Mitä eroa on hyveellä?

Uskon, että usein ajattelemme hyveiden olevan vain hyvien yksilöiden juttuja. Hyveelliset ihmiset ovat joko ”uskonnollisia” tai ”ideologisesti aktiivisia” ja näillä erikoisihmisillä on aina pyrkimys hyvään, mutta valitettavasti hyvillä ihmisillä ei ole hyveiden monopolia.

Minusta hyve on aina yhteisöllinen käsite. Erilaiset yhteisöt määrittelevät omat hyveensä omien arvojensa pohjalta ja kukin yksilö etsii yhteisön, jonka hyveet parhaiten sopivat hänen kokemuksiinsa.

Seuraava ajatuskulku kokemuksien vaikutuksesta on ollut monta kertaa mielessäni mm. koulusurmien yhteydessä, kun nuori mies päätyi syvien pettymyksien jälkeen kauhun apostoliksi.

  • Kaikilla ihmisillä on tarve tulla ehdoitta hyväksytyksi ja rakastetuksi.
  • Jos tämä jostain syystä ei toteudu, ihminen toivoo, että häntä edes kunnioitettaisiin.
  • Jos ihminen kokee, että häntä ei hyväksytä eikä kunnioiteta, silloin hänelle riittää, että joku edes pelkää.

Samaa kokemuksien ”porttiteoriaa” voi käyttää, kun yrittää ymmärtää yhteisöllisiä hyveitä. Tässä muutama pohdinta:

Bandidos-jengiläisillä on ryhmänsä sisällä ja suhteessa muihin jengeihin omat käsityksensä kunniallisesta käyttäytymisestä ja hyveistä. Nämä hyveet tuskin perustuvat kovin näkyvästi rakkauteen – pikemminkin väkivallalla aikaansaatuun kunnioitukseen ja pelkoon. Samoin netissä pesivät viha- ja terroriryhmät pitävät hyveinä erilaisia asioita, kuin me tavalliset tallaajat. ”Hyveellinen sankari” lähtee terroristien taivaaseen mahdollisimman suurella metelillä, mahdollisimman paljon tuhoa aiheutettuaan.

Tentturemmissäkin on omat hyveensä. Siellä ei pelolle ole pohjaa ja kunnioituskin on harvinaista. Onko johtopäätös, että siellä ryhmän hyveet perustuvat tasa-arvoon ja hyväksymiseen, konkurssin kokeneiden solidaarisuuteen? Rakkaus olisi kai normi-ihmiselle liian vahva sana?

Voisi ajatella, että perheen sisällä hyveet ovat aina samanlaisia ja rakkauteen perustuvia. Toivottavaa se olisi, mutta joskus hyväksymisen tilalle voi nousta esimerkiksi taistelu kunniasta (tasa-arvosta, omista eduista). Meidän kulttuurissamme onneksi ei ole pelkoon perustuvia perhehyveitä – vai olenko väärässä?

Samoin kuin perheiden, myös seurakuntien oletetaan olevan rakkaudellisten hyveiden kehtoja. Välillä näin on, mutta valitettavan useasti rakkauden korvaa kirjoittamaton hyve hyväksyä sokeasti auktoriteetteja. Yhteisö vaatii kunnioittamaan tekoja, tekijöitä tai rakenteita, jotka eivät sitä ansaitsisi. Pahimmillaan ”hengelliset” hyveet perustuvat pelkoon, esimerkiksi uhkaan joutua yhteisön ulkopuolelle.

Suomalaisella työpaikalla on asiat jokseenkin hyvin niin kauan, kun työntekijää arvostetaan hänen ammattitaitonsa ja ahkeruutensa pohjalta. Samoin oikeudenmukaista ja vaativaa pomoa arvostetaan. Valitettavasti yhä useammalla työpaikalla molemminpuolinen kunnioitus on haalistumassa ja tilalle hiipii hyve, ”pelastukoon ken voi”.

Siis mitä eroa on hyveellä? Hyve ei ole aina niin siloposkinen kuin toivoisi, sillä hyveen sisältöön vaikuttaa yhteisö ja yksilön hyvin erilaiset kokemukset. Toinen kokee olevansa nöyrä mennessään erakoksi erämaahan, toinen taas kokee nöyryyttä johtaessaan ihmismassoja. Jos Hitleriä olisi ajanut lämmin rakkaus erilaisia ihmisiä kohtaan, hänen ”suuruuden kaipuunsa”, ”suunnan säilyttämisensä” ja ”sydämen ja mielen herruutensa” olisivat johtaneet toisenlaiseen maailmaan.

Sama hyve (sana,  käsite)  saa radikaalisti erilaisen sovelluksen, kun se perustuu yksilön saamaan rakkauteen ja kunnioitukseen tai sen puutteeseen.

Johtopäätöksien aika:

  • (Positiivisten) hyveiden kehittäminen ja kehittyminen perustuvat rakkauteen ja kunnioitukseen. Hyveiden kehittäminen ilman rakkauden ja kunnioituksen ”lisäravinteita” voi johtaa neurooseihin.
  • Hyveellisyys tarvitsee yhteisön kasvaakseen. Sillä on suuri merkitys, millaisen yhteisöön liityt. Yhteisöt eivät ole samanlaisia: uskonnot eivät ole samanarvoisia, politiikat ja ideologiat eivät ole samansisältöisiä.

Jostakin syystä tällä hetkellä koitetaan kaikki uskonnot ja ideologiat niputtaa samaan nippuun. Laittamalla molemmat silmät kiinni ja aivot narikkaan uskotaan, että kaikki polut vievät samaan maaliin. Tällainen epärationaalinen tasapäistäminen ei johda hyveelliseen elämään eikä edes suvaitsevaisuuden kasvuun, vaan arvoinflaatioon.

Risto Matilainen

Kirjoittaja Risto Matilainen (eMBA) on johtamisen konsultti. Hän jaksaa saivarrella käsitteistä ja on luonnottoman kiinnostunut yli ymmärryksen menevistä ilmiöistä. Hän myös sortuu usein vastavirtaiseen itsenäiseen ajatteluun. Motto: mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria.

 
  • Jason Lepojärvi

    Risto,

    Olipas helmipitoinen kattaus. Niin monta hyvää hyvää pointtia, mihin tekisi mieli kommentoida. Rajoitun yhteen hatun nostoon ja yhteen kulmakarvan nostoon.

    Jos Hitleriä olisi ajanut lämmin rakkaus erilaisia ihmisiä kohtaan, hänen ”suuruuden kaipuunsa” [suurisieluisuutensa], ”suunnan säilyttämisensä” [rohkeutensa] ja ”sydämen ja mielen herruutensa” [itsehillintänsä] olisivat johtaneet toisenlaiseen maailmaan. Sama hyve (sana, käsite) saa radikaalisti erilaisen sovelluksen, kun se perustuu yksilön saamaan rakkauteen ja kunnioitukseen tai sen puutteeseen.

    Hyvejohtajuus on tullut näemmä luettua? Hatun nosto. Laitoin hakasulkeisiin hyveet, joihin näytät viittaavan. Mielestäni huomioisi Hitleristä alleviivaa erästä hyve-etiikan tärkeää periaatetta. Tarkoitan hyveiden ykseyttä. Hyveet, ollakseen todellisia hyveitä, edellyttänevät jossain määrin toistensa tukea. Tässä tapauksessa Hitlerin orastavat hyveet johtivat metsään, sillä häneltä puuttui tiettyjä muita hyveitä. Nostat erityisasemaan rakkauden hyveen.

    Valitettavasti yhä useammalla työpaikalla molemminpuolinen kunnioitus on haalistumassa ja tilalle hiipii hyve, ”pelastukoon ken voi”.

    Kun kerran biossasi lukee, että jaksat ”saivarrella käsitteistä”, saanen kysäistä, onko tämä esimerkki käsitteellisestä saivartelusta? Jos artikkelisi lukee nopeasti, voi saada sellaisen käsityksen, että pidät hyvettä puhtaasti suhteellisena asiana. Kulmakarvan nosto. Hyve (lat. virtus) tarkoittaa ”voimaa” ja ”valtaa”, ja on määritelmällisesti hyvä luonteenpiirre. Voimme kutsua pelkuruutta ”hyveeksi”, kuten tässä ”pelastukoon ken voi” periaatetta kutsutaan ”hyveeksi”, mutta onko tämä loppujen lopuksi vain mielivaltaista sanakikkailua?

  • Hei Jason,
    haastoit saivartelemaan:-) Tässä muutama jatkoajatus hyvin perustelemiisi kommentteihin.

    Ehkä perimmäisin ajattelun eroni liittyy hyveen käsitteeseen. Onko hyve jotain sellaista, jota ihminen kykenee itsestään pusertamaan, kuten itsehillintä? Vai onko hyve ihmiselle annettu, kuten rakkaus? Latinan virtus sisältää molemmat puolet?

    Oman elämän kokemukseni perusteella väitän, että ihminen ei pysty puristamaan itsestään hyve-rakkautta, ellei hän ole sitä saanut vanhemmiltaa, suvultaan, siskoiltaan, koulussa, työpaikalla jne. Ei voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla annettu. Rakkaus ei ole hyve, vaan kaikkien hyveiden lähtökohta.

    Mikä tekee hyveestä hyveen? Voin mielestäni olla suurisieluinen, mutta motiivini onkin pikkusieluinen erottuminen tavallisista ihmisistä. Voin olla myös mielestäni rohkea, mutta tekojeni seuraukset kauhistuttavat kaikkia muita, paitsi itseäni. Eli hyveiden hyveellisyyttä pitää arvioida motiivieni ja tekojeni vaikutuksien perusteella. Minusta hyveen kuuluu aina suojella elämää. Näin periaatteessa.

    Elokuvassa Sofian valinta, äidin piti valita, kumpi hänen lapsistaan joutuu keskitysleirille. Hyveellisyyden miettiminen tuollaisessa tilanteessa on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Samoin huonohenkisellä työpaikalla, jossa saneeraukset pilaavat ihmissuhteet ja tekevät työtovereista kilpailijoita, onko henkilökohtainen selviytyminen hyve vai pahe?

    Yksinkertaistaminen kasvattaa riskiä, että hyveellisyydestä tulee hyväosaisten, helppoa elämää elävien, henkinen, ylevä harrastus?

    Minusta hyve on sekä absoluuttinen että suhteellinen.

    Oma hyveiden arvopohjani on absoluuttinen. Se tarkoittaa, että minusta jotkut asiat, ihmiset ja ilmiöt ovat totuudellisia ja toiset eivät. Nykyisen länsimaisen ajattelun mukaan tämä tekee minusta ahdasmielisen ja suvaitsemattoman. Nykyihmistä loukkaa, että joku pitää jotakin totuutena. Minusta totuuden etsiminen ja sen erottaminen ei-totuudesta antaa voimaa ja valtaa. Mitäs se olikaan latinaksi?

    Hyveistä kommunikointi taas on aina suhteellista. Samat sanat ja käsiteet ovat sisällöltään täysin erilaisia kun ne perustuvat erilaisiin arvoihin. Siksi on viisasta tarkistaa hyveistä keskusteltaessa, onko taustalla Mooses, Jeesus, Paavi, Platon, Marx, Stalin, Hitler, Sailas vai Risto.

  • Jason Lepojärvi

    Risto,

    Ei voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla annettu. Rakkaus ei ole hyve, vaan kaikkien hyveiden lähtökohta.

    Aristoteles kysyy: Voiko hyvettä opettaa? Hän vastaa, että voi ja pitää panostaa nuorten kasvatukseen, mutta tietyn ikävuoden jälkeen eipä juuri. Eli hän on aika pessimistinen, mitä tulee ”vanhaan koiraan”. Mutta eikö aina silloin tällöin tapahdu ihme: vanha koira oppii uuden tempun.

    Nämä läpimurrot rohkaisevat kouluttajia (ja ihmisiä yleensäkin) jatkamaan, vaikka tilastollisesti voisi olla syytä lannistua.

    Olen täysin samaa mieltä rakkauden ensisijaisuudesta. Painottamalla rakkauden roolia kaikkien hyveiden lähtökohtana osoitat paradoksaalisesti jälleen kohti hyveiden ykseyttä. Puhutaan rakkauden koulusta. Eikö rakkauttakin voi siis oppia, ainakin jossain määrin? Ja jos rakkauden taitoja voi oppia, voimme puhua rakkaudesta myös hyveenä.

    Yksinkertaistaminen kasvattaa riskiä, että hyveellisyydestä tulee hyväosaisten, helppoa elämää elävien, henkinen, ylevä harrastus?

    Olen aivan samaa mieltä. Mutta mielestäni hyvelähtöinen ajattelutapa onnistuu hyvin välttämään tämän etiikoiden lieveilmiön. Hyvelähtöinen ajattelutapa ei anna helppoja vastauksia, ei yliyksinkertaista. Juuri mainitsemasi mahdottomat Sofian valinta -caset ovat mielestäni paras todiste siitä, ettei pelkkä sääntöetiikka riitä. Miten sellaisiin voisikaan olla mitään rasti-ruutuun -tekniikkaa.

    Pidät hienosti kiinni sekä absoluuttisuudesta että suhteellisuudesta. Painostus valita joko-tai on vahva. Mutta usein on sanottava sekä-että tai elämän kokonaisvaltaisuus pirstoutuu. Objektiivisuus ja subjektiivisuus eivät ole aina toisensa poissulkevia. Objektiivisesta ilmiöstä voi olla monta subjektiivista näkemystä, mutta tästä ei seuraa sitä, että kaikki mielipiteet tai valinnat olisivat yhdentekeviä. Vain maalista voi ampua ohi.

    Huomaan, ettet ole mikään eilisen teeren poika. Toivottavasti inspiroidut kirjoittamaan lisää vieraskyniä. Ilmaiset itseäsi selkeästi ja vivahtekkaasti!

  • Jason,
    kiitoksia hyveellisistä palautteistasi!

    Kuten olet huomannut, en ole filosofi. Sekä työssäni että yksityiselämässä katson ensin mikä toimii käytännössä ja sitten mietin, löytyykö sille teoriapohjaa tai olisiko se jopa uusi teoria. Siitä mottoni.

    Olen kanssasi vahvasti samaa mieltä siitä, että vaikka näemme käsitteitä eri tavalla ja meillä on erilaisia toiminta- ja ajattelumalleja, silti hyvää kohti kannattaa aina pyrkiä. Vaatimattomampikin pyrkimys hyveellisyyteen parantaa yhteisön hyvinvointia. – Sitä tämä aika kaipaa.

    Jalokalaa kannattaa pyytää, vaikka aina ei tulisikaan sitä isoa kalaa.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€