| 29.5.2008 |
Miksi syöt vielä ylimääräisen pizzapalan?
Olet pizzariassa. Menit sitten ostamaan yhden palan lisää herkkupizzaasi. Tiedät aivan hyvin, että olet jo nyt täynnä, ja ettei sinun pitäisi syödä enempää. Ei ainakaan ylimääräistä pizzapalaa. Tai oikeammin, tunnustat sen vasta hetken syönnin jälkeen. Tätäkö nyt on itsesi johtaminen? Kyseessä on itsehillinnän puute. Tiedät mitä on kohtuullisuus, mutta olet silti kohtuuton. Tuttu juttu, ainakin Bruno S. Freylle ja Alois Stutzerille. (Lukaisepa What Happiness Research Can Tell Us About Self-Control Problems and Utility Misprediction.) Pihvi on tässä: käytännössä ihminen arvioi hyödyn lopulta aika huonosti, painottaen lyhyen aikavälin (ts. välittömiä) fiiliksiä. No mitäpä sillä sitten on väliä, jos on kohtuuton? Siitä tulee kuitenkin hyvä olo. Tuleeko tosiaan? Ja vaikka tulisi, muistettaneen, että jo Epikuros, hedonismin isä, totesi aikanaan, että nautiskelussa juuri kohtuullisuus on oleellista. Muutoin nautiskelu ja sitä myötä onnellisuus karkaa käsistä. Tätä väitettä ei ole toistaiseksi kumottu. Johtajuus on luonnetta. Hyvä luonteenpiirre on hyve. Kohtuullisuus on yksi tärkeä hyve. Kohtuullisuus on vaikeaa niille, jotka ovat kohtuuttomia. Kohtullisuus on kohtuullisille helppoa. Itse treenaan pikkujutuilla: yritän esimerkiksi jättäää viimeisen salmiakin syömättä. Tai ehkä kaksi viimeistä. Jostain sitä on aloitettava, ei maratooniakaan juosta ilman treenausta.  Lisää aiheesta:2 kommenttia kirjoitukseen “Miksi syöt vielä ylimääräisen pizzapalan?”Kommentoi |
Kohtuullisuus on kohtuulliselle niin kovin helppoa, mutta kuka meistä on oikeasti kohtuullinen? Ja mistä ylensyönti meille kertoo?Hyvejohtajuus Facebookissa — Ryhd(istäyd)y faniksi!
Tilaa artikkelit
Viimeisin artikkeli
Viimeisin vieraskynä
Viimeisin linkki
© 2010 Providentia Oy: johtamiskoulutus. Lue myös johtamisen vinkit: johtaminen.org. Havardin johtajuus-kirja on luettavissa osoitteessa hyvejohtajuuskirja.fi.
Kiitos kun säästät mulle kaks viimistä salmiakkia
Musta tuntuu siltä, ettei kaikessa voi ja kannata olla kohtuullinen. Se on tylsää, puuduttavaa ja tunteetonta. Uskon, että jos ikinä ei valvo liian pitkään ei osaa iloita ajoissa nukkumaan pääsemisestä. Kun on mässäillyt liikaa saa saman tien turpaansa pahalla ololla. Ja taas tuntee elävänsä.
Mä ymmärrän sen niin, että kohtuullisuus on persoonaa määrittävä ominaisuus, kuten muutkin hyveet. Toinen nimi kohtuullisuudelle on itsehillintä (engl. temperance and self-control).
En menisi niin pitkälle että sanoisin, että kohtuullisuus on sitä, ettei koskaan valvo myöhään tai syö liikaa. Ehkä sen voisi sanoa paradoksaalisesti näin: Kohtuullinen ihminen voi, mikäli niin katsoo parhaaksi, päättää mennä myöhään nukkumaan tai syödä “liikaa”; mutta kohtuuton ihminen ei pysty hallitsemaan aikatauluaan eikä ruokailuaan, vaikka haluaisikin.
Kohtuullisuuden kuvaileminen “tylsäksi, puuduttavaksi ja tunteettomaksi” on sama, kuin paratiisin (taivaan) kuvaileminen “tylsäksi, puuduttavaksi ja tunteettomaksi”. Me emme tiedä, millaista taivaassa on, mutta ei siellä ainakaan tylsää ole. Samoin voi meidän ymmärrys siitä, mitä aito kohtuullisuus tarkoittaa, olla ehkä vähän vääristynyt.
Paha muistuttaa hyvästä ja ruma korostaa kauneutta, totta. Olen samaa mieltä. Mutta ei kai kohtuuttomuuteen kannata sen perusteella aktiivisesti ja tietoisesti pyrkiä? Me ollaan kohtuuttomia, vaikka ei haluttaisikaan olla.
Lisäksi paha pysyy pahana ja ruma rumana, vaikka pahat ja ikävät asiat voidaankin valjastaa hyvän käyttöön. Helvetillinen krapula on helvetillinen olotila – ei kai se, että sen seurauksena ihminen saattaa raitistua tee siitä taivaallista krapulaa.
Till soon,
Jason