Tuli poika Hämeestä hiljainen

Tuli poika Hämeestä hiljainen,
eessä tie pohjoinen kivinen,
[…] perillä on yllä sankarin viitta.

Kun kirjoitetaan hyvästä johtajuudesta, usein on tapana hakea esimerkkejä julkisuuden henkilöistä. Tarvitsemme kuitenkin esimerkkejä myös tavallisen kansan parissa eläneistä henkilöistä, jotka ovat toteuttaneet johtajuutta arkielämässään.

Tässä on eräs tarina.

Hiljainen poika

Suomen itsenäistymisen jälkimainingeiden aikaan, 1900-luvun alkupuolella, syntyi eräs poika torpparin pojanpojan perheeseen.

Perheeseen kuului vanhempien lisäksi useampi tyttö ja pari poikaa, niin kuin siihen aikaan oli yleistä. Perhe viljeli Hämeessä pientä tilaa ja eli parista lehmästä ja muutamista kanoista. Vanhemmat olivat kiertokoulun käyneitä hartaita suomalaisia. Ahkeruus, luonnon ja luojan kunnioittaminen olivat eväät jokapäiväiselle selviämiselle.

Pojan ollessa parivuotias, vanhemmat ja sisarukset huomasivat pojassa jotain erikoista: hän ei kuullut.

Kommunikaatio toimi jonkinlaisella yksinkertaisella kotikielellä, ja niinpä poika osallistui kodin askareisiin siinä missä muutkin lapset.

Kaikesta vanhempien huolenpidosta huolimatta varhaislapsuuteen kuului myös ikävämpiä kokemuksia. Vieraiden tullessa kylään, vanhemmat laittoivat pojan pirtin muurin taakse piiloon. Pojan mieleen jäi voimakkaasti hämmennyksen kokemus, kun hän ei voinut useaan tuntiin poistua sieltä, vaikka oli hätä huussiin.

Kotoa kouluun

Ennen pitkää valistus saavutti myös tämän torpan, ja tietämättömyys sai tehdä tilaa tiedolle. Joku kylällä tiesi kertoa, että Suomessa oli kouluja pojan kaltaisille lapsille. Niinpä vanhemmat veivät pojan höyryjunan kyydillä pohjoiseen ns. kuuromykkäin sisäoppilaitokseen.

Pojalle oli aika yllätys, kun yhtäkkiä hänet jätettiin sinne yksin, uuteen paikkaan outojen ihmisten joukkoon. Seuraavan kerran hän pääsi kotiin puolen vuoden jälkeen ja sen jälkeen kesä- ja joululomilla.

Selvää on, että pojan koti-ikävä oli valtava. Itse asiassa lähes 70 vuotta myöhemmin löytyneet koulukirjoitelmat kuvastavat pienen pojan ikävää. Samalla niissä näkyy suuri halu käydä koulua niin, että hän toisi vanhemmilleen iloa.

Artikulaation alkeet

Poika opiskeli ahkerasta ja menestyi, vaikka silloiset opetusmenetelmät ovat nykytietämyksen valossa erittäin kyseenalaisia. Kuuroja oppilaita ohjattiin voimakkaasti harjaannuttamaan puhettaan. Viittominen oli karttakepin tehostuksella kiellettyä.

Syntymäkuurona poika oppikin melko hyvin artikuloimaan ja lukemaan huulilta, mutta sai useamman kerran karttakepistä sormilleen, kun oli yrittänyt viittoa kavereidensa kanssa. Viittomakieli kehittyi kaikesta huolimatta kuurojen oppilaiden keskinäiseksi kieleksi, ja sitä käytettiin salassa ahkerasti.

Koulussa opittiin tärkeät perustaidot ja -tiedot. Koulun perusarvoina pidettiin ahkeruutta, rehellisyyttä, ihmisten ja luojan kunnioittamista.

Mylly, seppä ja shakki

Kouluvuosien jälkeen rata vei pojan, nyt jo komean nuorukaisen, kotitorppaan, jossa hänestä oltiinkin jo melkein ylpeitä. Olihan hänestä ikääntyville vanhemmille myös suuri apu. Koska koti oli kuitenkin pientila, ei sen tuotteista riittänyt elantoa kaikille, joten nuorukaisen oli lähdettävä kylille lisäansion hakuun.

Rakennustyömaalta löytyikin betonimyllyn pyörittäjän paikka. Työhön kuului toistakymmentä tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa, päivät kuluivat vuoroin oikealla, vuoroin vasemmalla kädellä myllyä pyörittäen. Osa työkavereista pyöritteli päätään, koska hän oli ottanut vastaan noin raskaan ja huonosti palkatun työn.

Kuukausien päästä eräs sukulainen vei nuorukaisen autotehtaalle oppipojaksi. Hän pääsi autokoripuusepän opeille, vaikka hakijoita oli yllin kyllin. Taisi sukulaismies hiukan liioitella nuorukaisen ammatillista koulutustaustaa, jota itse asiassa ei ollut, koulussa ja kotona tehtyjä puutöitä lukuun ottamatta.

Elämä oli hyvää ja tasaisen varmaa. Sen vähäisen ajan mitä työltä jäi, nuorukainen auttoi kotiväkeään ja osallistui kuuroille perustetun yhdistyksen toimintaan. Toiminta piti sisällään taide-, liikunta- ja muuta kulttuuriharrastusta. Erityisesti shakissa ja yleisurheilussa nuorukainen osoitti loistavaa menestystä. Hän nousi autotehtaan shakkiaatelien joukkoon.

Peräpohjolan neito

Kypsässä nuoruusiässä heräsi luonnollisesti halu löytää elämänkumppani. Niinpä hän aloitti kirjeenvaihdon erään peräpohjalaisen kuuron neidon kanssa, johon oli kouluvuosina ja sen jälkeen kuurojen tapahtumissa hiukan tutustunut. Yleinen asenne oli siihen aikaan sellainen, ettei kuurojen ollut sopivaa avioitua, sillä siitä saattoi syntyä lisää ns. vammaisia.

Jostakin nuorukainen oli saanut tietoonsa, että jos halusi kuulevia jälkeläisiä, kannatti etsiä sellainen puoliso, joka ei ollut syntymästään saakka kuuro. Peräpohjolan neito osoittautuikin varhaislapsuudessa aivokuumeen seurauksena kuuroutuneeksi.

Avioliittoon pääsemiseksi tuli nuorten saada ensin suvun siunaus. Niinpä nuorukainen matkusti junalla taas pohjoiseen tapaamaan neitoa ja hänen isäänsä, joka oli kunnan merkittävimpiä kartanonherroja. Ei ehtinyt nuorukainen esittää asiaansa loppuun asti, kun isäntä jo osoitti nuorukaiselle kädellään ovea.

Elämän ilosanomaa

Tämä ei vielä lannistanut nuorukaisia, vaan jonkin kuukauden päästä sama toistui. Ennen pitkää isäntä ei enää osoittanut kädellään nuorukaiselle ovea; liekö ikä painanut sen verran, että oli alkanut pehmetä tai sitten voimaa ei enää ollut käden nostamiseen.

Häät vietettiin oikein kartanon meiningein. Sitä seurasi muutto kartanoon, erään talon parin huoneen tiloihin ja nopeahko perheen kasvu. Kartanossa riitti monenlaista työtä ja paljon. Elanto oli kuitenkin niukkaa, varsinkin, koska oli syntynyt jo useampia poikia.

Kun nuoripari ei itse ajatellut rajoittaa lasten määrää, tuli hyvää tahtova suku avuksi ja yritti aikansa painostaa pariskuntaa ehkäisyyn tai hiukan pysyvämpään ratkaisuun. Pariskunnalla oli myös eräs ystävä, joka edusti toisenlaista näkökulmaa. Hän selitti, että lapset ovat luojan lahja. Pariskunta säilyttikin pitkäjänteisesti tässä asiassa periaatteensa.

Käytännöllistä viisautta

Pian aika korjasi kartanon isännän pois, ja alkoi omaisuudenjako. Selvää on, että ihmisluonnon heikommatkin puolet pyrkivät pesänjaossa esille. Monin tavoin perilliset yrittivät saada itselleen suuremman hyödyn huomioimatta toisiaan. Eikä tässä jaossa kuuromykillä ollut parhaat kortit.

Pariskunta päätti pienillä säästöillään palkata asianhoitajan huolehtimaan eduistaan. Tämä oli silloin aika poikkeuksellista ja varsinkin ns. vammaisten toimesta. Ratkaisu osoittautuikin viisaaksi, monien muiden päätösten ohella.

Kasvavalle lapsiperheelle oli pienen perintöpalstan tuoton lisäksi haettava lisäelantoa käymällä tehtaalla kolmivuorotyössä. Tervekään mies ei kestänyt entisaikojen tehdastyötä montaa vuotta, vaan sairastui tai kuoli pois. Sama kohtalo oli nuorella miehellä myös edessä. Usean työvuoden rasittamana keski-ikää lähestyvä mies sairastui tämän tästä. Lääkärissä käynnit lievittivät oloa, mutta eivät tuoneet ratkaisua. Viimeinen lääkärin neuvo miehen vaimolle oli: käske vaihtamaan työtä tai jää leskeksi.

Niin pariskunta luopui tehtaan ansiotulosta, he aloittivat alusta pienviljelijöinä. Seurauksena oli köyhyyden lisääntyminen yhdessä lasten lukumäärän kasvun kanssa. Perintömaata myymällä ja vaihtamalla saatiin kasvatettua tilan kokoa, ja omaa työvoimaa käyttämällä saatiin kuin saatiinkin jokapäiväinen leipä.

Perinnöksi johtajuutta

Jo pienestä pitäen lapset omaksuivat vanhempiensa elämän esimerkin, joka korosti ahkeruutta, opiskelun tärkeyttä ja luojan kunnioittamista. Heille puhutteli eletty elämä ja ne harvat syvälliset keskustelut, joita mm. saunan lauteilla käytiin.

Aikanaan pitkän iän saavuttanut pariskunta sai pitkän päivätyön jälkeen kokea myös lisää runsasta elämän palkkaa. Lapset kävivät koulunsa ja pääsivät erilaisiin hyviin ammatteihin: oli lääkäriä ja oli kunnanjohtajaa. Kahdeksaa lasta seurasi kolmatta kymmenettä lastenlasta ja useita lastenlastenlapsia.

Aikanaan kävi myös kutsu eläkeikää lähestyville saapua vastaanottamaan tasavallan presidentiltä äitienpäivän mitali. Eläkkeellä matkat suuntautuivat myös ympäri maailmaa. Seuraavat kutsut tulivat pariskunnalle viiden vuoden välein: oli aika siirtyä yksittäin ikuisuuden perintöä elämään. Lapsilleen ja suvulleen he saivat jättää valtavan henkisen perinnön aineellisella perinnöllä maustettuna.

Arkienkeli

Poika ja tyttö, jotka eivät aikanaan mitään tuoneet eivätkä myöskään mitään vieneet, saatettiin ajallaan ja elämää kylläksi nähneenä ja kokeneena kyläläisten kulkueessa viimeiselle matkalle. Niin monen elämää he olivat tietämättään koskettaneet ja osoittaneet elämän suuntaa.

Oheinen runo kuvastaa perinnön kirkkautta. Sen on kirjoittanut perheen kuopus, isänsä kuolinpäivän iltana.

Tuli poika Hämeestä hiljainen,
eessä tie pohjoinen kivinen,
Oulun koulun kautta Lapin porteille päätyi,
monena siinä olla häätyi,
sai laudat sahalla kyytiä kovin,
ajoi Kemijoen kiviarkut kanssa orin
viilu kääntyi, petäjä kaatui,
kotona suur laps'parvi varttui,
monenlaista tapahtui, ja aika kului,
jäi meille vaarista isosta,
muistelemista monista kisoista
monen sukupolven edestä,
täyttyi mies tuo hengestä,
viimeinen katse kirkkaasti ylös nousi,
kuin tietäen kenen luo tuo polku jouti,
ja taas yhtyivät tiet,
Hämeen pojan ja Peräpohjolan tytön,
jo koitti aika silmät sulkea,
jo helpotti kärsimys, loppui piina,
perillä on yllä sankarin viitta.


Poika Hämeen hiljainen (1920-2008)

Markku Lepojärvi

Kirjoittaja Markku Lepojärvi, taustaltaan kuulovammaisten koulun rehtori ja kehitysyhteistyö-projektien vammaisasioiden konsultti, on ollut naimisissa 30 vuotta, on kolmen aikuisen lapsen isä ja viiden lapsen vaari sekä kolmen lapsen sijaisisä.

 
  • Pirkko Johansson

    Hei Markku,

    koulussani joudun/pääsen kirjoittamaan ja esittelemään artikkelin+esityksen hyvästä johtajuudesta ja taustatietojen hankkimiseen surffailin/eksyin tähän sivustoon. Yllätykseni (iloinen sellainen) oli suuri, että lapsuusajan koulun rehtori kirjoittaa tänne. Aloin lukea kirjoituksiasi.
    Etenkin tämä "bloggaus" kosketti. Kaunis kiitos kirjoituksestasi.

    Hyvää syksyn jatkoa

    toivottaen

    Pirkko Johansson

  • Markku Lepojärvi

    Hei Pirkko,

    kiva kuulla sinusta.Kiitos kommentistasi.
    Kirjoitin siinä isästäni.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    terveisin,
    Markku

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€