Todellinen syy Ison-Britannian mellakoihin

Ison-Britannian mellakointien syy ei ollut tuloerojen kasvu, hallitsematon maahanmuutto ja sosiaalituilla paapominen.

Kun nyt Iso-Britanniaa vavisuttaneista mellakoista on kulunut jonkin aikaa, ja jokainen puolue (ja puolueuskolliset journalistit sekä päivystävät dosentit) ovat saaneet esittää mieliteoriansa mellakoiden syistä sekä samalla osoittanut kuinka juuri heidän puolueensa politiikka johdonmukaisesti toteutettuna (eli ilman toisen puolueen ärsyttävää häsläämistä) olisi estänyt mellakat, on viimeinkin aika paljastaa mikä Todella ja Aikuisten Oikeasti oli mellakoinnin takana.

Kyseessä ei todellakaan ole tuloerojen kasvu, hallitsematon maahanmuutto ja sosiaalituilla paapominen (tai niiden vähyys).

Nyt kerron sen teille.

Tässä se tulee.

Karibianmeren merirosvot.

Tarkemmin sanottuna eivät ketkä tahansa puujalat, vaan:

Karibianmeren merirosvot™.

Yllättävää? Mutta totta. Selitän miksi.

Ensin kuitenkin merirosvoja koskeva huomio ylipäätään. Minua on jonkin aikaa ihmetyttänyt se, kuinka merirosvoja käsitellään populaarikulttuurissa. Merirosvoja pidetään vähän ilkeinä, mutta silti aika jänskinä heppuleina.

Muutama vuosi sitten vierailin Key Westin merirosvomuseossa, joka oli kieltämättä hyvin jänskä paikka. Ja merirosvoista myös annettiin ymmärtää että kyllähän ne ihan roistoja olivat.

Merirosvot olivat Uuden ajan alun natseja, eli ”elokuvan peruspahiksia”. Seikkailukirjallisuudessa merirosvot täyttivät juuri tämän aukon, eli sen, joka natseilla on Indiana Jones -elokuvissa.

No, merirosvoista voi tehdä viihdyttävän museon, jossa ihmiset voivat naureskella mustaparroille ja kumppaneille, että, heh heh, kylläpäs ne olivat aika vekkuleita, kun noin ryöstivät ja raiskasivat.

Yritä tehdä sama natseille, niin kävelet kohta lankulla. Natsien kanssa ei leikitä.

Vai?

Itse asiassa natsiuden olemus ei ole ihan näin yksinkertainen. Natsit ovat usein elokuvissa aika hauskoja vihollisia. Kun uusimmassa Indiana Jonesissa natsit oli korvattu kommunisteilla, seurauksena oli lässähdys. Kommunisteissa ei ole mitään hauskaa, ne ovat oikeasti aivan helvetin pelottavia. Myös objektiivisella bodycount-mittarilla natsit olivat harrastelijoita vasemmistolaisiin veljiinsä verrattuna.

On vain historian oikku, että natsismista on tullut pahan ikoni, mutta kommunismista ei. Asia voisi helposti olla aivan päinvastoin.

Koska natseja saa, tai pitää, vihata, heitä saa myös pilkata. Siksi he voivat olla myös hauskoja. (Tämä tosin tehokkaasti estää näkemästä sen, miksi natsit olivat oikeasti pahoja, ja samalla se luo illuusion siitä, että kommunistit olivat ”hyviä”.)

Todistekappale A.

Todistekappale B.

Kölihaalaan jokaisen, joka sanoo, ettei tuo ollut hauskaa.

Ehkä meillä menee vielä sata vuotta ennen kuin Disney rakentaa landiaansa natsi-kummitusjunan (kävijät tietenkin istuvat Korkkarista tutuissa sivuvaunullisissa moottoripyörissä), jossa Josef Mengele hyökkää nurkan takaa vinkuvan hammasporan kanssa ja jossa simuloidaan 3D-efekteillä Nürnbergin puoluekokouksien euforista hurmosta. Mukaansa voi ostaa ovelta natsikypärän tai luomusaippuaa.

Mutta nyt takaisin varsinaiseen asiaan.

Katsoin juuri putkeen kaikki kolme alkuperäistä Karibianmeren merirosvot™ -elokuvaa (siitä neljännestä umpilisäkkeestä en nyt sano mitään). Näin elokuviin avautui aivan uusi näkökulma, jota olin miettinyt jo aikaisemminkin.

Karibianmeren merirosvot™ nimittäin on yhteiskunnallisesti kantaaottava teossarja. Eikä ainoastaan kantaaottava, vaan perimmäinen syy Ison-Britannian mellakoinnin takana.

Karibianmeren merirosvot™ -elokuvissa draama syntyy ”merirosvojen” ja ”hallituksen” välisestä jännitteestä. Mutta tämän jännitteen luonne on vähintäänkin erikoinen.

Toisaalta merirosvot ovat urhoollisia yrittäjiä, joita hallitus yrittää kampittaa. Merirosvot kannattavat sellaisia asioita kuin vapaus, ahkera työnteko, juopottelu, ryöstäminen, raiskaaminen ja murhaaminen. Hallitus haluaa verottaa kansalaisia ja tuoda järjestyksen poistamalla merirosvot pelistä.

Karibianmeren merirosvot™ -elokuvissa varsinainen pahis on hallitus. Repliikit, joissa merirosvot selittävät tekojensa motiiveja ovat menneiden aikojen politiikkaan tottuneille hämmentäviä. Lyhyesti: Ryöstämistä, raiskaamista ja murhaamista perustellaan sillä, että niiden kieltäminen rajoittaa yksilön vapautta (tietenkään elokuvan ”hyvät” merirosvot eivät tee pahimpia rikoksia, koska kyseessä on kuitenkin lastenelokuva).

Onko Karibianmeren merirosvot™ nyt sitten poliittisesti oikealla vai vasemmalla?

Hallituksen syyttäminen kaikesta voisi sopia hyvin oikeistolle, ainakin amerikkalaisille republikaaneille. Mutta merirosvot ovat nimenomaan alaspainettua köyhälistöä ja työväenluokkaa (jopa yläluokkainen Elisabeth Swan kieltää oman syntyperänsä ja ”alentaa” itsensä.) Yhteiskunta, joka ei toimi, on siis ajanut nämä ihmiset merirosvoiluun. Varsinkin kolmannen elokuvan alun hirttokohtauksessa tätä korostetaan alleviivaten.

Oikea vastaus kuitenkin on, että Karibianmeren merirosvot™ ei ole oikealla eikä vasemmalla, vaan se on anarkistinen™.

Karibianmeren merirosvojen™ mukaan on ihan oikein ”to take what you can and give nothing back”, tuhota yhteistä omaisuutta, surmata valtion virkamiehiä, valittaa korkeista veroista (tällekin on oma kohtauksensa toisessa elokuvassa) sekä esittää tämä kaikki sankarillisena, hyveellisenä ja tietenkin hauskana toimintana. Tai niin kuin muutama mellakoitsija selitti motiivejaan medialle: ”Otan vain maksamani verot takaisin” ja ”Näytämme rikkaille, että saamme tehdä mitä haluamme”.

Disney onnistui siinä, missä modernit poliittiset puolueet ovat järjestään epäonnistuneet: nuoriso on kiinnostunut politiikasta. He vain tekevät nyt niin kuin heitä on opetettu tekemään. Ikävä kyllä, merirosvopolitiikan suunta ei miellytä vanhoja puolueita.

Seuraavassa kuvaus vaalidebatista joskus vuonna 2011+n.

Oikeistolainen: Meidän täytyy alentaa veroja, jotta yrittäminen saadaan kannattamaan.

Vasemmistolainen: Meidän on korotettava veroja, jotta saamme nuorisolle ajanviettopaikkoja.

Merirosvo: Teidän on nyt laitettava lompakkonne ja muut arvoesineenne tuohon pöydälle ja käytävä lattialle makaamaan kädet pään päällä, jos haluatte, että teille ei tapahdu mitään ikävää.

Karibianmeren merirosvot™ menee kokka kohisten hyvän ja pahan, styyrpuurilaisuuden ja paapuurilaisuuden, ja muutenkin niin tylsän ja epä-ihqun poliitikan, tuolle puolen. Samalla se piirtää meille selkeän kuvan tulevaisuuden uudesta poliittisesta mallista. Se on Jack Sparrow’n taikakompassi, joka osoittaa aina sinne, mitä hän eniten haluaa.

Muutama tuhat syntymähumalaista Jack Sparrow’ta keikaroimassa Lontoon kaduilla on vielä ihan hauska ajatus, mutta kuvat todellisista mellakoista olivat ihan toista. Niissä ei ollut mitään hauskaa, ne olivat oikeasti aivan helvetin pelottavia.

Ironista kyllä, Karibianmeren merirosvot™ näyttää parikin kuvausta kaupungista, Tortugasta, jossa toteutuu merirosvo-kommuunielämän ihanuus, jotka eivät paljon poikkeaa elokuisesta Lontoosta.

Ja sitten kaikki yhdessä:

Yo ho, yo ho, a pirate's life for me.
We pillage plunder, we rifle and loot.
Drink up me 'earties, yo ho.
We kidnap and ravage and don't give a hoot.
Drink up me 'earties, yo ho.

Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistolehtori. Silloin kun hän ei ole leffassa tai salilla, hän pohtii rationaalisuuden, erimielisyyden ja hyveiden keskinäisiä suhteita.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€