Mitä eroa on hyveellä?

Uskon, että usein ajattelemme hyveiden olevan vain hyvien yksilöiden juttuja. Hyveelliset ihmiset ovat joko ”uskonnollisia” tai ”ideologisesti aktiivisia” ja näillä erikoisihmisillä on aina pyrkimys hyvään, mutta valitettavasti hyvillä ihmisillä ei ole hyveiden monopolia.

Minusta hyve on aina yhteisöllinen käsite. Erilaiset yhteisöt määrittelevät omat hyveensä omien arvojensa pohjalta ja kukin yksilö etsii yhteisön, jonka hyveet parhaiten sopivat hänen kokemuksiinsa.

Seuraava ajatuskulku kokemuksien vaikutuksesta on ollut monta kertaa mielessäni mm. koulusurmien yhteydessä, kun nuori mies päätyi syvien pettymyksien jälkeen kauhun apostoliksi.

  • Kaikilla ihmisillä on tarve tulla ehdoitta hyväksytyksi ja rakastetuksi.
  • Jos tämä jostain syystä ei toteudu, ihminen toivoo, että häntä edes kunnioitettaisiin.
  • Jos ihminen kokee, että häntä ei hyväksytä eikä kunnioiteta, silloin hänelle riittää, että joku edes pelkää.

Samaa kokemuksien ”porttiteoriaa” voi käyttää, kun yrittää ymmärtää yhteisöllisiä hyveitä. Tässä muutama pohdinta:

Bandidos-jengiläisillä on ryhmänsä sisällä ja suhteessa muihin jengeihin omat käsityksensä kunniallisesta käyttäytymisestä ja hyveistä. Nämä hyveet tuskin perustuvat kovin näkyvästi rakkauteen – pikemminkin väkivallalla aikaansaatuun kunnioitukseen ja pelkoon. Samoin netissä pesivät viha- ja terroriryhmät pitävät hyveinä erilaisia asioita, kuin me tavalliset tallaajat. ”Hyveellinen sankari” lähtee terroristien taivaaseen mahdollisimman suurella metelillä, mahdollisimman paljon tuhoa aiheutettuaan.

Tentturemmissäkin on omat hyveensä. Siellä ei pelolle ole pohjaa ja kunnioituskin on harvinaista. Onko johtopäätös, että siellä ryhmän hyveet perustuvat tasa-arvoon ja hyväksymiseen, konkurssin kokeneiden solidaarisuuteen? Rakkaus olisi kai normi-ihmiselle liian vahva sana?

Voisi ajatella, että perheen sisällä hyveet ovat aina samanlaisia ja rakkauteen perustuvia. Toivottavaa se olisi, mutta joskus hyväksymisen tilalle voi nousta esimerkiksi taistelu kunniasta (tasa-arvosta, omista eduista). Meidän kulttuurissamme onneksi ei ole pelkoon perustuvia perhehyveitä – vai olenko väärässä?

Samoin kuin perheiden, myös seurakuntien oletetaan olevan rakkaudellisten hyveiden kehtoja. Välillä näin on, mutta valitettavan useasti rakkauden korvaa kirjoittamaton hyve hyväksyä sokeasti auktoriteetteja. Yhteisö vaatii kunnioittamaan tekoja, tekijöitä tai rakenteita, jotka eivät sitä ansaitsisi. Pahimmillaan ”hengelliset” hyveet perustuvat pelkoon, esimerkiksi uhkaan joutua yhteisön ulkopuolelle.

Suomalaisella työpaikalla on asiat jokseenkin hyvin niin kauan, kun työntekijää arvostetaan hänen ammattitaitonsa ja ahkeruutensa pohjalta. Samoin oikeudenmukaista ja vaativaa pomoa arvostetaan. Valitettavasti yhä useammalla työpaikalla molemminpuolinen kunnioitus on haalistumassa ja tilalle hiipii hyve, ”pelastukoon ken voi”.

Siis mitä eroa on hyveellä? Hyve ei ole aina niin siloposkinen kuin toivoisi, sillä hyveen sisältöön vaikuttaa yhteisö ja yksilön hyvin erilaiset kokemukset. Toinen kokee olevansa nöyrä mennessään erakoksi erämaahan, toinen taas kokee nöyryyttä johtaessaan ihmismassoja. Jos Hitleriä olisi ajanut lämmin rakkaus erilaisia ihmisiä kohtaan, hänen ”suuruuden kaipuunsa”, ”suunnan säilyttämisensä” ja ”sydämen ja mielen herruutensa” olisivat johtaneet toisenlaiseen maailmaan.

Sama hyve (sana,  käsite)  saa radikaalisti erilaisen sovelluksen, kun se perustuu yksilön saamaan rakkauteen ja kunnioitukseen tai sen puutteeseen.

Johtopäätöksien aika:

  • (Positiivisten) hyveiden kehittäminen ja kehittyminen perustuvat rakkauteen ja kunnioitukseen. Hyveiden kehittäminen ilman rakkauden ja kunnioituksen ”lisäravinteita” voi johtaa neurooseihin.
  • Hyveellisyys tarvitsee yhteisön kasvaakseen. Sillä on suuri merkitys, millaisen yhteisöön liityt. Yhteisöt eivät ole samanlaisia: uskonnot eivät ole samanarvoisia, politiikat ja ideologiat eivät ole samansisältöisiä.

Jostakin syystä tällä hetkellä koitetaan kaikki uskonnot ja ideologiat niputtaa samaan nippuun. Laittamalla molemmat silmät kiinni ja aivot narikkaan uskotaan, että kaikki polut vievät samaan maaliin. Tällainen epärationaalinen tasapäistäminen ei johda hyveelliseen elämään eikä edes suvaitsevaisuuden kasvuun, vaan arvoinflaatioon.

Risto Matilainen

Kirjoittaja Risto Matilainen (eMBA) on johtamisen konsultti. Hän jaksaa saivarrella käsitteistä ja on luonnottoman kiinnostunut yli ymmärryksen menevistä ilmiöistä. Hän myös sortuu usein vastavirtaiseen itsenäiseen ajatteluun. Motto: mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€