Monesti sama kasvu pystyttäisiin varmasti saavuttamaan ajan oloon myös suhteessa, mutta kärsivällisyyden puute ja halu mennä siitä mistä aita on matalin ovat monesti useammin syynä avioliiton kariutumiseen. Sitten jälkikäteen tietysti on monia syitä minkä vuoksi ratkaisu nähtiin ainoana oikeana (psykologisesti on helpompaa nähdä oma valinta parhaana vaihtoehtona) ja tienä henkiseen kasvuun. Kasvua erilleen voi myös yrittää välttää pitämällä puoliso koko ajan kartalla omista kasvuhaasteistaan ja kokemistaan muutostarpeista. Ongelmaksi muodostuu ennemminkin se, että jompi kumpi puolisoista ei yksinkertaisesti halua muuttua ja kasvaa, ja silloin ollaan ongelmissa. Jos siis kaikki ottaisivat vastuun omasta kasvustaan, asettaen sitoutumisen ja parisuhteen hoidon ykkössijalle elämässään, avioeroluvutkin näyttäisivät hieman toisilta.

Lisään kuitenkin ajatukseni artikkelin yhteyteen. Nykypäivänä moni tuntuu olevan hieman eksyksissä tässä maailmassa, jolloin on tarjolla monta vaihtoehtoa. Kun on monta vaihtoehtoja niin on paljon houkutuksia. Mikä tie on kaikista jännittävin -kysyy elämysmatkailija. Mikä on turvallisin – kysyy turvallisuudenhakuinen.

Kun on monta vaihtoehtoa niin pitää valita jonkun vaihtoehdon ja sitoutua siihen. Voiko toiseen ihmiseen sitoutua – yksilöllisyyden aikana siihen tuntuu olevan kaksijakoinen suhtautumistapa. Ajatusmalli, että sitoudun kun minä haluan – mitä sitten tapahtuu jos ei enää haluakaan sitoutua? Miltä toisesta tuntuu – kyse on myös tois(t)en tunne-elämästä.

Sinkkuus- sitoutumiskammoisten ihannetila. Voi sitä huolettomuuden oloa, vapautta ja ihanuutta.
Osaako sinkku sitoutua mihinkään? – tietenkin vain omaan haluun. Tiedän kyllä monta sinkkuystävää, jotka haluavat sitoutua, mutta ei ole vain ketään, johon sitoutua. Sinkkuutta mainostetaan usein tänä päivänä -mielestäni liikaakin. Moni kuitenkin kaipaa sitä toista rinnalleen ja saada sisäiselle levottomuudelle rauhan. Jatkuva yksinäisyyden tunne voi olla toivottomuuden huippu. Tiedän kuitenkin muutamia sinkkuystävää, jotka ovat onnellisia. Heillä on kuitenkin yhteinen piirre – laaja ystäväverkko.

Miksi avioerot yleistyvät – ihmiset kasvavat tosiaankin erilleen – ikävä kyllä. Mutta pitää kuitenkin myöntää, että joskus se on helpotus. Avioero saa aina ikävän sävyn, mutta joskus se antaa lähtölaukauksen henkiselle kehitykselle. Kenties tulee uusia mahdollisuuksia nähdä elämän monimuotoisuuden.
Mutta joskus käy huonosti. Esimerkiksi jos on jäänyt edellisessä liitossa lapsia. Surullisinta on silloin, kun vanhempi hylkää lapsensa uuden elämän takia. Jos on lapsia- niihin pitää sitoutua oli vanhempi yhdessä tai ei. Huonosti voi käydä jos asennoituu elämään katkeraksi eron jälkeen eli henkinen kehitys kääntyy taantumaan.

Sitoutumisen liima-aineosat ovat luottamus, rakkaus ja molemminpuolinen kunnioitus. Niistä muodostuu suhteen perusta ja turva. Ilman näitä mainittuja pari/ihmissuhde on koetuksella.

Ihannetilanne on se,että suhde nähdään matkana -joka tehdään yhdessä. Suhde ei ole itsestään päämäärä tai tavoite – vaan ennenkaikkea matka.

Avioeroprosentit ovat toinen tosi mielenkiintoinen juttu. Samainen kirja, josta edelliset prosentit lainasin sanoi, että Riitta Jallinojan mukaan ensimmäisessä avioliitossaan elää yli 80%, jolloin avioeroprosentit voidaan tulkita olevan 20%. (En vaan löydä noita tilastoja mistään webistä – joka on tunnetusti kaiken totuuden lähdeä – joten voi olla että minä tai se kirja on väärässä.)

Olen kuullut myös vastakkaisen syytöksen: avioliiton ihannointi on surullinen juttu.

Kai totuus löytyy jostain tästä välistä. Sekä yksin että yhdessä voi olla onnellinen – tai onneton. Kuinka moni aviopari viettää iltaa eri huoneissa, koska samassa huoneessa on yksinäisempää?

Syyllistäminen on tosi inhottavaa, mutta kyllä sitä pitää silti tehdä.

Tuo erilleen kasvaminen on toinen – mun suosikki-inhokkeja. Yhteen kasvaminen on valinta, ja jos se valinta jätetään tekemättä, tehdään valinta kasvaa erilleen.

Ehkäisystä en ihan allekirjoita sun näkemystä ehkäisyn ja avioeron korrelaatiosta, mutta siinä on kyllä vahva case siinä mielessä, että ehkäisy lisää mahdollisuutta olla edesvastuuton. Ja varmasti lisää irtosuhteita.

Tuo media-huomio on myös hyvä. Mediasta saa sen mielikuvan, että sinkut jyräävät, avoliitot ovat suosiossa ja avioliitto on vain vähemmistön juttu. Mutta tarkemmin tutkittuna ydinperheessä (ts. avioliitossa) elää muistaakseni 70-80 prosenttia väestöstä. Media tietää mitä tekee: sinkut kuluttavat eniten, sen takia sitä promotaan erityisesti televisiossa. Kaiken kaikkiaan sinkkuuden ihannointi on minusta surullinen juttu. Ei ihminen ole onnellinen yksin.