Minä olen kuningas!

KuningasIhan ensiksi haluan kertoa teille, että minä olen kaikessa parempi kuin te, ja te olette alempiarvoisia maan matosia. Muut ovat alhaisinta saastaa ja minä olen kuningas. Vai miten on?

Minulla oli kunnia tavata itse Hyvejohtajuus-kirjan kirjoittaja Alexandre Havard. Havard oli saapunut Suomeen ikäänkuin ohikulkumatkalle, mutta Hyvejohtajuus-blogin vaikuttajatahot keksivät muuttaa pikavisiitin hyvejohtajuusluennoksi.

Täytyy myöntää, että vaikka Hyvejohtajuus-kirja avasi hyvejohtajuutta minulle aivan uudella tavalla, kuten olen kertonut, jotkin hyveet ovat jääneet epäselvemmiksi kuin toiset. Meillä kaikilla on käsitys siitä, mitä ovat viisaus, rohkeus ja jopa nöyryys. Mutta mitä on suurisieluisuus?

Havardin luennon aiheena olikin suurisieluisuuden hyve. Se oli valikoitunut luennon aiheeksi, sillä juuri se on ollut ihmisille vaikein hyve ymmärtää, maasta riippumatta. En ihmettele sitä. Emme kovin usein puhu suurisieluisuudesta.

Mistä suurisieluisuudessa sitten on kysymys?

Ei mistään kovin mystisestä. Tiivistäen suurisieluisuudessa on kyse kolmesta asiasta:

  1. Siitä, että uskoo kykenevänsä tiettyyn suoritukseen. Ilman uskoa omiin kykyihinsä ei ole toimintaa. Jos ei usko kykenevänsä johonkin, se jää tekemättä. Miksi yrittää, kun ei kuitenkaan osaa?
  2. Siitä, että uskoo muiden kykyihin ylittää itsensä. Ilman tätä ei kykene suhtautumaan muihin positiivisesti. Jos muihin ei usko, pitää kaikki tehdä itse. Miksi antaa muiden tehdä, kun nämä eivät kuitenkaan osaa?
  3. Siitä, että kykenee tuomaan muissa esiin näissä olevat kyvyt, jotka yksinkertaisesti eivät vielä ole päässeet esiin. Varsinkin johtajalle tämä suurisieluisuuden muoto on äärimmäisen tärkeä.

Luennollaan Havard käsitteli myös egoismin käsitettä ja sitä, mistä egoismissa oikeastaan onkaan kyse.

Perinteisestihän ajatellaan, että egoismi tarkoittaa omien kykyjensä yliarviointia. Havard kuitenkin totesi, ettei tämä oikeastaan pidä paikkaansa, sillä ihmiset eivät käytännössä pysty yliarvioimaan itseään.

Päinvastoin: ihmiset ovat kroonisesti itseään aliarvioivia. Olen taipuvainen uskomaan, että tämä on totta.

Elämäni yli-ihmisenä

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut itsetunto-ongelmia. Miten olisikaan, kun koko maailman tehtävänä on välillä tuntunut olevan sen todistaminen, että minä olen kaikkiin muihin verrattuna ylivertainen ihminen tai vähintäänkin huipputasoa?

Yläasteelta päästessä keskiarvoni oli 9,3. Lukiossa keskiarvo vain nousi ja tentit menivät läpi lähes heittämällä – myös sellaisista aiheista, jotka tuntuivat muille lähes mahdottomilta.

Usein olen huomannut, että muille vaikeat asiat ovat minulle äärimmäisen yksinkertaisia. Minulla on ollut vaikeuksia ymmärtää, miten on mahdollista, että joku ei tajua noin yksinkertaista asiaa.

Ihan kiva että menee hyvin. Tällaisessa näkemyksessä on kuitenkin yksi äärimmäisen huono puoli.

Kun asiat ovat itselle helppoja mutta muille vaikeita, oma ajattelutapa muuttuu. Se johtaa helposti ajattelumalliin, jossa muut ovat oikeasti pelkästään paskaa. "Miten nuo eivät tajua? Miksi ne eivät osaa?" Sellainen ajattelutapa taas on pidemmän päälle äärimmäisen kuormittava.

Välillä minusta oikeasti tuntui siltä, että 90% tapaamisistani ihmisistä oli keskiarvoa tyhmempiä. Olisi ehkä liioittelua sanoa, että vihasin ihmisiä, mutta useimmiten ihmiset tuntuivat yllättävän minut lähinnä sen suhteen, miten monilla tavoilla he osaavat epäonnistua.

Ihmiset eivät tuntuneet tapaamisen eivätkä varsinkaan tutustumisen arvoisilta. Miksi olisivatkaan, kun nämä olivat minua selvästi huonompia?

Onneksi tajusin, ettei näin voinut tietenkään olla. Ainoa mahdollisuus oli, että minulla oli asennevamma.

Ja nimenomaan siitä oli kysymys. En ollut luottanut siihen, että muut olisivat kyenneet ylittämään itsensä. Puhumattakaan siitä, että olisin kyennyt tuomaan tällaisen muissa esiin. Miksi olisin yrittänytkään, kun muissa ei kuitenkaan olisi ollut mitään hyvää?

Ei ole rikos olla rehellinen taidoistaan

Huomautettakoon, että Havard ei tuominnut sitä, että tuntisi itsensä hyväksi jossain. Jos on MM-tason kilpajuoksija, lienee täysin totuudenmukaista kertoa olevansa kova juoksija: se ei ole valehtelua, vaan yksinkertaisesti totta. Havard jatkoikin, ettei ole väärin olla iloinen tai ylpeä kyvyistään. Ja sellaista ihmistä tuskin onkaan, jolla ei jotain kykyä olisi.

Kyse on kuitenkin siitä, että kyvykkäiden yksilöiden tulee myös pyrkiä harjoittamaan kykyään ja näin päästää muut osalliseksi siitä.

Ensinnäkin jokaisella on moraalinen velvollisuus harjoittaa niitä lahjoja, mitä on geeniensä, kasvatuksensa ja ystäviensä avulla saanut. Toiseksi näiden lahjojen käyttämättä jättäminen olisi tuhlausta sekä myös väärin niitä kohtaan, jotka ovat näiden lahjojen syntyyn myötävaikuttaneet.

Harjoittamalla omaa erikoiskykyään voi myös harjoittaa ja innostaa muita kehittämään itseään sen suhteen. Koska emme kaikki ole samoissa asioissa yhtä hyviä, pääsemme kehittämään toinen toisiamme. Varsinkin johtajalle muiden ihmisten kehittäminen onkin ensisijaisen tärkeää.

On siis ihan mahdollista, että jos tunnet itsesi äärimmäisen hyväksi ohjelmoijaksi, myös olet sellainen. Jos tunnet itsesti loistavaksi puusepäksi, et luultavasti ole erehtynyt. Jos tunnet kykeneväsi opettamaan oppilaita paremmin kuin kukaan muu, se lienee merkki siitä, että pedagogiset taitosi yksinkertaisesti ovat loistavat.

Kuten Havardkin toteaa, tästä ei kannata tuntea huonoa omatuntoa. Ihminen suorastaan tarvitsee onnistumisen ja kyvykkyyden tunteita.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että muita pitäisi pitää alempitasoisina olentoina. Se tekee ihmisestä kyynisen.

Toisaalta omia kykyjään ei kannata hävetä. Ne ovat nimenomaan niitä hienoja asioita, joilla voi loistaa ja onnistua. Kannattaa kuitenkin muistaa, että niistä on vähintään epäsuorasti velkaa läheisilleen ja ympäristölleen. Vaikka siis olisitkin mielettömän taitava kaikessa mitä teet, se ei ole pelkästään sinun omaa ansiotasi.

Samalla taas sinulle syntyy suuri vastuu, sillä taidokkaamman tulee opastaa vähemmän taidokasta, jotta tämä voisi kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Muihin suhtautuminen kyynisesti ei ole millään tavalla järkevää tai kehittävää. Kyynisyys on lamauttava voima, joka estää ja haittaa omaa toimintaasi.

Positiivisuuden voima

Muihin kannattaakin suhtautua positiivisesti ja uskoa näiden kyvykkyyteen ja yleensäkin hyvyyteen. Tällä tavoin näet mahdollisuuksia siellä, missä ennen on ollut pelkkiä esteitä. Samalla tuet muita ihmisiä kasvamaan entistäkin paremmiksi. Kykenet itsekin entistä paremmin suorituksiin, kun voit ottaa mallia muilta.

Yllätys yllätys, tämä kaikki kuulostaa hyvin pitkälti suurisieluisuudelta: omaan itseensä uskomiselta, muihin ihmisiin luottamiselta ja siitä, että kykenee tuomaan näiden kykyjä esille. Minusta se on erittäin hyvä tavoite.

Anteeksi kaikille niille, jotka joutuivat minua kyynisempinä aikoinani sietämään.

Ei sillä, ettenkö vieläkin välillä huomaisi, että jotkin asiat ovat minulle helpompia kuin muille. Toisaalta joku muu saattaa ihmetellä, miksi minä en ymmärrä asiaa, joka on tälle yksinkertainen. Olenkin käsittänyt, että muissa on aina jotain hyvää, mikä näiden erikoiskyky sitten onkaan ja toivon, että pystyn myös kannustamaan näitä erikoistaitojensa käyttöön.

On myös huomattavasti helpompi elää, kun muut vaikuttavat lähtökohtaisesti mielenkiintoisilta tuttavuuksilta, eivätkä turhalta pohjasakalta.

Suosittelen kaikille itserakkaudesta luopumista. Se voi tehdä teistä huomattavasti suurisieluisempia kuin mitä olette olleet ja ylipäätään tehdä teistä parempia ihmisiä.

Se on minusta ihan kunnioitettava tavoite.

Kuva (cc BY-NC-ND 2.0) Simonk@Flickr.

Jussi Kari

Kirjoittaja Jussi Kari on lakimies, joka harrastaa tietokonepelejä, japanilaisia piirrettyjä sekä sarjakuvia. Kari on yksi Kehittyvien conien Suomi ry:n perustajista ja toiminut Desucon-tapahtuman pääjärjestäjänä. Sen lisäksi hän tykkää kuuteista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€