Vihaa täysillä, valitse harkiten

vihaVihan malja. Tuleeko kieltäytyä — vai hukuttautua? Vai kenties juoda se sotkematta?

Jotain tämän palaverin hedelmille pitää tehdä…

Palaveri, josta jäi paha maku

Aurinko paistoi kirkkaasti neuvotteluhuoneen sälekaihtimien lävitse — muutoin kaikki toistikin normaalia kaavaa. Tavallinen perjantai. Tavallinen palaveri. Vähääpä tiesin että nuo keskustelut tulisivat synnyttämään minussa suurimmat vihat miesmuistiin.

Se oli pieni asia, mutta sen potentiaaliset seuraukset olivat suuret. Sama lyhytjänteinen ja itsekäs toiminta, jota toisaalla oli pienimuotoisesti harjoitettu, voisi levitä laajamittaisena myös projektiin, jossa olin itse osallisena. Tämä oli merkittävä, pitkäkestoinen projekti, uhka tuli aiemmin luottamastani suunnasta ja olisin lähes aseeton sitä kohtaan.

Pahimmassa tapauksessa olisin pakotettu jättäytymään projektin ulkopuolelle. Mitä enemmän asiaa mietin sitä todennäköisemmältä uhka vaikutti. Koko homma alkoi kiristämään hermoa tavallista enemmän. Viha puski vahvasti pintaan.

Kun viha oli vielä kiellettyä

Vielä jokunen vuosi sitten kielsin itseltäni vihastumisen. Kaikki tunteet olivat tuolloin, asiaa sen enempää miettimättä, sallitut tai kielletyt, jotakuinkin seuraavasti.

  • Ilo: hyvä tunne — sallittu
  • Suru: terve tunne — sallittu (tietyissä rajoissa)
  • Pelko: terve tunne — sallittu (tietyissä rajoissa)
  • Viha: paha tunne — kielletty

Käsittääkseni tämä ei ole kovin epätavallinen tapa arvottaa tunteet, mutta väärä se on kaikki tyynni.

Viha ei ole pahe — eikä hyve

Tunteet syntyvät aivojen limbisellä alueella. Siispä niiden syntyyn voi vaikuttaa yhtä vähän kuin esimerkiksi nälän tunteeseen – ja samoin kuin nälkä, kaikki tunteet ovat tärkeitä signaaleja tarpeiden täyttymisestä tai täyttymättä jäämisestä.

Autonomisesti syntyvillä tunteilla ei ole moraalista ulottuvuutta, ne eivät siis ole hyviä tai pahoja, kuten edellä jaottelin.

En enää kiellä tunteitani tai yritä estää niiden syntyä. Palaverin jälkeen tuntui hyvältä saada tuntea, vihata vapaasti. Vihata ilman huonoa omaatuntoa.

Valitse oikein

Kaikki tunteet ovat terveitä ja tärkeitä, mutta on muistettava, että ihminen voi valita mitä tekee ja hyvin pitkälle myös mitä ajattelee. Valinnat ovat hyviä tai pahoja, oikeita tai vääriä. Voit valita asian märehtimisen ja oikein hukuttautua tunteeseesi — tai harkita hetken, miettiä miksi tunnet niin, ja tehdä asialle jotain.

Voit kieltää vihan tunteesi täysin tai raivota rajoitta, mutta nämä molemmat tavat ovat vahingollisia sinulle ja läheisillesi. Hyve on keskellä, ääripäiden välissä.

Vihaa siis — vihaa rauhassa.

Tämä on ensimmäinen osa kaksiosaisesta viha-sarjasta. Viha on nyt sallittua. Lue myös osa 2: Vihan voima.

Jussi Ruokomäki

Jussi Ruokomäki on ohjelmistosuunnittelija ja viisauden rakastaja, joka rentoutuu iltaisin — kun muu perhe on nukahtanut — lukemalla Aristoteleen ikivihreitä koodauksen ohessa.

 
  • Jason Lepojärvi

    Tosi hyvä kirjoitus, Jussi. Kuva oli mainio.

    Yksi ongelma on tuo sana, 'viha'. Englanniksi on 'wrath' ja 'hate', joista edellinen on hyväksyttävä, oikeudenmukainen viha esimerkiksi suuren epäoikeudenmukaisuuden edessä, kun taas jälkimmäinen on useimmiten tuomittavaa, pahaa vihaa.

    Koska kerrot ikäänkuin "oppineesi vihan hyväksyttävyyden", olisi hyvä jotenkin esittää em. kahden vihan – hyvän ja pahan vihan – ero. Eikö viha, rakkauden vastakohtana, ole aina paha?

  • Mielestäni on hyvä että suomeksi on vain yksi sana "viha". Se on toki vaikeampi tunne kuin esim. rakkaus, ja tavoitehan olisi että ei olisi vihaa, mutta viha ei sellaisenaan ole paha asia.

    Vihan tunteminen on oikeasti monelle kova juttu. Oli minullekin. Aikaisempien polvien kasvatus jne jne, ja helposti sitä tuntee tekevänsä väärin jos vihaa, mutta pahoja asioita tuleekin vihata.

    Viha vain on sana, joka on suomalaiselle selvä ja jatkuvassa käytössä — ja mielestäni se on hyvä niin. Tästä poikkeaminen on ehkä turhaa kikkailua.

  • Olen samaa mieltä: on hyvä, että on sana 'viha'. Mutta ongelmia tulee siinä, että on olemassa pahaa vihaa ja hyvää tai oikeudenmukaista vihaa. Jos suomenkielestä puuttuu sanat näiden erotukseen (vrt. engl. anger/hate/wrath), sen korjaaminen ei vältämättä ole kikkailua vaan ehkä jopa hyvä teko.

    Nimittäin jos sanaa 'viha' käytetään ajattelemattomasti molempiin, voi tulla väärinkäsityksiä. Voidaan esim ajatella, että kaikki viha on yksinkertaisesti pahaa (mainitsemasi "aikaisempien polvien opetus") tai päinvastoin että kaikki viha on hyvää.

    Sanoit, että "tavoitehan olisi että ei olisi vihaa, mutta viha ei sellaisenaan ole paha asia". Jos viha ei sellaisenaan ole paha asia, miksi tavoite on ettei olisi vihaa?

    Kinkkinen tilanne. Toisaalta ymmärrämme, ettei viha sellaisenaan ole paha, mutta silti aistimme, ettei se ole hyväkään. Kuten sanoit, viha on vaikea tunne! 🙂

  • Touche, sait mut itse teosta kiinni. Lankesin hedonismin hellään huomaan. En siis halunnut kokea vihaa, koska se on vaikea asia, vaan mieluummin kokea vain ja ainoastaan pehmeitä ja pörröisiä tunteita. Ehkä se aistimus siitä, ettei viha ole hyvä, on seurausta tästä ihmisen onnellisuuden tavoittelusta, joka pyrkii luonnostaan välttämään kipua, eli tässä tapauksessa vihaa?

    Oli siis väärin sanoa, että tavoite olisi olla ilman vihaa. Ehkä silti voisi sanoa, että (inhimillinen) toive on olla ilman vihaa?

    Edelleenkin seison kuitenkin sen takana, että wrath, anger ja hate ovat kaikki neutraaleja asioita, olettaen että ne käsitetään tunteina. Ja vasta silloin, kun valinta ja teko tulevat mukaan voidaan puhua moraalista, hyvästä tai pahasta vihasta.

    Mutta milloin valinta tulee kuvioon? Erään arvion mukaan ihminen aivot tekevät 50.000 valintaa päivässä. Se on noin yksi valinta per valveilla oltu sekunti. Tunteilla on aikamoinen ohjausvalta tässä pelissä, sillä valtaosa näistä valinnoista tapahtuu suht itsenäisesti.

    Aikaisempien polvien opetuksesta on pakko sanoa vielä yksi juttu, kun kuitenkin ollaan maassa, jonka moraali ja kasvatus perustuu vahvasti kristilliseen perinteeseen. Taustalla jomottavat monesti Jeesuksen sanat:

    "joka teistä veljeään vihaa, on murhaaja"

    ja muut vastaavat kommentit. Mun kommentaariraamatussa on tähän kuitenkin hyvä pointti:

    "In the Bible hatred and love as moral qualities are not primarily emotions, but attitudes expressed in actions."

    Eli ei pidä mennä kieltämään tunteita — ei ainakaan Raamattuun nojaten.

  • Ymmärrän tuon tunteen ja valinnan erottelun. On eri asia olla ärtynyt jostakin (tunne) kuin tiuskasta jollekin hyvin loukkaavasti (tunne ja teko).

    Mutta kuten kommentaarilainauksestasi näkyy, viha voidaan ymmärtää "tunne ja teko" mielessä: "not primarily emotions, but attitudes expressed in actions."

    Tai tässä suhteessa olisi parempi sanoa asenne (attitude), ei pelkkä tunne (emotion). Asenne on jotakin kokonaisvaltaisempaa, siihen sisältyy jo valinta, ainakin sisäinen valinta.

    Ymmärrän, että kirjoituksesi lopussa sanot jotenkin näin: "Vihaa vapaasti (tunne vapasti vihaa). Mutta sen jälkeen mieti harkiten, mitä teet asialle (miten käsittelet tätä tunnetta)."

    Ei tuon kanssa voi väitellä. Se on mainio neuvo.

    Ehkä vihaan liittyy niin paljon kielteisyyttä, koska tunteena se lipsuu hyvin herkästi vihan asenteeseen. Lisäksi ainakin lainaamiesi sanojen perusteella sitä ei tunteenakaan pitäisi koskaan kohdistaa ihmiseen.

    En tiedä.

  • Sanoit:

    Ehkä vihaan liittyy niin paljon kielteisyyttä, koska tunteena se lipsuu hyvin herkästi vihan asenteeseen.

    Mä olen pitkälti samoilla linjoilla, joskin korvaisin ehkä viimeisen sanaparin sanoilla "lyhytnäköiseen toimintaan". Esimerkkejä vihaisena tehdyistä huonoista päätöksistä ja teoista on paljon helpompi löytää kuin vihaisena tehtyjä hyviä asioita. Vihan alaisena voi olla vaikea toimia järkevästi, mutta se ei ole mahdotonta.

    Toinen kommenttisi on myös huomion arvoinen.

    Lisäksi ainakin lainaamiesi sanojen perusteella sitä ei tunteenakaan pitäisi koskaan kohdistaa ihmiseen.

    Juuri näin. Ei ihmiseen, vaan ihmisen asenteisiin ja tekoihin. Ihmistä pitää rakastaa. Se on vain niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

    ME-avioliittoviikonlopussa opin ettei puolisoa ole hyvä kritisoida, vaan puolison tekoja. Uskoisin, että sama pätee vihaan. Jos vihan kohdistaa ihmiseen, se menee ohi maalin.

  • Jään odottelemaan mitä viha-sarjan kakkososa pitää sisällään. "Viha on nyt sallittua."

  • Pekka Ruokomäki

    Hienoa lukea kirjoituksianne. Dialogi tuntui tuottavan tulosta enkä mitenkään halua väittää vastaan. Haluan korostaa kuitenkin vielä erästä asiaa, jota kyllä jo edellä sivuttiin. Tunne ylipäätään, myös viha, on viesti ihmisen sisältä. En muista, olenko lukenut tämän jostain, mutta väittäisin, että viha on "pintatunne" . Se kertoo jostain syvemmästä. Oleellista onkin se, miksi viha nousee pintaan. Tuo pohdiskelu jää usein kokonaan pois, koska on se tekee kipeää, kun joutuu kohtaamaan itsessään asioita, joita ei haluaisi. Häpeä on yksi suurimmista ja sen kohtaaminen vaikeimmista tekijöistä. Minullakin nousi voimakas viha tässä jokin aika sitten. Tunnistin ulkoisen kohteen mainiosti. Se löytyy aina. Nyt maltoin kuitenkin jäädä vihan äärelle kuuntelemaan, mitä se oikeastaan haluaa kertoa. Se, mitä kuulin ei ollut miellyttävää, mutta totta. Nyt käsittelen asiaa ja kuuntelen lisää. Prosessi jatkuu. Ja mikä tärkeää, viha laantuu.

  • Kiitos kommentista, Ukki! Nostit esiin hyviä pointteja. "Pintatunne" on itselleni uusi termi, joten joudun kysäisemään onko muita tunteita kuin pintatunteita? Eivätkö kaikki tunteet kerro jostain syvemmästä? (Tai ehkä en ihan ymmärtänyt käsitettä.)

    Viimeiseen, vihan laantumiseen, laitan vielä lyhyen lisäyksen. Tärkeää ei lopulta ole se, että viha laantuu, vaan se, että viha laantuu, koska keskitytään aiheen juuriin, ei hedelmiin.

  • Pekka Ruokomäki

    Pintatunteella tarkoitin sitä, että tunteet voidaan ajatella olevan kerroksittain suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi käsittelemätön pelko tuottaa väkivaltaisia tunnereaktioita, jossa viha on viimeisin (ja siis pinnallisin) tunne.

    Vihan "ulkoistaminen": Minä vihaan sinua!
    Vihan "sisäistäminen": Minua pelottaa se, että …

    Kumpi tuottaa parempaa tulosta?

    Koska viha on siis indikaatio, niin ei lopulta olekaan tärkeää sen laantuminen, vaan juurisyiden käsittely. Mutta vihan laantumisesta voidaan aidosti iloita, koska se kertoo käsittelyn onnistumisesta.

  • Hyvä selvennys, kiitos!

    Voiko viha olla mielestäsi muutakin kuin pintatunne? Esim. vihaan jotain suurta pahaa, joka kohdistuu poikaani. Haluaisin tehdä asialle jotain, mutta en usko että voin. Viha ei näin kanavoidu teoiksi, joten ehkä sen päälle voi rakentua pelkoa? Lopulta huomaan vain pelkääväni tätä suurta pahaa?

    Näin pelko on pintatunne, jonka alla on vihaa.

    Tämän ajatuksen lisäksi väittäisin, että jos kyseessä on epäoikeudenmukaisuus, niin siitä syntynyt viha ei (ainakaan useimmissa tapauksissa) ole pintatunne, vaan ensireaktio.

  • pekka nuorteva

    Tää taitaa olla joku ruokomäen perheen sisäinen keskustelupalsta, aiheena "Hyvejohtajuus", vai onko sitäkään, edes sittenkään?

    Hyvejohtajuus; aika hauska ilmaus, mutta saahan siitäkin jutunjuurta, jos haluaa keskustelua, perheen kesken.

  • Moi Pekka ja kiitos kommentista! Kaikki mielipiteet ovat tervetulleita.

    Kuten huomasit, aiheesta on saatu jutun juurta perheen kesken, mutta myös muuten … joskin valitettavan harva sivustolla vierailijoista vaivautuu kommentoimaan (vaikka sivuja ahkerasti selaakin).

    Kiitos omasta panoksestasi kommentteihin! Keskustelujen arvo koostuu osittain määrästä, osittain laadusta, osittain esitettyjen mielipiteiden erilaisuudesta. 🙂

  • Jason Lepojärvi

    Pekka, on täällä Lepojärviäkin, ainakin muutama. 😉

    Hyvejohtajuus ei ole itse keksitty ilmaus, vaan se on käännös Alexandre Havardin kirjasta "Virtuous Leadership" (Scepter 2007), josta on tänä vuonna tulossa suomennos "Hyvejohtajuus" (Otavan painamana).

    Oikealla marginaalissa on wiki-tiedostot, joista on hyvä aloittaa. Ja mikäli kiinnostaa, liity Facebook-ryhmään (linkki oikealla) niin pysyt ajan tasalla mm. suomennoksen julkaisuaikataulun suhteen.

  • Jani Timonen

    Moi, Lepojärvet ja Ruokomäet! 🙂

    Sivuja ahkerasti selaavana mutta harvoin (en kertaakaan ennen tätä) kommentoivana halusin sanoa että minä ainakin luen hyvää keskustelua tai kommentointia vaikka joku keskustelisi itsensä kanssa. Ylläoleva keskustelu on loistava esimerkki toimivasta dialogista ja sitä on aina mukava lukea.

    Tässä oli huikea panokseni kommentointiin. 😉

  • Jani,

    Viestisi on arvokas, sillä olemme keskenämme usein miettineet, mitenköhän lukijat kokevat keskustelukulttuurimme.

    Lisäksi on kannustavaa tietää, että myös ne, jotka eivät aktiivisesti kommentoi, kuitenkin lukevat artikkeleitamme ahkeraan.

    Tapasimme muuten eilen koko kolumnistiporukalla ensimmäistä kertaa, kaikki yhdessä. Inspiroivan illallisen lomassa keskustelimme mm. siitä, miten taata jatkossa entistä laadukkaampia artikkeleita lukijoillemme. Ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan.

    Toivottavasti innostut avaamaan sanaisen arkkusi joskus toistekin.

    Jason

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€