Ilon lahja ja salaisuus

Voi näyttää siltä, että ilo ei ole hyve. Ilohan kumpuaa siitä, että saa sen, mitä kaipaa. Mutta usein emme saa sitä, mitä kaipaamme. Siispä olemme tyytymättömiä tai masentuneita, emmekä voi sille mitään. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

HappinessEräs ulkomaalainen psykologituttuni vieraili helsinkiläisessä sairaalassa. Hän pani merkille taustalla soivan suomalaisen tangon. Vähän asiaa harkittuaan hän kysyi hienovaraisesti: "Anteeksi, mutta miksi soitatte potilaille niin masentavaa musiikkia? Haluatteko, että he tappaisivat itsensä?"

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole arvostella suomalaista tangoa, eikä puhua musiikista muutenkaan. En myöskään tarkoita sanoa, että uskoisin korkeiden itsemurhatilastoiden johtuvan yksinomaan "masentavasta musiikista".

Tarkoitukseni on pikemminkin puhua ilosta.

Mitä ilo on?

Ilo ja iloisuuden hyve

Voi näyttää siltä, että ilo ei ole hyve. Ilohan kumpuaa siitä, että ihminen (tai muu olento) saa sen, mitä kaipaa. Mutta usein emme voi saada sitä, mitä kaipaamme. Siispä olemme tyytymättömiä, surullisia tai masentuneita, emmekä voi sille mitään.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Yritetäänpä tarkentaa hieman: ilo sinänsä ei ole hyve, mutta iloisuus on. Iloisuuteemme voimme vaikuttaa omilla valinnoillamme.

Hyveet ovat vakaita, toimintaan suuntautuvia taipumuksia, jotka muokkaavat persoonallisuuttamme toiston ja tottumuksen voimalla. Mitä tekoja ja taipumuksia siis tarvitsemme ollaksemme iloisia?

Hymyn lahja

Lienee selvää, että en puhu vain ulkoisesta iloisuudesta. Teennäinen ja pinnistelevä virnistely voi pahimmillaan olla makaaberia ja vastenmielistä, eikä sillä ole mitään tekemistä hyveen kanssa.

Mutta tämä on tarkoita, etteikö olisi hyvä yrittää hymyillä vain hymyilemisen vuoksi. Hymy on lahja, joka voi muuttaa kanssaihmistemme päivän.

Muistan hyvin seuraavan episodin, joka sattui useita vuosia sitten. Oli kaunis kesäpäivä. Olin viettämässä lomaani serkkujeni luona Helsingissä, ja aamupäivän edetessä päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja mennä levyostoksille keskustaan. Kun olin palaamassa asunnolle, vastaani käveli eräs serkkuni ystävä, jonka muistin hämärästi tavanneen joskus, vaikka en pystynytkään palauttamaan mieleeni hänen nimeään. Tervehdin häntä repsakkaan iloisesti. Pari päivää myöhemmin tapasin kyseisen henkilöni serkkuni seurassa, ja hän totesi yllättäen: "Kiitos siitä, miten sinävhymyilit minulle pari päivää sitten! Olin jotenkin erityisen masentunut sillä hetkellä ja leveä hymysi valaisi koko päiväni."

Tuo hyvä ja vilpitön ihminen antoi minulle loistavan oppitunnin, jota en ole unohtanut.

Mutta hymyily, kuten muutenkin iloisuuden merkit, kumpuavat sisempää, sielumme syvyydestä. Kuten sanottiin, ilon periaate näyttää olevan sen, että henkilö saa sen, mitä kaipaa. Mutta tämä pitää sisällään kaksi lisäkysymystä: Mitä meillä on? Ja mitä kaipaamme?

Molempiin voidaan vaikuttaa. Aloitetaan ensimmäisestä.

Sisäinen maailmamme

Millaisessa maailmassa elän, eli mikä on minun maailmani? Se riippuu yllättävän suurelta osin minusta itsestäni. Ihminen on samaan aikaan ruumiillinen ja hengellinen olento. Ruumis ei ole mitätön asia, mutta henki on ratkaiseva tekijä.

Kysypä itseltäsi rohkeasti: "Missä asioissa ajatukseni pyörivät? Mitä pääni sisällä liikkuu, kun seison byssipysäkillä, jonotan kaupan kassalla tai kävelen puistossa?"

Jos ajattelen jatkuvasti itseäni ja tarpeitani (aitoja tai kuvitteellisia sellaisia), niin todennäköisesti olen tyytymätön moniin asioihin. Mutta jos yritän unohtaa itseni ja ajatella muita ja heidän tarpeitaan, alan suuntautua rakkautta ja välittämistä kohti. Ja jos vieläpä uskon Jumalaan ja ajattelen hänen hyvyyttään, totuuttaan ja kauneuttaan, niin ajatuksissani jollain tavalla jo "omistan" toiveista ja kaipuista suurimman.

Henkilö, joka ei yritä hallita ajatuksiaan, kieltäytyy ottamasta vastuuta itsestään ja onnellisuudestaan.

Todellisuuden kutsu

En tarkoita, että pitäisi elää mielikuvissa ja mukavissa fantasioissa. Se olisi todennäköisesti vain tuhoisaa. Pikemminkin tulee tehdä aivan päinvastoin.

Mielikuvitus on tärkeä ja arvokas kyky, mutta juuri se vie meidän helposti kauas siitä todellisuudesta, joka on ilon ja onnellisuuden lähde. "Objektiiviset tosiasiat" voidaan nähdä monella tavalla.

Kaikilla ihmisillä on puutteita ja heikkouksia. Mutta kaikilla ihmisillä on myös lahjoja ja vahvuuksia. Kiinnitänkö muissa huomiota heidän puutteisiinsa vai hyveisiinsä?

Pyhä Augustinus totesi, että hyvin usein arvostelemme muita siksi, että he muistuttavat meitä jostain, mikä on meidän oma heikkoutemme. Ratkaisu: taistele heikkoutta vastaan itsessäsi, niin et enää näe sitä lähimmäisessäsi.

Vastaavasti elämämme voi olla objektiivisesti katsottuna erittäin hyvää, kaunista, arvokasta, rikasta, vaihtelevaa, innostavaa, mielenkiintoista… mutta silti ajattelemme, että se on tylsää, rumaa, yksitoikkoista, puutteellista jne. Se riippuu näkökulmasta.

Kuinka tietoinen olen saamistani lahjoista? Kuinka usein kiitän elämäni hyvistä asioista?

Kiittämätön ihminen on tavallaan (mutta aivan totisesti) itse syypää omaan pahoinvointiinsa. Lisäksi hän kohtelee epäoikeudenmukaisesti Luojaansa, jolta on saanut kaiken.

Kaipuut ja kiintymykset

Toinen kysymys oli, mitä kaipaamme. Myös tämä on varsin suurelta osin tahdonvaltainen asia.

Pyhä Josemaría Escrivá kirjoittaa: "Älä unohda, että sillä on enemmän, joka tarvitsee vähemmän. – Älä luo itsellesi keinotekoisia tarpeita." (Tie, nro 630)

Nykymaailman ammottava paradoksi onkin tämä. Emme koskaan ole eläneet yhtä yltäkylläisen aineellisen ylenpalttisuuden keskellä. Ja samaan aikaan meiltä tuntuu puuttuvan enemmän asioita kuin koskaan.

Materialistisen talouskasvuideologian lupaukset eivät koskaan täyty, koska aina tahdomme enemmän. Tämä ei johdu siitä, että ihminen ei voisi löytää täyttymystä ja onnellisuutta. Se johtuu siitä, että ihminen ei voi löytää täyttymystä ja onnellisuutta materiaalisesta ylenpalttisuudesta.

Aineelliset asiat eivät tietenkään ole yhdentekeviä. Emme ole enkeleitä. Jotkut on toki kutsuttu elämään poikkeuksellisessa aineellisessa köyhyydessä, jotta he todistaisivat muille hengen ensisijaisuudesta. Pyhä Fransiskus Assisilainen on antanut tästä kauniin ja puoleensavetävän esimerkin. Muille maallisilla asioilla on suurempi merkitys, mutta heillekin nämä asiat tuottavat täyttymystä vain, kun ne yhdistyvät hengen asioihin: elämään, totuuteen, kauneuteen, rakkauteen.

Moni tuntuu kuvittelevan, että rikkaudet, materia ja nautinnot voisivat itsessään tarjota onnellisuutta. Heihin sopii Tuomas Akvinolaisen viisas lause: "Ihminen ei voi elää ilman iloa; niinpä jos hän ei saa nauttia aitoja hengellisiä iloja, hän tulee väistämättä riippuvaiseksi ruumiin nautinnoista."

Ilon pyhittävä voima

Ilo ja iloisuus on näennäisen huomaamaton asia, jonka hengellistä voimaa ei sovi aliarvioida. Se menee suoraan sieluun, sydämeen. Ilo on tärkeää kaikissa ympäristöissä: kotona, koulussa, toimistolla, tehtaalla, sairaalassa, virastossa, urheilukentällä ja jokaisessa inhimillisessä toiminnassa, joka kuvitella voidaan.

Lopetan Äiti Teresa Kalkuttalaisen sanoihin:

"Ilo on rukousta – Ilo on voimaa – Ilo on rakkautta – Ilo on rakkauden verkko, jolla napataan sieluja."

Oskari Juurikkala

Oskari Juurikkala on hyvefilosofiaa harrastava juristi ja taloustieteilijä, joka on toiminut mm. tutkijana ja talouspoliittisena neuvonantajana.

 
  • olipa hodari:)

  • Jere

    Kiitos tästä. Yhdyn kaikkeen, mitä sanoit. Aivan upea artikkeli ja piristi päivääni!

  • Erinomainen artikkeli! Täytyy yrittää pitää nämä asiat mielessä. Kiitos tästä.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€