Kävin eläkkeellä, oli kivaa

Ei ole helppoa vetäytyä muutamaksi päiväksi pohtimaan omaa elämäänsä. Kynnys on aina korkea, mutta kannattaa uskaltaa. Tulokset saattavat yllättää.

Pari viikkoa sitten siirryin eläkkeelle. Päätin tehdä, mitä yritysjohtajat tekevät päättäessään työuransa: aloin pohdiskella, miten tähän asti kaikki on mennyt ja mitä kaikkea haluan jatkossa tehdä.

Pari viikkoa sitten osallistuin siis retriittiin.

Täytyy tunnustaa, etten mennyt kurssikeskukseen, jossa retriitti pidettiin, eläkkeelle menevän yritysjohtajan asenteella.

Oikeastaan ikää ei kertynyt edes 50 vuotta.

Vasta paikan päällä ja retriitin hiljaisuuden vallitessa oivalsin, että ”mennä retriittiin” tarkoittaa monella kielellä jotakuinkin ”siirtyä eläkkeelle”. Mieleen tuli esimerkiksi englanninkielinen ilmaus getting retired tai espanjankielinen verbi retirarse. Ranskaksikin retirer tarkoittaa sekä jäädä eläkkeelle että vetäytyä hiljaisuuteen.

Päätin siis suhtautua tuleviin päiviin – viisi kokonaista vuorokautta! – suurella kunnioituksella. Päätin olla aktiivinen.

Ajattelin elämäni kulkua ja suhdettani minuun itseeni ja muihin. Kiitin myös siitä, että sain mahdollisuuden vetäytyä muutamaksi päiväksi pois arkisesta elämänrytmistä.

Se oli retriitin ensihedelmä. Pystyin irtautumaan monista asioista kuten työstä, harrastuksista, näennäisistä huolista ja tarpeista. Olin viisi päivä todella rikas, sillä tuntui siltä, etten tarvinnut mitään. Todella luksusta.

Retriitistä palatessani huomasin, ettei maailma mihinkään kaatunut. Kaikki pysyi ennallaan. Huomasin, etten ole välttämätön. Sekin opetti.

Retriitin aikana muistin Jim Collinsin siilikonseptin, josta hän puhuu kirjassaan Hyvästä paras [1]. Siilikonseptin mukaan yrityksellä on oltava käsitys siitä, missä se voi olla alansa paras, mistä se on todella innostunut ja miten nuo kaksi edellistä kohtaa muuttuu rahaksi – toisin sanoen pitää tietää mikä ja miten toiminta tai toiminnot vaikuttavat tulokseen.

Yritin soveltaa siilikonseptia oman elämäni eri osa-alueihin. Se oli erittäin hyödyllistä. Sovelsin hieman kysymyksiä. Kysyin itseltäni, missä olen (tai uskon olevani) hyvä, mistä olen todella innostunut ja mitä minun pitää tehdä tullakseni paremmaksi siinä.

Siihen lisäsin vielä yhden kysymyksen. Tahdonko oikeasti toteuttaa sen?

Viimeiseen kysymykseen vastaaminen vei aikaa ja voimia. On helppoa sanoa, että haluan olla parempi ihminen. On myös helppoa sanoa, että haluan opetella venäjää. Mutta kun se konkretisoituu – haluanko aidosti luopua tietystä elämäntavasta? haluanko todella käydä kielikurssilla toisen harrastuksen kustannuksella? – niin arvovalinta tulee vastaan.

Silloin aito minä nousee pintaan. Silloin vastaan kysymykseen, millainen minä olen.

Koska olen jonkinlaisessa johtamisasemassa, pohdin myös erästä Mikael Pentikäisen kirjoitusta Helsingin Sanomissa [2]. Siinä Pentikäinen kysyy: Mitä on hyvä johtaminen?

Hän itse vastaa: Ainakin siihen kuuluvat sellaiset sanat kuin rohkeus, itsetuntemus, integriteetti, reiluus ja luottamus.

Rima on korkealla, ajattelin.

Varsinkin Pentikäisen väite, jonka mukaan huonot johtajat tuhoavat alaistensa terveyden, onnellisuuden uskollisuuden ja tuottavuuden oli liian painava sivuuttaakseeni sen. Jäin tutkistelemaan itseäni.

Erikoista retriitissä oli myös se, että pohdiskelin paljon ilon hyvettä. Peruslähtökohta, ajattelin, on se, että ihminen on iloinen. Olenko minä iloinen? kysyin itseltäni.

Miten voi tulla iloisemmaksi? Mihin se muuten auttaa? Miten voin edesauttaa muita olemaan iloisempia?

Ajattelin esimerkiksi iloni suhdetta perheeseen, tuottavuuteeni, ystävyyssuhteisiin… Miten vapaus, anteeksipyyntö ja anteeksianto, jokapäiväiset kiireet, huumori jne. vaikuttavat minun ilooni.

Päätin pyrkiä jatkossa olemaan tosiaan entistä iloisempi. Se nimittäin on asennekysymys. Esimerkiksi eräs ystäväni kokeili olla 30 päivää valittamatta. Hän sanoi onnistuneensa siinä. Hän myös huomasi olleensa iloisempi. Haluaisin – anteeksi, tahdon – tehdä saman.

Retriitti siis oli erittäin hyvä kokemus, joka toivottavasti kasvatti ja rikastutti. Suosittelen.

Nyt kun siirrymme joulurauhaan – ja samalla kun toivotan kaikille siunattua joulua – heitän haasteen lukijoille. Kuka uskaltaa ensi vuonna osallistua retriittiin?

—  —  —  —  —  —  —

[1] Jim Collins: Hyvästä paras, Talentum 2010
[2] Mikael Pentikäinen: ”Merkintöjä”, HS (9.12.2010), s. 2.

Santi Martínez

Kirjoittaja Santi Martínez on valtiotieteiden maisteri ja MBA. Santi toimii johtajuuskouluttajana Providentia Oy:ssa, opettaa yritysvastuuta ja etiikkaa Aalto-yliopistossa sekä johtajuutta ja liike-elämän etiikkaa Keniassa. Santin lempiaiheita ovat onnellisuuden ja vapauden välinen yhteys sekä motivaatioon liittyvät kysymykset.

 
  • Hieno kielioivallus, Santi!

  • Jason

    Minustakin hieno kielioivallus. En ollut sitä aiemmin pohtinut.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€