Porsche joka uhrattiin

Jokainen ansaitsee ainakin yhden Porschen elämässään. Mutta miksi kirjoittaja uhrasi omansa hyveiden alttarille?

On kahdenlaisia ihmisiä: Niitä tasapainoisia, perustyytyväisiä sopeutujia, jotka ottavat arjen velvollisuudet enempiä mukisematta suoritettavikseen. Jotka tekevät riittävän mielekästä työtä ja saavat siitä riittävän korvauksen. He seisovat ruuhkassa kiltisti harva se päivä,  sillä se vain kuuluu elämään.

Ja sitten on niitä, jotka hiki päässä hiovat taistelutekniikkansa arkea vastaan, jotka vielä kerran yrittävät tehdä roskien viennistä motivoivan, merkityksellisen tehtävän. Heille jokainen ruuhka on uusi haaste. He taistelevat ruuhkaa vastaan päivästä toiseen ainakin henkisesti, vääntävät musiikin täysille ja lähettävät sielunsa pakoon milloin minnekin arjen louhikoita.

Heille vähä ei riitä työssäkään. Eikä nautinnoissa. Eikä elämän merkityksellisyydessä. Onko kyse vain temperamentista, ehkä. Näitä ihmisiä on enemmän johtajina kuin johdettavina.

Tunnustan kuuluvani näihin jälkimmäisiin, ja ”big time”: elämä ilman intensiivistä intohimoa ei ole Elämää. Arki ilman tarpeeksi syvää merkityksellisyyden kokemusta on elämän lahjan heitteillejättöä, josta on syytä rangaista ainakin itseruoskinnalla. Miksi tehdä töitä, jos samalla voi toteuttaa itseään korkeammalla tasolla, parantaa maailmaa? Miksi tehdä vähän töitä, jos voi työskennellä täysillä?

Niinpä autoilukaan ei ollut minulle paikasta toiseen liikkumista. Jos kerran ajaa autolla, eikä tuolloin ilmastonmuutos ollut vielä tiedossa kuten nyt, autoilusta voisi nauttia täysillä. Audi ja Bemari eivät riittäneet, halusin Porschen, 911:n. Ahkeroin työssä tapani mukaan ja sainkin haluamani.

Ja miksi en olisi siitä nauttinut, olinhan sen ansainnut ahkeroituani niin kovasti! Ja onhan se kohtuullista, että hyvästä työstä palkitsee itsensä hyvin. ”Raskas työ vaatii raskaat huvit” ja niin edelleen.

En kokenut Porschella ajelusta kovin huonoa omatuntoa. Ympäristöäkään en liikaa rasittanut, ajoinhan vain vähän. Ja ajelutinhan joskus jopa sairaita lapsia Lastenlinnan Kummien tapahtumassa – mitä hekin olisivat jääneet paitsi, jos siellä olisi ollut yksi Porsche vähemmän…

Muutaman vuoden kuluttua huomasin, että Porsche muiden materiaalisten, ansaittujen nautintojen ohella ei ollut sittenkään arkea ja elämää virkistävää vettä, vaan pikemminkin kuin kahvi janojuomana: ensihörppayksellä se toki virkistää, mutta puolen tunnin kuluttua vasta tietääkin, mitä jano on. Tyydytys ei kestä.

Aivan toisenlainen janojuoma on hyveen harjoittaminen. Se on vettä, jonka ensihörppäys ei aikaansaa intohimoisia tunteita, ei yleensä mitään tunteita. Veden juominen on vain tehtävä, tärkeä sellainen. Se ei ole erityisen hyvää, mutta se on erityisellä tavalla hyväksi. Ja pari lasiillista janoon juotuaan suorituskyky ja fiilis nousevat selvästi. Se mitä sai aikaan nestehukkaisena kahvin juotuaan on vain varjo siitä, mitä saa aikaan riittävästi vettä juotuaan.

Päätös kypsyi pikkuhiljaa. Päivä päivältä Porschen moottorin murina ja nahkapenkki kiihottivat vähän vähemmän, niistä tuli vain arkea. Luontevin ja egolle inspiroivin vaihtoehto tässä henkisessä kypsymisprosessissa on valmistautua hankkimaan yksi kuppi kahvia lisää, kun ensimmäinen ei piristänyt, eli vähän nopeampi, vähän uudempi Porsche.

Mutta järkeni – tai sydämeni, sieluni – ohjasi toiseen suuntaan (ja hyvä on, tunnustan, en mietiskelyjen jäljiltä enkä vinon pinon henkisen kasvun kirjoja kahlattuani, vaan vasta Raamattua luettuani sen jälkeen kun yllättäen heräsin kuolevaisuuteeni).

Ymmärsin, että ainoa asia, jota todella johdan, joka minulla on täysin päätösvallassani, on se energia, joka minulle on suotu tässä ja nyt. Ja siten ainoa päätös, jolla on merkitystä, on miten käytän tämän hetken energiani.

Minkä hyväksi sen käytän, mitä edistääkseni, kasvattaakseni. Niinpä. Mitä edistän ja kasvatan nauttimalla materiasta? Nautintoa. Kasvatan nautinnon merkitystä elämässäni. Samalla myös rahan merkitystä, jolla Porsche-nautintoja aikaansaadaan.

Toden totta, oivalsin, tämä yhtälö ei toimi. ”Hän oli suuri nautiskelija” ei tule lukemaan muistokirjoituksessani. Intohimoni alkoi alitajunnan ohjauksessa kuin itsekseen suuntautua kahvista veteen, nautinnoista hyveisiin. Vesi on äärettömän arvokasta ja merkityksellistä, vaikka nautin enemmän kahvista.

Porsche lähti myyntiin, uhrasin sen hyveiden alttarille. Ja yllättäen alttarilla ei odottanutkaan tyhjyys, pysähtyneisyys, vaan huumaava vapaus! Auto on parhaimmillaan juuri kun sen on saanut, kuten loma ja muut nautinnot – parasta ennen. Hyveen harjoittaminen puolestaan on parhaimmillaan sen jälkeen, vielä parempaa huomenna.

Turha mainita, että uhraus todella kannatti. Tosin olen raadollisen maallisesti edelleen sitä mieltä, että jokainen ansaitsee yhden Porschen hetkeksi elämässään. Mutta vielä enemmän jokainen ansaitsee siitä luopumisen vapauttavan täyttymyksen. Ja sen puolestaan voi saada aikaan muullakin esineellä, kun esinettä vain himoitsee ensin riittävästi. Ainakin jos on niitä ihmisiä, joille tämä tässä ja nyt ei vielä ihan riitä…

Isa Merikallio

Isa Merikallio on Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittaja. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo hyveiden voimaan kaikilla elämän osa-alueilla.

 
  • Fantastinen kirjoitus!

    Oletko Isa lukenut Sheldon Vanaukenin kirjan A Severe Mercy? Jos et ole lukenut, tilaa se. Nyt. Heti.

    Se on elämäkerrallinen rakkaustarina. Pyrin lukemaan sen kerran vuodessa. Lisäksi se on vakiolahjani vastanaineille.

    Anyway, kirjoittaja kertoo, kuinka hän halusi rakastettunsa kanssa harjoittaa irtautumisen hyvettä (detachment). Toisin sanoen he halusivat nauttia kaikesta hyvästä – mutta niin, etteivät he olisi riippuvaisia mistään.

    Kun he ostivat uuden, upean auton, he halusivat varmistaa, ettei siitä tule heille liian tärkeä.

    Niinpä aivan kuin hääpari, joka leikkaa hääkakun ensimmäisen palan, heidän kätensä kietoutuivat romanttisesti vasaraan, joka pian löi autoon lommon.

  • Isa Merikallio

    Kiitos vinkistä, Jason! Hankin kirjan heti.
    Miten hääpari mahtoi harjoittaa toisistaan riippuvuudesta irtautumista? Vasara käteen ja kuhmu siipan päähän? ; ) Elämästä ja maailmasta irtautumisharjoitus on ehkä se vaikein taso, voisi kuvitella että vastanaineille toisistaan irtautumisharjoitus seuraavaksi vaikein.

  • "Miten hääpari mahtoi harjoittaa toisistaan riippuvuudesta irtautumista?"

    Vastustan kiusausta vastata tähän. Iho nousee ihan kananlihalle, kun muistelen kirjan paljastamaa vastausta.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€