika on”. Tarkoitus oli pyrkiä tunnistamaan hetket, jolloin tuli olla parhaimmillaan. 

Ihmisen energiavarat eivät ole loppumattomat. Jatkuva jännittäminen tai ytimessä oleminen on kuluttavaa. Oleellista on tunnistaa hetket, joihin tulee satsata. 

Suomen Leijonien kevään 2019 joukkueen tarinaan kuului yhteisö, jonka jäsenet välittävät toinen toisistaan. Se yhteisö ei ole erotellut jäsentensä palkkapussien paksuutta tai ammattilaisuran pituutta. Kaikki olivat tasa-arvoisia.

Kun pudotuspelit alkoivat, Suomi pudotti puolivälierissä Ruotsin, jolla oli joukkueessa toistakymmentä NHL-pelaajaa. Mediassa puhuttiin sensaatiosta, Suomen joukkueen sisällä seurauksesta. Välierissä vastaan tuli väkivahva Venäjä, joka koettiin vielä Ruotsiakin kovemmaksi vastukseksi. Jälleen media epäili Suomen mahdollisuuksia. Joukkueen jäsenet tiesivät kuitenkin, mikä arvo on heille tärkein: toistensa eteen uhrautuminen silloin, kun aika on. Tulos seuraisi perässä. Venäjä kaatui kovan taistelun jälkeen, ja finaalipaikka aukeni. Vastaan asettui Kanada, jota Suomi ei ollut aiemmin koskaan voittanut vastaavassa paikassa. Suomen joukkueen kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila iski kahdesti, ja Suomi voitti Kanadan 3‒1. Yksi kaikkien aikojen hämmästyttävimmistä jääkiekkotarinoista sai arvoisensa päätöksen. 

Joukkue, josta ei pitänyt olla mihinkään, voitti maailmanmestaruuden. Pelaajat, joiden ei pitänyt pärjätä, ylittivät kaikki turnauksen aikana eteen tulleet esteet. He tekivät sen yhdessä. Ymmärrys realiteeteista loi pelitavan ja yhteinen tarina sitoutti. Suomen joukkueen sisäisessä tarinassa mikä tahansa vastaan tuleva joukkue oli voitettavissa, mikäli pelaajat jaksaisivat kärsivällisesti pelata toisilleen. Joukkueen ego oli suurempi kuin yhdenkään yksittäisen pelaajan ego. 

Tarinoita voi muokata. Tämän ovat psykologian ja psykoterapian tutkimukset todistaneet. Voimme muokata tapaa, jolla ajattelemme, eivätkä edes faktat estä meitä siinä. Psykologi Michele Crossley Liverpoolin John Mooren yliopistosta on todennut, että mielenterveyden häiriö liittyy usein siihen, että yksilö ei kykene kertomaan hyvää tarinaa omasta elämästään. Näin ollen psykoterapeuttien tehtävä on auttaa potilaitaan hahmottamaan tarinansa myönteisemmiksi, jolloin mahdollistuu tunne oman elämän hallinnasta ja merkityksellisyydestä. 

Ei siis ole yhdentekevää, millaista tarinaa itselleen itsestään kertoo. Toimintakulttuuri rakentuu niistä toistuvista teoista, joita tarina synnyttää. Uskonko mahdollisuuksiini vai pelkäänkö epäonnistua? Siinä lähtökohta kahdelle keskenään hyvin erilaiselle tarinalle. Kumpaa haluat itsellesi kertoa? Minkälaista toimintakulttuuria haluat olla luomassa?

Harri-Pekka Pietikäinen

Harri-Pekka Pietikäinen on kirjailija sekä median ja markkinoinnin moniosaaja. Teksti on ote Harri-Pekan tuoreesta Työelämän taktiikkataulu -kirjasta (Fitra, 2019, löytyy kirjakaupoista). Kirja pohtii sitä, mitä on olla ihminen ihmisten keskellä ja mitä kaikkea huippu-urheiluvalmennuksella on annettavana normityöelämään.