Hyveet ja rakasteleminen

Liskosta oriin

Tarina mahtavaksi oriiksi muuttuneesta liskosta paljastaa, mitä tekemistä hyveellä ja rakastelemisella on keskenään. Kauniit sanat ovat kärsineet inflaatiosta, ja niiden henkiin herättäminen vaatii järeiden aseiden käyttöä.

C. S. Lewis (1898–1963) tunnetaan Narnia-maailman luojana. Hän kirjoitti monia muitakin kirjoja, joista yhtenä parhaimpana pidän aikuisille tarkoitettua teosta The Great Divorce (suom. Suuri avioero 1970). Nimestään huolimatta kirja ei käsittele avioeroa, vaan kyseessä on taianomainen draama.

Tapahtumapaikkana on eräs sateisena iltapäivänä alkanut bussimatka. Kirjava joukko erilaisia ihmisiä saa tilaisuuden nähdä oman sisimmän olemuksensa ja samalla tehdä valinnan, mikä merkitsisi uutta elämää. Ihmiset ovat puolinaisia, lähes aineettomia: heitä kutsutaan ”Aaveiksi”, ja he saavat täydellisen, vaikuttavan muotonsa sitä mukaan kun onnistuvat ”eroamaan” eheytymistään hidastavista tekijöistä. Päähenkilöinä ovat mm. ideologinen taiteilija, nalkuttava nainen, ”valistunut” piispa ja lapsensa kuolemaa sureva äiti sekä – yksi suosikeistani – pieni, alakuloinen mies, joka kantoi pientä, punaista liskoa olkapäällään.

Lisko heilutti häntäänsä ”kuin piiskaa kuiskaillessaan Aaveen korvaan”. On selvää, että lisko pitää miestä orjuuttavassa otteessaan. Enkeli (”Palava Olento”) kysyy mieheltä: ”Saanko surmata sen?” Mies (Aave) kiertelee ja kaartelee, mutta Enkeli vain toistaa kysymyksen. Lopulta hän antaa suostumuksensa. Seuraavassa hetkessä Aaveelta pääsee tuskan kirkaisu. ”Palava Olento sulki matelijan hehkuvaan otteeseensa, väänsi sen poikki sen kiemurrellessa ja purressa ja heitti sen sitten selkä murskattuna mättäälle" (s. 112).

Tapahtuman todistanut kuvailee:

”Hetkeen en erottanut mitään selvästi. Sitten näin ihmisen olkapään ja olkavarren, joiden kiinteydestä ei voinut erehtyä ja jotka kiinteytyivät joka hetki. Sitten yhä kirkkaampana ja vahvempina sääret ja kädet. Kaula ja kultainen pää aineellistuivat katsellessani, ja jollei huomioni olisi suuntautunut muuhun, olisin nähnyt ihmisen tulevan täydelliseksi – alastoman huomattavan kookkaan miehen.” (s. 114)

Jotain tapahtui myös liskolle:

”Kaukana siitä, että olisi kuollut, luontokappale pyristeli vieläkin ja kasvoi suuremmaksi pyristellessään. Ja kasvaessaan se muuttui. Sen takaosat pyöristyivät. Yhä vipattavasta hännästä tuli jouhihäntä… Äkkiä kavahdin taaksepäin hieroen silmiäni. Mikä muu seisoi edessäni kuin suurin ori, mitä koskaan olin nähnyt, hopeanvalkeana, mutta harja ja häntä kultaisena. Sileänä ja hohtavana, lihakset väreillen, se hirnui ja kuopi kavioillaan. Joka polkaisulla maa tärähti ja puut värisivät.” (s. 114)

Mitä lisko symboloi? Mitä ori symboloi? Entä mitä tekemistä tällä tarinalla on otsikkomme kanssa?

Tehonsa ja viehätysvoimansa menettäneet sanat

C. S. Lewis oli ammatiltaan kirjailija ja Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professori. Häntä kiinnostivat sanat, kuten hänen ystäväänsäkin filologi J.R.R. Tolkienia (1892–1973). Heitä harmitti se, että moni voimallinen ja kaunis sana oli ajan kuluessa menettänyt alkuperäisen merkityksensä ja sen myötä viehätysvoimansa. Itse asiassa prosessi on niin yleinen, että se voidaan muotoilla laiksi. ”Anna hyvälle ominaisuudelle nimi ja pian tämä nimi merkitsee jotain halveksittavaa”, Lewis kirjoittaa (Studies in Words 1967, s. 173).

Mitä tulee suomenkieleen, tällaisia inflaatiosta kärsineitä sanoja tai ilmauksia voisivat olla esimerkiksi hyveellisyys, nöyryys, kohtuullisuus, siveys, pyhimys, marttyyri, kultainen keskitie ja jopa pehmeät arvot.

Pehmeät arvot. Kuka yritysjohtaja niitä nyt haluaisi, kun tarjolla on koviakin arvoja? Kunnes pehmeiden arvojen tosimerkitys ymmärretään jälleen tai kunnes keksitään parempi ilmaus, meidän on sanottava: Pehmeät arvot ovat kovia arvoja.

Marttyyri. Haukkumasana, samassa kategoriassa fanaatikon ja fundamentalistin kanssa. Itsesäälissä rypevä kristitty ja itsemurhapommittaja ovat yhtä kaukana sellaisesta aidosta marttyyriudesta, joka ansaitsee kiitoksen ja arvostuksen.

Pyhimys. Mitä se tarkoittaa, jotain jeesustelijaako? Huomaa, että myös ”jeesustelu” on halveksittavaa. Se on johdettu miehestä nimeltä Jeesus, jonka historia muistaa voimallisena ja rakastavana persoonana eikä tehopyhänä.

Siveys. Harvempi meistä edes tietää, mitä siveys tarkoittaa. Annan vinkin: se liittyy liskotarinaamme.

Nöyryys. Nöyrä ihminen on ”marttyyrin” serkku. Arto Antturi kirjoittaa: ”Myös nöyryys on väärinymmärretty hyve. Se yhdistetään usein periksi antamiseen tai alistuvaan omista oikeuksista luopumiseen.” Tämä olisi nöyristelyä, joka on pahe eikä hyve. Aito nöyryys ei tarkoita enempää eikä vähempää kuin totuudellisuutta. Totuutta itsestäni, heikkouksistani ja vahvuuksistani, ja asemastani luomakunnassa.

Kohtuullisuus. Mieleen tulee joku tylsä keskinkertaisuus. Ei kuumaa eikä kylmää, vaan jotain siltä väliltä – haaleaa. Haalea ei kelpaa mihinkään, ei lämmittämiseen eikä virkistämiseen. Sitä paitsi, eikö kohtuullisuus ole kaiken nautinnon este?

Todellisuudessa tilanne on päinvastainen. Vain kohtuullinen ihminen nauttii. Kohtuullisuuden hyve ei ole nautinnon este vaan sen edellytys. Nettiriippuvaiset, syöpöt ja juopot eivät nauti informaatiosta, ruoasta ja juomasta yhtä kokonaisvaltaisesti kuin kohtuulliset. HS:n toimittaja Jyrki Kiiskinenkadehtii kohtuullisia”.

Kultainen keskitie vai kliimaksi?

Edellä mainittiin muutamia perushyveitä: siveys, nöyryys ja kohtuullisuus. Ei ole yllätys, jos sanon että itse sana hyve kärsii myös viehätysvoimattomuudesta. Hyveellisyydestä nyt puhumattakaan.

Timo Soini tokaisi Hyvejohtajuus-kirjan julkistamistilaisuudessa:

”Hyveen käsite – väitän, että se ei ole meille suomalaisille ihan yksiselitteinen. Ihmiset kysyvät: Mikä hyve on? Vastataan: Juu, se on jotain hyvää, onkohan se jotain syötävää… Me suomalaiset tarvitsemme muistutusta siitä, mitä itse asiassa hyve tarkoittaa. Se on jotain konkreettisempaa, kuin arvot ja muut hyvät.”

Hyveellisestä johtajasta tulee mieleen joku pehmo. Unohdetaan, että hyve tulee latinan sanasta virtus, joka merkitsi ”voimaa” ja ”valtaa”. Kyseessä on hyvä luonteenpiirre, ihmispersoonan dynaaminen voima, joka näkyy teoissa. Suomen sanalla virtuoosi on jo huomattavasti parempi klangi, vaikka se tarkoittaakin jotain aivan muuta (”supertaitava”). Pahe, joka kuulostaa jopa seksikkäämmältä kuin hyve, on hyveen vastakohta: ihmisen energiaa ja toimintakykyä surkastuttava huono luonteenpiirre tai taipumus.

Kaavio hyveet ovat huippuJokaisella hyveellä on kaksi vastakkaista pahetta, kuten kaaviosta näkyy. Esimerkiksi rohkeuden hyve. Sen ”puute” on pelkuruutta, sen ”ylilyönti” uhkarohkeutta. Ainoa poikkeus on viisauden hyve, jolla on paljon vääristymiä mutta ei samalla tavalla ääripäitä kuten muilla hyveillä.

Koska hyve on ikään kuin kahden paheen välissä, hyveitä on perinteisesti kutsuttu ”kultaiseksi keskitieksi”. Ilmaus, joka joskus herätti kunnioitusta, kärsii nykyään samoista puutteista kuin sana kohtuullisuus: ei liikaa, ei liian vähän, jotain (tylsää) siltä väliltä.

Kaavio pyrkii kuitenkin murtamaan tämän myytin. Hyve on, ei niinkään kultainen keskitie, vaan ”huippu” kahden laakson välissä. Kulminaatiopiste. Kliimaksi. Orgasmi?

Viimeisin ei ole täysin perusteeton ilmaus. Mutta koska hyve viittaa tekemisen erinomaisuuteen, pitäisi ehkä puhua orgasmin sijaan rakastelemisesta. Jos rakastelemisen ”puute” on antiseksuaalista ruumisvastaisuutta, sen ”ylilyönti” on irstailevaa perverssiyttä. Rakasteleminen on kuitenkin jotain elämää suurempaa ja kaunista. Hyveihminen ei ole seksinvihaaja eikä limanuljaska vaan rakastaja.

Ehkä joku pitää minua nyt populistina. Mea culpa, olen syyllinen. Otin käyttöön järeät aseet, koska väärinymmärrys hyveiden suhteen elää niin syvällä meissä suomalaisissa. Käsi sydämellä: kuinka moni olisi sitä paitsi lukenut kirjoitusta otsikolla ”Hyveellisen haalea keskitie”.

Lisko ja ori

Palataan takaisin tarinaamme. Liskon kuoltua sekä Aave että lisko kävivät läpi muodonmuutoksen. Aaveesta tuli Mies, liskosta liekehtivä ori. Mies ja ori kohtaavat:

”Vasta-tehty mies kääntyi ja taputti uuden hevosen kaulaa. Se nuuhki hänen kirkasta kehoaan. Hevonen ja isäntä hengittivät toistensa sieraimiin… Iloisesti ja reippaasti nuori mies hypähti hevosen selkään. Siinä istuen hän kannusti oritta kantapäillään. He olivat vauhdissa, ennen kuin oikein tajusin, mitä oli tapahtumassa. Se vasta oli ratsastusta!” (s. 114)

”Mikä on sisilisko verrattuna oriin?” kysytään. ”Itseensäsulkeutunut himo [nykysuomeksi vaikka pornoriippuvuus] on kurja, heikko, vinkuva ja kuiskutteleva verrattuna sen halun rikkauteen ja voimaan, joka on ylösnouseva kun itsekäs himo on tapettu” (s. 116).

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Jason,

    Fantastinen kirjoitus! Mielestäni rinnastuksesi ei ole lainkaan kaukaa haettu – päin vastoin, nykyaikaisen kovan retoriikan maailmassa on hienoa nähdä, että myös syvien arvojen edustajat osaavat koukuttaa! Lewisin allegoria on myös erittäin vaikuttava, ja ainakin itselleni entuudestaan tuntematon.

    Muutama huomio. Ensinnäkin, hyveellisyys "kultaisena keskitienä" tulkitaan tosiaan usein hailakkuudeksi ja tasapaksuudeksi. Vallalla on sitkeä uskomus, että elämä on elämisen arvoista vasta kun siinä on selkeitä huippukohtia. Huippukohdat taas edellyttävät myös aallonpohjia. Myös itse kannatin intohimoisesti tätä ajattelutapaa nuorempana. Ongelmana on tässä nähdäkseni tyypillinen tapamme tarkastella asioita yksiulotteisina joko-tai -pareina.

    Harva tulee ajatelleeksi, että kyseessä on itse asiassa moniulotteinen kenttä: hyveet sijoittuvat kokonaan omalle akselilleen, joka ylittää nautinnon ympärille rakentuneen joko-tai -asetelman. Kyse on tällöin ilmiöstä, joka pakenee sanoja, mutta jonka mielestäni tavoitat kirjoituksessasi oivallisesti. Jotkut nimittävät sitä laaduksi. Toiset subliimiksi.

    Toinen huomio koskee tuota sanojen tuhoamista. Itseäni on harmittanut pitkään sanan "rakkaus" kaltoin kohtelu erityisesti lööppimediassa. Kun "rakastutaan" harva se päivä, skandaloidaan "salarakkailla" ja esitellään tämän kesän uusi "rakas", alkaa tuiki tarpeellinen käsitteemme haalistua ja rakoilla. Tuloksena meillä ei pian ole enää lainkaan käyttökelpoista sanaa kuvaamaan ilmiötä, joka on kenties fundamentaalisin koko olemassaolollemme.

    Kaikenlaista höttöähän maailmaan siis mahtuu. Lopetan kuitenkin optimistisempaan nuottiin: en usko asioiden silti olevan erityisen huonolla tolalla niin pitkään, kun edes joku puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Kiitos siis siitä.

  • Jason,

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

    Teen tässä pientä taustatutkimusta seuraavia kirjoituksiani varten. Viime aikaisissa bloginne kirjoituksissa on viitattu johtajien luonteenpiirteisiin ja ominaisuuksiin. Tämän vuoksi haastava kysymys:

    Mistä on hyvät johtajat tehty?

  • Jussi Ruokomäki

    Hyppään nopeasti tähän väliin. 🙂

    Voi olla että kysymys vaatii hieman tarkennusta. Mitä tarkoitetaan sanalla "hyvä"? Esim Aristoteles määritteli hyvyyden tarkoituksen mukaan. Esim hyvä veitsi on veitsi, joka leikkaa hyvin, koska veitsen tarkoitus on leikata. Jos hyvyys ajatellaan näin, mikä on johtajan tarkoitus? Toisaalta, tämä on vain yksi tapa määrittää hyvyys.

    Oli miten oli, jään innolla odottamaan Jasonin vastausta.

  • Niin, kysymys on haastava. En mielelläni ohjaa sen alkuperäistä viestiä enempää.

    Kysymyksen asettelu ja sanamuoto ovat lainattu lasten loruista.

  • Kiinni sait, olin turhan tosikko… 🙂

  • Lauri,

    Kiitos palautteesta! Se mitä sanot rakkaudesta on täyttä asiaa. Näin meidän kesken: jatkotutkimukseni liittyy rakkauden teemaan. 😉 Olen saanut artikkelista myös kritiikkiä. Kuulemma otsikko lupaili liikoja. Eräs odotti innolla ajatuksia hyveellisestä rakastelemisesta.

    Lewisin allegoria on tosiaan upea ja vaikuttava. Voin suositella kirjaa sinulle, tosin kannattaa lukea englanniksi The Great Divorce, koska suomennos on jo aika vanha. Kirjasta Paholaisen kirjeopisto on tänä vuonna tullut uusi käännös, joka on mielestäni erinomainen. Uskon, että saisit kiksit myös siitä.

  • Kimmo,

    Vai vain viimeaikaisissako? 😉 Luulen, että se on tällä blogilla toistuva teema. Hyvejohtajuusmallin mukaan, kuten tiedät, johtajuus on ensisijaisesti luonteen (character) asia, ei temperamentin (temperament). Luonteen ytimessä ovat hyveet, joita voi vahvistaa. Näin ollen johtajiksi ei synnytä vaan kasvetaan. Ammattipätevyys on ehdottoman tärkeää, mutta johtajuuden ydin on ihminen itse.

    Boston Collegen filosofian professori Peter Kreeftilta kysyttiin kerran, mikä oli hänen mielestään suurenmoisen opettajan salaisuus. Hän vastasi:

    "Love of student and love of subject. This double love is the secret of all great teachers."

    Tämä on minusta todella hienosti sanottu. Johtajuuteen sovellettuna se voisi olla näin:

    "Love of person and love of subject [ts. oma ala]. This double love is the secret of all great leaders."

    Seuraavan runon ensimmäiset kolme säkeistöä ovat erään J. Ruokomäen, viimeinen – se jossa mitta hajoaa – on minun.

    Mistä on pienet johtajat tehty?
    Mistä on pienet johtajat tehty?
    Pienistä tavoitteista,
    kaikeen myöntymisestä,
    niistä on pienet johtajat tehty.

    Mistä on hullut johtajat tehty?
    Mistä on hullut johtajat tehty?
    Kunniattomista tavoitteista,
    hyvän mission puutteesta,
    niistä on hullut johtajat tehty.

    Mistä on pelkurijohtajat tehty?
    Mistä on pelkurijohtajat tehty?
    Itsekeskeisyydestä,
    kestävyyden puutteesta,
    niistä on pelkurijohtajat tehty.

    Mistä on hyvät johtajat tehty?
    Mistä on hyvät johtajat tehty?
    Rakkaudesta,
    luonteesta ja pätevyydestä,
    niistä on hyvät johtajat tehty.

  • Kiitos Jason ja Jussi!
    Herrat osoittivat runebergilaisia taitojaan ansiokkaasti! 🙂

    Intressini kysymykseeni oli kohdennetusti sparrata teitä persoonapohjaisesta johtamisesta. Kuten Jason sanoitkin, esittämänne malli perustuu henkilön luonteen ominaisuuksiin.

    Olen keräilemässä mielenkiintoisia näkökulmia Keith Grintin esittämään johtamisluokitteluun, jonka yhtenä luokkana on juuri persoonapohjainen johtajuus. Perimmäinen kysymys tässä on, että voidaanko esimerkiksi laboratorio-olosuhteissa pystyä erottelemaan johtajasta konkreettisia ominaisuuksia, jotka tekevät tästä johtajan.

    Esikartoitus on vasta alkuvaiheessa, todennäköisesti helmikuun tienoilla tästä sitten enemmän… 😉

  • Kimmo, osaisitko selvittää minulle tietämättömälle kuinka mr. Grint määrittelee "persoonan"?

  • Jussi,

    Olen tulkinnut, että kyseinen herra on pyrkinyt tällä teemallaan löytämään vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:
    – Keitä johtajat ovat, jotta he ovat johtajia?
    – Millaisia ominaisuuksia johtajilla on, jotta he ovat johtajia?
    – Kuka on johtaja?
    – Millainen persoona johtajalla on, jotta hän on johtaja?
    – Onko johtajilla yhtenevät henkilöhistoriat?
    jne.

    Olen ymmärtänyt, että tämän lähestymistavan mukaan ihmisen persoona ja olemus ratkaisee, onko ihmisestä johtajaksi.

    Suoraan en osaa vastata kysymykseesi. En tiedä tarkalleen, kuinka Grint määrittelee "persoonan".

    Joka tapauksessa tämä lähestymistapa antaa mielenkiintoisia ajatusleikkejä.
    Esimerkiksi, jos "nykyajan johtaja" olisi "tehty" puheliaisuudesta, ympäristön havainnointikyvystä, nopeasta reagoinnista uusiin tilanteisiin, kielitaidosta ja viestintätaidoista, niin voisiko GPS-navigaattoria kutsua johtajaksi?

  • Kiitos selvityksestä, Kimmo! Kyselin sen vuoksi, että monesti termit "persoona", "temperamentti" ja "luonne" menevät ristiin, sekaisin ja päällekkäin, jolloin keskustelu eri käsitysten edustajien välillä on kovin haastavaa.

    Anyways, jäämme siis odottamaan helmikuuta. 🙂

  • Esimerkiksi, jos “nykyajan johtaja” olisi “tehty” puheliaisuudesta, ympäristön havainnointikyvystä, nopeasta reagoinnista uusiin tilanteisiin, kielitaidosta ja viestintätaidoista, niin voisiko GPS-navigaattoria kutsua johtajaksi?

    Hahahaha! Loistavaa!

    Todellakin, minäkin odotan kirjoitustasi. Ihailtavaa kuinka paljon vaivaa näet artikkelisiesi vuoksi. Lainatakseni L. Järvilehtoa edellä: "Jotkut nimittävät sitä laaduksi." Ties vaikka voisit 2010/11 julkaista jonkun kokoelmateoksen.

  • Hei Jason,

    Loistelias kirjoitus, kiitos!

    Olet ilmeisesti joutunut selittelemään hyveitä? Aavistelen ihan vain pientä ja suloista katkerantuoksuista kyllästymistä asiaan?? Vai?

    Horace Mann sanoi, että hyveet ovat sokeita enkeleitä, ne tarvitsevat tietoa päästäkseen polulla eteenpäin.

    Hyve on vaikea käsite, koska se ei sisällä tietoa, miten tullaan hyveellisiksi, miten voi juuri nyt olla hyveellinen tai miten tehdä juuri nyt käsillä oleva tehtävä hyveellisesti.

    Rakastaja rakastaa – kun hän menee rakastettunsa kanssa vaikkapa illalliselle romanttiseen ravintolaan hän ei pakota itseään sanomalla "nyt jukulauta rakastan koko illan". Rakkaus on päällä ihan itsestään silloin kun se on. Kun ihminen kohtaa asian, joka saa hyveellisyysvaihteen päälle niin hyveellisyys on päällä ihan itsestään. Sellaista voi tapahtua esimerkiksi kun lähimmäinen tarvitsee hoivaa tai näkee surkean kissanpennun.

    Mutta arki vie helposti rakkaus- ja hyvevaihteet pois päältä ja yritetään tyhjäkäynnillä edetä, välillä starttimoottoria jurnuttaen. Siksi tarvitaan tietoa, oppia, oppimista ja jatkuvaa harjoittamista tai kilvoittelua – jotta osaisi olla hyveellinen silloinkin, kun sitä ei automaattisesti ole. Itse asiassa, juuri silloin sitä tarvitaan eniten. Loviisamummun seinällä oli ristipistotyö. Siinä sanottiin: "Älska mig mest när jag minst förtjänar det".

  • Noh, en nyt varsinaisesti ole kyllästynyt oikomaan väärinkäsityksiä, sillä olenhan samojen väärinkäsitysten uhri itsekin, tosin toivottavasti vähenemässä määrin. Sen sijaan olisi hauska olla mukana luomassa korjaavaa kulttuuria niin, että joku päivä väärinkäsitykset on oiottu ja selittelyn tarve on pienempi. Mutta jos C. S. Lewisin muotoilema ”laki" sanojen merkitysten suhteen pitää paikkansa, löytynee kielipoliiseille töitä aina ja iankaikkisesti.

    Mitä hyveen käsitteeseen tulee, minusta siihen on sisäänrakennettu tiedollinen ulottuvuus sekä jatkuva harjoituksen (tai ”kilvoituksen") tarve. Esimerkiksi konkreettisten tilanteiden ratkaisuissa auttaa viisauden hyve (prudentia), joka ikään kuin ohjaa ja opastaa muita hyveitä. Viisauden hyveen ytimessä on juuri todellisuuden hahmottaminen, joka tulee elämänkokemuksesta – tai tarkemmin, tätä elämänkokemusta pohtimalla. Lisäys muuten selittää sen, miksi on olemassa viisaita nuoria ja ei-viisaita senioreita.

    Rakkaus on aika hyvä case study. Onko totta, että ihminen tosiaan ”rakastaa ihan itsestään"? Äidinrakkaus ja rakastavaisten ihastusvaiheen ”rakkaus” on varmasti spontaania, mutta eikö rakkauden jalostuessa tahdon rooli korostu? Love is not a fact but an act [of the will], not a condition but a decision. Kuulostaa latteudelta. Mutta latteushan tarkoittaa läpikulunutta totuutta.

  • Heidi

    Hei erittäin hyvä artikkeli, saisiko saman vielä englanniksi?

    Pidin erityisesti graafisesta esityksestä, visuaalinen muistaja kun olen.
    Niin, miksi siis hevonen, miksei virtahepo 😉

  • Heidi

    vielä piti lisäämän, että kävin jouten noukkimassa kyseisen kirjan hyllystäni. Mielenkiintoista nimittäin, kuinka tuo aave saa hahmonsa. Tänään koulutuksessani (psykoterapia)teemana oikeastaan oli prosessi toisinpäin; minän riisuminen "vaatteista"; subjekti- ja objektiminän suhteesta ja onko niillä suhdetta vai ovatko ne kenties sama asia entä onko minä vain tila, jossa ohimenevät ajatukset ilmenevät? Itse en ole vielä suinkaan valmis luopumaan ajatus persoonasta, vaikka liskoistani ja aaveistani mielen näyttämölläni voisinkin päästää irti.

  • Minä olen oppinut eniten rakkaudesta – sekä itsestäni että elämästäni – rakastuessani mieheen, joka ei rakastanut minua takaisin haluamallani tavalla. Mietin silloin, että miksi haluan olla tämän ihmisen kanssa ja vastaushan oli se, että minä pidin itsestäni hänen seurassaan: olin iloinen, hauska, hyveellinen, sanavalmis, kaunis ja rakastettava. Kun tajusin tämä, ajattelin, että miksi olisin tällainen vain hänen seurassaan. Mietin, että jos pystyn selvittämään mitkä tekijät hänessä – meidän yhteisissä hetkissä – saivat minusta esiin nämä puolet, pystyisin olemaan "ideaaliminäni" myös ilman häntä. Toki on helpompi kehittyä ihmisenä, kun saa positiivista energiaa toiselta, mutta toisaalta energian puute on ainakin parempi kuin negatiivinen energia, jota varmasti esiintyy kaikissa parisuhteissa jossain vaiheessa. Tarkkaavaisuus on osoittautunut minulle parhaaksi keinoksi palauttaa tuo "ideaaliminä". Minä voin aina valita olevani tuo ideaaliminäni – itseni takia.

    Olen sitä mieltä, että rakkaus ei vaadi töitä vaan läsnäoloa, tarkkaavaisuutta ja huomiota. Mutta nämähän ovat vain sanoja, jotka merkitsevät eri asioita eri ihmisille…

  • Heidi, saa sen englanniksi. Artikkelista on julkaistu laajempi versio nimellä The Great Divorce. Heh.

    Vai että visuaalinen muistaja? Se on plussaa. Analogian päätarkoitus oli nimittäin tukea älyllistä argumenttia mielikuvalla, miellyttävällä sellaisella.

  • Johanna, olet oikeassa: sanat merkitsevät eri asioita eri ihmiselle. Minulle mainitsemasi ”läsnäolo, tarkkaavaisuus ja huomio" ovat parhaita esimerkkejä näistä ”rakkauden töistä". Ne ovat rakkauden töitä par excellence.

    Hyveissä pitkälle kehittyneille ne tulevat melkein itsestään, mutta me tavalliset kuolevaiset olemme vasta matkalla sinne. Sillä välin rakkaudessa läsnäolo, tarkkaavaisuus ja huomio vaativat vielä tietoista (=tahdonalaista) työtä.

  • Heidi

    Ei, kun tarkoitin ihan sitä graafista esitystä siinä tekstin loppupuolella, jossa pyramidin toisella puolen oli ylilyönnit toisella pahe ja ylhäällä hyve. En nimittäin ole koskaan ajatellut asiaa "kultaisena keskitienä", vaan enemmänkin janana, jossa polaarit päät. Visuaalinen malli tavallaan todensi sitä, että kiihkoilemalla voidaankin tipahtaa ojasta allikkoon, että kohtuus kaikessa.

  • Nyt ymmärrän. Tuo kaavio on suoraan Hyvejohtajuus-kirjasta. Siellä on muistaakseni viisi erilaista kaaviota visuaalisesti ajattelevien iloksi ja hyödyksi.

  • Jarkko

    Rohkea kombinaatio, jolla voi avata tämän erinomaisen johtamisopin mestarin ajatuksia käytäntöön erilaisissa tilanteissa.

    t. Virtuoosi

  • Jep, kyseiset mestariajatukset ovat aika universaalisti sovellettavissa. Tuskin ollaan hipaistu pintaa!

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€