Esittämäsi “turhanpäiväinen ruikutus” on loistava esimerkki! Se vasta on valittamista. Reteä kirosanapläjäys on siihen suhteutettuna tehokas lähtölaukaus prosessointiin.

Turhanpäiväisellä ruikutuksella ja reteästi ilmoille purskahtavalla kirosanatulvalla on kuitenkin omat eronsa. Englantilaisen Itä-Anglian yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan, kiroilu itseasiassa parantaa työilmapiiriä.

Valistunut kuulija osaa nähdä valituksen takana olevan tunteen, ja tuon tunteen takana olevan ongelman (esim. jokin inhimillinen tarve jää täyttymättä). Ongelma voikin olla esimerkiksi jokin asia, tai tulkinta tuosta asiasta.

Valitus koneen kaatuilusta on hyvä esimerkki. Toisaalta, jos ystäväni valittaa päivästä toiseen “vihaavansa elämäänsä”, on auttaminen aika haastavaa.

Osittain siksi etten osaa välttämättä tunnistaa ongelman ydintä (/ytimiä) noin laajasta valituksen aiheesta, ja osittain siksi että lopulta en voi itse korjata ongelmaa, vaan valittajan on tehtävä se. Jos ystäväni voisi hieman prosessoida ongelmaansa ja tarkentaa tunnettaan tai tarvettaan, voisin ehkä koettaa tukea asian korjaamista.

Tulipa pitkä sepostus… Toivottavasti siitä saa jotain tolkkua.

Mutta onko sinulle koskaan käynyt päinvastaista: toinen (tai itse) ei tahdokaan ratkaisua tai vastausta ongelmaan? Ratkaisu ikään kuin pilaisi valittamisen nautinnon.

On muuten jännä huomata, että kun rupeaa tarkkailemaan omaa valittamistaan sen kitkemiseksi, sitä huomaa enemmän muissakin – ja se ärsyttää enemmän. Ymmärryksen säilyttäminen lienee tärkeä osa haasteen haasteellisuutta.

“- Ensin kyllästyin kovaan pakkaseen ja vaakatasossa tuiskuavaan lumeen. Sen jälkeen asiakkaiden valitukset säästä alkoivat toden teolla tympimään, liikkeenjohtaja Viivi Syrjä kertoo.”

Jos et valita säästä, saat alennusta [vartti.fi]

Valittaminen on niin passé.

Totta turiset, harvapa meistä haluaisi tai pystyy myöntämään että valittaminen on itsellä liian voimakasta.

Mutta eipä sillä ole niin väliä. Testaamalla sekin selviää. Testaa elämää ilman valittamista ja pidä vaikka tunnepäiväkirjaa ennen ja jälkeen, ja myös testin aikana. Tulokset puhuvat puolestaan.

Olen pitänyt itseäni suhteellisen positiivisena ihmisenä, mutta täällä ulkomailla asuessa, suusta karkaa kyllä liian usein pahoja sammakoita. Löydän itseni valittamasta, miten tämäkään asia ei täällä voi toimia! Omiin kokemuksiini peilaten voisin todeta, että herkkyys valittamiseen lisääntyy, kun yksilö tuntee olonsa epävarmaksi tai jopa uhatuksi syystä tai toisesta. Olen yrittänyt hakea oikeutusta valitukselle ajatellen, että se on luonnollista, osa tätä uuden kulttuurin ja kielen oppimisprosessia. Mutta kuten kirjoitit: “Elämä on joskus epämiellyttävää. Valittaja ja valopilkku suhtautuvat tähän eri tavoin.” Jos vaihtoehtoja on vain kaksi, niin kukapa haluaisi myöntää olevansa SE valittaja? Asialle siis tarttis tehdä jotain

On tosiaan ihme huomata miten paljon sitä muut valittavat, kun asiaa vähän tarkastelee. Kun lisää tarkastelee, niin yhä ihmeellisempää on huomata miten paljon itse valittaa. Ainakin itselleni kävi näin.