Johtajan valehtelemisen opas

Johtaja, joka ei harjoita muilta vaatimaansa totuudellisuutta, on organisaation suurin riskitekijä. Rehellisyys alkaa pienistä asioista.

Totuudellisuus.

Todellisuus.

Oletko huomannut totuudellisuuden ja todellisuuden läheistä suhdetta?

Katso vaikka: to[tuu]dellisuus.

Toden totta

En ole kielitieteilijä, joten en osaa sanoa, onko sanojen etymologinen yhdennäköisyys sattumaa. Mutta niiden metafyysinen suhde on perustavanlaatuinen.

Yhtäältä kaikki, mikä on todellisuutta, on totta.

Toisaalta ajattelumme, puheemme, tekomme ja muistimme suuntautuu todellisuuteen.

Kun ajatuksemme ovat yhtä todellisuuden kanssa, sitä kutsutaan viisaudeksi. Kun sanamme ovat yhtä todellisuuden kanssa, sitä kutsutaan totuudellisuudeksi tai rehellisyydeksi. Kun tekomme ovat yhtä todellisuuden kanssa, sitä kutsutaan suoraselkäisyydeksi. Kun muistimme on yhtä todellisuuden kanssa, sitä kutsutaan hyväksi muistiksi tai totuudelliseksi muistiksi.

Asia ei toki ole oikeasti näin yksioikoinen, sillä ajatteleminen, puhuminen, tekeminen ja muistaminen eivät ole puhtaasti omia toimintojaan. Yleinen periaate lienee kuitenkin selvä.

Todellista päätöksentekoa

Viisauden hyve, jonka ytimessä on todellisuuden hahmottamiskyky, ja totuudellisuuden hyve, toimivat yhteydessä toisiinsa.

Viisas päätös on päätös, joka tehdään todellisuuden pohjalta. Päätös, joka ei perustu todellisuuteen, on puolestaan luultavasti huono. Se on ainoastaan sattumalta oikea. Totuudellisuus – eli totuuden ajatteleminen ja puhuminen – tukee todellisuuden hahmottamiskykyä ja päätöksentekoa. Tämä pätee sekä yksilötasolla että organisaatiokulttuurissa.

Jos valehtelen, luon epätotuuteen perustuvan mallin. Jos uskon oman valheeni, saatan tehdä päätöksiä tämän epätodellisuuteen perustuvan mallin pohjalta. Tällöin päätökset ovat ainoastaan sattumalta hyviä. Todennäköisesti ne ovat katastrofaalisia. Jos muut uskovat valheeni, joka liittyy myös heidän elämänsä tai työnsä perusteisiin, hekin tulevat kärsimään.

Palauta mieleesi tilanne omasta perhe- tai työelämästä, jolloin päätös on osoittautunut huonoksi johtuen misinformaatiosta. Valheen dynamiikka ei ole pelkkä teoria.

Valehtelun sudenkuopat

Johtaja, joka ei itse johdonmukaisesti aina ja kaikkialla harjoita muilta vaatimaansa totuudellisuuden hyvettä, on organisaation suurin riskitekijä. Luultavasti koko organisaatio on tämän seurauksena korttitalo. On oikein, että valehtelusta useamman kerran narahtanut saa kenkää.

Valehtelulla on nimittäin arvaamattomia seurauksia.

Kuin ampuisi haulikolla kattoon. Tiedän, että kattopaneelit menevät uusiksi. Mutta en tiennyt, oliko yläkerrassa ketään. En myöskään tiedä, miten laukaus vaikuttaa talon perusteisiin. Lopuksi kattokruunu tippuu niskaani.

Valehtelulla on myös arvattavia seurauksia.

Se vahingoittaa valehtelijaa itseään. Toistuvat epärehelliset teot ja sanat ovat yhtä kuin epärehellinen ihminen. Se vääristää todellisuudentajua, kuten oli puhetta. Se voi kehittyä jopa patologiseksi, jolloin todellisuudentaju hämärtyy niin vakavasti, että läheiset ihmissuhteet kärsivät tai muodostuvat sietämättömäksi. Itsearvioinnin kapasiteetti tyrehtyy (yhteys ylpeyden paheeseen, joka sokaisee syväluotaavan itsearvioinnin).

Valehtelu vahingoittaa myös toista osapuolta. Oli kyseessä sitten ihminen, organisaatio tai valtio. Valehtelemalla ikänsä voi päästä baariin, valehtelemalla siviilisäätynsä voi päästä petiin, valehtelemalla varallisuutensa voi päästä EU:hun.

Toinen osapuoli kärsii, koska se tekee omat päätöksensä ja linjauksensa valheen muokkaaman (epä)todellisuuden pohjalta. Ravintola menettää ratsiassa anniskeluoikeutensa. Paljastuessaan syrjähyppy viiltää puolison itsetuntoa, avioliitosta tulee avohaava, ja tietämättömän petoskumppanin sydän tulehtuu. EU ja jäsennaapurit voivat pahoin, kun ouzo-laastarin alta paljastuu mätäpaise.

Luonteenheikkous

Valehtelu on aina merkki heikkoudesta. Amerikkalaisen psykiatrin Scott Peckin mukaan totuudelle omistautuvat uskaltavat kohdata sen tuomat haasteet. Valehtelija on puolestaan pohjimmiltaan pelkuri.

Politiikassa ei saa puhua ”vähemmän kuin totta”. Olisi hyvä, jos poliitikot eivät myöskään lupailisi mitään ”vähemmän kuin todellista”. En osaa tuomita ihmisiä, jotka halveksivat epärehellisiä poliitikkoja. He ovat kuin koreita fasaaneja, joiden pöytätavat ovat kanan luokkaa. Vaadimme johtajilta ja esimiesasemassa olevilta esimerkillisyyttä, ja niin pitääkin.

Samalla on totta, että jokainen saa mokata. Erehtyminen on inhimillistä. Erehtyminen on luonnollista.

Emme kuitenkaan voi käyttää tätä keppihevosena heikkoutemme oikeuttamiseksi. Latteudesta ei saa tulla turvakotiamme. Moni asia on ”inhimillistä” ja ”luonnollista”, kuten housuunsa paskominen. Mutta ihmisinä meidät on kutsuttu ylittämään itsemme. Tässä mielessä teemme joka päivä ”yliluonnollisia” tekoja. Paradoksaalisesti juuri yli-inhimilliset teot tekevät meistä ihmisen.

Eikö tunnukin hyvältä huomata, kun toinen puhuu totta? Ei ainoastaan silloin kun kysytään dramaattisesti ”Teitkö sinä sen?” vaan myös tavallisessa kanssakäymisessä, kuten ”Mitä teit viikonloppuna?” Ehkä jo tiesimme, mitä hän teki viikonloppuna. Silti tulemme onnelliseksi kun tarinaa ei (liikaa) väritetä.

Valehtelu on rumaa, sanotaan. Tämän vastapainoksi on sanottava: Rehellisyys on kaunista. Ehkä erityisesti juuri pienissä asioissa, sillä ne luovat ihmisen perusluonteen.

Valehtelemisen opas

Valkoiset valheet ovat näin usein destruktiivisempia kuin mustat valheet. Tästä huolimatta on tilanteita, jolloin pitää rajoittaa tietonsa, mielipiteidensä tai tunteidensa jakamista muille.

Scott Peck tarjoaa listan periaatteita, ikään kuin valehtelemisen muistilistan. Sitä seuraamalla voi välttää sekä valehtelemisen että tunteettomille ihmisille tyypillisen ”Olen tunteellinen, sanon asiat suoraan” -peitetarinan.

Tässä, lopuksi, johtajan valehtelemisen opas:

1. Älä koskaan valehtele.

2. Muista, että päätös olla jakamatta jotain, on aina potentiaalisesti valhe. Se pitää ottaa vakavasti.

3. Totuuden rajaaminen ei saa koskaan perustua itsekkäisiin syihin, kuten vallantahtoon, turhamaisuuteen (haluun näyttää hyvältä muiden silmissä) tai itsetutkiskelun ja kasvun haasteen välttämiseen.

4. Päinvastoin: totuuden rajaamisen täytyy perustua aina toisen osapuolen intresseihin eli sen, jolta totuus evätään.

5. Toisen intressien arvioiminen on aina vaikeaa, eikä sitä pidä yrittää ilman aitoa rakkauden henkeä.

6. Toisen intressien arvioimiseen kuuluu olennaisesti myös se, onko hän kykenevä hyödyntämään totuutta oman henkisen kasvun prosessissaan.

7. Meillä on tapana pikemmin aliarvioida kuin yliarvioida toisen kapasiteettia vastaanottaa totuus ja hyödyntää sitä henkisessä kasvussaan.

(The Road Less Travelled: A New Psychology of Love, Traditional Virtues and Spiritual Growth. London: Arrow Books, 1990, s. 64-65.)

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€