Täydellisyys ärsyttää

Mikä siinä on, että siedämme säröjä helpommin kuin täydellisyyttä?

Ala-asteen opettajani oli vanhan koulukunnan jäsen. Koulupäivät aloitettiin virrellä. Ruokalaan käveltiin pituusjonossa, pojat ja tytöt erikseen. Kuulostaa hurjalta, mutta sittemmin olen oppinut arvostamaan osia opettajani, joka jo silloin oli mummon iässä, pedagogiikasta. Hän esimerkiksi kannusti opiskelijoita itseilmaisuun, joka oli kovin epätyypillistä tuppisuiden Suomessa. Vuorotellen harjoiteltiin esiintymistä lukemalla, laulamalla tai vaikka kertomalla vitsi.

En ollut vielä ala-asteella kovin etevä oppilas. Kerran kuitenkin sain biologian kokeesta arvosanan 10-miinus.

Tulen metsästäjäsuvuista, äitini on Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta ja isäni Suomen Lapista, joten kysymykset Suomen eläinkunnasta olivat helppoja jo 8-vuotiaana. Näytin koetulosta vanhemmilleni. Ainoa punakynämerkintä liittyi karhun talvehtimiseen. Olin kertonut, että horrosuninen karhu selviää talven yli ”paksun rasvakerroksensa ansiosta”. Opettajani oli tarkentanut vastaustani: ”…rasvakerroksen, joka on turkin alla.”

”Missä se sitten olisi, turkin päälläkö?” hymähti isäni.

Opettajallani oli tapana sanoa, ”Kymppi kuuluu Jumalalle”. Miinus revitään vaikka nahasta.

Mikä siinä on, että joskus täydellisyys ärsyttää?

Minusta olisi hyödyllistä ymmärtää, että täydellisyys sekä on että ei ole saavutettavissa. Tämä riippuu siitä, miten täydellisyys määritellään. Olen aikaisemmassa kirjoituksessani selittänyt, miksi absoluuttista täydellisyyttä ei voida koskaan saavuttaa, mutta tietty likiarvo siitä voidaan: täydellisin mahdollinen taso.

Saattaa kuulostaa yksinkertaisesti typerältä. Mutta suosittelen, että pohdit tuota hetken pidempään. Se voi avata lukkoja ja vapauttaa voimavaroja. Sen sisäistäminen auttaa meitä olemaan lipsumatta kumpaakaan ääripäähän.

Yhtäältä meistä ei tule yliallergisia puheelle täydellisyydestä. Toisaalta lakkaamme tavoittelemasta vääränlaisia täydellisyyden malleja. Esimerkiksi sellaisia, jotka johtavat kauneusleikkausriippuvuuteen. (En ymmärrä kehun ”Et näytä ikäiseltäsi!” arvoa, jos ei näytä enää lajiltaan.)

Sen sisäistäminen myös auttaa meitä välttämään yksinkertaistavaa idealismia, josta kumpuavat sellaiset latteudet kuten ”Kaikki on mahdollista”.

Elämäntapafilosofi Audrey Hepburnin kerrotaan sanoneen hellyyttävästi: ”Nothing is impossible. The word says, ‘I’m possible’.” Samaan sävyyn Walt Disneyn mielestä ”mahdottoman tekeminen on itse asiassa aika mukavaa”.

Latteus tarkoittaa läpikulunutta totuutta, joka on kuultu niin monta kertaa, ettei se enää maistu miltään. Mutta se on yhtäkaikki totta. ”Kaikki on mahdollista” on sikäli erikoinen latteus, että se ei ole totta.

Kaikki on mahdollista. Niin, paitsi se mikä ei ole. Moni asia on mahdotonta. Ja sellaisena pysyykin, vaikka pohdintaa ohjaisi toiveikas ponnekkuus ja kehitykseen sijoitettaisiin rajaton määrä verta, hikeä ja kyyneleitä.

On kuitenkin helppo ymmärtää, mitä kyseistä latteutta viljelevät tarkoittavat. Sen kestävä ydin on tämä: rima kannattaa asettaa ylös. Ylemmäs kuin ennen. Jos vilkuilemme vain sivulle, seuraa kollektiivinen vajoaminen. Parempi kohdistaa katse korkealle.

Moni asia jota on pidetty mahdottomana on osoittautunut mahdolliseksi. Läpimurto on vaatinut mahdottoman kyseenalaistamisen.

Totta kai välillä, tai usein, on hyvä katsoa alas, jotta voi auttaa kaverin pystyyn. Samoin jos on itse pohjalla, ylös suunnattu katse löytää helpommin ojennetun käden.

Olen tykästynyt englannin sanaan excellence. Se ei käänny oikein hyvin suomeksi. Sille ei löydy tyydyttävää vastinetta, ainoastaan likiarvoja, joita joutuu selittelemään. Esimerkiksi ”täydellisyys” tai ”erinomaisuus”.

Excellence on melkein täydellistä, mutta ei aivan. Ei niin, että täydellisyys on kymppi ja excellence kymppi-miinus, vaan että se on myös aavistuksen eri asia. Se sijoittuu omalle akselilleen. Excellence on laadullinen, ei määrälläinen, käsite.

Ehkä ”itsessään hyvä” olisi parempi vastine. Itsessään hyvä ei tarkoita virheettömyyttä. Moni asia voi olla itsessään hyvää – esimerkiksi taideteos, sinfonia, maisema, pyyteetön teko, hyve – olematta silti virheetön. Myös arkiset asiat ovat usein itsessään hyviä.

Entä minkälainen elämä on itsessään hyvää?

Miten ihmiselämää kokonaisuutena voitaisiin arvioida? Voidaanko sanoa, että on ”onnistuttu” elämässä? Voidaanko puhua täydellisestä elämästä? Jos voidaan, niin missä mielessä? Työuran perusteella? Ystävien lukumäärän? Vanhemmuuden? Jonkun taloudellisen tai materiaalisen mittarin perusteella?

Nähdäkseni ainoa mielekäs mittari on: kutsumus.

Elämä on mielekästä silloin, kun elää kutsumustaan. Ihmiselämä on rajallista, emme ehdi tai voi tehdä kaikkea. Kutsumuksemme voimme kuitenkin elää.

Kun Hepburnin ja Disneyn mahdottomia letkautuksia tarkastelee kutsumuksessa elämisen valossa, ne näyttävät toimivan. Se on mahdollista. Se on erityisen mukavaa.

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Markku

    "Elämä on mielekästä silloin, kun elää kutsumustaan. Ihmiselämä on rajallista, emme ehdi tai voi tehdä kaikkea. Kutsumuksemme voimme kuitenkin elää."

    Hyvin sanottu.
    Valmista ei tule, mutta jos on saanut elää kutsumustaan, niin on elänyt hyvin.
    En olisi osannut itse tuota paremmin sanoa.
    Kiitos Jason.

  • Rämä/Grämmä

    My life took a huge turn, when I woke up one morning, to the words,"Perfection is found in imperfection." During the following day, I realized that I had achieved a milestone in my life as, I was finally perfect! In addition to that, everything about my life was perfect, too. Even the word says, 'i'm perfect.'
    Ahh, the rest my soul now has.

  • "Valmista ei tule, mutta jos on saanut elää kutsumustaan, niin on elänyt hyvin."

    Tämä muistuttaa ehkä eräästä asiasta, joka kirjoituksessani ei tullut ilmi. Eli siitä, että harvempi meistä elää kutsumustaan koko ajan. Polulta on mahdollista välillä eksyä, mutta polkumerkintöjä seuraamalla ja ystävien avustuksella sille pääsee aina takaisin.

    "Perfection is found in imperfection… Even the word says, 'I'm perfect'."

    I hadn't noticed this before. Impossible = I'm possible. Imperfect = I'm perfect. What other words can we think of?

  • Immoral?

  • Good one. Here's some more.

    Imaging.
    Imbarking.
    Immaterial.
    Immortal.
    Immunocytochemistries (I use this every day).
    Immunoelectrophoretically. (Another favourite.)
    Improvidence.

    And last but not least:

    Impregnant.

  • Impressed!

  • Oskari

    Hieno kirjoitus! Olisiko toisaalta niin, että täydellisyys ärsyttää, jos "ei ole sinut" oman epätäydellisyytensä kanssa?

    Eli kun haluaisi itse olla täydellinen, mutta ei ole eikä hyväksy sitä, niin silloin ihminen hakee ikään kuin turvaa tai lohtua siitä, että ei mikään tai kukaan muukaan ole täydellinen.

    Jos näin on, niin asialla taitaa olla aivan ilmeisiä teologisia implikaatioita, mutta jätän ne muiden oivallettaviksi…

  • Oskari,

    Näinhän se on. Harkitsin tuon mainitsemista itsekin, mutta päätin jättää sen muiden oivallettavaksi. Ja tyylikkäästi et ainoastaan oivaltanut vaan pistit myös kapulan kiertämään.

  • Terve Jason,

    Tulinpa pitkästä aikaa taas lueskelemaan blogeja. Tietysti ensimmäisten joukossa myös teidän ajatuksia herättävää sivustoa, joka selvästikin on kasvattanut kirjoittajakuntaa huomattavasti!

    Itse asiaan. Leikitellään hieman ja käännetään tämä täydellisyyden ärsyttäminen operatiiviseen yrityselämään. Yleisesti ottaen perusongelmana on se, että täydellisyyttä on käytännössä mahdoton saavuttaa. Jotenka, kannattaako sitä edes yrittää?

    Olen totaalisen kyllästynyt keskivertoon ja melkein hyvään. Jos ei yritä täydellisyyttä, niin mielestäni voi lopettaa yrittämisen lähtötelineisiin.

    Ei ole montaakaan päivää siitä, kun yrityselämässä tuli vastaan tilanne, jossa tärkeintä oli saada aikaan jotain sinne päin, katsotaan sitten myöhemmin miten korjataan. Täyttä paskaa, näin suoraan sanottuna. Jos ei haluta yrittää täydellisyyttä, parhautta, mestaruutta, niin miksi ihmeessä mitään edes kannattaa tehdä?

    Täydellisyys ärsyttää, tämä saattaa olla totta. Mutta kukaan meistä ei ole täydellisyyttä nähnyt. Ärsyttääkö se sen vuoksi, että sen saavuttamattomissa vai siksi, ettemme jaksa edes yrittää sen saavuttamista?

  • Jason Lepojärvi

    Kimmo,

    Tervetuloa sivistyksen parista takaisin tänne blogosfääriin!

    Olen täysin samaa mieltä. Itse asiassa uskon, että sinä ja Oskari J. haette vähän samaa asiaa. Miksi täydellisyys ärsyttää?

    Monesti syy ei ole mairitteleva.

    On totta, että jos toimintaa johtaa vääränlainen käsitys täydellisyydestä, voi saada myös vahinkoa aikaan. Tai sitten palaa loppuun. Tämän riski pienenee, jos ymmärtää eron absoluuttisen täydellisen ja mahdollisimman täydellisen välillä.

    Samaan aikaan minua kiehtoo G. K. Chestertonin letkautus, jossa hän tapansa mukaan kääntää tutun sananparren päälaelleen. Tässäkin on totuuden siemen:

    Everything that is worth doing, is worth doing badly.

    * * *

    Meillä oli muuten tänään ensimmäistä kertaa kaikkien kolumnistien yhteinen illallinen: "Lumikki ja seitsemän kääpiötä." Oli erinomaisen virkistävä ja inspiroiva ilta. Illallisen lomassa pohdimme mm. sitä, miten tarjota tulevaisuudessa entistä laadukkaampia artikkeleita lukijoillemme.

    Yksi kehitysidea on kasvattaa "Lumikkien" määrä ainakin kahteen.

    Muita ideoita otetaan ilomielin vastaan.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€