| 2.3.2009 |
Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?
Ajattelu ohjaa toimintaa Hyveillä tarkoitetaan hyviä tapoja tai tottumuksia, joista puhuttaessa saattaa unohtua yksi oleellisimmista tavoista. Tapa ajatella, toisin sanoen asenne. Useimmilla on lähipiirissään valittaja — ihminen joka valittaa, jatkuvasti ja kiihkeästi. Intohimoisesti palava valituksen liekki vaatii kuitenkin reilusti polttoainetta, enkä tarkoita tällä valittajan elämäntilannetta tai muuta kontekstia. (Aina on aihetta valittamiseen — kuten on kiitokseenkiin). Valituksen pätsiä ruokitaan sille pyhitetyin ajatuksin. Asioiden märehtiminen (ääneen tai mielessä) on kuitenkin epäterveellistä. Vastaavasti monilla on lähipiirissään valopilkku — henkilö, jolla on asiat ärsyttävän hyvin. Tai ainakin tämä henkilö on ärsyttävän iloinen ja kaikki luonnistuu kuin itsestään. Kiitollisuuden ja tyytyväisyyden liekkiä on sitäkin ruokittava, eivätkä valittajan ja valopilkun elämäntilanteet välttämättä eroa juurikaan toisistaan. Kyse on ennemminkin tavasta ajatella eli asenteesta. Valittaminen on … helppoa Elämä on joskus epämiellyttävää. Valittaja ja valopilkku suhtautuvat tähän eri tavoin. Kuvittelin itse olevani henkilö, joka ei valita — kunnes yritin tietoisesti olla valittamatta. Muutaman päivän jälkeen selvisin yhden kokonaisen päivän ilman valituksen sanaa. Tietokoneen jälleen temppuillessa tunteeni olivat hyvin pitkälle samat kuin aiemmin, mutta huomasin reagoivani eri tavoin kuin ennen. Valittamisen tarpeeni, johtuu se sitten turhautumisesta, loukkaantumisesta tai muusta epäkohdasta, pakottaa toimimaan. Aiemmin tuo henkinen paine purkautui valittamalla, mutta enää se ei ollut “sallittua”. Pakko oli puhua, kuten ennenkin, mutta ennen suun avaamista asiaa täytyikin miettiä.
Jos jokin on vialla, ei asian kieltäminen muuta asiaa. Valittamattomuus tarkoittaakin nöyryyttä ongelmien kohtaamisessa, toisin sanoen tosiasioiden näkemistä ja niiden hyväksymistä. On kuitenkin eri asia todeta, että tietyn ohjelmiston käyttöliittymässä on parantamisen varaa, sen sijaan että huutaa voimasanojen saattelemana monitorille että hommassa ei taaskaan ole mitään järkeä (100% hypoteettinen tilanne). Ongelmatilanteissa on pakko tehdä jotain ja valittamisen jälkeen seuraavaksi luonnollisin tapa kohdata ongelma on ratkaista se, tai ainakin keksiä jokin tapa kiertää se. Nyt tätä ratkaisuhakuisuutta tuki vahvasti ajattelumalli, joka oli keskittynyt löytämään aiempien solvaussanojen sijaan todellisen asiantilan. Keskustelin tästä haasteesta itseäni viisaamman kanssa, joka kysyi hymyillen miksi vain 21 päivää, miksei koko elämä? Niinpä. Miksi ei? Älä valita. Haluat kuitenkin tehdä asialle jotain, joten ryhdyt ratkaisemaan ongelmaa — objektiivisemmin. Lue lisää:
Tuoko valittaminen lisää voimaa? Helpottaako se oloa? Jätä kommentti!  Lisää aiheesta:13 kommenttia kirjoitukseen “Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?”Kommentoi |
Hyvejohtajuus Facebookissa — Ryhd(istäyd)y faniksi!
Tilaa artikkelit
Viimeisin artikkeli
Viimeisin vieraskynä
Viimeisin linkki
© 2010 Providentia Oy: johtamiskoulutus. Lue myös johtamisen vinkit: johtaminen.org. Havardin johtajuus-kirja on luettavissa osoitteessa hyvejohtajuuskirja.fi.
Kerropa mikä on tilanne teillä kotona nyt, kun 21 päivää on umpeutunut. Vai onko projekti still going strong?
About parin viikon jälkeen selvisin noin kymmenen päivää valittamatta. Jossain vaiheessa tämän jälkeen menin kuitenkin päivissä sekaisin, enkä ryhtyä niitä laskemaankaan. Todennäköisesti tuo 21 päivää ei ole vielä mennyt valittamatta (toisinaan saan itseni kiinni harmaalta alueelta), mutta enää en laske päiviä. Projekti kuitenkin teki tehtävänsä eli valittamista välttämällä tietoisuus omista ajattelutavoista lisääntyi merkittävästi – on helpompi yrittää parantaa asiaa, joka tunnetaan.
Peter Druckerin vinkkien mukaan ajoitin myöhemmäksi, tällä kertaa noin vuoden päähän tilannetarkistuksen. Tuolloin kokeilen uudestaan samaa.
Aivan loistava juttu. En oo vielä saanu alotettua tuota 21 päivän kokeilua, mutta teen sen aivan varmasti.
Uskomatonta miten helppoa on valittaa asioista – tai jos ei nyt suoraan valittaa niin saa itsensä kiinni negatiivisesta sävystä silti.
Yksi viisas puhuja muistutti eilen siitä, että se mitä ruokit, kasvaa eniten. Puhuja käytti vertauskuvaa kasvimaasta – ne kasvit joita hoivaa, vaalii ja kastelee eniten, kasvaa eniten…Jos ruokkii negatiivisia asenteita, ne kasvaa eniten.
Positiivinen asenne on välillä valintakysymys. Valitsen nähdä asioista niiden hyvät puolet enkä keskity huonoihin puoliin. Silti pidän tosta ajatuksesta: valittamattomuus on nöyryyttä ongelmien kohtaamisessa. Positiivinen asenne ei siis sittenkään ole sitä, että yritän väkisin teeskennellä, että kaikki on hyvin. Valittamattomuus ton määritelmän mukaan on siis vastuun ottamista omasta elämästä. Loistavaa!
Kiitos kommentista, Satu!
On tosiaan ihme huomata miten paljon sitä muut valittavat, kun asiaa vähän tarkastelee. Kun lisää tarkastelee, niin yhä ihmeellisempää on huomata miten paljon itse valittaa. Ainakin itselleni kävi näin.
Ajattelun ammattilainen: Miksi positiivinen ajattelu kannattaa aina?
Osui ja upposi! Kiitos Jussi kirjoituksestasi!
Olen pitänyt itseäni suhteellisen positiivisena ihmisenä, mutta täällä ulkomailla asuessa, suusta karkaa kyllä liian usein pahoja sammakoita. Löydän itseni valittamasta, miten tämäkään asia ei täällä voi toimia! Omiin kokemuksiini peilaten voisin todeta, että herkkyys valittamiseen lisääntyy, kun yksilö tuntee olonsa epävarmaksi tai jopa uhatuksi syystä tai toisesta. Olen yrittänyt hakea oikeutusta valitukselle ajatellen, että se on luonnollista, osa tätä uuden kulttuurin ja kielen oppimisprosessia. Mutta kuten kirjoitit: “Elämä on joskus epämiellyttävää. Valittaja ja valopilkku suhtautuvat tähän eri tavoin.” Jos vaihtoehtoja on vain kaksi, niin kukapa haluaisi myöntää olevansa SE valittaja? Asialle siis tarttis tehdä jotain
Kiitos Terhi!
Totta turiset, harvapa meistä haluaisi tai pystyy myöntämään että valittaminen on itsellä liian voimakasta.
Mutta eipä sillä ole niin väliä. Testaamalla sekin selviää. Testaa elämää ilman valittamista ja pidä vaikka tunnepäiväkirjaa ennen ja jälkeen, ja myös testin aikana. Tulokset puhuvat puolestaan.
Jos et valita säästä, saat alennusta [vartti.fi]
Valittaminen on niin passé.
Mielenkiintoinen haaste… Olen huomannut, että valittaminen on itselleni joskus vain epäsuora avunpyyntö. Voi jopa käydä niin, että valituksen aiheeseen sitten löytyy ratkaisu kuulijakunnasta. Esimerkiksi valitus koneen kaatuilusta työpaikalla voidaan muuttaa muotoon “Miten kaatuilu saadaan loppumaan?”.
Pitää usein paikkansa.
Mutta onko sinulle koskaan käynyt päinvastaista: toinen (tai itse) ei tahdokaan ratkaisua tai vastausta ongelmaan? Ratkaisu ikään kuin pilaisi valittamisen nautinnon.
On muuten jännä huomata, että kun rupeaa tarkkailemaan omaa valittamistaan sen kitkemiseksi, sitä huomaa enemmän muissakin – ja se ärsyttää enemmän. Ymmärryksen säilyttäminen lienee tärkeä osa haasteen haasteellisuutta.
Hyvä pointti, Mika! Ja kiitos kommentista! Nähdäkseni valituksen taustalla on useimmiten jokin ongelma. Ei tyhjästä valiteta. Jokin asia vain tuntuu pahalta, ja valitus on yksi tapa prosessoida tuota tunnetta.
Valistunut kuulija osaa nähdä valituksen takana olevan tunteen, ja tuon tunteen takana olevan ongelman (esim. jokin inhimillinen tarve jää täyttymättä). Ongelma voikin olla esimerkiksi jokin asia, tai tulkinta tuosta asiasta.
Valitus koneen kaatuilusta on hyvä esimerkki. Toisaalta, jos ystäväni valittaa päivästä toiseen “vihaavansa elämäänsä”, on auttaminen aika haastavaa.
Osittain siksi etten osaa välttämättä tunnistaa ongelman ydintä (/ytimiä) noin laajasta valituksen aiheesta, ja osittain siksi että lopulta en voi itse korjata ongelmaa, vaan valittajan on tehtävä se. Jos ystäväni voisi hieman prosessoida ongelmaansa ja tarkentaa tunnettaan tai tarvettaan, voisin ehkä koettaa tukea asian korjaamista.
Tulipa pitkä sepostus… Toivottavasti siitä saa jotain tolkkua.
Kyllä, valittajan haluttomuus prosessoida ongelmiaan on tietynlaista laiskuutta. Olen tähän itse syyllistynyt niin usein.
Turhanpäiväisellä ruikutuksella ja reteästi ilmoille purskahtavalla kirosanatulvalla on kuitenkin omat eronsa. Englantilaisen Itä-Anglian yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan, kiroilu itseasiassa parantaa työilmapiiriä.
Kiroilu sellaisenaan ei välttämättä paranna työilmapiiriä, mutta olen täysin samaa mieltä siinä, että jokaisella yhteisöllä on ominainen tapansa aloittaa ja työstää haasteidensa prosessointia. Jos tuosta ominaispiirteestä (esim. kiroilu) pyritään väkisin poikkeamaan (esim. lopetetaan kiroilu tykkänään), tulee takapakkia, vaikka toisen silmissä tilanne olisikin edennyt parempaan.
Esittämäsi “turhanpäiväinen ruikutus” on loistava esimerkki! Se vasta on valittamista. Reteä kirosanapläjäys on siihen suhteutettuna tehokas lähtölaukaus prosessointiin.