Puhujan hyveet

Retoriikassa ei ole kyse vain puhetekniikoista vaan paljolti myös puhujan luonteesta ja eettisestä integriteetistä. Retoriikan tutkijan Antti Mustakallion mukaan hyvää ihmistä halutaan kuulla; hänen ei tarvitse haalia vaikutusmahdollisuuksia vaan hänelle annetaan ne. Hyveiden harjoittaminen ja viljeleminen ovat tie hyväksi puhujaksi.

Mitä on retoriikka? Kysymykseen voi antaa laajan tai suppean vastauksen. Laajassa vastauksessa voitaisiin esitellä koko antiikin retoriikan traditio ja sen jälkeinen kehitys. Suppea vastaus tyytyy sanomaan olennaisen tiiviisti: Retoriikassa on kyse siitä, mitä sanotaan ja kenelle sanotaan. Toisin sanoen olennaista on puheen asiasisältö ja puheen yleisö.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta hämmästyttävän usein puhujat sortuvat kömmähdyksiin juuri näissä kahdessa puheen kannalta kaikkein olennaisimmassa seikassa. Sisältöön liittyvät ongelmat näkyvät ja kuuluvat välittömästi: Sekava esitystapa, epälooginen ajatuksenjuoksu, hämärä ilmaisu ja latteuksien toistaminen ovat merkkejä siitä, että puhuja on asettunut yleisön eteen, vaikka hän ei oikein itsekään tiedä, mitä haluaisi sanoa.

Toinen vakava virhe on yleisön täysin ohittava puhe. Puhujalla on ehkä asiaa, mutta hän ei ole lainkaan pysähtynyt pohtimaan sitä, kuka on kuuntelemassa: mistä asioista yleisö on kiinnostunut, mikä on heidän asiantuntemuksensa taso, mikä on heidän vireystilansa, kuinka he suhtautuvat puhujan perusväitteisiin, ja niin edelleen. Tällöin puhuja suuntaa sanansa enemmän itselleen kuin kuulijoilleen.

Retoriikan etiikasta

Vaikka retoriikan maine on viime vuosina Suomessakin parantunut, yhdistetään se silti vielä usein jollain tavalla arveluttaviin pyrkimyksiin. Retoriikka saatetaan ajatella jonkinlaiseksi hämäykseksi ja tunteiden nostattamiseksi, jossa järkiargumentit korvataan tyhjällä sanataiteilulla. Lumoutunut yleisö saadaan tällä tavoin kannattamaan mitä hulluimpia aatteita.

Vaikuttava puhe ja sen hallitseminen ei ole kuitenkaan itsessään hyvä tai paha asia. Se on väline, jota voidaan käyttää monenlaisiin, niin rakentaviin kuin arveluttaviinkin päämääriin. Retoriikka ei itsessään sisällä eettistä teoriaa. Kriittisen tarkastelun kestävä retorinen toiminta tarvitseekin tuekseen eettisiä periaatteita ja suuntaviivoja. Hyvä lähtökohta on selvittää puhujan suhdetta yleisöönsä.

Puhujalla on velvollisuuksia yleisöään kohtaan. Yleisö koostuu ihmisyksilöistä; puhe on, tai ainakin sen tulisi olla, vuorovaikutustilanne, kohtaaminen. Puhujan iso kysymys on, miten kohdella kutakin yksittäistä ihmistä, joka puheen avulla kohdataan. Ja kuinka näin ollen kohdellaan yleisöä, jonka nämä yksilöt muodostavat.

”Oliko jotain asiaa?”

Puhujan on hyvä lähteä liikkeelle alussa esille nostetuista kahdesta retoriikan tukipilarista: puheen asiasisällöstä ja yleisöstä. Astuessamme yleisön eteen tiedämme käyttävämme kuulijoidemme aikaa, joka monelle on kallisarvoista. Meitä kuulemaan saapuneet lahjoittavat meille aikaansa; mitä me annamme heille? Tämän oleellisen kysymyksen tulisi jyskyttää jokaisen puhujan takaraivossa: sen tulisi motivoida ja jopa painostaa puhujaa miettimään kyllin tarkasti sitä, mikä on niin tärkeä sanoma välitettäväksi kuulijoille, että se olisi kelvollinen vastalahja yleisön meille lahjoittamasta läsnäolosta.

Hyvä puhuja ei aseta rimaa liian alas vaan enemminkin harjoittaa karsintaa, suunnittelee huolella puheensa eikä astu lainkaan kateederille, jos mitään todellista sanottavaa ei ole. Tai jos välitettävä sanoma ei ole erityisen tärkeä, puhuja ei käytä siihen paljoa aikaa. Puhujan tehtävä ei siten ole helppo: hänen tulee luottaa oman asiansa merkittävyyteen siinä määrin, että katsoo sen levittämisen arvoiseksi.

Kun puhujalla on tärkeää sanottavaa, monet muutkin asiat loksahtavat paikoilleen kuin itsestään. Puhuja pitää asiaansa arvokkaana ja tuntee sen hyvin. Tätä seuraavat oikeat sanat ja selväkielisyys (Rem tene, verba sequentur). Selkeästi ajateltu tulee myös lausuttua ääneen niin, että kuulija ymmärtää.

Kun puhuja uskoo asiaansa ja kokee sen tärkeäksi – eli logos on kunnossa – ethos ja pathos seuraavat kuin itsestään. Tasapainoinen puhuja, joka ilmaisee itsensä johdonmukaisesti, herättää yleisössä kunnioitusta ja saa kuulijat luottamaan itseensä (ethos). Sanomaansa tärkeänä pitävä puhuja ei suhtaudu vuorovaikutustilanteeseen kuivan pidättyväisesti vaan mukana on positiivinen, innostava tunneviritys, joka välittyy ja tarttuu kuulijoihin (pathos).

”Meillekö puhut?”

Näemme kuinka keskeisen tärkeää kunnon asiasisältö on puheelle. Yhtäältä kyse on moraalisesta velvollisuudesta kuulijoita kohtaan, toisaalta painava asia tuo muassaan muita retoriikassa keskeisiä tekijöitä. Entä sitten retoriikan toinen tukipilari, yleisö?

Hyvä puhuja ottaa välttämättä huomioon sen, kenelle puhuu ja säätää esityksensä sen mukaisesti. Puhujalla on tässäkin tapauksessa velvollisuuksia yleisöään kohtaan. Kun kohtaamme ihmisiä, kunnioitamme heitä kohtelemalla heitä yksilöllisesti. Puhumme eri tavoin läheiselle ystävällemme kuin hyvän päivän tutulle, eri tavoin puolisolle kuin työtoverille, eri tavoin vanhemmillemme kuin asiakkaillemme. Jopa silloin, kun emme tunne kohtaamaamme henkilöä, voimme päätellä hänestä pian jo jotain ja säätää sanojamme sen mukaisesti. Ennen kaikkea voimme kuunnella toista ihmistä ja oppia hänestä.

Puhujan tehtävänä on esteiden poistaminen itsensä ja yleisön väliltä. Tehtävänä on murtaa ennakkoluuloja, synnyttää luottamuksen ilmapiiriä, tehdä viesti helposti omaksuttavaksi. Lähtökohta tälle kaikelle on yleisön ottaminen huomioon. Ketkä ovat kuuntelemassa minua? Mitkä ovat heidän keskeiset kysymyksensä? Miten he suhtautuvat sanottavaani? Luottavatko he minuun? Jos tällainen pohdinta jää tekemättä tai sillä ei ole vaikutusta puheeseen, onnistumisen mahdollisuudet hupenevat.

Miten haluaisit, että puhuja kohtaisi sinut? Pohdi tätä, niin löydät oikeat suuntaviivat siihen, miten sinä voit kohdata yleisösi.

Hyväksi puhujaksi

Antiikin Roomassa eettiset kysymykset liittyivät oleellisesti retoriikkaan. Hyvän puhujan ihanteena oli vir bonus, dicendi peritus, eli hyvä ja puhumiseen harjaantunut mies. Hyvällä tarkoitettiin puhujan sivistystä ja moraalia. Hyveiden harjoittaminen ja viljeleminen ovat tie hyväksi puhujaksi.

Retoriikassa ei näin ollen ole kyse vain puhetekniikoista vaan paljolti myös puhujan luonteesta ja eettisestä integriteetistä. Hyvää ihmistä halutaan kuulla; hänen ei tarvitse haalia vaikutusmahdollisuuksia vaan hänelle annetaan ne. Näin retoriikan päämäärä toteutuu: esteet puhujan ja yleisön väliltä poistuvat, linja vapaalle ja avoimelle kanssakäymiselle on auki, puheesta muodostuu todellinen vaikuttava muutosvoima.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€