Takinkääntöjuhlat: poliitikkojen suoraselkäisyydestä

Rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat pääomaa politiikassa. Vai ovatko sittenkään?

Veikko Vennamolla oli tapana kutsua maamme poliittista eliittiä haukkumanimellä ”seteliselkärankaiset”. Viesti oli selvä: poliitikot ovat valmiita luopumaan periaatteistaan rahan ja menestyksen vuoksi.

Rehellisyyden hyve tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että ihminen sanoo mitä ajattelee, ja tekee sen mitä sanonut. Viime aikoina rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat joutuneet politiikassa koetukselle.

Epämääräisiä lupauksia

Politiikka on vaikea taiteenlaji. Pitäisi luvata jotain, jotta äänestäjät kiinnostuisivat. Toisaalta ei saisi luvata liikaa, koska sanoistaan voi joutua vastuuseen. Onneksi äänestäjien enemmistöllä on lyhyt muisti.
Viime päivien hallitusneuvottelut ovat olleen aikamoiset takinkääntöjuhlat. Kun SDP teki sopimuksen kokoomuksen kanssa Suomen linjan tiukentamisesta euromaiden tukipaketeissa, lehdet mainostivat ihmeellistä sopua, joka oli saatu aikaan. Pian heräsivät epäilykset: oliko ”sovussa” mitään uutta?

Iltalehden gallupin mukaan 70 % äänestäneistä oli sitä mieltä, että Urpilainen käänsi takkinsa.

Niinpä teki. Tosin Urpilainen kokeneena demaripoliitikkona osasi jo vaalien alla välttää antamasta selkeitä lupauksia. Vetoaminen epämääräiseen ”sijoittajavastuuseen” oli varmasti tietoista, koska suurin osa äänestäjistä ei tiennyt, mitä se tarkoittaa. (Todellisuudessa se tarkoittaa sitä, että huonot sijoitukset muuttuvat tappioiksi. Eli että maksukyvyttömyys johtaa velkajärjestelyyn.)

Keskustan Mauri Pekkarinen lupasi juoda pullon kossua, jos kokoomuksen ja demarien sovusta löytyisi jotain uutta. Eero Heinäluoma intti, että pulloon pitäisi nyt tarttua. Eero oli mielestäni väärässä, vaikka osasi esiintyä hyvin julkisuudessa. Suomi oli aiemminkin ehdottanut vakuusmallia neuvotteluissa, mutta se oli torpattu. Ei se tule nytkään menemään läpi.

Kiinnostavaa on nähdä se, lähteekö demarit sittenkin antamaan lisätukea Kreikalle taikka pian Espanjalle, vaikka vakuuksia ei saadakaan. Silloin olisi Heinäluoman tilaisuus pyörtää puheensa.

Takinkääntäjistä runsaudenpulaa

Hallitusneuvotteluista on tullut aikamoinen saippuaooppera. Ennen vaaleja vihreät lupasivat mennä oppositioon, jos eivät saisi vaaleissa lisää kannatusta. Karvaan tappion jälkeen Sinnemäki vannoi vaali-iltana toistamiseen, että nyt ollaan oppositiossa.

Vihreiden periaatteellisuudesta kertoo oman tarinansa sekin, että kun Portugali-tukipakettia syötettiin eduskunnalle toukokuun alussa, puolue lupasi äänestää sitä vastaan. Pari viikkoa myöhemmin, kun vihreät olivat palanneet hallitusneuvotteluihin, ne äänestivät paketin puolesta.

Keskustan ja Mari Kiviniemen sekoilu Portugali-esityksen kanssa oli oma lukunsa. Aluksi ”en esitä”, sitten ”keskusta äänestää vastaan”, ja minä menin jo laskuissa sekaisin, kuinka montaa kertaa puolue muutti kantansa. Lopulta he äänestivät puolesta – entinen EU-kriittinen puolue, joka on kovaa vauhtia menettämässä paikkansa poliittisella kartalla.

Vasemmistoliitto vastusti vaaliväittelyissä kaikkia tukipaketteja nykymuodossaan. Kun Paavo Arhinmäki sai demarien ajaman yllätyskutsun hallitusneuvotteluihin, ääni muuttui kellossa: ”Portugali-tukea vastustamme” – mutta muista, tosiasiassa isommista tukikysymyksistä (Suomen vastuiden tuplaaminen ja pysyvän mekanismin perustaminen), hän ei enää sanonut sanaakaan.

Soini kommentoi plokissaan: ”Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.”

Soinin vaikea tie

Perussuomalaisten Soinille ennennäkemätön vaalivoitto – ”jytky” – oli tärkeä ja hankala asia. Nyt olisi mahdollisuus vaikuttaa ihan aikuisten oikeasti. Päästä pois oppositiosta.

Niinpä hän yritti neuvotella, katsoa mitä saataisiin aikaan. Kun hän Ykkösaamussa 30. huhtikuuta totesi, että ”nyt neuvotellaan”, toimittajat innostuivat: ”Soini on takinkääntäjä!”. On toisinaan koomista huomata, miten itsevarmoina toimittajat osaavat esiintyä tehdessään omia tulkintojaan asiasta, jota eivät lainkaan tunne.

Kaksi päivää myöhemmin puolue antoi virallisen vastuksensa: ”ei, ei ja ei” (Portugali-tuelle, Suomen vastuiden kaksinkertaistamiselle ja pysyvän vakausmekanismin perustamiselle). Puolueen vastaus hallitustunnustelija Kataiselle totesi, että perussuomalaiset eivät voi ”hyvällä omallatunnolla” tukea näitä ”kestämättömiä ja epäoikeudenmukaisia” toimintamalleja.

Lehtimiehet naljailivat, että jos ette hyvällä omallatunnolla, niin voitteko huonolla omallatunnolla äänestää tukipakettien puolesta? Perussuomalaisten viesti oli Suomen poliittiselle kulttuurille niin vieras, ettei sitä haluttu ymmärtää. Ei kai poliitikoilla ole omaatuntoa?

Myöskään Katainen ei ottanut viestiä vakavasti, vaan yritti jatkaa neuvotteluja. Runsas viikko myöhemmin Soini irtisanoitui niistä oma-aloitteisesti: ”Jos itsensä pettää, kuka jää? Ei kukaan.”

Tai, kuten hän totesi kuuluisassa Wall Street Journalin vieraskynässään: ”Se tehdään, mikä on luvattu, vaikka siinä menisi Brysselin lounaat ja paikka hallituksessa.”

Impivaaralainen änkyrä selkärangattomien valtakunnassa

Peruspoliitikon näkökulmasta Soini oli epäonnistuja. ”Maalasi itsensä nurkkaan.” – ”Kyvytön tekemään kompromisseja.” – ”Impivaaralainen änkyrä.”

Kun Perussuomalaiset saivat murskavoiton eduskuntavaaleissa, Katainen rauhoitteli Eurooppa-yleisöä korostamalla, että ”Suomessa meillä on sellainen tapa, että me osaamme sopia asioista”…

Selvemmin sanottuna: ”Suomessa meillä on sellainen poliittinen kulttuuri, että periaatteet ja vaalilupaukset ovat vain puhetta, joka unohtuu niin pian kuin äänestyskoppien pöly on laskeutunut.”

Sellaisia seteliselkärankaisia me olemme.

Päivän suosituin puheenaihe

Paradoksi on tässä: kansa on erilaista. Suomalaiset arvostavat suoraselkäisyyttä poliitikoissa kenties enemmän kuin mitään muuta hyvettä.

Kun Soini julkaisi suorapuheisen juttunsa Wall Street Journalissa, siitä tuli päivän puheenaihe ympäri maata – ja itse asiassa ympäri Eurooppaa. Vieraskynä oli lehden suosituin teksti. Ihmiset yli puoluerajojen kirjoittivat kommentteja vaikuttuneina: ”Joku sentään uskaltaa sanoa mielipiteensä – ja seistä sen takana!”

Oppositioon meneminen herätti saman reaktion kansan syvissä riveissä. Helsingin Sanomien haastattelussa lähes jokainen puoluetta äänestänyt kadunmies kehui päätöstä oikeaksi: ”Tärkeintä on olla uskollinen periaatteilleen.”

Eräs lähisukulaiseni totesikin, ettei hän kannata Perussuomalaisia, mutta on iloinen siitä, että he ovat olemassa. ”He pakottavat vanhoja puolueita katsomaan peiliin.”

Poliittisen kulttuurin muutos

Oli Perussuomalaisten asiapolitiikasta mitä mieltä tahansa, on pakko myöntää, että he ovat tuoneet jotain uutta Suomen poliittiseen järjestelmään. He ovat tulleet muuttaman tavan, jolla politiikkaa tässä maassa tehdään.

Voi olla tosin olla, että he muuttavat vielä jotain muutakin poliittisen kulttuurin lisäksi. Uusimpien mielipidemittausten mukaan Perussuomalaiset on nyt maan suosituin puolue (HS-gallup, 26.5.11).

PS. Ja oppositiosta käsin he voivat jatkaa lihomistaan – ainakin mikäli Kreikan, Irlannin ja Portugalin takaukset tulevat maksettaviksi. Kuten varmaan tapahtuukin.

Oskari Juurikkala

Oskari Juurikkala on hyvefilosofiaa harrastava juristi ja taloustieteilijä, joka on toiminut mm. tutkijana ja talouspoliittisena neuvonantajana.

 
  • Takinkääntöön tai sen päälläpitämiseen liittyen:

    http://www.kansanmuisti.fi/

  • Aivan fantastinen sivusto. Upeaa, tuollainen ei ole koskaan aikaisemmin ollut mahdollista.

    Näköjään vielä beta-versio. Melkein tekisi mieli lahjoittaa jotakin, sen verran yleishyödyllinen projekti.

    Toinen äärettömän hyödyllinen sivusto on Velkakello: http://www.velkakello.fi/.

    Suomen valtion velka on tällä hetkellä n. 80.000.000.000,00 euroa. Minun osuuteni siitä on n. 15.000,00 euroa.

    Huikeaa.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€