Lakimiehen tunnustus: lääkäreitä käy kateeksi

Kateus ei ole hyve. Mutta täytyy myöntää: näin lakimiehenä jossain määrin kadehdin lääkäreitä. Vastavalmistunut lääkäri voi saada palkkaa jopa yli 6000 e/kk. Syyt kadehtimiseen ovat kuitenkin aivan toiset.

Tuota palkkaa saadakseen täytyy nimittäin muuttaa jonnekin Utsjoelle ja olla siellä se ainoa lääkäri. Vastuu on äärettömän iso ja vastavalmistuneelle lääkärille suorastaan valtava. En myöskään kadehdi varsinkaan nuorten lääkäreiden päivystyksiä: 4 tunnin yöunet eivät ainakaan itselleni riittäisi!

Sen sijaan kadehdin lääkäreiden julkisuuskuvaa. Lääkäri voi olla ihmisenä melkein millainen kiusantekijä tahansa ja tätä pidetään silti ammattinsa puolesta kunnioitettavana ja hyveellisenä ihmisinä.

Vaikka TV-sarjat eivät olekaan tosielämää, ne kyllä heijastelevat yhteiskunnassa vallitsevia näkemyksiä ja toisaalta vastavuoroisesti vahvistavat niissä esitettyjä näkemyksiä yhteiskunnassa. Jopa House-lääkärisarjan päähenkilö Gregory Housea on ”hyvä ihminen” – onhan hän sentään lääkäri! – vaikka tämä onkin ihmisenä, sanottaisiinko, hankala.

Lakimiehillä kaikki on toisin.

Jo opiskeluaikanani jouduin vastaamaan useisiin sukulaisten ja tuttavien kyselyihin mallia: ”Voisitko oikeasti puolustaa jotain murhaajaa tai lastenraiskaajaa?” Silloin oli vaikea sanoa, mutta nyt voin vastata ihan suoraan, että minulla ei olisi mitään ongelmaa murhamiesten tai lastenraiskaajien puolustamisen kanssa, jos nyt jätetään huomiotta se merkityksetön pikkuseikka, että luultavasti en ottaisi toimeksiantoa vastaan, koska rikosoikeudellinen osaaminen ei ole osaamiseni ydinaluetta.

Useilla ihmisillä tuntuu olevan ehkä nimenomaan viihdesarjojen tuottama kuva siitä, että lakimiehen tehtävä on koettaa saada murhaajat ja lastenraiskaajat vapaaksi johonkin pieneen lakitekniseen seikkaan vedoten. No, ihan tiedoksi, että sellainen ei Suomessa lähtökohtaisesti onnistu lainkaan.

Mieleeni ei tule yhtään porsaanreikää, jonka ansiosta sinällään selkeästi rikoksen tehnyt henkilö olisi jäänyt tuomitsematta vain jonkin pienen muotoseikan vuoksi. Ja jos onkin, usein seuraus on vain joko muutoksenhaku hovioikeudesta tai sitten uusi oikeudenkäynti.

Toisaalta oikeusavustajana toimivan lakimiehen tehtävänä on vaikeuttaa rikoksesta epäiltyjen tuomitsemista. Ja se on täysin oikein. Sillä pyritään varmistamaan se, että tuomioistuimet pystyvät tuomitsemaan vain ja ainoastaan ne, jotka ovat oikeasti tehneet rikoksia. Oikeusavustajan mukanaolo takaa siis sen, että asia ihan oikeasti tutkitaan pohjia myöten, eikä ketään tuomita vain puolittaisten tutkimusten perusteella.

Syyttömän tuomitseminen on huomattavasti pahempi asia kuin se, että joku sinällään rikoksen tehnytkin juoksee vapaana.

Useat lakimiehet ja asianajajat painottavat ihan syystäkin sitä, että rikosjuttuja ei hävitä tai voiteta, vaan että niitä hoidetaan. Useissa rikosprosesseissa avustajan tehtävä onkin enemmänkin valvoa sitä, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset täyttyvät. Tämä rooli painottuu varsinkin vakavista rikoksista syytettyjä puolustaessa.

Esimerkiksi Norjan joukkosurmaajan asianajaja Geir Lippestad on antanut ymmärtää, että hänen tehtävänsä on nimenomaan tämä. Kuten Lippestad itsekin totesi: ”Jouduin kyllä miettimään pitkään, otanko tämän tapauksen hoidettavakseni – mutta toisaalta, kun joka tapauksessa joku joutuu tämän tapauksen ottamaan, joten yhtä hyvin se voin olla minä.”

Harva erityisesti riemuitsee tuollaisesta tapauksesta, mutta kyse on syytetyn oikeudesta ja jonkun täytyy se tehdä. Ja tehtävä on tärkeä.

Mikä sitten tekee hyvän lakimiehen? Samat asiat kuin kenestä tahansa muustakin asiantuntijasta. Mutta jos mietitään nimenomaan hyveitä, painottuvat vähän muut asiat.

Keskustelin reilu vuosi sitten erään ison suomalaisen asianajotoimiston osastopäällikön kanssa. Pohdiskelimme sitä, mikä on asianajajan työssä tärkeintä. Keskusteltuamme hetken esimerkiksi substanssiosaamisesta, sanavalmiudesta, rohkeudesta, älykkyydestä ja muista sellaisista asioista, hän kysyi minulta:

”Mitä sanoisit, jos väittäisin, että asianajajan työssä tärkeintä on nöyryys?

En voi sanoa, että olisin pudonnut tuolilta, mutta täytyy myöntää, että yllätyksenä se kyllä tuli. Mutta totta se on. Lakimiehen työ on aina palvelua, vaikka kuinka olisi asiantuntija.

Ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä unohtaa oikeudenmukaisuutta, justitia. Mitä muutakaan lakimiehen työ voisi olla? Ei ole sattumaa, että oikeudenmukaisuuden yksi osa on oikeus. Kuten tiedämme, oikeus on englanniksi justice – joka taas on kumman lähellä justitiaa! On selvää, etteivät nämä kaksi ole noin vain sattuneet tarkoittamaan samoja asioita.

Usein lakimiehet ovatkin sorrettujen kansojen esitaistelijoita. Esimerkiksi Kiinasta löytyy useita tapauksia, joissa nimenomaan lakimiehiä on joko pidätetty tai ”kadonnut”, kun nämä ovat ajaneet kansalaisten oikeuksia hieman liian tehokkaasti kommunistihallinnon makuun.

Lopultakin pitää muistaa se, että todellisuus on tarua kummallisempaa. Joku saattaa hyvinkin vaikuttaa syylliseltä, vaikkei olekaan. Ei olekaan mitenkään tavatonta, että syyttömiäkin tuomitaan (ks. Helsingin Sanomat: DNA-näyte vapautti syyttömän vankilasta 25 vuoden jälkeen). Luultavasti Mortonkin on vaikuttanut hyvin syylliseltä, esimerkiksi ollut väärässä paikassa väärään aikaan ja yhtä luultavasti hänenkin avustajaltaan on kysytty, ”onko sinusta oikein puolustaa tuollaista murhaajaa”.

Jokaisella on oikeus oikeusavustajaan. Ja mitä kovemmasta rikoksesta syytetään, sitä tärkeämpää on, että henkilöllä myös oikeasti on oikeusavustaja. Rikoksesta syytettyä avustaessaan lakimies ei tosiaankaan pyri vapauttamaan murhamiehiä ja raiskaajia tänne tavallisen kansan keskuuteen ihan vain ilkeämielisyyttään tai moraalittomuuttaan, vaan yksinkertaisesti huolehtimaan siitä, että tämän tapauksessa otetaan huomioon kertomuksen molemmat puolet.

Tämä on myös yksi perustuslain sekä kansainvälisten sopimusten takaamista oikeuksista.

Kuinkakohan monelta lääkäriltä kysytään: ”Voisitko oikeasti leikata jonkun murhaajan tai lastenraiskaajan”? Suoraan sanoen en usko, että kovinkaan monelta. Sen takia olenkin vähäsen kateellinen.

Jussi Kari

Kirjoittaja Jussi Kari on lakimies, joka harrastaa tietokonepelejä, japanilaisia piirrettyjä sekä sarjakuvia. Kari on yksi Kehittyvien conien Suomi ry:n perustajista ja toiminut Desucon-tapahtuman pääjärjestäjänä. Sen lisäksi hän tykkää kuuteista.

 
  • Hyvä juttu, Jussi! Tärkeä muistutus asianajajan työn luonteesta ja taustalla lepäävästä oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvasta eettisestä velvoitteesta.

    Pieni kommentti siihen, että asianajajan työ on palvelua. Oma isäni toimi lähes neljäkymmentä vuotta asianajajana ja hoiti monia rikosjuttuja. Hänen puheissaan tuli esille ajatus ihmisten – asiakkaiden – auttamisesta, mutta samaan hengenvetoon hän korosti sitä, että tässä työssä asiakas ei ole välttämättä eikä oikeastaan yleensä oikeassa. Tällä hän tarkoitti sitä, että asiakkaalla saattoi olla jonkinlaisia ajatuksia ja neuvoja siitä, kuinka hänen juttunsa hoidetaan, mutta melkein aina tilanne oli se, että koulutettu lakimies tiesi asiat huomattavasti paremmin.

    Asianajajan työssä korostuu siten palvelun ohella voimakkaasti asiantuntijuus. Asiakkaan pitää vain oppia luottamaan siihen, että hänen asianajajansa tietää, kuinka kussakin tilanteessa on viisainta toimia.

  • Syyttömän tuomitseminen on huomattavasti pahempi asia kuin se, että joku sinällään rikoksen tehnytkin juoksee vapaana.

    Tämä on hyvä pointti. Tästä oli viimeksi eilen keskustelua muutaman kaverin kanssa mökkisaunassa. Yhtä oltiin huijattu asuntokaupassa, ja hänellä oli tunteet pinnassa.

    On suurempi oikeusmurha, että syytön tuomitaan, kuin että syyllinen jätetään tuomitsematta.

    Oikeusvaltion lieveilmiö on se, että joskus syyllinen pääsee veräjästä. Anarkismin taas se, että joskus syyllinen (ja syytönkin) viedään saunan taakse.

    Anyway, hieno kirjoitus. Juristi on tosiaan usein yhteiskunnan sylkykuppi (ehkä erityisesti itä-suomalainen juristi). Kunnes häntä tarvitsee itse.

  • Oskari

    Erinomainen kirjoitus!

    Olen koulutukseltani mm. juristi, mutta ehkä tiedostamattanikin pyrin välttämään kyseiseen ammattikuntaan identifioitumista. Ja tykkään juristivitseistä! (Esim. "Why don't sharks eat lawyers? – Professional courtesy.")

    Ilmiö on tosiaan sikäli paradoksaalinen, että oikeustiede juurtuu periaatteeseen oikeudenmukaisuuteen. Toisaalta ongelma lienee ainakin osittain siinä, että myös oikeustieteessä on viime vuosisadalla korostettu ns. positivistista ajattelutapaa, jossa oikeus irrotetaan oikeudenmukaisuuden käsitteestä ja sidotaan vain säädettyyn lakiin.

    Mitä lääkäreihin tulee, itse kyllä ihmettelen heidän nauttimaansa "sädekehää".

  • Niin

    > Mitä lääkäreihin tulee, itse kyllä ihmettelen heidän nauttimaansa "sädekehää".

    Suurin osa meidän (meidän = hoiva-alan ihmisten) suurimpana motiivina lienee ihmisten auttaminen, ei oman edun ajaminen mikä lienee yksi suurista motivaatioista lähteä lakia opiskelemaan (lakimiehillä kun harvemmin on se pieni palkka ja raskaat työt).

    Kyllä minuakin hieman lakimiesten palkat kadettaa, puhumattakaan siitä että työ on helppoa, siistiä ja ei joudu näkemään sitä elämän raainta puolta.

    Olisihan se kiva saada omasta työstä vastaava liksa, on kuitenkin käsissä joka päivä ihmisten henki.

  • Isa Merikallio

    Niinpä! Juristit ovat todellakin tutkimusten mukaan elämäänsä tyytymättömin ammattiryhmä! Eikä sittenkään johdu heikoista ansioista, vaan siitä, että he (siis perinteisessä ammatissa) tekevät töitä ongelmien parissa, ja kun ongelma ratkeaa, vähintään joku on työn tulokseen tyytymätön.

    Mutta muistelen, että terveyskeskuslääkärit ovat samanlaisessa "kisassa" pärjänneet huippuhyvin, mm. itsemurha-ajatukset ovat olleet erityisen korkealla tasolla. Sama tilanne: ongelmien parissa työskennellään ja vielä ylipaine-aikataululla. Vartin välein uusi ongelma ovesta sisään… Lisäksi sekä juristeilla että lääkäreillä esiintyy taipumusta perfektionismiin.

    Juristista lääkäriksi olisi siis hyppy parempaan, viimeiseltä sijalta toiseksi viimeiselle – ellei vaihda toden totta näkökulmaa: molemmat auttavat ihmisiä jatkuvasti, jopa pelastaen henkiä!

    Olisiko sittenkään pitänyt jättää juristinopintoja kesken. Ei. Kiitos oivallisista ajatuksista!

  • Ronja

    Tässä se lääkärin ja juristin imagoero tuleekin täydellisesti ilmaistua:

    "Suurin osa meidän (meidän = hoiva-alan ihmisten) suurimpana motiivina lienee ihmisten auttaminen, ei oman edun ajaminen mikä lienee yksi suurista motivaatioista lähteä lakia opiskelemaan (lakimiehillä kun harvemmin on se pieni palkka ja raskaat työt)."

    Toivottavasti kukaan ei lähde opiskelemaan mitään pelkän palkan takia, mutta lääkäreiden työllisyystilanne (ja varsinkin vastavalmistuneiden kohdalla myös palkat) on kuitenkin selvästi parempi kuin juristeilla. Eli jos motiivina on varma työpaikka ja hyvä palkka, niin kannattaa opiskella mieluummin lääkäriksi kuin juristiksi. Uskon, että yleisesti sekä lääkärit että juristit ovat oikeudenmukaisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää muullekin kuin omalle palkkapussille, mielikuvaero on kuitenkin suuri niin kuin blogikirjoituksessa ja esim. tuossa kommentissa hyvin tuotiin esille.

  • Jason

    Ronja: erinomaisesti kiteytetty!

    Oskari: loistava vitsi, kerro lisää?

    Tämä oli minusta aika paha (pahoittelut, Jussi):

    The devil visited a lawyer's office and made him an offer. "I can arrange some things for you," the devil said. "I'll increase your income five-fold. Your partners will love you; your clients will respect you; you'll have four months of vacation each year and live to be a hundred. All I require in return is your wife's soul, your children's souls, and their children's souls."

    The lawyer thought for a moment. "What's the catch?" he asked.

  • Kiitoksia kaikille kommenteista!

    Olet Antti ihan oikeassa. Lakimiehen työ on aina asiantuntijan työtä – tietysti lakimiehistä tämä painottuu varsinkin asianajajalla, eritoten jos tällä on nimenomaan tavallisia ihmisiä asiakkaanaan. Lakimiehen tehtävänä on antaa asiakkaalle asiantuntijan neuvoja – ihan kuten lääkärin. Mitä olen lakimiehiltä kuullut, tämä on kuulemma joskus hyvin hankalaa jos asiakas on hyvin varma siitä, miten hänen asiansa tulee hoitaa (tai jos asiakas "tietää" että tapaus on ihan varma juttu, vaikka lakimies heti näkee että toivoa ei ole..).

    Jason: juuri näin – harva on hyvä tuomari omassa asiassaan. Se ei luonnollisestikaan paljoa lohduta, kun omalle kohdalle osuu. Mutta juuri tästä syystä meillä onkin tuomioistuinlaitos. Se kannattaisi aina muistaa.

    Oskari: lakimiesvitsit ovat parasta ;> Yksi loistava on mielessä, mutta se on liian pitkä tässä kerrottavaksi – ehkä jossain toisessa kirjoituksessa!

    Mitä sädekehään tulee – mihin anonyyminimimerkki Niin vähän viittasi – ovathan hoiva-alalla olevat toki tärkeitä ihan jo yhteiskunnallisten syidenkin vuoksi, puhumattakaan heidän merkityksestään varsinaisille potilaille. Silti kummastuttaa, miten tuo kutsumuskortti lääkäreihin pätee. Minusta on kumma, miten lakimiehet oletetaan ahneiksi, palkan perässä juokseviksi kusipäiksi, kun taas lääkärit ovat "kutsumuksesta toimivia", kun lääkärit vetävät helposti tonnin – puolitoista parempaa liksaa varsinkin valmistuessaan… Tähän ilmeisesti Ronjakin viittasi.

    Ja vielä lopuksi Jasonille – höhö, tuo oli hyvä 😀 Pitääpä heti huomenna kertoa toimistolla 🙂

  • Pingback: Moraalittomat lääkärit ja tiukkapipoiset asianajajat | Jussi Karin blogi()

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€