Jussi Halla-ahon radikaali retoriikka

Kuva: Roni Rekomaa

Väärinymmärretty nero vai nerokas väärennös? Jussi Halla-aho vihastuttaa ja ihastuttaa. Pyysimme retoriikan tutkijaa analysoimaan Jussi Halla-ahon retoriikkaa. Lopputuloksena on ainoa kirjoitus, joka aiheesta tarvitsee lukea.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho ehdotti Facebook-seinällään, että Kreikka tarvitsisi sotilasjuntan. Mediassa kävi pörähdys ja erinäisten vaiheiden jälkeen seurauksena oli määräaikainen erottaminen Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Vai menikö se aivan noin?

Ei aivan, sillä Halla-aho ei tosiasiassa toivonut sotilashallintoa Kreikkaan vaan, niin kuin hän itse myöhemmin kommentoi, huomautti ”omassa tyylilajissaan — että demokratiassa on vaikea toteuttaa ikäviä ja kansan vastustamia päätöksiä, vaikka ne olisivat välttämättömiä”. Tämä seikka lienee selvä kaikille, jotka haluavat oikeasti ymmärtää, mitä Halla-aho alkuperäisessä tekstissään ajoi takaa.

Retoriikan kannalta tapaus on kiintoisa.

Halla-ahon sotilasjunttalausunto nimittäin vaatii osakseen suopeaa luentaa ja kirjoituksen ”tyylilajin” ymmärtämistä. Kaikki eivät tekstiä ymmärrä oikein, joko tahattomasti tai tahallisesti. Sen lisäksi väärinymmärtämisen riski moninkertaistuu, kun teksti irrotetaan alkuperäisestä kontekstistaan ja se lähtee leviämään esimerkiksi ulkomaisissa tiedotusvälineissä.

Tämänkertaisessa episodissa on jotain hyvin tuttua. Ken on seurannut kansanedustaja Halla-ahon vaiheita pidemmältä ajalta tunnistaa toistuvia elementtejä.

Halla-aho kirjoittaa jotain, josta media nostaa otsikoita. Seuraa ahdistusta ja paheksuntaa. Lopulta Halla-aho, jos hän suostuu asiaa medialle kommentoimaan, toteaa, että kirjoitus oli sarkasmia tai ironiaa ja se oli ymmärretty väärin. Tähän ilmiökimppuun palataan tämän blogikirjoituksen lopussa.

Minua on pyydetty arvioimaan Jussi Halla-ahon retoriikkaa. Tehtävä on vaikea: Koko Halla-ahon persoona on tämänhetkisessä julkisessa keskustelussa niin retorisesti latautunut, että pelkän retoriikan kommentoiminen ilman kannanottoa Halla-ahon poliittisiin näkemyksiin on haastavaa.  Monet näkevät jo sen, että tällaisesta kannanotosta pidättäydytään, itsessään kannanottona.

Ennen Halla-ahon kirjallisen retoriikan kommentointia, on syytä hetkeksi paneutua hänen julkiseen persoonaansa liittyvään retoriseen latautuneisuuteen. Palataan ajassa hieman taaksepäin, ns. rotutohtori-episodiin.

”Rotutohtori” ja muuta virittyneisyyttä

”Rotutohtori”. Tällä nimityksellä Yleisradion toimittaja kutsui Jussi Halla-ahoa TV1:n pääuutislähetyksessä alkuvuodesta 2009. Halla-aho teki toimittajan sanavalinnasta tutkintapyynnön poliisille. ”Rotutohtori” synnyttää hänen mielestään assosiaatioita toisen maailmansodan keskitysleirien natsilääkäreihin. Hän ilmoitti pitävänsä ilmausta loukkaavana ja tietoisesti solvaavana.

Vaikka Halla-aho arveli jo tutkintapyynnön tehdessään, ettei se johda mihinkään, hän toimi periaatteellisista syistä: Hän ei halunnut antaa hiljaista hyväksyntää sille, että hänestä saa kuka tahansa sanoa mitä tahansa. Lisäksi hän arveli olevansa ”lainsuojattomassa tilassa” ja halusi saada tälle oletukselleen vahvistuksen.

Halla-aho ilmoitti vaikuttimekseen myös sen osoittamisen, että muinoin eläneen profeetan nimittäminen ”pedofiiliksi” yksityishenkilön verkkosivuilla johtaa viranomaistoimiin mutta yksityishenkilöön kohdistuvat ”rotutohtori”-puheet pääuutislähetyksessä eivät tällaisiin johda.

Muutaman kuukauden kuluttua tutkintapyynnön jättämisen jälkeen syyttäjä määräsi esitutkinnan lopetettavaksi, koska näyttöä rikoksesta ei ollut. Syyttäjän perustelujen mukaan ”rotutohtori” on ”kielikuvallinen ilmaus”, jonka käyttäminen ei ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä Halla-ahon poliittinen imago ja uutisjutun kokonaisuus huomioon ottaen.

Nostan tapauksen esille, koska siihen liittyvä retorinen virittyneisyys ei ole Jussi Halla-ahon julkisen uran ajalta mitenkään poikkeuksellista vaan enemminkin tyypillistä, lähes paradigmaattista:

  1. Halla-aho itse käyttää kirjoituksissaan vähintäänkin latautuneita ilmauksia ja kielikuvia, jotka kohdistuvat usein yksityishenkilöihin eivätkä aina ole erityisen mairittelevia. Vaikka tässä tapauksessa ilmi tullut ”pedofiili”-nimitys olikin varattu muinoin eläneelle islamin profeetalle, on se tyyppiesimerkki siitä, ettei Halla-aho kaihda käyttää kieltä, jonka tietää aiheuttavan joissain tahoissa hämmennystä, joissakin pahennusta ja muuta vipinää.
  2. Jotkut toimittajat ja poliittiset vastustajat ovat kuvailleet Halla-ahoa negatiivisuudessaan poikkeuksellisen rohkeilla ilmaisuilla. ”Rotutohtori” on vain yksi esimerkki, joskin voimakkaimmasta päästä. Tuskin kenestäkään on puhuttu YLE:n uutislähetyksessä yhtä kielteisesti leimaavalla tavalla.
  3. Halla-ahon sanomisia ovat viranomaiset ja oikeuslaitos käsitelleet ja kommentoineet useamman kerran. Samoin Halla-aho itse on lähestynyt viranomaisia selvityspyynnöillä. Kärkevien ilmausten maastossa sananvapauden ja muiden lakien rajat tulevat aika ajoin testattua.

Halla-ahon koko persoona näyttää olevan retorisesti latautunut. Tämä koskee melkein kaikkea, mitä hän itse sanoo tai mitä hänestä sanotaan. Tämä herättää tiedotusvälineiden kiinnostuksen, ja kiihottaa ihmisiä keskusteluun puolesta ja vastaan.

Persoonan retorinen latautuneisuus näkyy esimerkiksi siinä, että Halla-ahoon kriittisesti suhtautuvat kommentoijat ovat monesti korostaneet hänen marginaalisuuttaan ja vähäistä merkitystä. Samanaikaisesti samat tahot eivät kuitenkaan malta olla levittämättä näkemyksiään inhoamastaan Halla-ahosta.

Yhtäältä tällainen toiminta sotii sitä vastaan, että kyse olisi oikeasti marginaalisesta hahmosta: merkityksettömien tyyppien edesottamusten kommentointiin ei juuri tavata panostaa aikaa eikä energiaa. Toisaalta kirjoittelu lisää Halla-ahon julkista näkyvyyttä, mikä on omiaan nostamaan häntä pois kaikenlaisista marginaaleista. Tästä on yhtenä osoituksena kansanedustajan paikka.

Seuraavaksi tarkastelen parin keskeisen teeman valossa Jussi Halla-ahon kirjallista retoriikkaa se kysymys mielessä, mikä on tehnyt hänen sanomastaan niin suositun, että hänet nostettiin eduskuntaan äänivyöryllä.

Voimakas logos

Halla-ahon väylä ilmaista itseään on hänen Scripta-bloginsa. Sinne on kahdeksan vuoden aikana kertynyt yli 300 kirjoitusta. Monet kirjoitukset ovat blogikirjoituksiksi epätyypillisen pitkiä ja monipolvisia selvityksiä jostakin yhteiskunnallisesta, yleensä maahanmuuttoon, liittyvästä kysymyksestä. Scripta on muodostunut erittäin seuratuksi blogiksi, ja Halla-ahon vaalimenestyksen taustalla ovat pitkälti juuri nämä hänen kirjoituksensa.

Halla-ahon kirjoituksissa korostuu voimakas logos, argumentointi, ja eksaktiuteen pyrkivä oikeakielisyys. Tyypillisesti kirjoitukset ottavat kantaa esittäen laajasti jonkun yhteiskunnallis-poliittisen ongelman. Joskus selitetään, miten ongelma pitäisi ratkaista ja perustellaan, miksi kirjoittajan tarjoama menettelytapa on oikea.

Näiden lisäksi Halla-aho vetoaa paljon tutkimuksiin, tilastoihin ja vastaaviin lähteisiin. Hän dokumentoi väitteensä.

Ottamatta kantaa siihen, onko Halla-ahon argumentointi aina validia tai lukeeko hän tilastoja ja tutkimuksia oikein, tämän kaltainen ilmaisutapa on retorisesti hyvin tehokas.

Poliitikkojen puheista puuttuvat monesti selkeät kannanotot. Mutta juuri ne herättävät lukijan kiinnostuksen ja houkuttelevat lukemaan enemmän. Tämä korostuu Halla-ahon tapauksessa, koska monet hänen kannanotoistaan ovat olleet ja ovat yhä ns. poliittisesti epäkorrekteja. Tällaiset kannanotot suorastaan kiihottavat lukemaan lisää.

Sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa on havaittu, että vetoaminen tilastoihin, tutkimuksiin ja muihin lähteisiin lisää melkein aina puhujan kredibiliteettiä. Tietenkin on merkitystä sillä, mihin vetoaa, mutta jo se, että ylipäänsä viittaa johonkin auktoriteettilähteeseen, on sinänsä retorisesti tehokasta. Tämän lisäksi Halla-aho yleensä vetoaa lähteisiin, joita pidetään yleisesti luotettavina.

Argumentointiin pätee sama kuin lähteisiin vetoamiseen. Jo pelkästään se, että väitteitään perustelee ja käyttää tätä osoittavia ilmaisuja ”niinpä”, ”näin ollen”, ”sen tähden” tai vastaavia lisää viestin vaikutusta vastaanottajissa. Tällaista eksplisiittistä argumentointia Halla-ahon kirjoituksissa on poikkeuksellisen runsaasti.

Tämä palvelee suuresti lukijaa: Halla-ahon kirjoitusten ajatustenjuoksua on helppo seurata, ja argumentointi tuntuu hyvin vakuuttavalta. Päättely tuntuu etenevän kuin juna väistämättömään johtopäätökseensä.

Korostunut pathos

Halla-ahon kirjoituksissa pathos-elementti on huomattava; kirjoitukset nostattavat tunteita. Halla-aho kirjoittaa käsittelemistään epäkohdista, kritisoimistaan henkilöistä ja joistakin ihmisryhmistä käyttämällä epäsovinnaisia ja voimakkaan latautuneita, monien mielestä myös asiattomia, ilmaisuja.

Halla-ahon kirjoitukset on lisäksi kuorrutettu ironialla, sarkasmilla ja mustalla huumorilla.

Tunteita nostattaa myös tekstien metatasolla leijuva uhka: jos politiikkamme ja kulttuurimme jatkaa valitsemallaan tiellä, seurauksena on kauhea tuho. Tästä viestii myös Scriptan alaotsikko: ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä”.

Tunteita nostattavaa kielenkäyttöä – tai kielen intensiteettiä – on tutkittu paljon. On havaittu, että intensiivinen kielenkäyttö jakaa voimakkaasti kuulijoita: Niihin, jotka ovat jo valmiiksi kuulijan linjoilla, intensiivinen kielenkäyttö vaikuttaa viestiä tehostavasti. Puhujan kanssa erimieltä olevat taas reagoivat puhujan viestiin vielä tavallistakin kielteisemmin.

Näin näyttää Halla-ahon kohdalla juuri käyneen. Hänellä on innokkaita kannattajia ja toisaalta monet näyttävät suorastaan inhoavan häntä.

Intensiivisen kielenkäytön vaikutus liittyy myös siihen, minkälaisia odotuksia yleisesti ottaen on siitä, kuinka kieltä olisi soveliasta käyttää. Riippuu kielenkäyttäjästä, minkälainen on vaikutus, jos tästä sovinnaisesta lähtökohdasta poiketaan. Sellaisille puhujille, joilla on valmiiksi korkea kredibiliteetti, sallitaan enemmän poikkeamaa, kun taas matalan kredibiliteetin puhujien intensiivinen kielenkäyttö koetaan kielteisemmin.

Tämä lisää Halla-ahon retoriikan yleisöä jakavaa vaikutusta. Ne joiden mielestä Halla-aho on yleisesti ottaen oikeassa, sallivat hänelle paljon – jotkut nähtävästi melkein mitä tahansa – kun taas vastustajat voivottelevat pienimmästäkin karrikoinnista.

Halla-ahon viljelemällä ironialla ja sarkasmilla voi olla hänen viestiensä vastaanottamista vahvistava vaikutus. Hänen käyttämänsä huumori on yleensä ns. älykästä huumoria, eli sellaista joka edellyttää lukijalta tietynlaista virittyneisyyttä, tapaa tarkastella maailmaa ja tekstissä olevien ironisten koukkujen hoksaamista.

Tällaisen koukun oivallettuaan ja sille hymähdettyään lukija huomaa nauravansa yhdessä Halla-ahon kanssa. Halla-ahon käyttämä huumori saattaa näin ollen johdattaa lukijan samalle aaltopituudelle kirjoittajan kanssa ja auttaa näin lukijaa identifioitumaan kirjoittajaan ja tämän tapaan ajatella. Tällä on retoriikan onnistumisen kannalta suuri merkitys.

Huumorin synnyttämä hykerryttävä tunnelma ajaa jo sinänsä lukemaan lisää. Monet kokevat Halla-ahon tekstit sekä asiapitoisina että viihdyttävinä. Lukija haluaa tietää, minkälainen kihelmöivä koukku – tai överi ylilyönti – seuraavassa kappaleessa odottaakaan.

Pelon tunteiden heräämisellä on myös vaikutusta retoriikan tehokkuuteen. Tutkijat ovat yleisesti sitä mieltä, että ihmiset toimivat sitä halukkaammin toivotulla tavalla, mitä voimakkaamman pelon tunteen heissä onnistuu herättämään. 

Ottamatta kantaa siihen, onko Halla-ahon nostamat uhkakuvat katteetonta pelottelua vai perusteltua varoittamista, ne voivat onnistua synnyttämään lukijoissa pelkoa ja tekemään heidät alttiimmiksi Halla-ahon sanomalle.

Halla-ahon retoriikan haasteet

Jussi Halla-aho ei ole konsensushakuinen poliitikko, päinvastoin. Hänen ilmaisulleen tyypillistä on, ettei hän pyri miellyttämään kaikkia – eikä oikeastaan ketään – vaan hän ilmaisee mielipiteensä haluamallaan tavalla. Halla-aho voi esimerkiksi ilmoittaa monikulttuurisuuden olevan ”hanurista” hetkellä, jolloin kansakunta on herkällä mielellä Norjan murhenäytelmän tähden.

Hänen kannatuksensa perustuu paljolti siihen, että suuret joukot ovat löytäneet hänen kirjoituksensa ja tästä joukosta osa on kokenut Halla-ahon edustavan niitä ajatuksia, joita heillä itselläänkin on pyörinyt mielessä. Halla-aho on näin toiminut maahanmuuttoasioissa ikään kuin padotun tyytymättömyyden varaventtiilinä. Tätä tyytymättömyyttä puretaan sitten muun muassa vaaleissa äänestämällä.

Halla-ahon korostettu riippumattomuus näkyy myös esimerkiksi hänen tavassaan suhtautua tiedotusvälineisiin. Hän on ilmaissut, ettei itse tarvitse tiedotusvälineitä mihinkään, koska hänellä on oma julkaisuväylä Scripta-blogissaan ja osittain Hommaforumilla ja nyt myös Facebookissa. Niinpä Halla-aho on kieltäytynyt haastatteluista ja asettanut joitakin lehtiä ja mitä ilmeisimmin tiettyjä toimittajia karanteeniin.

Tämä on suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa jotain aivan uutta, ja onkin mielenkiintoista seurata, miten valittu linja toimii ja minkälaisia seurauksia sillä on.

Toisaalta lehtien kommentoidessa kriittisesti Halla-ahon sanomisia, hänen kannattajansa Hommaforumilla tapaavat sanoa, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta: kriittiset lehtijutut ajavat niitä lukevat ihmiset tutustumaan Halla-ahon kirjoituksiin tämän blogissa. Tämä näkemys asettaa hieman kyseenalaiseen asemaan Halla-ahon ajatuksen siitä, ettei tämä tarvitsisi lehtiä. Halla-ahon ennen vaaleja saama kriittinenkin julkisuus saattoi tuoda hänelle paljon lisä-ääniä.

Halla-ahon korostetun riippumattomuuden, konsensushaluttomuuden ja intensiivisen kielenkäytön haasteena on se, että hän onnistuu saamaan puolelleen kyllä asialle vihkiytyneet, mutta voi karkottaa paljon potentiaalisia kannattajia. Tällä joukolla tarkoitan niitä, jotka eivät ajattele, että maahanmuuttoon liittyvät kysymykset olisivat ydinasioita, mutta katsovat, että niissäkin voisi olla yhtä sun toista korjattavaa.

Monet eivät halua assosioitua Halla-ahon persoonaan ja tyyliin, vaikka voisivatkin osittain kannattaa hänen esittämiään poliittisia näkemyksiä.

Halla-ahon viljelemän sarkasmin ongelmat ovat myös käyneet ilmi. Kirjoituksen alussa käsiteltiin taannoista sotilasjunttakohua. Ei ole syytä epäillä, etteikö Halla-aho olisi vilpitön selittäessään myöhemmin, kuinka hänen tekstiään tulisi oikein tulkita.

Ongelma on se, että ironisen ja sarkastisen ilmaisun sekä sisäpiirin slangin käyttäminen altistaa Halla-ahon viestin väärinymmärryksille. Kun jopa hyväntahtoisen lukijan on joskus vaikea havaita, mikä jonkun lausunnon todellinen pointti on, on selvää, että jotkut ymmärtävät sen väärin, joko tahattomasti tai tahallaan.

Halla-ahon kaltaisen mielipiteitä jakavan poliitikon lausuntoja vieläpä lainataan ahkerasti, ja ne rupeavat elämään omaa elämäänsä irrotettuna alkuperäisestä kontekstistaan.

Tähän ilmiöön liittyy myös eräs uskottavuutta nakertava piirre. Monissa Halla-ahon kirjoituksissa poliittisten vastustajien tai muuten kritiikin kohteena olevien pienempäänkin lipsahdukseen tartutaan. Lukija jää kyselemään, soveltaako Halla-aho itse muiden teksteihin sellaista suopeaa ymmärtämiseen pyrkivää tulkintaa, millä hän toivoo omia kannanottojaan lähestyttävän.

Radikaalin retoriikan hyödyt

Halla-ahon suomalaiseen politiikkaan tuomaa radikaalia retoriikkaa on monesti kauhisteltu, mutta siinä voidaan nähdä myös myönteisiä puolia. Halla-ahon ulostulot ovat tuoneet maahanmuuttopoliittiset kysymykset aivan uudella tavalla kiinnostuksen kohteeksi.

Tämä on virittänyt asiaan liittyvää kansalaiskeskustelua, jota voidaan pitää demokratiassa myönteisenä asiana. Halla-ahon toiminta on edistänyt sitä, että sekä maahanmuuttokriittiset että heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat joutuneet miettimään näkemystensä perusteita ja parantamaan argumentointiaan.

Noussut kiinnostus maahanmuuttokysymyksiin on avannut hyviä mahdollisuuksia myös niille, jotka ovat Halla-ahon kanssa aivan eri linjoilla. Monikulttuurisuuden ja vapaan maahanmuuton puolesta puhuvat voivat hyödyntää yleisön kasvanutta kiinnostusta ja pyrkiä osoittamaan, miksi heidän edistämänsä kulttuuris-maahanmuuttopoliittinen suuntaus on hyväksi yhteiskunnalle.

Halla-aho on myös tarjonnut heille ne asiakysymykset, jotka ovat keskustelun ytimessä. Hänen poliittisilla vastustajillaan onkin nyt mahdollisuus ottaa esille näitä kysymyksiä ja pyrkiä argumentoimalla osoittamaan, miten ja miksi maahanmuuttokriittinen liike erehtyy.

Mediassa on paljon puhetta lisääntyneestä rasismista, mutta asia ei välttämättä ole näin yksinkertainen.

Myös se on mahdollista, että Halla-ahon toiminta on osaltaan vähentänyt rasististen tekojen määrää: maahanmuuttopolitiikkaan liittyvä tyytymättömyys ja paine on purkautunut parlamentaariseen toimintaan eikä rasistiseen junkkarointiin lähiöissä. Ainakin poliisin tilastojen mukaan rasististen rikosten määrä on vähentynyt huomattavasti Perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€