Artikkelin Parantujan profiili kommentit

Kirjoittaja: Kirjoittaja Heidi

Kirjoittaja Heidi — Mon, 20 Oct 2008 07:58:41 +0000

Olen kanssasi erittäin paljon samaa mieltä siitä, että rakentavasti niin sukupuolieroja kuin yksilöllisiä eroja huomioivia työpaikkoja, erityisesti julkisella puolella, tarvittaisiin enemmän. Tähän asti on korostettu tasapäistämistä, mutta uskoisin, että tulevaisuudessa työnanataja tulisi vielä enemmän hyötymään, mitä räätälöidymmän työnkuvan hän osaa rakentaa työntekijöilleen. Tai vastavuoroisesti, mitä tarkemmin hän skreenaa etukäteen työntekijänsä vahvuudet ja heikkoudet. Tämä on ennenkaikkea haaste erityisesti byrokraattisella ja jähmeällä julkisella puolella.

Kirjoittaja: Johanna Davies

Johanna Davies — Fri, 17 Oct 2008 06:45:50 +0000

Kiitos Heidi mielenkiintoisesta ja kattavasta artikkelista. Tuo sukupuoliero on mielenkiintoinen ja sosiologina kiinnostuin oitis tutkimaan neuroosien sukupuolittuneisuutta ja yhteiskuntarakenteiden vaikutusta naisten neuroosien kehittymisessä… Ehkä teenkin väitöskirjani tästä aiheesta?.. Olen näet jo “tutkinut” omaksi huvikseni naisten pms:n ja raskauden aikaista sekä sen jälkeistä masentuneisuutta, mikä siis puhuu biologisen selityksen puolesta naisten neuroosien suurelle määrälle. Toisaalta olen sitä mieltä, että yhteiskunta ei huomioi naisen biologisia tarpeita riittävällä tavalla, mistä johtuen naiset joutuvat venymään yli luonnollisten rajojensa ja ehkä tämän johdosta he kärsivät miehiä useammin neurooseista. Tarvitsemme rakentavasti sukupuolieroja huomioivia naisia ja miehiä yhteiskunnallisille paalupaikoille – niin kirkkojen kuin valtioidenkin johtoon. Tarvitsemme yksilöllisyyttä kunnioittavaa tasa-arvoa.

Kirjoittaja: Kirjoittaja Heidi

Kirjoittaja Heidi — Mon, 29 Sep 2008 05:22:20 +0000

Hei,
Anteeksi viiveellä tulevat vastaukset. Eli tässä “tykittämällä ytimekkääksi”; naisilla on neurooseja enemmän. Olin luennolla, jossa arvostettu psykiatri mainitse, että jopa puolet enemmän, mutta itse en ole näin suuriin lukuihin törmännyt, lienee varmasti määrittelykysymys.
Psykodynaamisen käsityksen mukaan, minä ei kestä liian raakaa todellisuutta ja siksi on kehitettänyt puolustuskeinot, joista ensimmäiset pari tasoa on vain lievästi vääristävät ja siten ns. käypää kamaa.Lähes kategorisesti Kaikki siis käytämme eri tasoja, mutta mitä korkeammalla liikumme, sen “totuudellisemmaksi” elämämme muuttuu, noin kärjistäen
Nöyryys, kyky kohdata todellisuus on erittäinkin hyvää rohtoa kohotessa defenssiportaita, mutta luonnollisestikaan sitä ei minä tee, mikäli sillä ei ole turvaa. Tyhjästä on niin sanotusti paha nyhjästä, eli mikäli jotain pysyvää ja rakentavaa ei ole antaa tilalle, minä ei kestä luopua suojarakenteestaan.
Nyt palattava päivän puuhiin, mutta tässä siis alustavasti.

Kirjoittaja: Jussi Ruokomäki

Jussi Ruokomäki — Sat, 27 Sep 2008 12:56:01 +0000

Right, nyt ymmärrän mitä tarkoitit. Kysehän on vain määrittelystä, mutta kuten kysyit, miksi ne määritellään niin? Itse arvelisin sen johtuvan siitä että näin puolustusmekanismien negatiivinen mielikuva saadaan kumottua. Näin ollen kaikki hyvät reagointitavat olisivat defenssien ensimmäisellä tasolla, eikä sun kaipaamia esimerkkejä siten olisi. Mutta minähän en näistä asioista juuri mitään tiedä.. Ehkä Heidi osaisi paremmin avata sun kysymyksiä.

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Fri, 26 Sep 2008 19:14:24 +0000

Jussi, ovat. Mutta itse en tiennyt, että niistä puhutaan puolustusmekanismeina.

Kun niitä ensimmäisen tason defenssejä pohtii, ei vaikuta ollenkaan siltä, että niissä kiellettäisiin todellisuus millään tavalla. Siinä mielessä niissä kyllä kohdataan asiat 100% avoimesti.

Olisi kiinnostava tietää, miksi ne luokitellaan puolustuskeinoiksi. Ja saada esimerkkejä joistain reagointitavoista, joita ei kutsuta puolustuskeinoksi. Mitä ne voisi olla ja miten ne eroavat esimerkiksi juuri ensimmäisen tason defensseistä?

Kirjoittaja: Jussi Ruokomäki

Jussi Ruokomäki — Wed, 24 Sep 2008 13:33:28 +0000

Eivätkö ensimmäisen tason defenssit ole ainakin osittain ihan käypää tavaraa? Kyllähän ihmisen pitää jollain puolustautua – kaikkia ja kaikkea ei voi kohdata 100% avoimesti, ilman mitään puolustuskeinoja.

Mutta olipa artikkeli! Pitää vielä lukea toistamiseen.

Kirjoittaja: Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi — Wed, 24 Sep 2008 10:10:42 +0000

Opin kirjoituksestasi todella paljon. En vieläkään ole ihan prosessoinut kaikkia väitteitä ja oivalluksia, niin syvällä kuljettiin.

Muistan opetusharjoittelu-vuosiltani, kun opetin erästä soveltavaa etiikan kurssia 9-luokkalaisille. Eräs aihe jota käytiin läpi, oli puolustusmekanismit. (Artikkelisi luettuasi kiinnitin enemmän huomiota näihin defenssien aste-eroihin. Toiset ovat lähes viattomia mutta toiset jopa vihastuttavia.) Tunnilla annoin ymmärtää, että defenssit nousevat kykenemättömyydestä kohdata todellisuutta.

Keskustelimme ohjaavan opettajan kanssa tunnista, kuten auskultoinnissa on tapana. Hän halusi muistuttaa minua puolustusmekanismien myönteisestä roolista. Itse olin taas alleviivannut sitä, että niistä on hyvä oppia pois jos suinkin mahdollista.

Onko ajatusta tästä?

Jäin pohtimaan myös paria muuta kysymystä:

(1) Onko totta, että naiset ovat taipuvaisempia neurooseihin kuin miehet, vai onko tämä vain myytti? Jos ei ole totta, mistä myytti peräisin (ks. kirjoituksesi alku “hysteeriset naiset”)? Jos totta, miksi?

(2) Kirjoituksesi loppua kohden aiheeksi nousee neuroosit ja defenssit ihan “normaaleilla” työssäkäyvillä, jopa korkeassa asemassa olevilla, ihmisillä. Johtajuuden näkökulmasta, mitä suosittelisit lääkkeeksi? Nöyryyttä? Puhut nöyryydestä “uskalluksena kohdata tosiasiat”. Vai jotain muuta? Miten havaita ja työstää omia neurooseja/defenssejä? Miten havaita ja auttaa muita työstämään omiaan?

t. Jason