Voiko vanhempi olla ylpeä lapsistaan? Vaikuttaa siltä, että ylpeyttä on kahta lajia, on nöyrää, epäitsekästä ylpeyttä, sekä itsekästä ylpeyttä. Nöyryys ja ylpeys ovat pikemminkin veljeksiä kuin vihollisia.

Keskustelin ylpeydestä isäni ja veljieni kanssa. Esitin heille väitteen, että nöyryys on tervettä – se on hyve – ja sen ääripäinä ovat ylpeys ja nöyristely – jotka ovat paheita. (Osittain erheellinen väite, kuten myöhemmin huomataan.) Sain takaisin kysymyksen “voiko vanhempi olla ylpeä lapsistaan?” Tästä seurasi luonnollisesti yritys määritellä ylpeys. Päädyimme toteamaan, että sanat pettävät meidät.

Tuo määrittely olisi ollut helpompaa sanakirjan kanssa ja yritänkin nyt selvittää sen avulla mitä ovat ylpeys ja nöyryys.

Esittelen seuraavaksi sanat kuten ne Nykysuomen sanakirjassa määritellään. (Määrittelyjä on lyhennetty tarkoitukseen sopivammiksi.)

• ylpeä
  1. itsetietoinen
     1. moitittavassa, paheksuttavassa mielessä: jolla on, jota leimaa liiallinen omanarvontunto.
     2. luonnollisen aiheellisen omanarvon-, kunnian-, itsetunnon vallassa oleva.
  2. ilman (selvää) ajatusta persoonallisesta itsetunnosta: uljas, ylväs, loistava. (Kotka, ilmojen ylpeä valtias.)
• ylpeillä
  1. moitittavassa, paheksuttavassa mielessä, vrt. ylpeä 1a
  2. olla syystä ylpeä, tuntea aiheellista ylpeyttä. vrt. ylpeä 1b
• ylpeys
  1. ominaisuus
     1. vrt. ylpeä 1a. (Hengellinen ylpeys ja tekopyhyys.)
     2. vrt. ylpeä 1b. (Nöyrä ylpeys, jonka pohjana on syvällinen itsensä tunteminen.)
• ylpistellä
  1. ylpeillä. (Ja ovat ylpistelleet ja pyssyillä paukutelleet, niin kuin olisivavt hyvänkin linnoituksen valloittaneet. -Kallas)
• nöyrä
  1. alistuvainen, kuuliainen, tottelevainen, taipuisa, alamainen, altis (vs. kopea, ylpeä, uhmamielinen)
  2. murt.
     1. joustava, norja
     2. Nöyrä vuosi ‘huono vuosi, katovuosi’. Nöyrä ilma ‘paha ilma, pyry’
• nöyristellä
  1. esiintyä matelevasti, orjamaisesti, osoittaa liehakoiden nöyryyttään. (Hän on nöyrä, mutta ei kuitenkaan nöyristele.)

Nykysuomen sanakirja totetaa osuvasti ylpeyden kohdalla: “merkitysryhmien raja ei aina tarkka”. Arkikielessä ylpistely ja ylpeys menevät heittämällä sekaisin. Samoin sotkeutuvat arjessa nöyryys ja nöyristely – ehkä nöyryys ja nöyryytys ovat sanoina niin lähellä toisiaan, että sotkevat ajatusta entisestään. Myös nöyrän merkitys 2b saattaa vaikuttaa asiaan.

Mutta voivatko ylpeys ja nöyryys mennä sekaisin?

Mielestäni eivät, mutta väittäisin että todellinen ylpeys (vrt. 1b), eli oman itsensä aito näkeminen, todellinen omanarvontunto suhteessa todelliseen maailmaan tuo ihmisessä esiin nöyryyden. (Tämä hyppäys ylpeydestä nöyryyteen on luonnollisesti riippuvainen ihmiskuvasta.)

Itse sain eniten irti käsitteestä nöyrä ylpeys. Se osoittaisi edellä väittämäni nöyryyden ja ylpeyden välisen yhteyden olevan olemassa. Toivottavasti jatkossa, tuntiessani suunnatonta ylpeyttä jostain, osaan tunnistaa sen. Joko nöyräksi ylpeydeksi – joka iloitsee itsestään siinä missä muistakin – tai ylpistymiseksi, itsekkääksi ylpeydeksi.

Hyvä johtaja tarvitsee nöyryyttä. Hyvä johtajuus on nöyrää johtajuutta. Ei nöyristelyä.

Lisää aiheesta:

• Nöyryys ja suurisieluisuus: vihollisia vai veljeksiä?
• Hyveet ja rakastaminen
• Auto katukivessä
• Anteeksi