Peter Drucker, Managing the Nonprofit Organization

Peter Druckerin Managing the Nonprofit Organization (1992) on selkeästi lukemisen arvoinen kirja siitäkin huolimatta, että välillä tyttöpartiolaiset pursuavat korvista.

Tuskin valehtelen, jos nimitän Peter F. Druckeria (1909–2005) johtamisen ja hallinnoinnin legendaksi. Oikeastaan nimenomaan hallinnon: jos puhutaan johtamisesta ja hallinnosta (leadership vs. management), Drucker on nimenomaan hallinnoinnin oppi-isä. Druckerin tunnetuin teos onkin varsin ytimekkäästi nimetty Management.

Tällä kertaa kirjan nimi ei ollut ihan niin ytimekäs, vaan Managing the Nonprofit Organization: Principles and Practices. Kuten nimikin jo kertoo, opuksessa Drucker perehtyy nimenomaan voittoa tuottamattomien organisaatioiden hallinnointiin. Ensi näkemältä vaikuttaa, että kyseessä on lähestulkoon suomalaisille kirjoitettu teos. Suomalaisethan ovat tunnetusti yhdistyskansaa eikä niin pientä intressiä olekaan, etteikö sille voisi perustaa omaa seuraa.

Kirjan sisältö on kahtalaista: on yleisempiä pulinoita ja toisaalta haastatteluja. Ensin siis puhutaan vähän yleisemmällä tasolla periaatteista (Principles), sen jälkeen haastatellaan jotain nonprofit-organisaation johtajaa siitä, miten käsitellyt asiat näkyvät nimenomaan hänen organisaationsa käytännöissä (Practices).

Jos ”yleisellä tasolla” puhuminen kuulostaa pelottavalta, huoli pois. Druckerin kirjoitustyyli on hyvin selkeä, jopa konkreettinen. Kirjasta löytyy johtajalle paljon kouriintuntuvia ohjeita: ”Jokaisella organisaatiolla pitää olla konkreettinen tehtäväkuvaus tai muuten se jää vain hyvisi aikeiksi.” ”Jos tilanne muuttuu, organisaation tavoitteen täytyy muuttua, tai organisaatio voi jäädä täysin turhaksi.”

Tässä kohtaa tietysti nousee esiin kysymys siitä, miksi kirjan nimi on Managing the Nonprofit Organization:

Mikä voittoa tuottamattoman organisaation johtamisessa on sitten niin erilaista kuin esimerkiksi osakeyhtiön?

Drucker vastaa tähän pitkin kirjaa useissa kohdissa, mutta selkeästi. Mikä ehkä tärkeintä, Drucker myös murskaa niihin liittyviä harhaluuloja.

Usein esimerkiksi kuvitellaan, että yhdistyksen johtaminen on helpompaa kuin osakeyhtiön, koska yhdistykset ovat luonnostaan voittoa tuottamattomia, joten myöskään tulostavoitteita ei ole. Drucker runttaa tämän harhaluulon.

Itse asiassa yhdistyksen johtajan pitää olla huomattavasti kovempi kuin yritysjohtajan nimenomaan siksi, että yhdistyksellä ei ole tulostavoitteita: yrityksissä osakekurssit ja se, mitä jää ”viivan alle” ohjaavat toimintaa automaattisesti, mutta yhdistyksessä oikeiden toimintatapojen löytäminen on ensisijaisesti johtajan tehtävä.

Nimenomaan yhdistysten ja näiden johtajien tulee tasapainoilla eri etutahojen kanssa. Yrityksille riittää, että osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä, mikä taas tapahtuu asiakastyytyväisyyden kautta. Mutta yhdistyksillä on useita etutahoja: asiakkaat, yhdistyksen jäsenet, yhdistyksen hallitus, rahoittajat ja niin edelleen. Yhdistykset joutuvat jatkuvasti tarkastelemaan sitä, miten ne kohdentavat resurssinsa, sillä resurssit eivät varmasti riitä kaikkeen.

Ehkä nimenomaan etutahoja tarkastellessa näkyy Druckerin kirjan suurin heikkous. Se on nimittäin kirjoitettu selkeästi Yhdysvaltoja ajatellen, eikä sen vuoksi ole täysin suoraan sovellettavissa Suomeen: lähes kaikki tuntemani suomalaiset yhdistykset keräävät jäsenmaksuja ja/tai myyvät kannatustuotteita, harva toimii lahjoitusten varassa. Drucker kuitenkin korostaa kirjassa useaan otteeseen sitä, miten tärkeää fundraising-toiminta on nonprofit-organisaatioille, ”koska ne eivät saa muuta rahoitusta”.

Onneksi tämä ei kuitenkaan hallitse kirjaa liiaksi ja tällaiset sinällään melko vähämerkitykselliset kohdat on helppo ohittaa.

Itseäni vähän nakersivat myös Druckerin lukuisat haastattelut, jotka tuntuivat kaikki olevan sairaalanjohtajia ja tyttöpartiolaisia sekä kirkkoherroja. Näissä ei sinällään tietystikään ole mitään pahaa, mutta kuudennen partiojohtajan haastattelua lukiessa alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää.

Partiossakin olleena suomalaisena tuntuu, että Girl Scouts of American merkitystä korostetaan ehkä hieman liikakin. Kuitenkin toivon, että kyse on vain siitä, että suomalaisena en yksinkertaisesti ymmärrä tyttöjen partioliikkeen merkitystä Yhdysvaltojen kulttuurille ja uskon, että jenkkimenoa paremmin ymmärtävät saavat näistä haastatteluista enemmän irti.

Henkilökohtaisella tasolla on mukava nähdä, että Desuconin pääjärjestäjänä toimiessani satuin itsenäisesti löytämään samoja toimintatapoja, joita Druckerinkin kaltainen guru suosittelee, esimerkiksi äärimmäisen selkeiden vastuuasemien luominen.

Vielä parempaa on kuitenkin huomata, ettei ole vielä johtajana täydellinen. Druckerin selkeäsanaiset toimintasuositukset avasivat ainakin itselleni ihan uusia näkymiä siihen, mitä olisi voinut tehdä: johtajan, tai kenen tahansa käskyjä antavan hommana on nimittäin myös valvoa myös tehtävän toteuttamista. Ihan liian monta kertaa huomasin joskus myöhemmin, että antamaani tehtävää ei oltukaan toteutettu.

Tässä kohtaa on helppo syyttää alaista: ”Miksi et tehnyt vaikka käskin?”, kun oikeasti pitäisi katsoa peiliin. Miksi en huolehtinut siitä, että alainen pystyy tekemään tehtävän? Miksi en kysynyt tältä, miten tehtävä edistyy?

Samoin pitää aina kysyä niin alaiselta kuin johtajaltakin: ”Mitä haluat minulta? Miten voin auttaa sinua tekemään tehtäväsi kunnolla?”

Mitä siis Druckerista jäi käteen? Paljon hyvää. Managing the Nonprofit Organization on selkeästi lukemisen arvoinen kirja siitä huolimatta, että välillä tyttöpartiolaiset pursuavat korvista. Valtaosa kirjasta on kuitenkin silkkaa asiaa, pienistä jenkkimäisyyksistä huolimatta.

Positiivisesti kirja soveltuu myös yritysjohtajalle, sillä näillekin tekee hyvää nähdä johtamista ja hallinnointia uudesta vinkkelistä.

Suurimman hyödyn saavat kuitenkin – luonnollisesti – yhdistysjohtajat. Näille Nonprofit on pakkolukemistoa: harva johtamisen oppikirja käsittelee nimenomaan yhdistysten johtamista, joka kuitenkin Druckeria mukaillen on jopa vaikeampi johtamisympäristö kuin yritysmaailma, jossa useimmat asiat voi perustella rahalla. Yhdistyksissä näin ei ole, joten johtajan on syytä olla vahva – ja osaava.

Jussi Kari

Kirjoittaja Jussi Kari on lakimies, joka harrastaa tietokonepelejä, japanilaisia piirrettyjä sekä sarjakuvia. Kari on yksi Kehittyvien conien Suomi ry:n perustajista ja toiminut Desucon-tapahtuman pääjärjestäjänä. Sen lisäksi hän tykkää kuuteista.

 
  • Kuultua: "Tämä pätee myös julkishallinnossa. Arvoperustainen päätöksenteko ja avoin demokratia yhdessä muodostavat aika kovan johtajuushaasteen, kun puhtainkin motiivi voidaan aina kyseenalaistaa. Yrityspuolella puhdas ahneus on aina validi syy toimia ja tulosten arviointi helppoa."

  • Jason Lepojärvi

    On totta, että Mr. Drucker tunnetaan erityisesti hallinnon (management) oppi-isänä.

    Erityistä kuitenkin, että hän itse kielsi olevansa sitä.

    Kirjeessään G. Steinille (1998) Drucker kirjoittaa: ”Kaikki, jotka ovat kirjoittaneet minusta, ovat kuvanneet minua management- ja hallintokirjoittajaksi, mitä en ole.”

    Havardin mielestä tämä pitää paikkansa, sillä Drucker puhuu liikaa hyveistä ollakseen vain hallinnon oppi-isä.

    Oletko lukenut Druckeria enemmänkin? Onko sinulla mielipidettä tähän?

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€