Kuluttamisen hyveestä hyvinvointiyhteiskunnassa

Kuluttajakansalainen on keskeinen osa hyvinvointiyhteiskun-tamme taloudellista tukijärjestelmää. Hän on paitsi omia etujaan markkinoilla maksimoiva toimija, myös oppiva ja vastuullinen yhteiskunnan jäsen, jonka arvot ovat yhteneväiset hyvinvointiyhteiskunnan arvojen kanssa.

”Osta, jos sulla on rahaa, siinä ei ole mitään pahaa. Työ luo rahaa ja raha luo työtä kansantalouden kiertokulun myötä. Omaa etuasi saat vapaasti ajaa, tavoitat sitten linnaa tai majaa. Se toisilta ei olis koskaan pois, jos markkinat hommansa hoitaa vois. Tee työtä ja keksi uutta, käytä luovasti joka tilaisuutta. Maailma on silloin rajoja vailla ja surkuttelun osa vain laulajalla.”
–Sixten Korkman (HS 3.9.2006)

Oheinen riimitys piirtää osuvasti kuvaa ihmisistä vapaina toimijoina, jotka vapailla markkinoilla omaa etuaan tavoitellen tekevät työtä ja ostavat sitä mitä haluavat. Työn ja kuluttamisen kiertokulku yksilötasolla koituu loppujen lopuksi koko kansantalouden hyväksi. Talous kasvaa ja luo uusia kulutusmahdollisuuksia.

Näkökulma on resurssi- ja työkeskeinen; kuluttaminen otetaan mukaan itsestäänselvyytenä, jota rajoittaa vain rahan puute.

Kanna kuluttajan vastuu talouskasvusta ja julkisen sektorin kestävyydestä

Kansalaisten tosiasiallisen vapauden ja oikeudenmukaisuuden turvaamisen kannalta keskeistä on se, että talous kasvaa ja julkisen talouden kestävyys turvataan.  Yksityinen kulutus muodostaa bruttokansantuotteestamme yli 50%. Jos emme kuluta yhä enemmän – tai jos peräti leikkaamme kulutustamme totutusta – talouskasvu vaarantuu.

Sen seurauksena sekä julkisten palveluiden rahoituspohja että työllisyys heikkenevät. Edelleen mahdollisuudet turvata oikeudenmukaisuuden ja tosiasiallisen vapauden toteutumista julkisten palveluiden ja toimivien työmarkkinoiden turvin kutistuvat. Julkisen talouden kestävyyden kannalta tärkeää on myös se, että kansalaiset pitävät huolta elintavoistaan eivätkä siten turhaan kuormita julkista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää.

Ihannekuluttajalla pitäisikin siksi olla yksityisiin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuva runsas kulutushalu, julkisiin palveluihin kohdistuva niukka kulutustarve sekä kyky ja halu tehdä kestävän talouskasvun kannalta suotuisia kulutusvalintoja.

Tällaista vastuullista kuluttajaa voitaneen luonnehtia hyveelliseksi.

Arvioi kulutuksesi ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset ulottuvuudet

Ihannekuluttaja ohjaa vapailla ja eettisillä valinnoillaan myös yritysten toimintaa vastuullisempaan suuntaan. Hänellä on kyky havaita kuluttajavalintoihin liittyvät taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Hän pystyy valitsemaan tuotteista ympäristöystävällisimmät sekä ne, joiden tuotanto on ollut työntekijän kannalta oikeudenmukainen.

Hän siis tuntee yritysten tuotantotavan ja tuotteen elinkaaren. Hän myös harkitsee oman kulutuksensa vaikutuksia muiden kuluttajakansalaisten elämään. Esimerkiksi ostaessaan 24-vaihteista polkupyörää ala-asteikäiselle lapselleen kuluttaja pohtii, miten hankinta ehkä johtaa kilpavarusteluun ja eriarvoistaa köyhempien perheiden lasten asemaa.

Tuotantoon ja kulutukseen liittyvien ympäristökysymysten ja sosiaalisten vaikutusten lisäksi ihannekuluttaja kykenee ottamaan selvää valintojensa taloudellisista vaikutuksista niin tuottajamaan talouden, oman yhteiskuntansa talouden kuin yksityistaloutensakin kannalta.

On ilmeistä, että ihannekuluttaja käyttää melkoisen paljon aikaa kulutusvalintojensa pohtimiseen.

Nauti roolistasi yhteisen hyvän turvaajana

Toive kuluttajakansalaisesta, joka tekee vastuullisia päätöksiä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin takaamiseksi samalla omaa hyötyään tavoitellen, on hyvin perusteltavissa tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnassa. Oikeanlaisen kulutuskäyttäytymisen avulla yhteiskuntamme keskeinen tukirakenne, talous, saadaan toimimaan hyvinvointia edistävällä tavalla. Tällöin voidaan jopa ajatella, että yhteinen hyvä menee yksilön hyvän edelle.

Niin kauan kun koemme hyvinvointimme lisääntyvän kulutuksen myötä ja esimerkiksi nautimme uuden kulutuselektroniikan hankinnasta tai arkiaskareittemme ulkoistamisesta erilaisille palvelutarjoajille, yhteiskunnan taholta tapahtuvaa tietoista kuluttamiseen kannustamista voidaan perustella kuluttamisen hyvällä kehällä: Kun haluamme kuluttaa enemmän ja enemmän, kannustaa se meitä työntekoon ja sen edellyttämään jatkuvaan oppimiseen.

Tämän seurauksena yrityksillä on kilpailukykyisiä resursseja taata veroja kerryttävää talouskasvua, työpaikkoja, kilpailukykyä, ehkä myös ostovoimaltaan parempia palkkoja, jotka mahdollistavat lisäkuluttamisen. Vastineeksi tästä kaikesta yhteiskunta tarjoaa perusturvaa julkisina palveluina, tulonsiirtoina ja sosiaaliturvana. Tällainen vastine puolestaan mahdollistaa runsaamman kulutuksen, koska kuluttajien ei tarvitse säästää niin paljon pahan päivän varalle kuin yhteiskunnassa, jossa sosiaaliturvaa ei ole tai se on marginaalinen.

Yksilön sisäisenä voimavarana koko prosessissa näyttäisi olevan jatkuva kuluttamisen halu.

Mutta muista myös roolisi kriittisenä kansalaisena

Koska hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitäminen perustuu talouskasvuun, on ilmeisenä vaarana talouden muuttuminen välineestä itseisarvoksi. Samalla saatetaan unohtaa se tosiseikka, että talouskasvuun liittyvä yksityisen kulutuksen lisääntyminen ei välttämättä enää lisää ihmisten hyvinvointia tai onnellisuutta.

Esimerkiksi Suomen elintason ja BKT:n vahva kasvu ei näytä lisänneen onnellisten osuutta maassamme 1900-luvun loppuneljänneksellä. Parempituloiset ovat kyllä onnellisempia kuin pienituloiset, mutta tämä näyttäisi tutkijoiden mukaan selittyvän yhteisöllisellä vertailulla ja kilpailuhenkisyydellä. Kun totumme lisärahaan ja jatkuvaan edistykseen, kulutamme aina vain enemmän ja parempia tavaroita, jotta pysyisimme tyytyväisenä.

Tämä taas vie huomiomme ja aikamme pois perheeltä ja muilta asioilta, jotka todellisuudessa tekevät ihmiset onnellisiksi. Arkielämän hyvinvointi ei synny pelkän ostovoiman avulla.

Ainakaan minua ei kiinnosta jatkuva kulutukseni lisääminen. Ei tavaroiden eikä palveluiden. Puhumattakaan siitä, että kannustautuisin tekemään enemmän töitä mahdollistaakseni lisäkulutuksen.

Minua ahdistaa myös vastuulliselle kuluttajalle lankeava taakka. Käytän vapaa-aikani perheen ja ystävien parissa mieluummin johonkin muuhun kuin tuotteiden ja palveluiden taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden selvittämiseen. Mutta en tietenkään väitä, ettenkö tarvitsisi kulutushyödykkeitä lainkaan. Kulutukseni ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys on myös minulle erityisen tärkeää.  Ja markkinatalous on mielestäni hyvä renki tuottamaan tarvitsemiani hyödykkeitä.

Peräänkuulutan kuitenkin elämäntapaa, joka ei olisi niin riippuvainen resursseja vaativista yksityisistä ja julkisista hyödykkeistä. Mahdollisuus viettää hyvää elämää myös hyödyke- ja työmarkkinoiden ulkopuolella on tosiasiallisen vapauteni kannalta keskeistä.

Unelmoin tällaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja haluan olla sitä myös rakentamassa niin kuluttajan, kansalaisen kuin läheisen roolissa. Ihmisenä yhdessä toisten ihmisten kanssa.

Sari

Kirjoittaja Sari Sarlio-Siintola on viisihenkisen espoolaisperheen äiti. Hyvä elämä ja talouselämän sosiaalieettiset kysymykset ovat jatkuvia filosofisen pohdinnan ja ihmettelyn kohteita. Sari tekee paraikaa väitöstutkimusta käyttäjävetoisen innovaatiotoiminnan moraalisesta oikeutuksesta.

 
  • Markku Lepojärvi

    Kiitos erittäin selkeästä ja tarpeellisesta artikkelista. Näitä asioita varmasti pohtii lähes jokainen meistä ainakin jossakin elämän vaiheessa.
    Kiitos!

  • "Ihannekuluttajalla pitäisikin siksi olla yksityisiin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuva runsas kulutushalu, julkisiin palveluihin kohdistuva niukka kulutustarve sekä kyky ja halu tehdä kestävän talouskasvun kannalta suotuisia kulutusvalintoja.

    Tällaista vastuullista kuluttajaa voitaneen luonnehtia hyveelliseksi."

    Tässä törmäämme hyveen käsitteen monitulkintaisuuteen. Tulkintaa ei tarvitse tehdä määrittelyn osalta, sillä yleisesti hyväksytään että hyve on hyvä/arvokas luonteenpiirre. Tulkinta ja keskustelu syntyvät siitä mikä nähdään hyväksi ja arvokkaaksi.

    Yhteiskunta & yhteiskunnan jäsen = Kulutusyhteiskunta & kuluttaja?

    Hyveellinen kuluttaja on siis kuluttaja, jolla on yhteiskunnan kannalta hyviä ja arvokkaita luonteenpiirteitä. Jos yhteiskunta on kulutusyhteiskunta, niin kuluttajan arvokkaat luonteenpiirteet ovat todennäköisesti em. mainittuja.

    Oletetaan argumentoinnin helpottamiseksi, että yhteiskunnan tarkoitus on tukea sen jäseniä. Yhteiskunta on lopulta yksilöitä varten, ei toisinpäin (joskin toki vuorovaikutus toimii molempiin suuntiin). Onko kulutusyhteiskunta tällöin paras mahdollinen yhteiskunnan malli? Jos
    1) voidaan nähdä jokin toinen malli, joka tukee paremmin yhteisön jäseniä ja
    2) tämän yhteiskunnan toimivuus ei kasva kulutuksen myötä, vaan
    3) alati kasvava kulutus itse asiassa laskee hyvinvointia,
    niin voidaan väittää, että aktiivinen kulutushalu jne eivät olekaan lopulta hyveitä, vaan paheita. Tämä toki vaati, että askeleet 1-3 täyttyvät.

    Seuraavassa käytän termiä hyveellinen ihminen, koska hyveellinen kulutaja sisältää jo itsessään vahvan painotuksen siitä mikä on hyvää.

    Ehdotan, että mainittu aktiivinen, tietoinen kuluttaja on hyveellinen ihminen vain jos hyvinvointiyhteiskunta on yhtäkuin kulutusyhteiskunta, mutta kuten artikkelin lopussa todettiin, BKT:n (eli karkeasti ottaen "kulutuksen") lisääntyminen ei ole lisännyt onnellisuutta (karkeasti ottaen "hyvinvointia"). Tällöin voidaan yhä helpommin väittää, että kulutusyhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunnan ideaali, eikä voida varauksetta todeta, että hyveellinen ihminen olisi aktiivinen kuluttaja.

    Mielestäni artikkeli päätyykin hyvin pitkälti tähän näkemykseen. "Kuluttaja, kansalainen ja läheinen". Ihmisellä on oikeudenmukaisuuden mukaisia velvotteita sekä yhteiskuntaa, että muita ihmisiä kohtaan. Pääministerin on vain helpompi kehottaa ihmisiä kuluttamaan, kuin rakastamaan toisiaan, vaikka jälkimmäinen todennäköisesti lisää hyvinvointia enemmän — hyvinvointiyhteiskunnassamme.

  • Sairastumiseni ja työuupumukseni jälkeen hyppäsin pois oravanpyöräelämästä ja muutin kauaksi kaikesta. Elän vaatimattomasti, vähän kuluttaen. Haluan paljon mielummin olla Homo Ludens – leikkivä ihminen kuin Homo Consumer. Jos kaikki kuluttavat samalla tavoin kuin me länsimaiset, tarvitsisimme kaksi ja puoli maapalloa. Mielestäni meidän on opeteltava luontoa kunnioittava tapa elää, mikä merkitsee kuluttamisen vähentämistä. Se ei merkitse samalla elämänlaadun vähenemistä, vaan voi käydä jopa päinvastoin. Kulutan varmaankin puolet siitä, mitä kulutin asuessani Helsingissä, mutta olen vaihtanut ylimääräisen materian henkiseen vapauteeni. Suosittelen muillekin. Henkilökohtainen valinta on aina myös poliittinen kannanotto. Uskon elämän kohtuullistamisen olevan huomaattavasti äänestämistä tärkeämpi tapa ottaa kantaa nykyiseen materialistiseen kulttuurinen. Oispa mukava nähdä, että joku poliitikko uskaltaisi rohkeasti lähteä kohtuullistamaan omaa elämäänsä.
    Olen samaa mieltä, lähimmäisen rakkaus tuottaa paljon enemmän yhteisöllistä hyvinvointia, kuin materiaalinen ylimäärä.

  • Jason

    Todella mielenkiintoista lukea KatiS:n kertomusta. Toteutitkohan sen, mistä useat suomalaiset vain unelmoivat?

    Lauantaina tuli Yleltä puhutteleva Rax Rinnekangaan käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti Suomalainen ajatus. Puheenvuoron saivat presidentti Martti Ahtisaari, kirjailija Jari Ehrnrooth, pastori Terho Pursiainen, yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä ja tulevaisuudentutkija Seija Kulkki. Joku on tietenkin ehtinyt sen jo haukkuakin, jota en ymmärrä.

    Mieleen jäi mm. Martti Ahtisaaren huomio siitä, että vaikka meillä on hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta on unohtunut. Itse asiassa meillä on monella tapaa pahoinvointiyhteiskunta.

    Jari Ehrnrooth totesi myös, että liian usein syytetään systeemiä tai päättäjiä. Tosiasiassa ihmisen luonto on jotekin hankala. Valitsemme usein itse elämäntavan, joka vie meiltä elämänilon.

  • Sari

    Jussi kirjoitti: ”Ehdotan, että mainittu aktiivinen, tietoinen kuluttaja on hyveellinen ihminen vain jos hyvinvointiyhteiskunta on yhtäkuin kulutusyhteiskunta, mutta kuten artikkelin lopussa todettiin, BKT:n (eli karkeasti ottaen “kulutuksen”) lisääntyminen ei ole lisännyt onnellisuutta (karkeasti ottaen “hyvinvointia”). Tällöin voidaan yhä helpommin väittää, että kulutusyhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunnan ideaali, eikä voida varauksetta todeta, että hyveellinen ihminen olisi aktiivinen kuluttaja.”

    Poliittinen realiteetti suomalaisessa yhteiskunnassa on tällä hetkellä se, että talouskasvua (& työllisyysasteen kohoamista) tavoitellaan, jotta julkisen sektorin kestävyys sekä julkiset palvelut ja sosiaalietuudet pystytään turvaamaan jatkossakin ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Koska kasvua (ja sen mukana tuomia työllistymismahdollisuuksia) haetaan myös yksityisestä kulutuksesta, ihannekuluttajalla tulisi olla yksityisiin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuva runsas kulutushalu sekä kyky ja halu tehdä kestävän talouskasvun kannalta suotuisia kulutusvalintoja (joka kulutus taas kannustaa häntä myös tekemään töitä). Mutta koska julkisten palveluiden rahoituspohja uhkaa rappeutua huoltosuhteen heiketessä, ihannekansalaisella tulisi olla niukka julkisiin palveluihin kohdistuva kulutustarve.

    Olen samaa mieltä siitä, että kulutusyhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunnan ideaali. Juuri siksi meidän kansalaisten tulisi olla myös kriittisiä. Koko kansantalouden mullistaminen ei tietenkään ole mikään pikkujuttu, pikemminkin päinvastoin. Mutta jostain on aloitettava….

  • Sari

    Oman kulutuskriittisyyteni taustalla on myös samanlaisia tekijöitä kuin Katilla. Ja olen samaa mieltä siitä, että kulutustottumuksemme ovat ekologisesti tarkastellen kestämättömiä. Mutta erityisen huolissani olen siitä, mitä ongelmia talouskasvun vaade ja tarve edistää yksityistä kulutusta aiheuttaa sosiaalisesti. Syntyy koko ajan uudenlaisiin tarpeisiin ja haluihin perustuvia hyödykkeitä. Ne, joilla on rahaa, ostavat. Toisaalta oravanpyörä ahdistaa heitä ja onnellisuus vähenee. Ne taas, joilla ei ole rahaa, eivät voi ostaa. Tämän seurauksena polarisaatio menestyjiin ja häviäjiin vahvenee.
    Sosiaalisesti ajatellen uudenlaiset palvelut eivät ole yhtään sen kestävämpiä kuin uudenlaiset tuotteet (jotka ovat kyllä ekologisesti haitallisempia).

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€