“Pehmeät arvoni ovat selviö, mutta pelkään, että äärimmäisen paineen alla unohdan koko asian. Tästä syystä pehmeyttä tulisi tuoda esille jossain. Päätin tehdä sen itse – laitoin cubicleni seinälle tikku-ukon aiheesta muistuttamaan.”

Tikku-ukon…? Onko tämä salakieltä krusifiksille vai onko sulla kuva ihmisestä muistuttamaan ihmisyydestä? Hyvä idea, kummin vain.

Mikä on muuten viimeisin tieto diplomityöstäsi?

t. Jason

@Jason: “Tikku-ukko” oli yksinkertaisesti paperille piirretty tikku-ukko. Diplomityö on valmis, odottaa vain professorin hyväksyntää.

@Santi: Jos halutaan pehmeille arvoille uusi nimi, niin kovat arvot tulisi muuttaa myös. Ehkä “pinnallisten” ja “syvällisten” arvojen vastaikkainasettelu voisi toimia? Tai “inhimilliset” vs. “taloudelliset” arvot? Nimien pitäisi kuitenkin kuvastaa sitä, että molempia arvoja tarvitaan, kyse on vain siitä kumpi on itseis- ja kumpi välinearvo.

Hyvät pointit ja tematiikka termeistä. Olen samaa mieltä pehmeät arvot kuulostaa yhtä pehmeältä kuin pehmo mies, joka ihan oikeasti kuulostaa tohvelilta. Inhimilliset,taas mielestäni ei ole tarpeaksi raflaava, sori Jason, se vaan tuntuu hieman hajuttomalta. Pinnallinen, nope. Mutta äkkiseltään ei ole kyllä parempaakaan vaihtoehtoa mielessä. “Terveelliset” hmmm, yhtä hajuton kuin inhimilliset. Kaipaan jotain määrittelevää, provosoivaa…

Pehmeät arvot ja kovat arvot. Kuulostaa aika lailla samalta kuin hyvät arvot ja pahat arvot. Luin juuri Heidin syväluotaavan artikkelin neurooseista ja sen pohjalta syntyi ajatus, että arvojen luokittelussakin on kyse jonkinsorttisesta defenssistä, Todellisuus pitää määritellä itselleen ymmärrettävään muotoon. Koska arvot ohjaavat toimintaa, joka on arvojen kriteeri vähän samoin kuin ”käytäntö on teorian kriteeri”, on niiden luokittelu tärkeää yhtenä osana omaa suhtautumista niihin.

Mitä ovat pehmeät ja kovat arvot? Omassa työssäni opettajana ja itse asiassa omassa elämässäni pyrin yksinkertaistamaan havaitsemiani asioita ja ilmiöitä. (Sekin taitaa olla defenssi. Kohta näen neuroottisesti defenssejä joka puolella). Tässä tapauksessa pehmeä tarkoittaa suuntautumista itsestä ulospäin ja kova vastaavasti sisäänpäin. Viime kädessä puhutaan rakkaudesta ja pelosta. Ne voidaan ajatella toistensa vastakohdiksi, koska ”rakkaudessa ei ole pelkoa”. Olisi kuitenkin kärjekästä puhua rakkaudellisista ja pelokkaista arvoista. Toisaalta vastinparien määrittelyssä on se ongelma, että toisen käsitteen intensiteetin valinta johtaa automaattisesti myös vastakäsitteen intensiteetin valintaan. Jos puhun pehmeistä arvoista epäitsekkäinä arvoina niin samalla leimaan kovat arvot itsekkäiksi. Se ei olisi kilttiä. Hyi, hyi.

Pehmeät arvot olkoon siis ranskalaisia ja kovat hmm…saksalaisia?
t. Pekka

Jaa a, jotakin niistä arvoista. Hyvähän se olisi käsitteitä selkeyttää ja mahdollisesti etsiä parempia. Mutta tuota kokonaisuutta ajatellen näyttää siltä, että elämässä asiassa sun toisessakin, on yleinen paradoksise, ettei ole toista jos ei ole toistakaan. Onko jokin arvo tai hyve, joka ilmenee itsenäisenä sellaisenaan ilman, että sille on olemassa pari “toisesta “suunnasta.
Ei niin. Ja se muistuttaapi ainakin minua siitä, että ihmisessä on olemassa kaikki puolet. Kyse on siitä kumpi on voimissaa toisen kustannuksella. Lainaan tähän erästä intialaista viisasta, jos oikein muistin kansalaisuuden, kun hän kuvasi sisintään kahden koiran(hyvän ja pahan) temmellyskentäksi, joista toinen aina yrittää voittaa toisen. Kun kysyttiin kumpi sitten voittaa, hän vastasi, että tietenkin se, jota ruokin.
No vielä jätän mietittäväksi seuraavan: mika tai kuka ratkaisee/vaikuttaa siihen kumpaa koiraa ihminen sitten ruokkii.