Rooman (HBO) yksi kiehtovimmista ja koko sarjan läpäisevistä teemoista on ollut hyveet. Sotamies Titus Pullon ja sadanpäämies Lucius Vorenuksen ystävyyttä ja sen kehitystä on ollut kiinnostava seurata.

Minullakin on tapana sanoa: “90% televisio-ohjelmista on täyttä roskaa.” Mutta harvemmin kuitenkaan muistan antaa tunnustusta siitä kymmenestä prosentista, joka on ihan asiallista ja joskus jopa erittäin laadukastakin. Teen sen nyt.

Katsoin hiljattain ilmestyneet henkilökuvadokumentit kirjallisuuden nobelistista Günter Grassista ja edesmenneestä Aleksandr Solzhenitsynistä. Kun avoimesti valtion- ja materialisminvastaista kritiikkiä esittävää Solzhenitsyniä yritettiin Venäjällä hiljentää, monet kuuluisat kirjailijat ympäri maailmaa — mukaan lukien Grass — nousivat hiljentämisyritystä vastaan.

Molemmat dokumentit olivat puhuttelevia, koska molemmat kirjailijat olivat vakaumuksellisia, toinen vakaumuksellinen ateisti ja toinen kristitty.

Mutta kulttuuri sikseen. Puhutaan viihteestä.

Toista tuotantokauttaan Suomessa pyörivä HBO:n Rooma on parasta historiallista draamaa sitten Taistelutoverit (Band of Brothers, BBC:n ja HBO:n yhteistuotanto)

Jälkimmäinen on ehkä syvällisempi, mutta molemmat ovat yhtä mukaansatempaavia ja jännittäviä. Edellisen väkivaltaisuutta ja puolipornografisuutta voidaan yrittää oikeuttaa autenttisin ja historiallisin syin, jos halutaan.

Molempien yksi kiehtovimmista ja koko sarjan läpäisevistä teemoista on ollut hyveet. Esimerkiksi ystävyys ja rakkaus. Ystävyys on hyve siinä missä esimerkiksi oikeudenmukaisuus ja uskollisuuskin.

Roomassa kahden päähenkilön, sotamies Titus Pullon ja sadanpäämies Lucius Vorenuksen, ystävyyttä ja sen kehitystä on ollut kiinnostava seurata. Molemmat ovat temperamentiltaan täysin erilaisia (kuten Taistelutovereidenkin kaksi päähenkilöä), mutta luonteeltaan hyviä miehiä. On heillä heikkouksiakin.

Eräs Vorenuksen heikkouksista liittyy isyyteen. Varsinkin ensimmäisellä tuotantokaudella näkyi hyvin hänen kylmä, perheen genuksen suhtautuminen lapsiin. Isä oli antiikin Roomassa usein etäinen auktoriteetti, kuten tietyissä Afrikan maissa nykyäänkin. Vasta viime jaksoissa Vorenus on herännyt isyyteensä ja pyrkinyt tutustumaan lapsiinsa. (Osasyy löytyneeseen motivaatioon voi olla se, että heissä elää Vorenoksen edesmenneen vaimon muisto, ja Vorenus tuntee oikeutettua syyllisyyttä hänen kuolemastaan.)

Mutta koska vuodet tähän mennessä ovat isä-lapsi-suhteen näkökulmasta olleet varsin mitäänsanomattomat, Vorenuksella on edessään suuri haaste.

Koska hän ei ole rakastanut lapsiaan, ainakaan siten miten pitää, häneltä puuttuu tiettyä intuitiota heidän suhteen.

Eräs ystäväni aikoinaan auttoi minua näkemään tämän intuition ja rakkauden välisen siteen. Ne korreloivat täysin. Mitä enemmän jotakin rakastaa (puolisoa tai työkaveria, työtoimenkuvaa tai tieteenalaa, musiikkia jne.), sitä enemmän intuitionta tai sisäistä oivaltamista ihmisellä hänestä tai siitä on.

Lucius Vorenus on täysin tietämätön vanhimman tyttärensä vihasta häntä kohtaan. Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan tarina kehittyy.

Lisää aiheesta:

• Paluu hyvepolitiikkaan, osa 1: Demokratia ja moraali
• Vaeltajan mietteitä
• Hyveet ja rakastaminen
• Hyveellinen rentoutuminen: johtajan tehokkuuden ehto