Sanotaan, että Suomi on sääntöuskovaisuuden luvattu maa. Muuhun maailmaan verrattuna olemme poikkeuksellisen kuuliaisia sääntöjen noudattajia. Jalankulkijat odottavat valojen vaihtumista, vaikka autoja ei olisi tulossa (ehkä tästä tosin on alettu lipsua viime aikoina).

Sosiologinen matkailija

On mielenkiintoista havainnoida eri kulttuurien asenteita sääntöjä kohtaan. Olen pariin otteeseen viettänyt pääsiäistä Roomassa. Kokemus on hengellisesti mahtava – ja sosiologisesti opettavainen.

Erityisesti pääsiäisaikaan Roomassa on huomattavan paljon ihmisiä, joten kaupungin kapeat jalkakäytävät käyvät kovin ahtaiksi. Ahtaus ei kuitenkaan koidu kävelijöiden ongelmaksi – autoilijoiden kylläkin –, koska tilan puuttuessa italialaiset ottavat ajoväylät haltuunsa asiaa sen kummemmin ihmettelemättä.

Välimeren maille ominainen suurpiirteisyys aiheuttaa helposti ärtymystä meissä pohjoisen asukeissa. Mutta kokemus osoittaa, että molemmissa asenteissa on hyvät ja huonot puolensa. Joitain vuosia sitten osallistuin Maailman nuortenpäiviin, jotka järjestettiin Kölnissä.

Paavia tapaamaan saapui huomattavasti odotettua enemmän ihmisiä. Järjestelmälliset saksalaiset olivat suunnitelleet kaiken mallikkaasti – mutta ainakin puolta pienemmälle ihmisjoukolle. Lopulta järjestelyt romahtivat totaalisesti, mikään ei toiminut ja järjestyksestä vastaavat henkilöt heittivät pyyhkeen kehään. Saksalaisen järjestelmällisyyden maine kärsi rökäletappion.

Improvisoinnin taito

Joitain vuosia aikaisemmin vastaava tilaisuus järjestettiin Roomassa, ja paikalla oli ilmeisesti lähes kaksinkertainen määrä ihmisiä Kölniin verrattuna. Läsnä olleiden mukaan kekseliäät italialaiset onnistuivat kuitenkin luovimaan ansiokkaasti loppuun saakka. Tilanne oli varmaan usein varsin kaoottinen, mutta tietynasteiseen epäjärjestykseen tottuneet roomalaiset eivät olleet siitä moksiskaan.

Toisinaan elämässä tulee vastaan tilanteita, joita on yksinkertaisesti liian vaikea ratkaista ja suunnitella etukäteen. Silloin tarvitaan kykyä improvisoida ja kestää tietynasteista kaoottisuutta.

Jorma Ollila taisi joskus letkauttaa, että nykyaikainen yritys muistuttaa enemmän jazz-yhtyettä kuin orkesteria. Tehokas toimintakyky vaatii tiettyjä järjestystä ja suunnitelmaa, mutta toteutus on pikemminkin luovaa improvisaatioita kuin pilkuntarkkaa nuottien seuraamista.

Säännöt keinoiksi, ei päämääräksi

Hyvejohtaja ymmärtää, että säännöt ovat keino, eivät päämäärä. Niitä tarvitaan, jotta voidaan elää sivistyneesti ja suunnitella asioita järkevästi. Mutta kaikkea ei voi sääntöihin kahlita. Kuten englantilaiset juristit tietävät sanoa, hard cases make bad law, sillä yleisiin periaatteisiin ei ole mahdollista kätkeä kaikkia poikkeustapauksia.

Suomalainen etiikka, vahva sääntöuskollisuus on sekä etu että haitta. Se kieltämättä edesauttaa järkevää suunnittelua ja järjestelmällisyyttä. Mutta siitä voi tulla myös luovuuden ja kohtuullisuuden este. Meillä suomalaisilla olisi opittavaa hyvekeskeisyydestä, joka ylittää sääntöihin kahlitun etiikan.

Viime vuonna osallistuin European Business Ethics Networkin (EBEN) Suomen seminaariin, jossa erään suuren pörssiyhtiön johtohenkilö valitti kahvin äärellä suomalaista sääntökulttuuria. Esimerkkinä hän mainitsi useiden taloyhtiöiden toimintatavat: kokouksiin mennään jyräämään säännöillä ilman minkäänlaisia ihmissuhdetaitoja, ja sitten käydään yhtiölakia läpi pykälä kerrallaan. Eläköön oikeudenmukaisuus ja yhteistyö!

Tuloksellinen johtajuus edellyttää kykyä ymmärtää eri kulttuureita, nähdä niissä hyviä ja huonoja puolia ja oppia sieltä, missä on opittavaa.

Lisää aiheesta:

• Hyve-etiikka vs. “sääntöetiikka”
• “Hyvejohtajuus ja arvojohtajuus — miten ne eroavat?”
• Rooma: Lucius Vorenus
• Viisas osaa epäonnistua