Johda ihmistä – Teologiaa johtajille

Tapio Aaltonen, Johda ihmistä – Teologiaa johtajille (Talentum, 2011). Sidottu, 384 sivua.

Valmentaja-pastori Tapio Aaltonen avaa tuoreimmassa teoksessaan johtamisen teologista näkökulmaa. Johda ihmistä -kirjaa voi verrata hampurilaiseen. Yläpuolikas on kuorrutettu teologialla, pihvinä nautitaan ihmiskasvoista johtajuutta ja alapuoli on bisneksen kovia asioita.

Aaltonen perustelee teologian valintaa sillä, että se on sopivasti eri tieteiden risteyskohdassa. Sen vuoksi sillä on sekä yhdistävää että ikiomaa annettavaa johtajuuteen.

Kirjailija pysäyttää samalla pohtimaan poikkitieteellisiä vertauksia laajemminkin. Joku voi nimittäin perustellusti väittää, että ekonomit ovat taloususkonnon pappeja. Oltakoon johtajan henkilökohtaisesta uskosta mitä mieltä tahansa, jokaisen oman kasvamisen kannalta on Aaltosen mukaan hyvä tiedostaa, miten omaksutut jumalakuvat tai niiden hylkääminen heijastuvat johtajuuteen.

Kirjan pääteemana johtamisessa on ihmisen aito kunnioittaminen. Tuloksenteon kovat mittarit eivät enää riitä. Egoistinen ”Minulle lisää” -tarve on herättänyt nykyorganisaatioissa kritiikkiä. Niinpä liike-elämän johtajuuteen etsitään nykyisin vaihtoehtoja sellaisista käsitteistä kuin luova kutsumus, kestävä uusiutuminen, kohtuullistaminen, hyvinvointi ja inhimillisestä tai ihmiskasvoinen voitto.

Etiikka, hyveet ja tasa-arvo pääsevät kirjassa monipuoliseen tarkasteluun. Raamatusta ja teologiasta löytyy kirjan mukaan yllättävän modernia johtamisoppia.

Kuunteleva, valmentava, oivalluttava, inspiroiva ja toiveikas johtaminen eivät olekaan tämän päivän keksintö, vaan juuret työntyvät parin tuhannen vuoden taakse. Liike-elämän keskeiset käsitteet missio, visio, passio ja aktio ovat alun perin teologisia. Jo Mooses visioi Luvattua Maata ja mission, passion sekä aktion kautta matka eteni.

Koska kommunikointi on johtamisen ydinasioita, Aaltonen suosittaa Raamatun kertomuksia ja Jeesuksen vertauksia nykypäivän toimitusjohtajille. Ydinkysymys missä tahansa organisaatiossa on kertoa omalle henkilöstölle tai tiimille näkymät, tavoitteet ja tulokset ymmärrettävästi? Siinä tarvitaan tajunnan avartavaa otetta ja henkilökohtaisen kiinnostuksen lisäämistä.

Aaltonen heittää lukijalle vahvoja, jopa pysäyttäviä väittämiä ja kontrasteja, tyyliin: ”Henkis-hengellisellä alueella uskoton johtajuus voi olla prostituutiota. Eettinen johtaminen vaatii oman happotestinsä. Farisealainen johtaja saa omaa sapiskaansa.”

Kirjan loppuluvussa ”Katso johtaja”, tulee esiin uskoa, kutsumusta, valtaa ja vapautta sekä etiikkaa terävin avauksin ja puhuttelevin esimerkein.

Lukija saa kirjassa vahvan annoksen aakkosellista tietoa teologisista käsitteistä, ”absoluutiosta”  eli synninpäästöstä  tai ”alttarista” aina ”vuorisaarnaan” ja sen etiikkaan. Sanat saavat – liiketoimintaan ja päivittäiskeskusteluun sovellettuina – pohtimaan johtajan viestintää ja perimmäistä sanomaa. Esimerkiksi viesti ”hedelmistään puu tunnetaan” osuu kuulijan korvaan niin kirkossa kuin bisneksessä.

Teoksessa on myös kirjoittajan omaa, avointa ripittäytymistä muutosmatkasta, eli fundamentalistisesta uskovaisesta avartuneen ihmisen ymmärtäjän ja kutsumustietoisen johtajan suuntaan. Se tuo kirjailijan lähemmäs lukijaa ja luo armollista vaikutelmaa.

Esimerkki kirjailijan omien hautajaisten suunnittelusta ja kutsuvieraiden puheiden pidosta on herkkä ja henkilökohtainen. Se pehmittää lukijaa – tai sitten kovettaa liian henkilökohtaisena julkisena esimerkkinä.

Kiireiselle ja usein yksinäisellekin esimiehelle kirja on henkilökohtainen pysäkki miettiä. Kirjassa on käytännön reseptejä uusiutua. Muutos on mahdollinen, kun ymmärtää johtamista muillakin kuin liiketoiminnan kielillä.

Teologian merkitys yritysmaailmassa ja kirkkohistorian vaikutus organisaatioihin tulee kirjassa hyvin esiin. Usein sanotaan, että ”Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes”. Tapio Aaltonen kuljettaa nyt Mooseksen bisneksen sisään, lähes troijalaisen hevosen tavoin.

Aaltosen kirjaa on helppo lukea, koska selkeästi ajateltu on selkeästi kirjoitettu. Kirjailijan rohkea poikkitieteellisyys on teoksen sokeri ja suola.

Olavi Salminen

Kirjoittaja E. Olavi Salminen (FT) on psykologi, joka teki väitöskirjansa johtajien kehittymisestä (1993). Salmentorin toimitusjohtajana hän valmentaa
esimiehiä ja tiimejä, myös seurakunnissa ja lähetysjärjestöissä. Puoliso ja kaksi tytärtä perheineen ovat pääinspiraation lähteenä.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€