Älä sekoita keinoja ja päämääriä

Päämääriä ei pidä sekoittaa keinoihin, sanotaan. Mutta mistä sitä tietää, mikä on päämäärä ja mikä keino? Kysymys on abstrakti, mutta samalla äärettömän käytännöllinen ja tärkeä. Erityisesti johtajille. Omista arvoistaan voi rakentaa joko katedraalin tai korttitalon.

Päätin, etten kesälomallani lukisi mitään ”hyödyllistä”. Jokainen tietää, kuinka vaikea päätös oli toteuttaa. Sitä tahtomattaankin valitsee sellaista luettavaa, josta voisi olla joko välitöntä tai välillistä hyötyä omalle työlle, opiskelulle tai jollekin menossa olevalle projektille. Kiusaus vaivaa erityisesti älyllistä työtä tekeviä, kuten tutkijoita, johtajia, konsultteja, opettajia ja pappeja.

Jätin läppärin kotiin, pistin puhelimen äänettömälle ja ajoin moottoripyörälläni Ylöjärvelle kesämökille. Matka taittui verkkaisesti: kaksisataa kilometriä, kaksi taukoa, neljä tuntia. Mökillä vietin yksin kaksi viikkoa. Loppua kohden aika kävi vähän pitkäksi. En kuitenkaan ruvennut juttelemaan lentopallolle. Kanoille kylläkin.

Jeesus Jokisen tapaus

Mukanani oli vain kolme kirjaa. Vergiliuksen klassikko Aeneaan taru ja Risto Saarisen kirjat Jeesus Jokisen tapaus (1999) ja Lahjan henki (2006). Aeneaan tarun jouduin jättämään kesken, koska ymmärsin olevani heksametrisesti lukutaidoton. Tyydyin sen proosaversioon.

Saarisen Lahjan henki, 1970-luvulle sijoittuva älykäs murhamysteeri, oli sopivan rauhallista aivojumppaa, mutta humoristinen Jeesus Jokisen tapaus antoi alkusysäyksen tälle kirjoitukselle. Kyseessä on nyky-Suomeen sijoittuva kertomus miehestä nimeltä Jeesus Jokinen, jonka elämäntarina muistutti erehdyttävästi Jeesus Nasaretilaisen tapausta.

Kun Jeesus Nasaretilaisen mukaan ”tyhmä mies rakensi talonsa hiekalle”, Jeesus Jokisen versiossa tyhmä mies ”rakensi taloonsa tasakaton ja unohti salaojat ja ilmanvaihdon”, ja kun lumet ja sateet tulivat, ”sen arvo romahti”.

Jeesus Nasaretilainen ajoi myyjät ulos temppelistä ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, mutta Jeesus Jokinenpa käveli Rautatientorilta Stockmanniin, ”otti jääkiekkomailan ja ryntäsi sisälle tavarataloon hajuvesitiskien ääreen [ja] huitoi mailalla lasiset pöydät ja kalliit parfyymit yksi toisensa jälkeen säpäleiksi, kunnes poliisi taltutti hänet”. (Huomatkaa hajuvesitiskit; nykyäänhän koko Stockmannin katutaso on pyhitetty puuterille.)

Kuten Jeesus Nasaretilainen, myös Jeesus Jokinenkin päivittää moraalikoodistoa sanoilla ”Te olette kuulleet sanotuksi … mutta minä sanon teille”. Esimerkiksi: ”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Kuunnelkaa sisimpänne ääntä’. Mutta minä sanon teille: omasta sisimmästä kuuluu yleensä vain puuta heinää.”

Jeesus Nasaretilaisen varoitukset ”Voi teitä!” on myös nykyaikaisettu. Esimerkiksi: ”Voi teitä, katsojat! Te luulette käynnistävänne television, mutta televisio käynnistääkin teidät. Voi teitä, sillä te ette katso mainoksia ja uutisia, vaan mainokset ja uutiset katsovat teitä ja muuttavat teidät kaltaisikseen.”

Varokaa niitä, jotka sekoittavat päämäärät ja keinot

Itselleni jäi parhaiten mieleen Jeesus Jokisen varoitukset päämäärien ja keinojen sekoittamisesta. Voisimme puhua myös itseisarvojen ja välinearvojen sekoittamisesta. Jokisen sanoissa oli viisautta. On paras antaa hänen itsensä puhua.

”Varokaa niitä, jotka sekoittavat päämäärät ja keinot. Jos joku sanoo: ’Tämä pitää tehdä, koska se tuottaa voittoa’, pitää kysyä mihin voitto käytetään ja ketä se hyödyttää. Raha ei ole päämäärä, vaan keino. Jos joku sanoo: ’Tämä pitää tehdä, jotta yrityksemme kasvaisi’, pitää taas kysyä, mihin päämäärään kasvu johtaa ja miksi pitäisi kasvaa.”

Sama ohjenuora pätee henkilökohtaisessa elämässä. ”Jos joku sanoo: ’Teen tämän päästäkseni korkeampaan virkaan’, pitää kysyä, mitä päämääriä hän tässä virassa ajaisi ja olisiko se onnellista eri osapuolille. Korkea asema ei ole päämäärä vaan keino hyvän tekemiseksi.”

”Kun sanot: ’Teen tämän, jotta…’, niin jatka puhettasi siten, että se ilmaisee päämäärää eikä keinoa. Jos käytät yksiä keinoja toisten keinojen, kuten rahan, suuren talon tai korkean aseman saavuttamiseksi, kuljet kehässä etkä koskaan tule näkemään valtakuntaa… Älä pönkitä itsetuntoasi sillä, että yksillä keinoilla onnistut hankkimaan toisia keinoja ja niillä ehkä kolmansia. Sillä niin et tosiasiassa saavuta mitään, vaan jatkat kehässä kulkemista. Voi teitä, ihmiset, kun keskitytte upeiden välineiden valmistamiseen ettekä ajattele päämääriä! Kännykkäpuhelimia ja tietoverkkoja te kyllä osaatte tehdä, mutta mikä on puheidenne ja viestienne sisältö?”

Keinojen ja päämäärien suhde: joko-tai vai jatkumo?

”Teen tämän, jotta…” Niin, jotta mitä? Olen yrittänyt jatkaa lausetta niin, että se päättyisi päämäärään. Yllättävän vaikeaa. Kokeile vaikka itse.

Ongelmia tuottaa ensiksi se, että moni meistä elää keinojen maailmassa. Yksillä keinoilla hankimme toisia, kuten Jokinen osuvasti sanoi. Tästä noidankehästä voi olla vaikea päästä pois. Ehkä emme edes tiedä, mitä päämäärät voisivat ylipäätään olla. Mikä voisi olla arvokasta itsessään? Mikä on arvokasta välineellisesti? Miten erottaa itseisarvo ja välinearvo?

Näitä kysymyksiä pohdittuani olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että on olemassa myös toinen syy, joka vaikeuttaa irtipääsyä keinojen maailmasta. Se liittyy todellisuuden luonteeseen. Nimittäin vaikuttaa vahvasti siltä, että itseisarvot (päämäärät) ja välinearvot (keinot) ovat monisyisessä suhteessa toisiinsa. Kyseessä ei ole vain joko-tai, joko itseisarvo tai välinearvo, vaan ne ovat jatkumossa. On vaikea sanoa, mihin välinearvo loppuu ja mistä itseisarvo alkaa. Molemmat esiintyvät yhdessä, eri suhteissa vain.

Onko edes mahdollista keksiä puhtaaksiviljeltyä itseisarvoa, jolla ei olisi samanaikaisesti välinearvoa? Lauseen ”Teen tämän, jotta…” päättäminen ”puhtaaseen” itseisarvoon (päämäärään) on vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Kaikella itseisarvolla on myös välinearvoa. Paradoksaalisesti tämä kannustaa entisestään tavoittelemaan itseisarvoja, sillä ne tuovat mukanaan kasapäin välinearvoja, ikään kuin bonuksena.

Puhtaita välinearvoja (keinoja) on taas helpompi keksiä. Esimerkiksi Jeesus Jokisen mainitsema raha. Miten raha voisi ikinä olla päämäärä? Mitä arvoa sillä on, muuta kuin välineenä johonkin?

Entä ravinto? Ehkä ruoka on samanaikaisesti sekä itseisarvo että välinearvo. Ruoan itseisarvon ja välinearvon suhde vaihtelee ruoasta riippuen. Hyvä ruoka on nautinto itsessään, mutta samalla se ravitsee. Mauttomalla perusmätöllä on vain välinarvoa: pääasia että näläntunne lähtee pois. Oli viini sitten terveellistä tai ei (tutkijoiden mielipide vaihtelee joka toinen viikko), sillä on ainakin seurallista välinearvoa.

Ruokaesimerkki osoittaa hyvin sen, miten monimutkaisesta ilmiöstä on kysymys.

Omien arvojen kartoitus – katedraali vai korttitalo?

Mitä varoitus päämäärien ja keinojen ”sekoittamisesta” sitten tarkoittaa? Jos kerran itseisarvot ja välinearvot ovat monimutkaisessa suhteessa toisiinsa, mistä sitä tietää, milloin omat arvot on järjestyksessä?

Kysymys ei ole helppo. Omia arvojaan voi kartoittaa listaamalla paperille tärkeitä pitämiään asioita. Sen jälkeen ne voidaan yrittää laittaa hierarkkiseen järjestykseen. Useissa harjoituksissa huippu varataan vain yhdelle arvolle, mutta tämä on mielestäni virhe. Tiettyjä arvoja ei voi arvottaa keskenään, muuten joutuu tekemään epärealistisia ja sietämättömiä valintoja, jotka eivät kuulu aitoon elämään. Fakta-lehden jutussa ”Hyvejohtajuus alkaa omien arvojen kohtaamisesta” (6-7/2011) kerrottiin eräästä harjoituksesta, jossa piti valita vain yksi arvo. ”Roskakoriin lensi vapaus ja perhe”, vaikeroi eräs osallistuja.

Arvopyramidin teko on tuttua ainakin uskonnon tunnilta. Myös johtajuuskoulutusta saaneet ovat väistämättä tehneet sen. Se on hyvä tehdä muutaman vuoden välein, sillä iän ja elämänkokemuksen karttuessa (nämä ovat kaksi eri asiaa) arvot voivat muuttua (eivätkä aina parempaan suuntaan). Edellä mainitussa Fakta-lehden artikkelissa hyvejohtajuuskouluttaja Isa Merikallio kuvaili omaa kehitysprosessiaan näin:

”Kun aloin miettiä arvoja kymmenen vuotta sitten, tärkein arvoni oli silloin henkinen kasvu. Myöhemmin arvo muuttui rakastamiseksi. Nyt nimeäisin tärkeimmäksi arvoksi viisauden [hyveen], koska viisaus pitää sisällään myös sen, että sen avulla voin keksiä uusia keinoja harjoittaa rakkautta. Mitä viisaammaksi tulen rakastamisessa, sen parempi äiti, vaimo ja johtaja olen.”

Uskaltaisin väittää, että lopun sanajärjestys ei ole sattumanvarainen vaan punnittu. Hyveet ovat muuten loistoesimerkki itsessään arvokkaasta asiasta, jolla on myös suunnattoman paljon välinearvoa.

Arvopyramidiharjoitus paljastaa omat arvot, mutta ei automaattisesti sitä, onko kyseessä katedraali vaiko korttitalo. Tämä riippuu keinojen ja päämäärien keskinäisistä suhteista. Sitä pitää pohtia ajan kanssa. Tuloksia kannattaa arvioida yhdessä jonkun toisen ihmisen, esimerkiksi luottoystävän tai mentorin kanssa.

Jos arvopyramidin huipulle jää tavaraa, jonka hyöty on ronskin välineellistä, on syytä olla huolissaan. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että keinot hallitsevat: päämäärät on alennettu keinoiksi. Esimerkiksi, missä perhe on? Johtajuuskouluttaja Alexandre Havardin mukaan perhe ”ei ole kokoelma autonomisia yksilöitä, jotka vain sattuvat jakamaan yhteisen jääkaapin, kuten jotkut sosiologit haluaisivat meidän uskovan. Eikä se ole uraputkikisaajien varikkopysäkki.”

Älä lue muistaaksesi

Sanoin, etten valinnut kesälukemiseksi mitään ”hyödyllistä”. Hyödyllisellä tarkoitin siis välinearvolukemista (anteeksi sanahirviö). Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö lukemistani kirjoista olisi ollut hyötyä. Päinvastoin, niistä oli paljon hyötyä. Jeesus Jokisen neuvoista sain esimerkiksi kirjoitusidean. Kuten oli puhetta, itseisarvojen kylkiäisenä tulee kaikkea muutakin hyvää.

Kesälomat alkaa olla pian kaikilla ohi, ja työt ja opiskelut jatkuvat. Opiskelijalle antaisin seuraavan neuvon. ”Älä lue muistaaksesi. Lue ymmärtääksesi. Ymmärtäessäsi nautit. Ja nauttiessasi muistat.” Toivotan kaikille Hyvejohtajuus-blogin lukijoille työn ja opiskelun iloa loppuvuodeksi.

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Hyvä teksti!

    On ihan mielenkiintoista miettiä, kuinka usein ihmiset haluavat välinearvoa (esim. rahaa), sitä varten, että sillä saavuttaa päämääriä (esim. kivempi talo kivemmalla alueella – ja rahan avulla saa myös aikaa perheen kanssa, esimerkiksi palkkaamalla siivoojan jne).

    Tätä päämäärien tavoittelua ei kuitenkaan kehdata kertoa muille, koska se tuntuu liian henkilökohtaiselta – esimerkiksi isoakin yrityspomoa voi nolottaa kertoa, että olisihan se kiva viettää aikaa lasten kanssa, kun pitäisi vaikuttaa tehokkaalta bisnesrobotilta.

    Tietyllä tavalla siis välinearvojen haluaminen on hyväksytympää kuin päämäärien.

    Samoin tuo "korkeisiin virkoihin haluaminen" on aina jännä juttu. Hyvä esimerkkihän tästä on Bill Gates – useat ovat todenneet, että Gates on tehnyt paljon hyvää. Sitä ei käy kiistäminen: mieshän on nyt jakanut useita miljoonia (miljardeja?) milloin köyhien koulutukseen, milloin syöpätutkimukseen, milloin Afrikkaan kaivojen rakentamiseen. On tietysti hyvä kysyä, oliko tämä hänen alkuperäisenä tarkoituksenaan, vai onko se vain jälkeenpäin syntynyttä "moraalipesua".

    Tämä ei tietenkään vähennä Gatesin lahjoitusten arvoa, mutta on jännä ajatella, onko Gates pyrkinyt vain maksimoimaan omistuksensa määrän ja jälkeenpäin keksinyt, mitä sillä kaikella rahalla voisikaan tehdä.

  • Jason Lepojärvi

    ”Tätä päämäärien tavoittelua ei kuitenkaan kehdata kertoa muille, koska se tuntuu liian henkilökohtaiselta – esimerkiksi isoakin yrityspomoa voi nolottaa kertoa, että olisihan se kiva viettää aikaa lasten kanssa, kun pitäisi vaikuttaa tehokkaalta bisnesrobotilta.”

    Tämä näkökulma ei ole edes käynyt mielessäni. Todella erikoista. Mistä olet saanut sellaisen käsityksen?

    Itse reagoin pomojen omia perheitään koskeviin puheisiin todella positiivesti. Kaukana siitä, että kaverin uskottavuus bisnesosaajana kärsisi, päinvastoin.

    PS. Siitä Saarisen Jeesus-kirjasta vielä. Lainaamani kirja oli omistettu eräälle yhteisölle sanoilla ”Jeesuksella ratsastavalta aasilta, Risto Saarinen”.

  • En nyt viitannut kehenkään tiettyyn johtajaan tai mihinkään tiettyyn tapaukseen 🙂

    Kysehän ei ole siitä, suhtautuvatko ihmiset positiivisesti tuollaisiin puheisiin vai ei, vaan mitä tällainen johtaja uskoo ihmisten ajattelevan. Riippuu tietysti vahvasti työyhteisöstä ja ihmisistä jotka ovat kyseessä.

    Ei kuitenkaan ole mielestäni ihan tuulesta temmattua, että ihmiset haluaisivat pitää todelliset päämääränsä salassa – ne kun voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia tai "noloja" tai "sopimattomia". Ja joissain piireissä noloa ja sopimatonta voi olla, että haluaisi viettää aikaa perheen kanssa. Näitä tarinoitahan ovat lehdet pullollaan, että kun alkoi olla enemmän perheen kanssa, urakehitys katkesi siihen.

  • Ymmärsin kyllä, että kyse oli siitä, mitä johtaja uskoo ihmisten ajattelevan eikä siitä, mitä he oikeasti ajattelevat. Mutta mainitsin oman myönteisen suhtautumiseni haluun viettää aikaa perheen kanssa esimerkkinä siitä, että joskus (usein?) johtajan haluttomuus paljastaa perhemotiiviaan voi olla täysin turha – tai jopa menetetty tilaisuus saada lisäpisteitä.

    Varmaan on kuitenkin totta, että joissain piireissä voi olla noloa tai sopimatonta haluta viettää aikaa perheen kanssa. Itse en ole (onneksi) sellaisiin törmännyt. Toivottavasti en törmääkään. Lisäksi olen tainnut missata ne lehtijutut, joissa urakehitys tössäsi perheen kanssa vietettyyn aikaan. Eri asia on, jos oma ura tietoisesti abortoidaan halusta omistautua perheelle totaalisesti.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€