Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?

Tartu haasteeseen olla valittamatta 21 päivän ajan. Se muuttaa tapasi ajatella – paremmaksi.

”Huomaa, että jos sinulla on aikaa nurista ja valittaa jostakin, sinulla on myös aikaa tehdä jotain asialle.”
– Anthony D’Angelo

Ajattelu ohjaa toimintaa

Hyveillä tarkoitetaan hyviä tapoja tai tottumuksia, joista puhuttaessa saattaa unohtua yksi oleellisimmista tavoista. Tapa ajatella, toisin sanoen asenne.

Useimmilla on lähipiirissään valittaja — ihminen joka valittaa, jatkuvasti ja kiihkeästi. Intohimoisesti palava valituksen liekki vaatii kuitenkin reilusti polttoainetta, enkä tarkoita tällä valittajan elämäntilannetta tai muuta kontekstia. (Aina on aihetta valittamiseen — kuten on kiitokseenkiin). Valituksen pätsiä ruokitaan sille pyhitetyin ajatuksin. Asioiden märehtiminen (ääneen tai mielessä) on kuitenkin epäterveellistä.

Vastaavasti monilla on lähipiirissään valopilkku — henkilö, jolla on asiat ärsyttävän hyvin. Tai ainakin tämä henkilö on ärsyttävän iloinen ja kaikki luonnistuu kuin itsestään. Kiitollisuuden ja tyytyväisyyden liekkiä on sitäkin ruokittava, eivätkä valittajan ja valopilkun elämäntilanteet välttämättä eroa juurikaan toisistaan. Kyse on ennemminkin tavasta ajatella eli asenteesta.

Valittaminen on … niin helppoa

Elämä on joskus epämiellyttävää. Valittaja ja valopilkku suhtautuvat tähän eri tavoin. Kuvittelin itse olevani henkilö, joka ei valita — kunnes yritin tietoisesti olla valittamatta. Tavoitteena 21 perättäistä, valituksesta puhdasta päivää.

Muutaman päivän jälkeen selvisin yhden kokonaisen päivän ilman valituksen sanaa. Tietokoneen jälleen temppuillessa tunteeni olivat hyvin pitkälle samat kuin aiemmin, mutta huomasin reagoivani eri tavoin kuin ennen. Valittamisen tarpeeni, johtuu se sitten turhautumisesta, loukkaantumisesta tai muusta epäkohdasta, pakottaa toimimaan. Aiemmin tuo henkinen paine purkautui valittamalla, mutta enää se ei ollut ”sallittua”. Pakko oli puhua, kuten ennenkin, mutta ennen suun avaamista asiaa täytyikin miettiä.

”Jos et pidä jostain, muuta se.
Jos et voi muuttaa asiaa,
muuta asenteesi. Älä valita.”

– Maya Angelou

Jos jokin on vialla, ei asian kieltäminen muuta asiaa. Valittamattomuus tarkoittaakin nöyryyttä ongelmien kohtaamisessa, toisin sanoen tosiasioiden näkemistä ja niiden hyväksymistä. On silti eri asia todeta, että sähköpostiohjelman käyttöliittymässä on parantamisen varaa, sen sijaan että huutaa voimasanojen saattelemana monitorille ettei hommassa taaskaan ole mitään järkeä.

Ongelmatilanteissa on pakko tehdä jotain ja valittamisen jälkeen seuraavaksi luonnollisin tapa kohdata ongelma on ratkaista se, tai ainakin keksiä jokin tapa kiertää se. Nyt tätä ratkaisuhakuisuutta tuki vahvasti ajattelumalli, joka oli keskittynyt löytämään todellisen asiantilan aiempien solvaussanojen sijaan.

Sanat ohjaavaat ajatuksia. Ajatukset ohjaavat tunteita ja toimintaa.

Keskustelin haasteesta itseäni viisaamman kanssa, joka kysyi hymyillen miksi vain 21 päivää, miksei koko elämä? Niinpä. Miksi ei? Mutta jostain on aloitettava.

Muistijippo 21 päivän valittamattomuuden haasteeseen: Laita toiseen käteesi ranneke muistuttamaan haasteesta. Kun valitat, vaihda ranneke toiseen käteen ja aloita päivien laskeminen alusta. Haasta myös ystäväsi!

Älä valita. Haluat kuitenkin tehdä asialle jotain, joten ryhdyt ratkaisemaan ongelmaa — objektiivisemmin.

Lue lisää:

Tuoko valittaminen lisää voimaa? Helpottaako se oloa? Jätä kommentti!

78 thoughts on “Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?

  1. Kerropa mikä on tilanne teillä kotona nyt, kun 21 päivää on umpeutunut. Vai onko projekti still going strong? 😉

  2. About parin viikon jälkeen selvisin noin kymmenen päivää valittamatta. Jossain vaiheessa tämän jälkeen menin kuitenkin päivissä sekaisin, enkä ryhtyä niitä laskemaankaan. Todennäköisesti tuo 21 päivää ei ole vielä mennyt valittamatta (toisinaan saan itseni kiinni harmaalta alueelta), mutta enää en laske päiviä. Projekti kuitenkin teki tehtävänsä eli valittamista välttämällä tietoisuus omista ajattelutavoista lisääntyi merkittävästi – on helpompi yrittää parantaa asiaa, joka tunnetaan.

    Peter Druckerin vinkkien mukaan ajoitin myöhemmäksi, tällä kertaa noin vuoden päähän tilannetarkistuksen. Tuolloin kokeilen uudestaan samaa.

  3. Aivan loistava juttu. En oo vielä saanu alotettua tuota 21 päivän kokeilua, mutta teen sen aivan varmasti.
    Uskomatonta miten helppoa on valittaa asioista – tai jos ei nyt suoraan valittaa niin saa itsensä kiinni negatiivisesta sävystä silti.
    Yksi viisas puhuja muistutti eilen siitä, että se mitä ruokit, kasvaa eniten. Puhuja käytti vertauskuvaa kasvimaasta – ne kasvit joita hoivaa, vaalii ja kastelee eniten, kasvaa eniten…Jos ruokkii negatiivisia asenteita, ne kasvaa eniten.
    Positiivinen asenne on välillä valintakysymys. Valitsen nähdä asioista niiden hyvät puolet enkä keskity huonoihin puoliin. Silti pidän tosta ajatuksesta: valittamattomuus on nöyryyttä ongelmien kohtaamisessa. Positiivinen asenne ei siis sittenkään ole sitä, että yritän väkisin teeskennellä, että kaikki on hyvin. Valittamattomuus ton määritelmän mukaan on siis vastuun ottamista omasta elämästä. Loistavaa!

  4. Kiitos kommentista, Satu!

    On tosiaan ihme huomata miten paljon sitä muut valittavat, kun asiaa vähän tarkastelee. Kun lisää tarkastelee, niin yhä ihmeellisempää on huomata miten paljon itse valittaa. Ainakin itselleni kävi näin. 🙂

  5. Osui ja upposi! Kiitos Jussi kirjoituksestasi!

    Olen pitänyt itseäni suhteellisen positiivisena ihmisenä, mutta täällä ulkomailla asuessa, suusta karkaa kyllä liian usein pahoja sammakoita. Löydän itseni valittamasta, miten tämäkään asia ei täällä voi toimia! Omiin kokemuksiini peilaten voisin todeta, että herkkyys valittamiseen lisääntyy, kun yksilö tuntee olonsa epävarmaksi tai jopa uhatuksi syystä tai toisesta. Olen yrittänyt hakea oikeutusta valitukselle ajatellen, että se on luonnollista, osa tätä uuden kulttuurin ja kielen oppimisprosessia. Mutta kuten kirjoitit: ”Elämä on joskus epämiellyttävää. Valittaja ja valopilkku suhtautuvat tähän eri tavoin.” Jos vaihtoehtoja on vain kaksi, niin kukapa haluaisi myöntää olevansa SE valittaja? Asialle siis tarttis tehdä jotain 🙂

  6. Kiitos Terhi!

    Totta turiset, harvapa meistä haluaisi tai pystyy myöntämään että valittaminen on itsellä liian voimakasta.

    Mutta eipä sillä ole niin väliä. Testaamalla sekin selviää. Testaa elämää ilman valittamista ja pidä vaikka tunnepäiväkirjaa ennen ja jälkeen, ja myös testin aikana. Tulokset puhuvat puolestaan. 🙂

  7. Mielenkiintoinen haaste… Olen huomannut, että valittaminen on itselleni joskus vain epäsuora avunpyyntö. Voi jopa käydä niin, että valituksen aiheeseen sitten löytyy ratkaisu kuulijakunnasta. Esimerkiksi valitus koneen kaatuilusta työpaikalla voidaan muuttaa muotoon ”Miten kaatuilu saadaan loppumaan?”.

  8. Pitää usein paikkansa.

    Mutta onko sinulle koskaan käynyt päinvastaista: toinen (tai itse) ei tahdokaan ratkaisua tai vastausta ongelmaan? Ratkaisu ikään kuin pilaisi valittamisen nautinnon.

    On muuten jännä huomata, että kun rupeaa tarkkailemaan omaa valittamistaan sen kitkemiseksi, sitä huomaa enemmän muissakin – ja se ärsyttää enemmän. Ymmärryksen säilyttäminen lienee tärkeä osa haasteen haasteellisuutta.

  9. Hyvä pointti, Mika! Ja kiitos kommentista! Nähdäkseni valituksen taustalla on useimmiten jokin ongelma. Ei tyhjästä valiteta. Jokin asia vain tuntuu pahalta, ja valitus on yksi tapa prosessoida tuota tunnetta.

    Valistunut kuulija osaa nähdä valituksen takana olevan tunteen, ja tuon tunteen takana olevan ongelman (esim. jokin inhimillinen tarve jää täyttymättä). Ongelma voikin olla esimerkiksi jokin asia, tai tulkinta tuosta asiasta.

    Valitus koneen kaatuilusta on hyvä esimerkki. Toisaalta, jos ystäväni valittaa päivästä toiseen ”vihaavansa elämäänsä”, on auttaminen aika haastavaa.

    Osittain siksi etten osaa välttämättä tunnistaa ongelman ydintä (/ytimiä) noin laajasta valituksen aiheesta, ja osittain siksi että lopulta en voi itse korjata ongelmaa, vaan valittajan on tehtävä se. Jos ystäväni voisi hieman prosessoida ongelmaansa ja tarkentaa tunnettaan tai tarvettaan, voisin ehkä koettaa tukea asian korjaamista.

    Tulipa pitkä sepostus… Toivottavasti siitä saa jotain tolkkua. 🙂

  10. Kyllä, valittajan haluttomuus prosessoida ongelmiaan on tietynlaista laiskuutta. Olen tähän itse syyllistynyt niin usein.

    Turhanpäiväisellä ruikutuksella ja reteästi ilmoille purskahtavalla kirosanatulvalla on kuitenkin omat eronsa. Englantilaisen Itä-Anglian yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan, kiroilu itseasiassa parantaa työilmapiiriä.

  11. Kiroilu sellaisenaan ei välttämättä paranna työilmapiiriä, mutta olen täysin samaa mieltä siinä, että jokaisella yhteisöllä on ominainen tapansa aloittaa ja työstää haasteidensa prosessointia. Jos tuosta ominaispiirteestä (esim. kiroilu) pyritään väkisin poikkeamaan (esim. lopetetaan kiroilu tykkänään), tulee takapakkia, vaikka toisen silmissä tilanne olisikin edennyt parempaan.

    Esittämäsi ”turhanpäiväinen ruikutus” on loistava esimerkki! Se vasta on valittamista. Reteä kirosanapläjäys on siihen suhteutettuna tehokas lähtölaukaus prosessointiin.

  12. Tuore Tositarina valittamattomuuden valitsemisesta. 🙂

    (Valittamattomuutta yms. on harjoiteltu jo muutama vuosi, näköjään se alkaa toimia!)

    5.2.12 ilahduin! Voisi mennä pidemälle lenkille. Pakkasta ei ole niin paljoa koiran tassuille ja kasvoilleni. Puolessa välissä pitkää lenkkiä saan kivun ja krampin sekaisen tuntemuksen toiseen pohkeeseen. Ei mitään uutta. Täysin rauhassa hidastan kävelyvauhtia puolella.
    Kipua tuntuu vähiten tai ei juuri ollenkaan käyttäen eri lihaksia. Kävelen jalkaterä sisäänpäin. Toisessa lonkassa tuntuu näköjään pientä rasitusta tottumattomasta kävelytyylistä.
    Kävelen hitaasti ja kehosta tietoisena. Mutta puissa on lunta ja taivas on pakkasella aivan eri värinen. Lumihiutaleet leijailevat hitaasti.Vain kauneus ja rauha on läsnä.
    Koira tahtoo metsikköön. On valoisaa ja kello oli jo yksi yöllä. Taivaskin on valkoinen. Koira juoksee innoissaan metsikön polulla. Tunnen sen innon ja juoksen muutamia askeleita sen kanssa iloiten. Ihmeellistä, ettei kipu tunnukaan, vaikka tunteekin sen.
    Poikkean polulta.. syvemmälle ihailemaan valkoista maisemaa. Miten kauniisti nietoksia kuuset kantavat. Kevyesti eräs kuusi osan luovuttaa niskaani. Viilentää, mutta ei ole liian kylmää. Naurattaa. Palaan polulle opaskoirani johdattelemana. Hihittelen.
    Toisessa metsikössä lumi pöllyää männyistä leikkien katulamppujen valossa ja varjoissa. Taivas on taas toisenlainen. Kauneus tuntuu sydämessä, tuo vedet silmiin. Jatkan matkaani kotiin uudella kävelytyylilläni.

    ***
    Vielä en pysty normaalisti kävelemään, kipua ja jännitystä on vähempi. Hieronta ja muuta toimenpidettä olen tehnyt.
    Mutta minulla on pyörä! Mikä mahtava kapistus! Sillä voin koiran ulkoiluttaa, vaikka molemmat jalat olisivat jännityksistä tottelemattomat. Ja nyt on kyseessä ja vain yksi jalka vain yhdestä kohtaa! 🙂

  13. Itse en tahdo millään jaksaa ”jatkuvan ruikutuksen”-tyyppejä; sää on mikä on, se ei kitisemällä muutu ja niin on moni muukin asia; on ihan OK small talkina mainita jotain säästäkin, mutta tarkoitan tyyppejä, joille se ei koskaan passaa…liian kylmä, liian kuuma, liian sitä ja tätä; nämä samat ihmiset kitisee sitten kaikesta muustakin, niin töissä kuin vapaallakin…

    Itse en aikaani tällaisiin tyyppeihin uhraa; ovat sellaisia energiasyöppöjä, että imevät mehut muistakin kitinällään…

    Näen oikein tarkoituksella positiivisia puolia heidän kitinöissään; paljon pakkasta -> tosi vähän sääskiä etc. Kun heittää ”överit”, niin yleensä eivät montaa kertaa kehtaa turhasta valittaa =D

    Asioista joille ei voi mitään (sää….) on turha kitistä, muulle yleensä voi jotain ja jos ei voi, niin omaa suhtautumistaan voi muuttaa…

    Opiskelen, ja nyt alkoi vaativa aine; tylsähkö ja vaativa sellainen, löysinpäs itseni kitisemäsyä, mutta nyt olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja opiskella vikinöittä (senkin…), miksi kuluttaa aikaa ja energiaa aineesta valittamiseen; suuntaan senkin energian ko. aineen opiskeluun.

  14. Hieno kirjoitus niin suuresta ongelmasta, jota sairastavat melkein kaikki tietoisesti tai tiedostamattaan.
    Atoine Rivarol kiteyttää hienosti miksi niin monet elävät käsijarru päällä. Hän sanoo: ”Man spends his life in reasoning on the past, in complaining about the present, in fearing the future.” Yritän pyristellä jälkimmäisistä eroon joka päivä.
    Hienoa Jussi!

  15. Niin kaikki on ensin hyväksyttävä ja sitten voi muuttaa sitä mitä voi muuttaa.
    Asioiden positiivisia puolia esiintuomalla monet kokevat etten ymmärrä heitä, en ole empaattinen, kun en suostu heidän valituksiinsa samaistumaan. Jolloin he eivät halua kuunnella edes.. voivat jopa suuttua minulle. Monilla on harhaluulo siitä, että empatia tarkoittaa yhdessä voivottelua!
    Ymmärrän kyllä miten sumuisessa negatiivisuudesta, johon on mielensä opettanut, on vaikea vaihtaa noin vain positiivisuuteen.
    Tietysti voisi ensin voivotella yhdessä ja sitten vähitellen sieltä alkaa varovasti ehdotella positiivisviritteisiä juttuja toiselle.. mutta siinä menee aikaa ja omaa energiaa niiiiin paljon.
    Omalla kohdalla olen todennut paremmaksi neutraaliuuden. Ei tarvitse hakea liiaksi myöskään posiitivisuutta ja ehkä jumittua siihen, joka luo sitten negatiivisuutta, kun yrittää puhua itselleen asiat positiivisiksi, peittäen todelliset itsessään nousevat tunteet. Asiat ovat miten ovat.
    Jos jotain voin muuttaa yritän parhaani, jos ei onnistu, olen armollinen itselleni.
    Jatkuvasti saa kyllä vahdata oman mielen ja kehon tuotoksia ja hyväksyä niitä… Jännää on se miten tunteet haalenevat ja ajatukset harvenevat ja tilalle tulee rauha ja luottamus, tapahtui mitä tahansa elämässä. Vaikka mieli yrittäisikin huolestua tms., niin ei enää jaksa lähteä tunnevuoristorataan mukaan tosissaan.. 🙂 Elämä on näin helpompaa.

  16. Miksi joku avaa suunsa usein pelkkään ruikutukseen?
    Voisiko taustalla olla joku, joka kaipaa todellisuudessa huomiota.
    Tulla todella kohdatuksi ja hyväksytyksi.
    Nämä negaatiolla itseään mainostavat siirtävät vastuun oman elämän aloitteellisuudesta ja tapahtumista ulkopuolelleen, ja voimattomuus ilmenee kroonisena kitinänä.

    Ihan hirveästi en itse jaksa vielä olla kunnollisena tukena, sillä opettelen vasta ulos jo lapsena opitusta valituksen ja nälvimisen kulttuurista. Opettelen uutta asennetta, uutta tapaa reagoida; en siis ole ketään vastaan tai käänytä ketään samalle reitille, en edes tekopirteile.
    -Ja sekös vasta on yksinäistä puuhaa! Tunnen itseni niin ulkopuoliseksi, aivankuin olisi hyväksytympää pysyä ikuisena alisuorittajana ja pottuuntuneena kyynikkona kuin ottaa vastuu ja voima valinnan mahdollisuuksista omiin käsiin. Olen siis edelleen käyhä, jotan valintani ei vielä ainakaan ole tuonut minulle taloudellista vaurautta, vaan elämme koko nelihenkinen perhe yleensä alle 2000€:lla/kk. Kateudesta ei siis voi puhua.
    Koen, että jokin tässä häiritsee, mutta koska en loukkaa ketään, minulla ei ole syytä mennä virran mukana. Jatkan vapauttavaa iloa elämääni tuovalla linjalla.
    Ja otin haasteen vastaan! 21 nyt alkajaisiksi:)

  17. Kiitoksia kommenteista Me, Sirpa, Jani, Marko ja Alone!

    Laittakaa ihmeessä muutkin lisää kokemuksia valituksesta ja valittamattomuudesta, erityisesti jos lähdette mukaan 21 päivän haasteeseen!

    Nuo ihan oikeat kokemukset kun ovat meille muille äärimmäisen arvokkaita kuulla. Tarinat muistetaan ja niistä opitaan paremmin kuin mistään teoriasta. 🙂

  18. Tällaista olen kaivannut, kiitos! Tartun haasteeseen tästä päivästä. Ja haastan kaikki läheiseni.

  19. Miksei saisi valittaa? Toki on eri asia vinkua jokaisesta turhasta asiasta, mutta ei valittaminen aina ole negatiivista. Ehkä olisi pitänyt ennemminkin sanoa ”älä vingu, rutise ja inise”?

    Ja tokihan tämän kirjoituksenkin voisi katsoa valitukseksi valittamisesta. Vai mitä?

  20. Symbiatch, erinomainen pointti!

    Kyse lienee siis siitä, miten valittaminen määritellään.

    Jos puhutaan vaikkapa virallisen valituksen laatimisesta, niin sehän on pääasiassa tosiasioiden toteamista ja mahdollisen korvausvaatimuksen esittämistä. Toisaalla taas valittamiseksi voidaan ymmärtää lähinnä mainitsemasi vinkuminen ja ininä.

    Valittaminen voidaan ymmärtää aika laajasti. AComplaintFreeWorld.org:

    ”’Valittaminen’ määritellään ”tuskan, surun tai tyytymättömyyden ilmaisuksi”.”

    Tämä on mielestäni yliampumista. Itse olen ennemmin samoilla linjoilla artikkelissa linkatun Tim Ferrissin kanssa. Kyllä vihaa, surua ja pelkoa sopii ilmaista. Itse asiassa uskon näiden vaikeiden tunteiden peittämisen olevan epäterveellistä. Esimerkiksi suru lähtee vain suremalla.

    Mutta siis, Ferriss totesi, että valittaminen on

    ”tapahtuman tai henkilön negatiivista kuvausta, ilman ongelmaa korjaavien vaiheiden esittämistä.”

    (Ferriss lisäsi määritelmäänsä myös kiroilun, ilmeisesti koska se ei ollut hänen tapauksessaan rakentavaa.)

    Jos tosiasiat ovat negatiivisia, ei niiden toteaminen ole mielestäni valittamista.

    Niillä mässäily sen sijaan on. Jos taas sen sijaan voidaan hahmotella korjaus tuohon ongelmaan, kyse alkaa olla tosi rakentavasta ilmaisutavasta.

    Jotkut asiat taas eivät ole negatiivisia tai positiivisia, kuten vaikka sää (noin yleisesti ottaen). Kyse on ennemminkin näkökannasta tai asenteesta, ja kuinka asia siinä valossa ilmaistaan.

    Valittaminen on asenne. Se on tapa kohdata tapahtumat, henkilöt ja omat tunteet. Ja kuten huomasit, viisas Symbiatch, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itse pidän erityisesti termistä ”mussuttaa”.

  21. ”Kyllä vihaa, surua ja pelkoa sopii ilmaista. Itse asiassa uskon näiden vaikeiden tunteiden peittämisen olevan epäterveellistä. Esimerkiksi suru lähtee vain suremalla.”

    Juu, kyllä jos tarkoitat sitä, että todella kohtaa tunteen ja todella hyväksyy sen, päästää irti. Silloin se on rakentavaa.

    Mutta se voi olla myös ei-rakentavaa.. Olen itse tehnyt (paljon!!!) ja huomannut muista.. Kannustetaan ilmaisemaan tunteita, eikä tajuta, että ollaan niissä oikeasti jumissa. Eli tunteiden ilmaisu ei enää olekaan rakentavaa, vaan se onkin juoni tapa vastustaa tunnetta ja voimistaa sitä. Vahvistaa tapaa surra. Surraan suremista ja taas surraan.. ja mitä ihmettä, olo ei helpotukaan, kun oikeasti alitajuisesti on luonut itselleen vahvan tavan ”olla surullinen” (uhri) vastustaa irtipäästämistä.

    ”Jos tosiasiat ovat negatiivisia, ei niiden toteaminen ole mielestäni valittamista.”

    Valittaminen ja informoiminen tai asioiden esille tuominen, jotta niitä voisi parantaa.. Eron huomaa siitä millainen energia kätkeytyy viestin taakse. Saman asian, jopa samoilla sanoilla voi toinen sanoa ja se on valitus ja toinen voi sanoa saman, mutta se ei ole valitus!
    Näitä voi havaita äänenpainosta, eleistä ilmeistä ja näkymättämästä viestinnästä..
    Kokemukseni mukaan se miten ihminen tulkitsee asian omien asenteiden kautta voi tehdä asiasta valituksen, vaikkei toinen olisikaan sitä sellaiseksi tarkoittanut.
    Jos omassa mielessäni tai elämässäni on jokin asia, joka huolestuttaa minua, niin helposti tulkitsen heti toisen sanomisen mistä tahansa valitukseksi!!!
    Onkin haasteellista todella kuunnella mitä toinen sanoo ja tarkoittaa.. irrottautua siitä omasta näkökannastaan ja kuulla toisen kokemus ja ehkä ymmärtää siitä edes jotain.

    ”Jotkut asiat taas eivät ole negatiivisia tai positiivisia, kuten vaikka sää (noin yleisesti ottaen). Kyse on ennemminkin näkökannasta tai asenteesta, ja kuinka asia siinä valossa ilmaistaan.”

    Onko mikään tosiasiassa negatiivista tai positiivista? Eikö esim. tunteisiin (tapahtumiin, kokemuksiin) voi suhtautua kuten säähän? Joskus paistaa joskus sataa jne. Se kuuluu nyt vain ihmisen olemukseen, että itsestä nousee oman elämänkokemuksen mukaisesti mitä milloinkin mistäkin.
    Jos kaikki tai ainakin suurin osa elämämme tapahtumista onkin vain asioita, joita tapahtuu, joille me leimaamme leimat hyvä/paha, tykkään/en tykkää jne. luomiamme mielipiteitä ja uskomuksia, joitten sanelemana elämme elämäääme.

  22. @Me,

    Hyviä ajatuksia esität! Käsittääkseni tunteiden taustalla on tarpeita, jotka ovat täyttyneet tai jääneet täyttymättä. Tunteet kertovat näistä tarpeista. (Tunteilla ei siis ole moraalista ulottuvuutta, mutta niiden ohjaamalla toiminnalla on.) Tunteisissa vellominen ei auta meitä eteenpäin, mutta jos tunnistamme tarpeet niiden taustalla, voimme tehdä jotain *järkevää* asian eteen.

    Moraalisesti negatiivisen ja positiivisen leiman perusteltu antaminen jollekin asialle vaatii mielestäni joko uskoa yliluonnolliseen tai tosi vahvaa filosofista taustaa. Muutoin mitään ei oikein voida tulkita positiiviseksi/negatiiviseksi (hyväksi/pahaksi).

  23. @MJ,

    Kritisointi *voi* olla valittamista. Voi se olla myös rakentavaa. Lopulta päädymme siihen, miten valittaminen ja kritisointi määritellään.

    Itse näen kritisoinnin (negatiivisten asioiden esille nostamisen) sinänsä neutraalina asiana, jonka voi tehdä positiivisesti eli rakentavasti (esim. esittämällä korjausehdotuksia tai muuten ymmärtävästi) tai negatiivisesti eli mussuttaen (listaamalla loputtomasti negatiivisia asioita ja niiden negatiivisia seurauksia jne).

  24. An old Cherokee is teaching his grandson about life. ”A fight is going on inside me,” he said to the boy.

    ”It is a terrible fight and it is between two wolves. One is evil – he is anger, envy, sorrow, regret, greed, arrogance, self-pity, guilt, resentment, inferiority, lies, false pride, superiority, and ego.” He continued, ”The other is good – he is joy, peace, love, hope, serenity, humility, kindness, benevolence, empathy, generosity, truth, compassion, and faith. The same fight is going on inside you – and inside every other person, too.”

    The grandson thought about it for a minute and then asked his grandfather, ”Which wolf will win?”

    The old Cherokee simply replied, ”The one you feed.”

Comments are closed.