Artikkelin Hyveet ja rakasteleminen kommentit

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Mon, 15 Feb 2010 18:52:02 +0000

Jep, kyseiset mestariajatukset ovat aika universaalisti sovellettavissa. Tuskin ollaan hipaistu pintaa!

Kirjoittaja: Jarkko

Jarkko — Tue, 09 Feb 2010 14:46:59 +0000

Rohkea kombinaatio, jolla voi avata tämän erinomaisen johtamisopin mestarin ajatuksia käytäntöön erilaisissa tilanteissa.

t. Virtuoosi

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Thu, 17 Dec 2009 17:38:54 +0000

Nyt ymmärrän. Tuo kaavio on suoraan Hyvejohtajuus-kirjasta. Siellä on muistaakseni viisi erilaista kaaviota visuaalisesti ajattelevien iloksi ja hyödyksi.

Kirjoittaja: Heidi

Heidi — Thu, 17 Dec 2009 16:43:25 +0000

Ei, kun tarkoitin ihan sitä graafista esitystä siinä tekstin loppupuolella, jossa pyramidin toisella puolen oli ylilyönnit toisella pahe ja ylhäällä hyve. En nimittäin ole koskaan ajatellut asiaa "kultaisena keskitienä", vaan enemmänkin janana, jossa polaarit päät. Visuaalinen malli tavallaan todensi sitä, että kiihkoilemalla voidaankin tipahtaa ojasta allikkoon, että kohtuus kaikessa.

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Wed, 16 Dec 2009 14:53:38 +0000

Johanna, olet oikeassa: sanat merkitsevät eri asioita eri ihmiselle. Minulle mainitsemasi ”läsnäolo, tarkkaavaisuus ja huomio" ovat parhaita esimerkkejä näistä ”rakkauden töistä". Ne ovat rakkauden töitä par excellence. Hyveissä pitkälle kehittyneille ne tulevat melkein itsestään, mutta me tavalliset kuolevaiset olemme vasta matkalla sinne. Sillä välin rakkaudessa läsnäolo, tarkkaavaisuus ja huomio vaativat vielä tietoista (=tahdonalaista) työtä.

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Wed, 16 Dec 2009 14:47:14 +0000

Heidi, saa sen englanniksi. Artikkelista on julkaistu laajempi versio nimellä The Great Divorce. Heh.

Vai että visuaalinen muistaja? Se on plussaa. Analogian päätarkoitus oli nimittäin tukea älyllistä argumenttia mielikuvalla, miellyttävällä sellaisella.

Kirjoittaja: Johanna Davies

Johanna Davies — Tue, 15 Dec 2009 11:43:53 +0000

Minä olen oppinut eniten rakkaudesta – sekä itsestäni että elämästäni – rakastuessani mieheen, joka ei rakastanut minua takaisin haluamallani tavalla. Mietin silloin, että miksi haluan olla tämän ihmisen kanssa ja vastaushan oli se, että minä pidin itsestäni hänen seurassaan: olin iloinen, hauska, hyveellinen, sanavalmis, kaunis ja rakastettava. Kun tajusin tämä, ajattelin, että miksi olisin tällainen vain hänen seurassaan. Mietin, että jos pystyn selvittämään mitkä tekijät hänessä – meidän yhteisissä hetkissä – saivat minusta esiin nämä puolet, pystyisin olemaan "ideaaliminäni" myös ilman häntä. Toki on helpompi kehittyä ihmisenä, kun saa positiivista energiaa toiselta, mutta toisaalta energian puute on ainakin parempi kuin negatiivinen energia, jota varmasti esiintyy kaikissa parisuhteissa jossain vaiheessa. Tarkkaavaisuus on osoittautunut minulle parhaaksi keinoksi palauttaa tuo "ideaaliminä". Minä voin aina valita olevani tuo ideaaliminäni – itseni takia.

Olen sitä mieltä, että rakkaus ei vaadi töitä vaan läsnäoloa, tarkkaavaisuutta ja huomiota. Mutta nämähän ovat vain sanoja, jotka merkitsevät eri asioita eri ihmisille…

Kirjoittaja: Heidi

Heidi — Mon, 14 Dec 2009 19:33:29 +0000

vielä piti lisäämän, että kävin jouten noukkimassa kyseisen kirjan hyllystäni. Mielenkiintoista nimittäin, kuinka tuo aave saa hahmonsa. Tänään koulutuksessani (psykoterapia)teemana oikeastaan oli prosessi toisinpäin; minän riisuminen "vaatteista"; subjekti- ja objektiminän suhteesta ja onko niillä suhdetta vai ovatko ne kenties sama asia entä onko minä vain tila, jossa ohimenevät ajatukset ilmenevät? Itse en ole vielä suinkaan valmis luopumaan ajatus persoonasta, vaikka liskoistani ja aaveistani mielen näyttämölläni voisinkin päästää irti.

Kirjoittaja: Heidi

Heidi — Mon, 14 Dec 2009 19:24:22 +0000

Hei erittäin hyvä artikkeli, saisiko saman vielä englanniksi?

Pidin erityisesti graafisesta esityksestä, visuaalinen muistaja kun olen.
Niin, miksi siis hevonen, miksei virtahepo

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Fri, 11 Dec 2009 19:44:47 +0000

Noh, en nyt varsinaisesti ole kyllästynyt oikomaan väärinkäsityksiä, sillä olenhan samojen väärinkäsitysten uhri itsekin, tosin toivottavasti vähenemässä määrin. Sen sijaan olisi hauska olla mukana luomassa korjaavaa kulttuuria niin, että joku päivä väärinkäsitykset on oiottu ja selittelyn tarve on pienempi. Mutta jos C. S. Lewisin muotoilema ”laki" sanojen merkitysten suhteen pitää paikkansa, löytynee kielipoliiseille töitä aina ja iankaikkisesti. Mitä hyveen käsitteeseen tulee, minusta siihen on sisäänrakennettu tiedollinen ulottuvuus sekä jatkuva harjoituksen (tai ”kilvoituksen") tarve. Esimerkiksi konkreettisten tilanteiden ratkaisuissa auttaa viisauden hyve (prudentia), joka ikään kuin ohjaa ja opastaa muita hyveitä. Viisauden hyveen ytimessä on juuri todellisuuden hahmottaminen, joka tulee elämänkokemuksesta - tai tarkemmin, tätä elämänkokemusta pohtimalla. Lisäys muuten selittää sen, miksi on olemassa viisaita nuoria ja ei-viisaita senioreita. Rakkaus on aika hyvä case study. Onko totta, että ihminen tosiaan ”rakastaa ihan itsestään"? Äidinrakkaus ja rakastavaisten ihastusvaiheen ”rakkaus” on varmasti spontaania, mutta eikö rakkauden jalostuessa tahdon rooli korostu? Love is not a fact but an act [of the will], not a condition but a decision. Kuulostaa latteudelta. Mutta latteushan tarkoittaa läpikulunutta totuutta.