Johtajan myöhästymisen opas

Kun tiedämme myöhästyvämme, joskus on parempi liioitella.

Erään ystäväni vanhemmat olivat hyvin erilaisia. Isä, säntillinen liikemies, oli aina ajoissa. Äiti, en nyt paljasta ammattia että pysyy henkilöllisyys salassa, oli aina myöhässä.

Ystäväni on perinyt molempien geenit, mutta tottumukset eivät jakaudu tasan. Hän on parantumaton myöhästelijä.

Tunnette tyypin. Sen, joka kutsutaan kuudelta alkavaan tilaisuuteen neljäksi ja toivotaan että ehtisi kahdeksaksi.

Kaveripiirin keskuudessa tyypin nimi vääntyy yliampuvaa myöhästymistä kuvaavaksi verbiksi. ”Teit jaskat/jannat.”

Ystäväni isä ja äiti ovat sittemmin eronneet ja menneet uusiin, ymmärtääkseni onnellisiin, naimisiin. En koskaan unohda isän kuvausta siitä, milloin rakastui uuteen puolisoonsa. Hän muistaa tilanteen tarkasti.

He olivat sopineet treffit. Tarkoitus oli kokata kotona illallista. Nainen saapui kaksi minuuttia myöhässä, käsissään täysinäiset ruokakassit. ”Voi, anteeksi että olen myöhässä!” hän pahoitteli.

”Rakastuin sillä hetkellä”, isä kertoi.

Mañana vai eight-o’clock-sharp?

Yksi arvostaa säntillisyyttä, toinen taas joustavuutta. Kulttuurit ovat erilaisia, ei ainoastaan yksilötasolla, vaan myös eri maiden välillä.

Joskus kulttuurin muodostumiseen on vaikuttanut maantieteelliset tai ilmastolliset syyt. ”On sadekausi, tiet on huonossa kunnossa, hän saattaa myöhästyä.” ”Jos on pilvistä, voin kävellä reippaammin, muuten kuolen keskipäivän aurinkoon.”

Suomessa bussit ovat ajoissa, joten tekosyitä ei ole. (VR saattaa olla oma lukunsa.)

Sovitaan mitä tehdään ja tehdään mitä sovitaan, on suoraselkäisyyden kansanmääritelmä. Periaatetta voi soveltaa myös ajalliseen suoraselkäisyyteen. Sovitaan milloin tehdään ja tehdään milloin sovitaan.

Toki pingottaminen on turhaa. Ei kuitenkaan kannata romantisoida mañana-kulttuuria. Silläkin on omat lieveilmiönsä.

Kuten, no, ”mañana-mañana”.

Mutta kumpi kulttuuri on parempi, tai vaihtoehtoisesti vähemmän ärsyttävä: mañana vai eight-o’clock-sharp?

Omasta mielestäni ehkä jotain siltä väliltä. Mañana eight-o’clock… eight-thirty, latest.

Myöhästymisen logiikka

Yksi asia on varma. Meillä on taipumus vähätellä omaa myöhästymisaikaamme. Kun tiedämme olevamme myöhässä, soitamme (tai yleensä tekstaamme): ”Siellä 5 minuutin päästä.”

Joko emme muista tai emme välitä, että arviomme on aina mennyt metsään. Tosiasiassa saavumme, sanotaanko, 10 minuuttia myöhässä.

Teemme itse asiassa kaksi eri virhettä. Ensinnä myöhästyimme. Tämä on pettymys numero yksi. Toiseksi myöhästyimme enemmän kuin sanoimme myöhästyvämme. Pettymys numero kaksi.

Surkuhupaisaa tässä on se, että hyvin pienellä ja yksinkertaisella peliliikkeellä olisimme voineet, ei ainoastaan välttää jälkimmäisen, vaan myös nollata ensimmäisen pettymyksen.

Kun tiedämme myöhästyvämme, joskus on parempi liioitella.

Kelataan taaksepäin. Tiedämme myöhästyvämme. Sen sijaan, että sanomme ”5 min”, heitämme yläkanttiin: ”Siellä 15 minuutin päästä.” Pettymys numero yksi.

Mutta saavummekin jo 10 minuutin päästä. ”Kas, tämäpä myönteinen yllätys.” (Kukaan ei välttämättä sano tätä ääneen, tai edes tietoisesti ajattele näin, mutta kyseessä onkin peliliike, siis häivemanööveri.) Pettymys numero kaksi vältetty – ja pettymys yksi sovitettu.

Tunnustamisen logiikka

Edellä kuvattu myöhästymisen logiikka ja intuition vastainen peliliike pätee moniin muihinkin asioihin.

Kuten tunnustamiseen.

Täysin sama kuvio. On tehty jotain tuhmaa. Vastahakoinen tunnustaja hamstraa tietoa tapahtuneesta. Hän syöttää tunnustustaan vähän kerralla, vain niin paljon kuin uskoo olevan tarpeen, yrittäen pelastaa kasvoistaan sen mitä jäljellä on.

Olisi kerralla lyönyt rumat korttinsa pöytään (pettymys yksi). Sen sijaan narahtaa lukuisista piilokorteista, yksi kerrallaan (pettymys kaksi, kolme…).

Tunnistaako tästä joku teini-ikäisen lapsensa?

Ehkä joku tunnistaakin puolisonsa. Tai työntekijänsä. Tai oman pomonsa. Tai jonkun poliitikon. Se ei olisi mikään ihme. Sillä kyseessä on tapa, jonka moni teini vie pitkälle aikuisuuteen.

Kellonne ovat kaikki väärässä

Itse asiassa on mahdollista, että johtajat ovat pahimpia myöhästelijöitä. Tälle on johtajan työn luonteen johdosta joskus myös luonnollisia syitä.

Johannes Paavali II, maailman suurimman ”firman” johtohahmo, tunnettiin jonkin sortin myöhästelijänä. Hän saattoi uppoutua keskusteluihin niin täydellisesti, että unohti ajan kulun ja oli sen seurauksena seuraavasta tapaamisesta myöhässä. Ja sitä seuraavasta.

Vähän niin kuin jatkoajalle venynyt finaalilähetys, joka muuttaa koko loppuillan lähetysaikoja.

Tarina kertoo, että kardinaalit tottuivat odotteluun. Kun valkohattuinen paavi viimein saapui punahattuisten kardinaalien pöytään, hän selitti hengästyneenä: ”Teidän kellonne ovat kaikki väärässä.”

Johtajan myöhästymisen opas

Tässä lopuksi johtajan myöhästymisen opas.

1. Älä koskaan myöhästy.

2. Jos kuitenkin myöhästyt, älä aliarvioi vaan yliarvioi saapumisaikasi.

3. Seuraavalla kerralla älä myöhästy.

_____________________________
Lue myös: Johtajan valehtelemisen opas

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Oskari

    Kiitos, Jason, hyvistä vinkeistä! Ainakin minuun osuu täydellisesti tuo analyysi. Täytyy ottaa keinovalikko käyttöön. Lähtien siitä, että saapuu ajoissa!

  • Asiakaspalvelussa tuo pätee myös, joskin toki paras olla täsmällinen.

    Olimme vaimon kanssa ravintolassa, jossa tilausta tehdessäni mainittiin, että nyt menee ruokien kanssa aika kauan, jopa 30 min. Kysyin onko mitään nopeampia keinoja saada ruokaa. Tällöin minulle tarjottiin muutamia annosvaihtoehtoja, joista valitsin annokset.

    Saimme ruoat pöytään reilun tunnin kuluttua.

  • Kiitos raikkaasta bolggauksesta.

    Olen itse oppinut kotoa täsmällisyyden kulttuurin ja nuorempana sain jonkinlaisia kohtauksia toisten epätäsmällisyydestä. Nykyään pyrin tekemään jotain hyödyllistä odottaessani, jolloin en pahastu enää lainkaan.

    Johtajan roolistani käsin antaisin samankaltaiset neuvot yhteisössäni oleville; mitä kirjoituksessasi oli ja korostaisin, että vahinkoja sattuu kaikille, so what! Alati myöhästelevää pyytäisin pohtimaan johtuuko se ajanhallinnan puutteesta, kapinahengestä vai pelosta olla ensimmäinen paikalla. (Olen joskus kuullut määrittelyn; että toistuessaan myöhästely olisi joidenkin näiden kolmen aikaansaamaa: 1. ei osata hallita arkea 2. Ei haluta "alistua" pelisääntöihin tai 3. Pelko). Kuitenkin Suomalaisessa kulttuurissa tuntuu täsmällisyys enemmänkin olevan hyve, kuin "sinnepäin" ja siksi tätä pohdintaa suosittelisin. Joskus oivallus voi muuttaa identiteettiä ja näin myös käytöstä. Jos olisit muuttamassa eteläiseen Eurooppaan, jossa arvot ovat erilaiset, en pohdintaa pyytäisi :))

  • Ninan esille nostama syy on tärkeä. Jos myöhästyminen on luonteenomaista, lienee tarpeen (ainakin Suomessa) pohtia sen syitä. Annettu kolmijako on mainio ja sitä voinee analysoida hieman lisää.

    Esim. ajanhallinta voi johtua esim. ylikiltteydestä, tarpeesta miellyttää kaikkia, johon aika ei vain riitä. Ylikiltteys taas on nöyryyden puutetta (ei hyväksy ajan rajallisuutta, omia rajoja), rohkeuden puutetta (ei kykene pitämään omia rajoja), jne.

  • Jason Lepojärvi

    Kiitos kommenteista! Niissä oli paljon hyviä pointteja (hyödyllinen tekeminen odottaessa, kolmijako, hyvenäkökulma).

    Alati myöhästymisen syiden pohtiminen on tietenkin homman juju. Artikkelin neuvo on laastarointia siihen verrattuna.

    Itse pidän hyvenäkökulmaa loppupeleissä avaimena ajanhallinnan ongelmien ratkaisemisessa.

    Ajanhallinnan seminaarit, jotka jäävät laastaroinnin (=teknisten jippojen) tasolle, ovat usein ajanhaaskausta.

    Tai ehkä tämä on liian vahvasti sanottu. Sillä onhan laastaristakin paljon hyötyä.

    Vielä hyödyllisempää on kuitenkin opetella asenteita ja käytännöllisiä tottumuksia, jotka vähentävät omaa ”tapaturma-alttiutta”.

  • Isa Merikallio

    Jatkoksi myöhästymisten pohdintaan vielä seuraava kulma: Melko usein myöhästyjillä on lapsuudestaan kokemuksia, joita he eivät ehkä edes muista. Nimittäin äitiä tai isää on joutunut pienenä lapsena odottamaan. Hylätyksi tulemisen tunnetta ei voinut välttää, pelkoa siitä, että kukaan ei ehkä tulekaan, tai ainakin tunnetta siitä, että en ole tärkeä.

    Näistä kokemuksista on jäänyt aikuisuuteen asti seurannut alitajuinen taipumus, tunnetason tarve välttää tilanteita, joissa saattaisi olla itse ensimmäisenä paikalla. Myöhästyminen on tähän varma parannuskeino, siellähän kaikki jo odottavat minua! Tämän mahdollisen syyn kun ymmärtää, on ehkä helpompi antaa empatiaa myöhästelijöille, he eivät välttämättä tee sitä pahaa tarkoittaen ja voivat kärsiä tavaksi muodostuneesta käyttäytymisestään itsekin tuntien voimattomuutta parantaa tapansa…

  • Ainakaan minä en ole tuota pelko-näkökulmaa aiemmin paljon pohtinut. Kiitos siis siitä. Tunnistan tarpeen kehittää empatiaa järjestään myöhästyviä kohtaan.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€