Viisas aloittaa tavoite mielessään

Old CoupleKuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse. Millaisia muistopuheita sinusta pidetään? Ajatusleikki auttaa kysymään, mikä on elämämme tavoite.

Teoksessaan 7 Habits of Highly Effective People (suom. Tie menestykseen) Stephen Covey esittää seitsemän toimintatapaa, joita hän pitää aidon tuloksellisuuden olennaisina osina. Toinen toimintatapa kuuluu: Aloita tavoite mielessäsi.

Se voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta on kaikkea muuta. Covey tekee lukijalle ajatuskokeen: kuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse… Miten toivoisit muistopuheita pitävien henkilöiden kuvailevan sinua? Millainen aviopuoliso ja vanhempi olit? Millainen poika tai tytär? Millainen ystävä? Millainen työtoveri?

Tämä ajatusleikki ei ole Coveyn oma keksintö. Lukuisat pyhimykset ovat pitäneet kuolemaa – ja tuonpuoleista elämää – mitä hedelmällisimpänä mietiskelyn aiheena. Se auttaa kysymään, mikä todella on elämämme ja toimintamme tavoite. Eikä kyse ole siitä, mitä haluaisit muiden ajattelevan sinusta, vaan siitä, millainen todella haluaisit olla.

Mietiskele kuolemaa, niin elät paremmin

Kuoleman ajatus palauttaa meidät todellisuuden peruskysymysten äärelle. Siksi kuolemaa ei saisi keinotekoisesti sulkea arkisen elämän ulkopuolelle, yksinäisiin laitoksiin ja kliinisiin leikkaushuoneisiin.

Kun olin lapsi, äitini kertoi, miten hänen Alma-mummunsa lähti tästä maailmasta: riittävään iän ja ruumiin heikkouden saavutettuaan tuo arvokas ja syvästi rakastava ihminen kannettiin sängyssään pihalle, sukulaisten keskelle, ja hän lausui: "Nyt minä lähden." Ja hän nukkui pois.

Kysymys elämämme todellisista tavoitteista ei ole vain teoreettista pohdiskelua tai retriittien rukousaihe. Se on suoraan yhteydessä tavallisen elämämme arkisimpiin kysymyksiin: kiireeseen, ajanhallintaan, väärän uteliaisuuden hallitsemiseen – ja kaikkiin niihin liittyviin lieveilmiöihin, kuten stressiin, unettomuuteen, riitelemiseen jne.

On mentävä asioita juurille, jotta voisi ratkaista todellisia ongelmia. Covey kirjoittaa:

"On uskomattoman helppoa sokaistua omasta toimeliaisuudestaan, uurastaa yhä enemmän ja enemmän ja kivuta menestyksen tikkaita vain huomatakseen, että ne nojaavat väärään seinään. Voimme olla kiireisiä – hyvin kiireisiä – olematta erityisen aikaansaavia." (Tie menestykseen, s. 104, suom. Raimo Salminen)

Velvollisuus vs. hyvä

Skotlantilais-amerikkalainen filosofi Alasdair MacIntyre esittää teoksessaan After Virtue, että moderni etiikka – ja sitä myötä moderni ihminen – ovat kriisissä, koska ne ovat hukanneet ja unohtaneet klassisen, hyvekeskeisen vision ihmisestä.

Moderni etiikka etsii vastausta kysymykseen, mikä on oikein tai väärin, sallittua tai kiellettyä. Siinä on sisäänrakennettu oletus, että moraali koskee kieltoja ja käskyjä, jotka rajoittavat ihmisen vapautta.

Lisäksi modernissa etiikassa moraali on ikään kuin ihmiselle ulkoinen asia: moraali koskee sitä, mitä ihminen tekee muille, ei sitä, mitä hän on. ’Yksityisasiat’ eivät kuulu moraaliin. Moderni ihminen uskoo ja toimii ikään kuin onnellisuus syntyisi siitä, että saa toteuttaa mielihalujaan tiettyjen välttämättömien peruskieltojen rajoissa.

Klassinen hyve-etiikka sitä vastoin piti moraalia ja onnellisuutta erottamattomina. Moraalin lähtökohta ei ole velvollisuus, vaan hyvyys. Hyveellisyys on ihmisen täydellisyyttä, hyvyyttä ihmisenä. Moraalin ja yhteiskuntaelämän pelisäännöt ovat olemassa ennen kaikkea sitä varten, että ne auttavat ihmisiä toimimaan hyvin, käyttämään vapauttaan hyveen – ihmisen järjellisen luonnon – mukaisesti.

Ihminen ei synny valmiina pysyvälle onnellisuudelle, eikä hän voi onnellisuutta itse itselleen rakentaakaan. Lasten pienet ilot ovat eräänlaisia kutsuja onnellisuuteen ja sen esimakua, mutta sitten ihmisen on kasvettava ja opittava käyttämään vapauttaan viisaasti, ymmärrettävä mikä elämässä on arvokasta.

Mikä on minulle oikeasti tärkeätä

Sitä kannattaakin miettiä. On vaikea kuvitella mitään tärkeämpää kysymystä. Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on minun elämäni tarkoitus?

Aristoteles aloittaa Nikomakhoksen etiikkansa toteamalla, että kaikki toiminta pyrkii johonkin päämäärään, johonkin hyvään. Niinpä kaikki ovat samaa mieltä siitä, että inhimillisen toiminnan ylin hyvä ja päämäärä on onnellisuus – mutta ihmisillä on eri käsityksiä siitä, mitä onnellisuus on, mistä se koostuu, mistä sen löytää.

Aristotelesta seuraten Tuomas Akvinolainen selittää, että ihminen ei edes voi – milloinkaan – olla tavoittelematta hyvää, ja sitä kautta siis omaa onnellisuuttaan. Tahtomme on ikään kuin ’ohjelmoitu’ siten, että se etsii hyvää ja aktivoi meitä sen saavuttamiseen.

Mutta hyviä on monenlaisia, eivätkä kaikki johda aitoon, pysyvään, todelliseen onneen. Näennäisten hyvien perässä juokseminen johtaa turtumiseen, turhautumiseen, kyynisyyteen, masennukseen… Mutta ulospäin se ilmenee mitä moninaisimmin tavoin – aktiivisena touhotuksena tai aggressiivisena kriittisyytenä – jotka kaikki yrittävät hillitä ja kätkeä sisäistä epätoivoa.

Epätoivo on itse asiassa ylpeyden hedelmä. Tarvitaan nöyryyttä, jolla ihminen tunnustaa olevansa mitätön olento, kyvytön näkemään selvästi ja tekemään itsestään onnellista. Vain tämä nöyryys johtaa meidät luottamaan Hänen johdatukseensa, joka on hyvä ilman ehtoja, itse Hyvyys, bonum simpliciter.

Kaikkien hyveiden äiti

Konkreettisen teon valinta konkreettisessa tilanteessa kuuluu käytännöllisen viisauden (prudentia) hyveeseen. Moraalinen paha – ja siitä aiheutuva onnettomuus – liittyvät aina jollain tavalla älylliseen virheeseen: ihminen kuvittelee (virheellisesti), että hänen valitsemansa teko on hyvä ja sovelias, vaikka se on sitä vain näennäisesti, ei todellisesti. Eihän kukaan tieten tahtoen valitse huonosti.

Mutta prudentiaa ei voi erottaa varsinaisista moraalisista hyveistä: itsehillinnästä, rohkeudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Klassisen hyve-etiikan mukaan eri hyveiden välillä vallitsee lähtemätön ykseys. Ei ole yhtä hyvettä ilman toista. Tai tarkemmin sanottuna: taipumustemme täydellisyys on kokonaisuus, jossa hyveet nojaavat toinen toisiinsa.

Ilman viisautta ei ole muita hyveitä. Tarkemmin sanottuna: viisauden puute vääristää kaikkia muita taipumuksia, tekee niistä epätäydellisiä. Josef Pieper selittää:

"Käytännöllinen viisaus [prudentia] on kaikkien moraalisten hyveiden syy, juuri, äiti, mitta, käsky, opas ja prototyyppi; se toimii niistä jokaisessa, täydellistäen niitä todellisen luonteensa mukaisiksi; kaikki ne osallistuvat siihen ja tämän osallistumisen ansiosta ne ovat hyveitä." (Prudence, luku 1)

Itse Hyvä

Miksi emme aina toimi viisaasti? Mikä meitä estää? Ennen kaikkea kiintymyksemme vääriin asioihin, turhuuksiin, joita virheellisesti pidämme aitoina hyvinä ja onnemme lähteinä, vaikka ne eivät sitä ole. Kuuluisia lehtimies Malcolm Muggeridge kirjoittaa:

"Kun tutkailen mennyttä elämääni, kuten joskus teen, eniten huomiotani herättää se, että se mikä silloin tuntui kaikkein tärkeimmältä ja houkuttelevimmalta, näyttää nyt turhimmalta ja järjettömimmältä. Otetaan esimerkiksi menestys kaikissa eri muodoissaan: se että on tunnettu ja ylistetty, näennäiset nautinnot, kuten rahan kääriminen tai naisten vietteleminen tai matkustelu, jatkuva maailman kiertäminen itse saatanan tavoin, kaiken sen löytäminen ja kokeminen, mitä turhuuden markkinoilla ikinä on tarjottavanaan. Menneitä muistellessa nämä kaikki riennot tyydytyksen saamiseksi näyttävät puhtaalta fantasialta…" (A Twentieth-Century Testimony)

Ei ihme, että pyhimykset pitävät kuolemaa niin hedelmällisenä mietiskelyn aiheena. Mikä todella on kaiken toimintani, olemiseni ja elämäni tavoite? Mikä todella on hyvää, arvokasta, ilman ehtoja, itsessään?

Sitä kannattaa miettiä. Sitä kannattaa tavoitella. Sen puolesta voisi antaa vaikka koko elämänsä.

Oskari Juurikkala

Oskari Juurikkala on hyvefilosofiaa harrastava juristi ja taloustieteilijä, joka on toiminut mm. tutkijana ja talouspoliittisena neuvonantajana.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€