http://www.youtube.com/watch?v=q-ETnxEr8Kk

Olen kyllä periaatteessa Matiaksen kanssa samaa mieltä. Ongelma ei ole talouskasvu, vaan hyveiden puute. Paheet vääristävät hyviä asioita.

Talouskasvu ei sinänsä ole samaa kuin älytön kulutuskulttuuri. Pikemminkin kulutushysteria on pidemmällä tähtäimellä aidon talouskasvun este. Kulutushysteria on merkki hyveiden puutteesta ja lietsoo sitä edelleen. Paheet puolestaan johtavat järjettömyyteen ja tehottomuuteen. Näin siis jo ihan puhtaan taloustieteellisesti – menemättä asian moraaliin sen syvemmin.

Toki olen Laurin kanssa samaa mieltä siitä, että poliitikan kannalta voisi olla fiksua mitata jotain muutakin kuin bruttokansantuotteen kasvua. Toisaalta Laurin siteeraama pontti on tärkeä: "on vain yksi hyvä syy olla mittaamatta onnellisuutta: se, ettemme osaa."

This is no trivial concern. Huonot ja epätarkat "hyvinvointimittarit" muuttuvat helposti ideologisen taistelun välineeksi ja voivat tuottaa enemmän pahaa kuin hyvää. Vastaavasta on viime aikoina ollut konkreettisia esimerkkejä, esim. Suomen nimeäminen "maailman parhaaksi maaksi".

BKT ei ole kaikenkattava mittari

Erinomainen pointti tuossa: "on vain yksi hyvä syy olla mittaamatta onnellisuutta: se, ettemme osaa."

Täällähän on versonut vallan mielenkiintoinen keskustelu joululoman aikana! Vaikka käsittelemänne aiheet ovat ehkä jo osin tangentiaalisia alkuperäisen aiheen suhteen, ajattelin esittää muutaman kommentin.

Alkuperäisen kirjoitukseni ydinajatus on, että hyvinvoinnin pitäisi olla se keskuskäsite, jonka nojalla teemme poliittisia päätöksiä – ei kasvun, tai muun sellaisen käsitteen, joka ehkä synnyttää hyvinvointia välillisesti, jos synnyttää.

Mielestäni tämä sama pätee myös Matiaksen argumenttiin: ei ole nähdäkseni mielekästä käyttää resursseja yhtäläisen kulutuskyvykkyyden synnyttämiseen, jollei voida osoittaa, että yhtäläinen kyvykkyys kuluttaa johtaa yhtäläiseen hyvinvointiin.

Itse epäilen, ettei näin ole: maallikolle satasen samppanja ja vitosen kuohuviini ovat sama juoma, kun taas connoisseurille ero on päätä huimaava. Resurssien tarve vaihtelee ihmisestä toiseen, ja ideaalitilanne olisi, että jokaiselle saataisiin omiin tarpeisiin ja kutsumukseen riittävät resurssit. (Esimerkiksi itse en koe vaikkapa urheiluauton lisäävän merkittävästi hyvinvointiani, mutta intohimoiselle Lamborghini-tuntijalle tilanne voi olla toinen.)

Matiaksen argumentti keskiluokan kannustamisesta kulutukseen on mielenkiintoinen. Pitää toki paikkansa, että samanmääräinen turha kulutus sitoo keskiluokkaisen resursseja enemmän kuin yläluokkaisen. Mutta olen taipuvainen liittymään Jasonin puolelle siinä, että turha kulutus on vahingollista kaikille kansanluokille. Kehotan tutustumaan esimerkiksi Zen Habitsin tai Vehmas Assemblyn kirjoituksiin kuluttamisesta.

Kaikkiaan tulisi mielestäni tarkastella ensin sitä, miten mahdollisimman moni voisi hyvin – ei sitä, kuinka paljon kukin kuluttaa, tai talous kasvaa.

Mahtavaa alkanutta vuotta kaikille!

Ymmärrän että kysymykset kuka ja kenelle ovat hyvin tärkeitä ja kiinnostavia. En kuitenkaan ymmärrä, miten niihin voi vastata ennen kuin on kysynyt mitä. Toisin sanoen ennen kuin on määritellyt ongelman luonteen tarkastasti. Tässä mielessä on harmi, jos emme ota kantaa siihen, ”mistä nämä ongelmat koostuvat ja missä määrin ne ovat sama asia”.

Ulkoisten tekijöiden – mm. yhteiskunnan rakenteiden ja vaurauden – suhde ihmisen persoonan kehittymiseen on aina kiinnostanut minua. Missä määrin ulkoiset tekijät ovat tai eivät ole sisäisen kasvun edellytys tai este. Kysymys on mielestäni aika perustavanlaatuinen, jopa metafyysinen, sillä se liittyy todellisuuden perustaviin lainalaisuuksiin. Minun itselläni olisi vaikea tehdä hyvällä omallatunnolla rakentavaa yhteiskuntapolitiikkaa ilman selvää ymmärrystä ja mielipidettä asiasta.

koetetaan sitten tuoda hieman tarkkuutta tähän keskusteluun. Sinä kirjoitit: "olen täysin samaa mieltä siitä, että ”lisääntynyt vapaa-aika on käytetty lähinnä tv:n katsomiseen tai nykyään netissä”. Tämä on kansakuntamme vitsaus, ja joudun itsekin seuraamaan omaa käyttäytymistäni huolellisesti."

Sanotaan että kansakuntamme vitsaukseksi nimeämäsi asia on vaikkapa tämä hyveiden puute ja ihmispersoonan rappeutuminen. Alkuperäisessä Lauri Järvilehdon artikkelissa sosiaalisena ongelmana nostettiin esiin yhteiskunnan yksisilmäinen talouskasvun tuijottaminen. Jotta voisimme tarkentaa keskustelua, en aio ottaa kantaa siihen, mistä nämä ongelmat koostuvat ja missä määrin ne ovat sama asia. Lähden siitä, että sekä Laurin että sinun mielestäsi suomalaista yhteiskuntaa vaivaa jokin ongelma, joka on sosiaalinen, liittyy toisten ihmisten kohtelemiseen ja yhteisvastuun kantamiseen.

Erilaisista ongelmien määritelmistä sanon sen, että en pidä erityisen kiinnostavana kuulla ihmisten valittelevan ongelmista. Pyrin käsittelemään asian poliittisesti eli yhteisien asioiden hoidon kannalta. Silloin relevantteja kysymyksiä ovat kuka ja kenelle? Kenelle tämä asia on ongelma, onko joku siitä vastuussa ja onko järkevää tai oikeudenmukaista yrittää estää vastuullista jatkamasta vahingontekoa?

Olette tunnustaneet jonkinlaisen yhteiskunnallisen ongelman olemassaolon. Yhteiskunta tunnetusti koostuu ihmisistä, joten jokainen yhteiskunnallinen ongelma pitäisi pystyä analysoimaan ja purkamaan ihmisten välisiin vuorovaikutuksiin. Tässä antropologialla on ratkaiseva merkitys. Joko jokainen ihminen tietää itse, mikä hänelle on parasta ja vapaudessa ratkaisee sen mukaan. Tällöin yhteiskunnallisten ongelmien kuten vaikkapa hyveiden puutteen täytyy johtua siitä, että jotkut yhteiskunnassamme aktiivisesti estävät ihmisiä toteuttamasta itseään ja vapauttaan. Tästä argumentointimallista on liberaaleja ja vaikkapa marxilaisia variantteja ja ne usein implikoivat vallitsevia luokkia vastaan tehtävää vallankumousta.

Toinen variantti on, että ihmiset tai ainakaan suurin osa heistä ei itsenäisesti kykene huolehtimaan omasta parhaastaan, vaan yhteiskunta pitää järjestää sellaiseksi, että kyvykkäät pystyvät huolehtimaan muiden kasvatuksesta ja kurinpidosta. Tällöin yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat siitä, että kasvattajat eivät ole kyenneet huolehtimaan tehtävistään tai he ovat laiminlyöneet niitä. Tämä on tyypillinen konservatiivinen argumentti siinä mielessä, että se tukee hierarkioiden olemassaoloa, mutta kääntöpuolena on se, että kaikki hierarkiat eivät välttämättä ole omiaan säilyttämään yhteiskuntaa kukoistuksessa. (Ja huomautus että marxilainen puhe luokkataistelusta ei ole "retoriikkaa", jos se sattuu olemaan totta, niin että ihmiset oikeasti toimivat jonkin luokkaintressin toteuttamiseksi. Ei ole sitä paitsi Marxin keksintö, hän on vain kopioinut käsitteet liberaaleilta ja muuttanut omiin tarkoituksiinsa sopiviksi).

Keskustelu yksikertaisita kysymyksistä kuten kuka?/kenelle? on mielestäni sitä, mitä olen peräänkuuluttanut tällä foorumilla keskusteluun yhteiskunnallisista ongelmista. Ei ole syytä tehdä kuvaavan kielen passiivista sitä päätelmää, että sosiaaliset ongelmat syntyvät odottamatta ja spontaanisti. Ääneen lausuttu toivomus jokaisen sydämen kääntymyksestä ei mielestäni ole edes ensi askel jonkin sosiaalisen ongelman ratkaisussa, jos nyt saan olla vähän kriittinen.

Kyllä varmaankin olen suunnilleen samaa mieltä noin suurin piirtein niistä yhteiskunnallisista ongelmista ja että niille olisi kiva tehdä jotain. Ratkaisuehdotukset voidaan jättää toiseen kertaan.

En tosiaan ymmärtänyt argumenttiasi. Ja mitä Madonnaan ja Paris Hiltoniin tulee, ehkä tämä oli pointtisi ydin: ”Nykyajan nuoriso ei pysty antautumaan edes hävyttömyyksiin kunnolla.”

En ole aivan varma, mutta tuntuu siltä että keskustelussa on edelleen vähän epätarkkuutta. Onkohan minulla/meillä sekoittunut kaksi eri asiaa?

Kirjoitit: ”Laiskottelu voi olla kansakuntamme vitsaus, mutta minä yritänkin keskustella siitä, mitkä ovat edellytykset siitä eroon pääsemiseksi. Ongelman tunnistaminen on vasta ensimmäinen askel sen ratkaisemisessa.”

Mikä tarkkaan ottaen on tämä ”ongelma”? Onko se (1) hyveiden puute ja ihmispersoonan rappeutuminen, vai onko se (2) hyveiden puute ja keskiluokan kykenemättömyys edetä yläluokkaan?

Itse pidin ensimmäistä suurempana ongelmana. Mutta tarkoititko sinä jälkimmäistä? Kirjoitit: ”Väitteeni koski sitä, miten tämä kulutukseen kannustaminen vaikuttaa säätykiertoon.” Entä onko ensimmäisellä ja toisella mielestäsi jokin yhteys? Minkälainen se voisi olla, kausaalinenko?

On myös kiinnostavaa, että kuvailit kulutukseen kannustamista yläluokan hyökkäystrategiaksi keskiluokkaisten pitämiseksi impotentteina keskiluokkaisina. Moni kritisoi marxismia, mutta ei kuitenkaan ole luopunut luokkataistelun retoriikasta.

Sanoit, että ongelma on tunnistettu mutta haluat keskustella ratkaisun edellytyksistä. Kun olet tarkentanut (tulen askeleen jäljessä) mikä on mielestäsi se keskeinen ”ongelma”, olisi todella kiinnostava kuulla lisää niistä ratkaisuehdotuksista siihen.

argumenttini vaikuttavat sinusta varmasti varsin erikoisilta, koska kommenteistasi päätellen et edes ymmärrä, mitä yritän argumentoida. En ole ollenkaan kiistänyt, etteivätkö köyhät ja rikkaat Suomessa yhtä lailla tuhlaa aikaansa viihteeseen ja ryyppäämiseen. Väitteeni koski sitä, miten tämä kulutukseen kannustaminen vaikuttaa säätykiertoon.

Oletetaan, että jokaisessa yhteiskunnassa on karkeasti ottaen yläluokka, keskiluokka ja alaluokka. Yläluokan jäsenet on oletettavasti jossakin vaiheessa 'valikoitu' sinne heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. Jos he haluavat jälkeläistensä pysyvän yläluokassa, he voivat yrittää kasvattaa ja kouluttaa heistä kilpailukykyisiä taistelussa rajoitetusta määrästä positioista huipulla. Voidaan olettaa, että keskiluokassa on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka mielellään kuuluisivat yläluokkaan, ja he muodostavat siis uhan yläluokan jäsenille. Taisteluun voi suhtautua monella tavalla: joskus hyökkäys on paras puolustus.

Usein käytetään sanaa 'porvarillinen' kuvaamaan sitä kulttuuria, joka Euroopassa oli hallitsevana noin vuodesta 1800 jotakuinkin ensimmäiseen maailmansotaan asti. Porvarillisessa kulttuurissa oli omat sallitut tapansa sosiaaliseen kilpailuun statuksesta: koulutukselle annettiin suuri arvo, rikkaan liikemiehen piti olla myös taiteen tuntija tai hän oli vain moukka, ja vastaavasti ihailluimmat taiteilijat liikkuivat myös hienostopiireissä. Yhteiskunnan huipulla eläminen oli vaativaa, koska aviorikos tai julkinen juopottelu saattoivat merkitä skandaalia.

Sitä mukaa kun porvarillinen kulttuuri on menettänyt vetovoimaansa (alkaen noin 1900), länsimaisen yläluokka on omaksunut sosiaalisessa kilpailussa "hyökkäysstrategian". Sen sijaan että itse pyrkisi olemaan ja kasvattamaan lapsistaan kansalaishyveiden esimerkkejä, monet kuuluisat ja nykyään arvostetut yläluokkaiset ihmiset ovat kannustaneet toimiin, jotka ovat tuhonneet keskiluokkaisten ihmisten edellytykset kilpailla yläluokkaisten kanssa. Yksi näistä on vaikkapa tämä kulutukseen kannustaminen, jonka "taloustieteellisenä" oppi-isänä voi pitää lordi Keynesiä.

Jaa niin vielä tiivistys: yläluokkaisten ja muiden laiskottelussa on se ero, että yläluokkainen on jo huipulla, hänen statuksensa laskee vain, jos joku kyvykkäämpi rakentaa korkeamman vuoren.

Laiskottelu voi olla kansakuntamme vitsaus, mutta minä yritänkin keskustella siitä, mitkä ovat edellytykset siitä eroon pääsemiseksi. Ongelman tunnistaminen on vasta ensimmäinen askel sen ratkaisemisessa.

Mutta että tämä pätisi erityisesti vain alimpiin kansankerroksiin? I dare to disagree.

Taitaa ahkerimmat Facebookin statuspäivittelijät edustaa tasapuolisesti kaikkia yhteiskuntaluokkia. Rikkaat ja köyhät hilluu netissä yhtälailla. Entä TV?

Vaikka varakas ei Salattuja elämiä katsoisikaan, löytää hän monta tapaa käyttää aikaa. Jopa sellaisia, joihin köyhempi ei pystyisi: puoli kesää viheriöllä, anyone?

Känni on känni, oli se sitten lähikapakassa tai von rapujuhlissa.

(Paris Hilton ja Madonna-argumentit olivat nekin aika erikoisia.)

itse määrittelisin talouskasvun niin, että vähemmällä vaivalla saa tuotettua entistä enemmän hyödykkeitä. Talouskasvu mahdollistaa joko kulutuksen kasvun tai "vapaa-ajan", eli toiminnan suuntaamisen muuhun kuin elämän säilyttämiseksi välttämättömiin toimiin. 1800-luvun sosialistit (Marx, Fourier) haaveilivat, että kun työläisen elintaso nousee ja päästään lyhyempään työpäivään, kaikilla on ihan mahdottomasti aikaa kehittää itseään tieteissä ja taiteissa. Näin saavutettaisiin kokonaisvaltainen persoonallisuus palkkatyössä vieraantumisen vastapainoksi.

Jostakin syystä tässä meidän hyvinvointia alempiin kansankerroksiin jakaneessa sosiaalivaltiossa lisääntynyt vapaa-aika on käytetty lähinnä tv:n katsomiseen tai nykyään netissä.

Hedonismista sen verran, että jos oletetaan kummankin ajattelevan vain lyhyellä tähtäimellä, hedonismista on enemmän haittaa köyhälle kuin yläluokkaiselle. Yhtä Paris Hiltonia kohden on 100 000 muuta, jotka viettävät nuoruutensa jonninjoutavissa eivätkä päädy hotellinjohtajaksi tai miljonäärin vaimoksi. Samoin Madonna on valaiseva esimerkki: hän saa vielä kuuskymppisenä olla keskiluokkaisten arvojen rienaamisen idoli, koska kukaan nuoremmista, joka yrittäisi kulkea hänen jalanjäljissään, ei näköjään selviä kolmekymppiseksi ilman henkilökohtaista romahdusta. Madonna on aikanan saanut hyvän kotikasvatuksen, ja hän pystyy toimimaan päämäärätietoisesti ja johdonmukaisesti. Nykyajan nuoriso ei pysty antautumaan edes hävyttömyyksiin kunnolla.

Pidemmällä tähtäimellä yläluokka tietysti kaivaa maata jalkojensa alta hedonismilla, mitä tapahtui esimerkiksi ennen Ranskan vallankumousta.

Ja varastoon tuottamisesta vielä: voisihan olla että suomalaiset huomisesta lähtien katsoisivat, että arvokkainta on kivipatsaiden rakentaminen maastoon. Siinä suhteessa voitaisiin ehkä havaita valtavaa talouskasvua muutaman vuoden aikana, kun kehitettäisiin parempia tekniikoita patsaiden tuottamiseksi. Eivätkä ne mihinkään kuluisi katsomalla, sinne ne jäisivät yleisön iloksi.

Keynesiläinen taloustiede, joka näitä BKT-mittareita käyttää, on aina tavoitellut kulutuksen kasvattamista keinona työttömyyden yms. hoitoon. Menee ohi aiheesta, mutta nykyisen maailmanlaman voi sanoa osoittavan, että keynesiläinen taloustiede on täyttä hölynpölyä, ja sen määräämän politiikan seuraamisesta saadaan vielä todellinen sekasotku aikaan. BKT:n kasvulla ei välttämättä ole mitään tekemistä vaurauden lisääntymisen kanssa, joka olisi paljon järkevämpi tavoite.