Keskustelin parin ystävän kanssa siitä, mikä on järkevän liiketoiminnan tavoite ja moottori. Onko se puhdas voitontavoittelu? Jos ei, niin mitä tekijöitä pitäisi ottaa huomioon?

Oli mielenkiintoista huomata, miten syvälle meidän kulttuuriimme ja ajattelutapoihimme on uurtunut — ainakin kaupallisten ihmisten keskuudessa — tämä puhtaan voitontavoittelun maksiimi. Siitä on tullut todellinen ideologia.

Kaksi väitettä

Voitontavoittelun ideologiaan sisältyy kaksi väitettä: (1) voitontavoittelu on ainut tekijä joka oikeasti ajaa bisnestä (faktuaalinen väite), ja (2) voitontavoittelu on järkevin tapa tehdä bisnestä (normatiivinen väite).

Kyseiset väitteet ovat täysin toisistaan riippumattomia. Usein ne kuitenkin sekoitetaan keskenään. Tai sitten oletetaan, että toinen edellyttää toista, vaikka näin ei tietenkään ole.

En ole täysi vastarannankiiski. Uskon, että voitontavoittelu on olennainen osa järkevää liiketoimintaa. Jos toiminta ei tuota voittoa, siitä tuskin tulee pitkäkestoista. Mutta en pidä voitontavoittelua perusteltuna tavoitteena sinänsä, koska se on joka tapauksessa vain keino saavuttaa jotain muuta, itseisarvoista. En myöskään usko, että läheskään kaikki yrittäjät ja liikemiehet olisivat kiinnostuneista yksin ja ainoastaan rahasta.

Tieteellistä näyttöä

Luin hiljattain artikkelin otsikolla “Intrategy: A Basic Dimension of Corporate Culture”. Kirjoittaja on Pablo Cardona, joka toimii professorina IESE Business Schoolissa. Cardona toteaa, että empiirinen näyttö on selvää: yritykset menestyvät paremmin ja kestävämmin, kun ne keskittyvät rakentamaan työntekijöidensä hyvinvointia ja vahvaa yrityskulttuuria. Puhdas voitontavoittelu puolestaan johtaa yleensä pitkällä tähtäimellä ongelmiin.

Tähän voisi tietenkin sanoa, että toki nuo toiset asiat ovat tärkeitä, mutta nehän ovat vain keinoja tehdä enemmän voittoa tulevaisuudessa. Voi olla.

Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Cardona osoittaa, että usein asia ei vain toimi niin. Työntekijöiden motivaatioon ja vastaaviin “ei-taloudellisiin” tekijöihin panostaminen näkyy negatiivisesti tilinpäätöksessä, ja siitä tulee helposti kritiikkiä — varsinkin monikansallisissa yrityksissä, joita johdetaan kasvottomasti yhdestä maasta käsin.

Pörssikulttuuri ja kvartaalitalous

Yleisesti kestävää johtamista vaikeuttaa myös nykyajan pörssikulttuuri. Kasvottomaan ja hajautettuun omistukseen perustuva pörssiyritysjärjestelmä — ja etenkin sen kehittämä kvartaalimentaliteetti — voivat siis pahimmillaan toimia taloudellistakin tehokkuutta vastaan. Aikamoinen paradoksi.

Ihmisten hyvinvointiin panostaminen vaatii paljon: ei vain uhrauksia, vaan myös rohkeutta, koska pitää uskoa siihen, että se tulee kantamaan hedelmää, vaikka sitä ei voi osoittaa lyhyen tähtäimen luvuilla. Tietenkään se ei ole korvike muille tekijöille, jotka tekevät liiketoiminnasta tuloksellista.

Ehkä keskittyminen oikeisiin asioihin olisi helpompaa, jos emme ylipäätään ajattelisi niin paljon voiton maksimointia.

Lisää aiheesta:

• Omatuntotalous: uutta ja vanhaa
• Ylpistely on ylpeyttä on nöyryyttä on nöyristelyä?
• Pitäisikö työstä muka nauttia?
• Hyvejohtajuuden kognitio-ohjaus