Tämähän on vallan kieltä: Tapaustutkimus Guggenheim-raportista

Kielenkäyttö on julmimmillaan vallankäyttöä. Kielellä voi käskeä, uhata, pelotella, masentaa, valehdella ja vaikka salailla. Vasta julkaistu Guggenheim-raportti on kielellistä kyykytystä pahimmillaan. Raportin mukaan Helsingissä on Guggenheimiin menevä aukko, mutta kielen ammattilaisen mukaan raportissa niitä aukkoja vasta onkin.

Nykyihmisen on osattava tunnistaa kielellinen vallankäyttö. Jos emme tunnista tekstistä vallankäytön välineitä, olemme alttiita manipuloinnille ja harhaanjohtavalle tiedolle.

Mutta mistä huomaa, että kirjoittajalla ei välttämättä ole luomujauhoja lusikassaan? Otin esiin Guggenheim-raportin, jonka tavoitteena on ollut objektiivinen selvitys Guggenheim-museon tulosta Helsinkiin, ja kävin sen läpi kielellisen vallankäytön kannalta.

Guggenheim-raportin tyypillisimmät neljä vallankäytön keinoa olivat

1) vastaväitteiden pinnallinen käsittely ja käsienpesu
2) lauseen katkaisevat kiilarakenteet
3) abstraktit, epätarkat ja vieraat sanavalinnat
4) vaihtoehdottomuus ja yhden totuuden tie.

Tässä vaiheessa muistutan, että näiden keinojen käyttö ei ole läheskään aina tietoista tai tarkoituksellista. Kirjoittaja saattaa hyödyntää näitä kielen keinoja myös vaistomaisesti ja intuitiivisesti, kun hänellä on jotain salattavaa, kun aihepiiri on arkaluontoinen tai kun kirjoittaja on epävarma.

1) Vastaväitteiden pinnallinen käsittely ja käsienpesu

Jos kirjoittaja haluaa herättää lukijassa luottamusta, hän käy läpi vastaväitteitä ja kumoaa niitä. Eräs kielellisen vallankäytön väline on tarkastella vastaväitteitä näennäisesti tai pinnallisesti, jolloin saadaan aikaan mukaneutraali vaikutelma.

Vajetta koskevan arvion virhemarginaali on noin miljoona euroa. Vaje saattaa lisääntyä, jos Suomen valtio päättää vähentää kulttuurilaitosten rahoitusta, museolla on vaikeuksia houkutella yrityssponsoreita tai muiden syiden johdosta. Toisaalta vajetta olisi mahdollista vähentää ottamalla aiempaa tiukempi linja henkilöstö- ja näyttelykuluihin. Samaan päästäisiin myös tuottoisampien yrityssponsoreiden ja yksityisten lahjoittajien avulla. (ss. 108-109)

Guggenheimin tappio saattaa siis kasvaa, jos valtion rahoitus vähenee, sponsoreita ei löydy tai jos ilmenee ”muita syitä”. Vastaväite esitetään melko ylimalkaisesti.

Kirjoittajat kumoavat vastaväitteen sillä, että henkilöstö- ja näyttelykuluista voisi tällöin säästää ja että Guggenheim Helsinki voisi hankkia tuottoisampia sponsoreita ja yksityisiä lahjoittajia.

Vastaväitteiden käsittely on näennäistä. Seasta löytyy selkeä ristiriita: ”sponsorirahojen vähyyden voi korvata sponsorirahoilla”. Lisäksi pohdin kriittisenä lukijana, että jos näyttely- ja henkilöstökuluista voidaan tinkiä, eikö se osaltaan pienennä tuloja? Vastahan aiemmin on perusteltu, että laadukkaat näyttelyt saavat ihmiset ryntäämään museoon ja että museon työllistävä vaikutus on suuri.

Kiinnostavaa on myös argumentoinnin yksipuolisuus. Seuraavassa esimerkissä verrataan Helsingin Guggenheimia Bilbaon Guggenheimiin.

Lopuksi on ehkä relevanttia huomauttaa, että Bilbaon Guggenheim-museon toteutettavuusselvityksen alkuperäisessä arviossa odotettiin alle 600 000 kävijää vuodessa ja 4 miljoonaa dollaria lisää verotuloja vuodessa. Todellisuudessa museossa on ollut jatkuvasti noin miljoona kävijää vuodessa ja verotulojen vuotuinen lisäys on ollut 26–30 miljoonaa dollaria. [– –] Kaikki tässä markkinatutkimuksessa mainitut tulokset on laskettu pätevin metodein, ja niitä tulee tulkita varovaisesti virheellisten odotusten välttämiseksi. On kuitenkin hyödyllistä tarkastella Bilbaon museon kehitystä. (s. 114)

Bilbaon tarkastelu on kirjoittajien mukaan hyödyllistä, mutta kenen kannalta? Guggenheimin vai helsinkiläisten? Jostain syystä kirjoittajat ovat päättäneet ottaa vertailukohdaksi juuri Bilbaon, joka on tunnetuin ja onnistunein Guggenheim-hanke.

Tästä nousee mielenkiintoinen jatkokysymys: miksi muut vertailukohdat on häivytetty? Ovatko kaikki Guggenheim-hankkeet muka menestystarinoita? Ainakin kriitikko Otso Kantokorpi on listannut runsaasti epäonnistuneita Guggenheimeja.

Yksipuolisten argumenttien lisäksi Guggenheim-raportti esittelee myös käsienpesuargumentteja. Seuraavassa esimerkissä kirjoittajat ovat halunneet muistuttaa, että laskelmat saattavat pettää.

On syytä huomata, että Guggenheim Helsingin taloudellinen kannattavuusarvio perustuu museon konseptin, tilan, ohjelmiston ja toimintasuunnitelman alustavaan versioon, joka on laadittu konsepti- ja kehitysselvitystä varten. Tuloksia tuleekin pitää viitteellisinä ja likimääräisinä; niitä voidaan päivittää myöhemmissä työvaiheissa vastaamaan projektin lopullisia tietoja. (s. 103)

On itsestään selvää, että laskelmat tulevat pettämään. Ja pahasti. Jos totta puhutaan, yhdelläkään konsultilla ei ole harmainta haisuakaan Guggenheimin tuloista ja menoista.

Tuloarviot perustuvat muun muassa kyselyihin, joissa ihmiset vakuuttavat käyvänsä museoissa. Toki ihmiset väittävät niin, koska se vaikuttaa sivistyneeltä. Tällaiset kyselytulokset yleensä kuitenkin kuihtuvat käytännössä, kun museokäynnistä pitäisi maksaa ja telkustakin tulee CSI.

Guggenheimin ansioksi on laskettu myös välilliset verotulot ja turistien Helsinkiin kantamat rahat, aivan kuin uusi museo olisi ainoa keino lisätä matkailua ja verotuloja. Käytännössä on kuitenkin mahdoton todistaa, että Suomeen saapuva turisti tulee tänne vain ja ainoastaan Guggenheimin vuoksi. Tätä on pohdittu Suomen Kuvalehdessäkin.

Myös Guggenheimin menolaskelmat ovat horjuvia. Tämän kokoluokan hankkeessa rakennuskustannukset ovat parhaimmillaankin vain heittoja, jotka on kiskaistu hieman tyylikkäämmästä hihasta. (Asian voi tarkistaa keneltä tahansa velkaantuneelta omakotirakentajalta.) Tosiasiassa kukaan ei pysty ennustamaan, mihin suuntaan rakennuskustannukset ja taloussuhdanteet menevät parin kolmen vuoden aikana.

2) Lauseen katkaisevat kiilarakenteet

Guggenheim-selvityksessä on poikkeuksellisen paljon kiilarakenteita. Kiilarakenne on tarkennus, joka tunkeutuu keskelle päälausetta. Se varastaa lukijan huomion, ja päälauseen merkitys jää helposti sivuseikaksi.

Kiilarakenteella on siis helppo pätkiä niitä asioita, joita kirjoittaja ei halua lukijan havaitsevan. Seuraavassa esimerkissä kiilarakenne on alleviivattu.

Eteläsataman alue, jota tässä selvityksessä esitellään mahdollisen tulevan Guggenheim Helsingin sijoituspaikkana, on jo osoittautunut lupaavaksi mahdollisuudeksi tämän vuoden syyskuussa päättyneen alueen uuden käytön suunnittelukilpailun perusteella. (s. 4)

Tässä lukijalta voi jäädä huomaamatta, että suunnittelukilpailu on jo toteutettu ja suunnittelu siis aloitettu. Päällimmäiseksi ajatukseksi jää vain se, että Eteläsatamaa esitellään mahdollisen tulevan museon sijoituspaikkana.

Pahimmillaan Guggenheim-selvityksessä on jopa kaksi sisäkkäistä kiilarakennetta. Alleviivasin esimerkkiin ensimmäisen kiilarakenteen ja lihavoin sisemmän kiilarakenteen.

Optimistisessa skenaariossa, jossa on 650 000 museokäyntiä mukaan lukien 40 000 kokonaan uutta päiväkäyntiä Helsinkiin ja 60 000 uutta yöpymistä –, kaupungin vuosittaiset nettokustannukset lisääntyisivät 1,3 miljoonalla eurolla (1,8 miljoonalla kiinteistökuluineen). (s. 111)

Tällä tekniikalla saadaan katkottua pääajatus ”Skenaariossa kaupungin nettokustannukset lisääntyisivät 1,8 miljoonalla eurolla kiinteistökuluineen”. Päällimmäiseksi nousevat vain arvioidut kävijämäärät ja yöpymiset.

3) Abstraktit, epätarkat ja vieraat sanavalinnat

Kun kirjoittaja käyttää vieraita ja vaikeita sanoja, hän sanelee ehdot. Lukija joutuu joko arvailemaan sanojen merkityksiä tai tarkastamaan niitä muista lähteistä. Tällä keinolla kirjoittaja vie keskustelun omaan maailmaansa: hän on valinnut sanat, joista puhutaan ja joilla puhutaan.

Guggenheim-selvityksessä puhutaan muun muassa rahoitusvajeesta, joka on arkikielelle vieras sana. Jos tuotot eivät kata kuluja, olisi suorempaa ja tutumpaa puhua tappiosta kuin ”rahoitusvajeesta”.

Raportissa mainitaan myös ohjelmavetoinen laitos. Termi on abstrakti, ja siihen on vaikea tarttua. Mitä on ohjelmavetoisuus? Jos ”ohjelmavetoisuus” tarkoittaa ”näyttelyohjelmaan pohjautuvaa”, eivätkös kaikki museot ole ohjelmavetoisia? Vai tarkoittaako ohjelmavetoisuus esittävän taiteen ohjelmia?

Pahoin pelkään, että tällä termillä on vain haluttu harhauttaa lukijaa. Kaikki eivät uskalla kysyä, mitä vieras termi tarkoittaa. Niinpä lukija ei pysty arvostelemaan ”ohjelmavetoisuutta” tai esittämään sille vaihtoehtoja, koska itse termi on jäänyt epäselväksi.

Guggenheim-raportti käyttää myös värittyneitä ilmauksia kuten aukkoa:

Konsepti- ja kehitysselvityksessä on tunnistettu Helsingin kulttuurielämässä oleva merkittävä aukko. (s. 136)

Konsepti- ja kehitysselvityksen tärkein ja keskeisin havainto on, että Suomen kulttuurielämässä on aukko, jonka Guggenheim Helsinki voisi täyttää. (s. 133)

Jos jotain ei ole, sitä ei välttämättä tarvita. Minullakaan ei ole uima-allasta, limusiinia eikä biljardipöytää.

Sen sijaan kun kirjoittaja valitsee sanan aukko, hän väistämättä tuo esiin sen oletuksen, että aukko pitää täyttää.

Tällä perusteella voimme myös väittää, että helsinkiläisillä on ”lentoliikenteessä aukko, jonka ilmalaiva voisi täyttää” tai heillä on ”keskustassa aukko, jonka Eiffel-tornin jäljennös voisi täyttää”. Minullakin on kodissani ”aukko, jonka biljardipöytä voisi täyttää”.

4) Vaihtoehdottomuus ja yhden totuuden tie

Kun kirjoittaja haluaa käyttää valtaa, hän esittää epävarmat asiat totuutena ja oman vaihtoehtonsa ainoana vaihtoehtona. Vaihtoehdottomuus ja yhden totuuden tie näkyy muun muassa Guggenheim-raportin kiitossanoissa:

Haluamme myös kiittää niitä taiteilijoita ja yleisön edustajia, jotka osallistuivat 16 paneelikeskusteluun Helsingissä maalis–lokakuussa 2001, sekä kaikkia niitä, jotka ovat vaihtaneet selvitystyöryhmän kanssa ajatuksiaan ja ideoitaan siitä, mitä mahdollinen tuleva museo Helsingissä voisi olla ja tehdä. (s. 149)

On siis haluttu pohtia, mitä ”museo voisi olla ja tehdä”. Neutraalimpaa olisi ollut asettaa jo perusoletus kyseenalaiseksi: ”Tarvitaanko Helsingissä uutta museota?”

Kysymyksenasettelussa oletettiin, että museo tulee, joten moni vastaaja luonnollisesti ideoi, mitä museo voisi olla ja tehdä. Jos kysymyksen taustaoletus olisi ollut avoimempi eikä vain yhden totuuden sisältävä, vastauksissa olisi voinut olla enemmän hajontaa.

Seuraavissa esimerkeissä Guggenheim-raportin kirjoittajat kertovat museon väistämättömistä hyödyistä:

Uusi Guggenheim-museo täydentäisi Helsingin rikasta taide-elämää. Se myös toisi jotain ennennäkemätöntä kulttuuri-infrastruktuuriin: suomalainen kulttuuri saisi aivan uuden kansainvälisen ulottuvuuden ja suurempaa huomiota ulkomailla. (s. 13)

Museohanke tukee Helsingin strategista kasvua. Se luo tilaa jatkuvalle kasvulle. Uudet palvelut ja maamerkit nostavat kaupungin kansainvälistä profiilia. (s. 13)

Guggenheim Helsingin myötä syntyisi oppimisen ja ajatustenvaihdon keskus, jossa näkyisivät niin paikalliset kuin kansainvälisetkin vaikutteet. (s. 18)

Toteutuvatkohan raportin lupaamat asiat todella? Vai onko kyse pelkästä postimyyntilääkkeen kalliimmasta versiosta, joka lupaa ehtoisan elämän ja auvoisan arjen – joskin pienessä präntissä sanoudutaan irti kaikesta?

On muuten kiinnostavaa havaita, että sekä postimyyntilääkettä että Guggenheimia saa tilata vain pitkäkestoisina sopimuksina.

Millainen olisi ollut hyvä raportti?

Guggenheim-raportin kirjoittajat uskovat varmasti ajavansa hyvää asiaa, mutta heidän käyttämänsä vaikuttamisen keinot eivät ole eettisiä.

Ainoa keino saada aikaan avoin ja rehellinen raportti on vaihtaa kirjoittajat. Raportin laatijana pitäisi olla puolueeton taho eikä guggenheimilainen siipi. Niin kauan kuin raportin kirjoittajalla on oma rekka ojassa, hänen tekstistään paistaa vallankäyttö. On sitten lukijasta kiinni, näkeekö hän vallankäytön lapsekkaana innostuksena ja kulttuurinnälkänä vai jopa tahallisena manipulointina.

Jokaisen neutraaliuteen pyrkivän raportin pitäisi nojata viisauteen ja totuudellisuuteen. Sen sijaan jos raportti on koottu innostuksen ja kulttuurinkaipuun päälle, se tarkoittaa hyvää mutta tekee hallaa.

Jos Helsingin kaupunki maksaa minulle kaksi miljoonaa, olen valmis tekemään selvityksen siitä, kannattaako Helsinkiin rakentaa Katlenheim. Uskon jo etukäteen, että edellytykset Katlenheimin saamiseen ovat hyvät.

Edit 30.4.2013: Otso Kantokorven nimi korjattu.

Katleena Kortesuo

Katleena Kortesuo on bloggaaja, kouluttaja ja tietokirjailija, joka on erikoistunut selkeään tekstiin, sisältömarkkinointiin ja verkkokirjoittamiseen. Katleenan Ei oo totta -blogi on Suomen luetuimpia viestinnän alan blogeja.

 
  • Loistava analyysi.

  • pentti Otto Koskinen

    Outoahan olisi, jos toisin olisi.

  • Kiitos kommenteista! Tässä vaiheessa täytynee paljastaa, että nämä neljä olivat vain raportin yleisimmät vallankäytön elementit, eivät ikävä kyllä ainoat.

    Lisäksi raportissa oli ylipitkiä virkkeitä, nimeämättömiä tekijöitä, turhaa auktoriteetteihin vetoamista ja faktanvyörytysluetteloita.

  • Leena-Maija Rossi

    Asiallinen ja paljastava analyysi, kiitos!

  • Perin asiantuntemuksellista ja perusteltua!
    Tällaista täyspäisyyttä vastaan on hankala
    käydä.
    Warmaan H-media tahtoisi vaieta tällaisen
    tuotoksen tyyten.

  • Olen kiinnostunut kuvasta, mutta etsin sivulta turhaan tietoja siinä näkyvästä teoksesta ja sen kuvaajasta – vai onko kirjoittajan itse fotoshoppaama? Saa neuvoa jos silmäni ovat tiedon jostain syystä ohittaneet.

  • Hei Minna,

    Päätoimittajana olen vastuussa kuvasta, ei kirjoittaja. Kuvan alkuperää olen itsekin yrittänyt jäljittää, tuloksetta. Jos oma taustatyösi tuottaa tulosta, olisin kiitollinen jos ilmiantaisit lähteen minulle (jason@hyvejohtajuus.fi), niin saadaan propsit sille jolle ne kuuluu, vaikka takautuvasti.

  • Olli-Pekka Vainio

    Kiitos mainiosta analyysistä! Onko sinulla tiedossasi jotakin bullshitdetector -opasta, jossa näitä tyylikeinoja listataan. Jos ei ole, niin kirjoita sellainen.

  • Kiitokset palautteista!

    Olli-Pekka, tuollaista opasta ei ole tiedossani, mutta se on loistava kirjaidea.

    Kauppaan sitä saman tien kustantajalle. Muistan mainita ideasi esipuheessa. 🙂

  • Bullshitdetector-opas: Tilaan heti viisi ja jaan täsmälahjoina.

  • Pietu Pietiäinen

    Kiitos analyysista.

    Järjestetään kansalaiskeräys ja ostetaan Bullshitdetector-opas koko kaupunginvaltuustolle.!

  • teemu

    Loistava analyysi ja jos kirjan teet niin minähän marssin samantien sitten kirjakauppaan.

  • Oskari

    Todella hieno analyysi! Kiitos! Ja loistavia linkkejä lisätietoihin – esimerkiksi en ollut aiemmin arvannutkaan, että epäonnistuneita Guggenheim-hankkeita oli pitkä liuta, kuten Osmo Kantokorpi osoittaa!

  • Kiitos analyysistä. Kielellisen vedätyksen kritiikki on tarpeellista kulttuuritoimintaa, toisin kuin haltioitumisfiilistelyspektaakkelit.

  • Tapio Ylipoppsmies

    Siis HUONOA SUOMENKIELTÄ koko raportti. Ja tarkoitushakuisesti kirjoitettu. En anna verorahojani tähän rojektiin.

  • Jason Lepojärvi

    Koskien Bullshitdetector-opasta, tällainen teos tuli vastaan Nuoren Voiman Retoriikka-teemanumerossa:

    Norman Baillargeon, Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi (Niin & Näin), 287 sivua, suom. Tapani Kilpeläinen.

    "Tiedätkö, miten sinua huijataan? Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi opastaa tilastollisen puljutuksen, pr-puheen harhautusten ja kaikenlaisten virhepäätelmien äärelle. Nykymaailmassa ilman tätä kirjaa ei vain pärjää."

  • Mari Miettinen

    Kävin Berliinin Guggenheimissa. Vaikka oli maanantai ja ilmainen sisäänpääsy, näyttelyssä ei ollut tunkua! Mistähän ne Helsinkiin luulevat saavansa väkeä, kun ei Berliinin kokoisessa kylässäkään riitä mielenkiintoa? Huom. näyttelytila oli keskellä miljoonakaupunkia!

  • Kiitos kommenteista!

    Pitäisiköhän muuten äidinkielen tunneilla keskittyä enemmän kriittiseen tekstinlukutaitoon kuin siihen, montako m-kirjainta on sydämessä?

    Välillä tuntuu siltä, että me nykyihmiset osaamme kirjoittaa oikein "mitali" ja "metalli", mutta emme tunnista selkeää vallankäyttöä ja manipulointia.

  • Jason Lepojärvi

    Surkea viestintä kaatoi Guggenheimin:

    "Hankkeesta tehty selvitys oli lisäksi sen verran heppoinen, että riepoteltavaa riitti. Kritiikki levisi nopeasti laajalle, ja peli alkoi olla selvä."

    http://www.hs.fi/kotimaa/Surkea+viestintä+kaatoi+Guggenheimin/a1305557845454

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€