Hyveet ja rakasteleminen

Liskosta oriin

Tarina mahtavaksi oriiksi muuttuneesta liskosta paljastaa, mitä tekemistä hyveellä ja rakastelemisella on keskenään. Kauniit sanat ovat kärsineet inflaatiosta, ja niiden henkiin herättäminen vaatii järeiden aseiden käyttöä.

C. S. Lewis (1898–1963) tunnetaan Narnia-maailman luojana. Hän kirjoitti monia muitakin kirjoja, joista yhtenä parhaimpana pidän aikuisille tarkoitettua teosta The Great Divorce (suom. Suuri avioero 1970). Nimestään huolimatta kirja ei käsittele avioeroa, vaan kyseessä on taianomainen draama.

Tapahtumapaikkana on eräs sateisena iltapäivänä alkanut bussimatka. Kirjava joukko erilaisia ihmisiä saa tilaisuuden nähdä oman sisimmän olemuksensa ja samalla tehdä valinnan, mikä merkitsisi uutta elämää. Ihmiset ovat puolinaisia, lähes aineettomia: heitä kutsutaan ”Aaveiksi”, ja he saavat täydellisen, vaikuttavan muotonsa sitä mukaan kun onnistuvat ”eroamaan” eheytymistään hidastavista tekijöistä. Päähenkilöinä ovat mm. ideologinen taiteilija, nalkuttava nainen, ”valistunut” piispa ja lapsensa kuolemaa sureva äiti sekä – yksi suosikeistani – pieni, alakuloinen mies, joka kantoi pientä, punaista liskoa olkapäällään.

Lisko heilutti häntäänsä ”kuin piiskaa kuiskaillessaan Aaveen korvaan”. On selvää, että lisko pitää miestä orjuuttavassa otteessaan. Enkeli (”Palava Olento”) kysyy mieheltä: ”Saanko surmata sen?” Mies (Aave) kiertelee ja kaartelee, mutta Enkeli vain toistaa kysymyksen. Lopulta hän antaa suostumuksensa. Seuraavassa hetkessä Aaveelta pääsee tuskan kirkaisu. ”Palava Olento sulki matelijan hehkuvaan otteeseensa, väänsi sen poikki sen kiemurrellessa ja purressa ja heitti sen sitten selkä murskattuna mättäälle" (s. 112).

Tapahtuman todistanut kuvailee:

”Hetkeen en erottanut mitään selvästi. Sitten näin ihmisen olkapään ja olkavarren, joiden kiinteydestä ei voinut erehtyä ja jotka kiinteytyivät joka hetki. Sitten yhä kirkkaampana ja vahvempina sääret ja kädet. Kaula ja kultainen pää aineellistuivat katsellessani, ja jollei huomioni olisi suuntautunut muuhun, olisin nähnyt ihmisen tulevan täydelliseksi – alastoman huomattavan kookkaan miehen.” (s. 114)

Jotain tapahtui myös liskolle:

”Kaukana siitä, että olisi kuollut, luontokappale pyristeli vieläkin ja kasvoi suuremmaksi pyristellessään. Ja kasvaessaan se muuttui. Sen takaosat pyöristyivät. Yhä vipattavasta hännästä tuli jouhihäntä… Äkkiä kavahdin taaksepäin hieroen silmiäni. Mikä muu seisoi edessäni kuin suurin ori, mitä koskaan olin nähnyt, hopeanvalkeana, mutta harja ja häntä kultaisena. Sileänä ja hohtavana, lihakset väreillen, se hirnui ja kuopi kavioillaan. Joka polkaisulla maa tärähti ja puut värisivät.” (s. 114)

Mitä lisko symboloi? Mitä ori symboloi? Entä mitä tekemistä tällä tarinalla on otsikkomme kanssa?

Tehonsa ja viehätysvoimansa menettäneet sanat

C. S. Lewis oli ammatiltaan kirjailija ja Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professori. Häntä kiinnostivat sanat, kuten hänen ystäväänsäkin filologi J.R.R. Tolkienia (1892–1973). Heitä harmitti se, että moni voimallinen ja kaunis sana oli ajan kuluessa menettänyt alkuperäisen merkityksensä ja sen myötä viehätysvoimansa. Itse asiassa prosessi on niin yleinen, että se voidaan muotoilla laiksi. ”Anna hyvälle ominaisuudelle nimi ja pian tämä nimi merkitsee jotain halveksittavaa”, Lewis kirjoittaa (Studies in Words 1967, s. 173).

Mitä tulee suomenkieleen, tällaisia inflaatiosta kärsineitä sanoja tai ilmauksia voisivat olla esimerkiksi hyveellisyys, nöyryys, kohtuullisuus, siveys, pyhimys, marttyyri, kultainen keskitie ja jopa pehmeät arvot.

Pehmeät arvot. Kuka yritysjohtaja niitä nyt haluaisi, kun tarjolla on koviakin arvoja? Kunnes pehmeiden arvojen tosimerkitys ymmärretään jälleen tai kunnes keksitään parempi ilmaus, meidän on sanottava: Pehmeät arvot ovat kovia arvoja.

Marttyyri. Haukkumasana, samassa kategoriassa fanaatikon ja fundamentalistin kanssa. Itsesäälissä rypevä kristitty ja itsemurhapommittaja ovat yhtä kaukana sellaisesta aidosta marttyyriudesta, joka ansaitsee kiitoksen ja arvostuksen.

Pyhimys. Mitä se tarkoittaa, jotain jeesustelijaako? Huomaa, että myös ”jeesustelu” on halveksittavaa. Se on johdettu miehestä nimeltä Jeesus, jonka historia muistaa voimallisena ja rakastavana persoonana eikä tehopyhänä.

Siveys. Harvempi meistä edes tietää, mitä siveys tarkoittaa. Annan vinkin: se liittyy liskotarinaamme.

Nöyryys. Nöyrä ihminen on ”marttyyrin” serkku. Arto Antturi kirjoittaa: ”Myös nöyryys on väärinymmärretty hyve. Se yhdistetään usein periksi antamiseen tai alistuvaan omista oikeuksista luopumiseen.” Tämä olisi nöyristelyä, joka on pahe eikä hyve. Aito nöyryys ei tarkoita enempää eikä vähempää kuin totuudellisuutta. Totuutta itsestäni, heikkouksistani ja vahvuuksistani, ja asemastani luomakunnassa.

Kohtuullisuus. Mieleen tulee joku tylsä keskinkertaisuus. Ei kuumaa eikä kylmää, vaan jotain siltä väliltä – haaleaa. Haalea ei kelpaa mihinkään, ei lämmittämiseen eikä virkistämiseen. Sitä paitsi, eikö kohtuullisuus ole kaiken nautinnon este?

Todellisuudessa tilanne on päinvastainen. Vain kohtuullinen ihminen nauttii. Kohtuullisuuden hyve ei ole nautinnon este vaan sen edellytys. Nettiriippuvaiset, syöpöt ja juopot eivät nauti informaatiosta, ruoasta ja juomasta yhtä kokonaisvaltaisesti kuin kohtuulliset. HS:n toimittaja Jyrki Kiiskinenkadehtii kohtuullisia”.

Kultainen keskitie vai kliimaksi?

Edellä mainittiin muutamia perushyveitä: siveys, nöyryys ja kohtuullisuus. Ei ole yllätys, jos sanon että itse sana hyve kärsii myös viehätysvoimattomuudesta. Hyveellisyydestä nyt puhumattakaan.

Timo Soini tokaisi Hyvejohtajuus-kirjan julkistamistilaisuudessa:

”Hyveen käsite – väitän, että se ei ole meille suomalaisille ihan yksiselitteinen. Ihmiset kysyvät: Mikä hyve on? Vastataan: Juu, se on jotain hyvää, onkohan se jotain syötävää… Me suomalaiset tarvitsemme muistutusta siitä, mitä itse asiassa hyve tarkoittaa. Se on jotain konkreettisempaa, kuin arvot ja muut hyvät.”

Hyveellisestä johtajasta tulee mieleen joku pehmo. Unohdetaan, että hyve tulee latinan sanasta virtus, joka merkitsi ”voimaa” ja ”valtaa”. Kyseessä on hyvä luonteenpiirre, ihmispersoonan dynaaminen voima, joka näkyy teoissa. Suomen sanalla virtuoosi on jo huomattavasti parempi klangi, vaikka se tarkoittaakin jotain aivan muuta (”supertaitava”). Pahe, joka kuulostaa jopa seksikkäämmältä kuin hyve, on hyveen vastakohta: ihmisen energiaa ja toimintakykyä surkastuttava huono luonteenpiirre tai taipumus.

Kaavio hyveet ovat huippuJokaisella hyveellä on kaksi vastakkaista pahetta, kuten kaaviosta näkyy. Esimerkiksi rohkeuden hyve. Sen ”puute” on pelkuruutta, sen ”ylilyönti” uhkarohkeutta. Ainoa poikkeus on viisauden hyve, jolla on paljon vääristymiä mutta ei samalla tavalla ääripäitä kuten muilla hyveillä.

Koska hyve on ikään kuin kahden paheen välissä, hyveitä on perinteisesti kutsuttu ”kultaiseksi keskitieksi”. Ilmaus, joka joskus herätti kunnioitusta, kärsii nykyään samoista puutteista kuin sana kohtuullisuus: ei liikaa, ei liian vähän, jotain (tylsää) siltä väliltä.

Kaavio pyrkii kuitenkin murtamaan tämän myytin. Hyve on, ei niinkään kultainen keskitie, vaan ”huippu” kahden laakson välissä. Kulminaatiopiste. Kliimaksi. Orgasmi?

Viimeisin ei ole täysin perusteeton ilmaus. Mutta koska hyve viittaa tekemisen erinomaisuuteen, pitäisi ehkä puhua orgasmin sijaan rakastelemisesta. Jos rakastelemisen ”puute” on antiseksuaalista ruumisvastaisuutta, sen ”ylilyönti” on irstailevaa perverssiyttä. Rakasteleminen on kuitenkin jotain elämää suurempaa ja kaunista. Hyveihminen ei ole seksinvihaaja eikä limanuljaska vaan rakastaja.

Ehkä joku pitää minua nyt populistina. Mea culpa, olen syyllinen. Otin käyttöön järeät aseet, koska väärinymmärrys hyveiden suhteen elää niin syvällä meissä suomalaisissa. Käsi sydämellä: kuinka moni olisi sitä paitsi lukenut kirjoitusta otsikolla ”Hyveellisen haalea keskitie”.

Lisko ja ori

Palataan takaisin tarinaamme. Liskon kuoltua sekä Aave että lisko kävivät läpi muodonmuutoksen. Aaveesta tuli Mies, liskosta liekehtivä ori. Mies ja ori kohtaavat:

”Vasta-tehty mies kääntyi ja taputti uuden hevosen kaulaa. Se nuuhki hänen kirkasta kehoaan. Hevonen ja isäntä hengittivät toistensa sieraimiin… Iloisesti ja reippaasti nuori mies hypähti hevosen selkään. Siinä istuen hän kannusti oritta kantapäillään. He olivat vauhdissa, ennen kuin oikein tajusin, mitä oli tapahtumassa. Se vasta oli ratsastusta!” (s. 114)

”Mikä on sisilisko verrattuna oriin?” kysytään. ”Itseensäsulkeutunut himo [nykysuomeksi vaikka pornoriippuvuus] on kurja, heikko, vinkuva ja kuiskutteleva verrattuna sen halun rikkauteen ja voimaan, joka on ylösnouseva kun itsekäs himo on tapettu” (s. 116).

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€