Periaatteet ja keskittämisen taito

Nuori, vasta ylioppilaaksi kirjoittanut opiskelija, esittelee omaperäisen itsensä kehittämisen mallinsa. Mikä toimii? Mikä ei? Kommentoi, kritisoi ja kannusta. Hyvejohtajuus.fi rohkaisee myös muita nuoria vieraskynäilijöitä kokeilemaan siipiään. Hyveiden ja johtuuden välinen suhde on monipuolinen, siitä riittää monelle kirjoitettavaa.

Itsensä kehittämisen avain on elämän keskittäminen oikeiden periaatteiden ympärille.

Jos elämämme pyörii väärien periaatteiden, kuten rahan tai oman napamme ympärillä, johtaa se useimmiten epävarmuuden tunteeseen ja tarpeettomiin kompromisseihin muilla elämän osa-alueilla.

Väärien periaatteiden tavoittelu ja toteuttaminen vaativat paljon voimavaroja ja keskittymistä, ja jättävät näin usein muut elämän osa-alueet taka-alalle. Väärien periaatteiden ongelma onkin juuri siinä, että emme pysty kontrolloimaan niiden vaikutusta elämäämme.

Jos taas jokapäiväiset päätöksemme pohjautuvat oikeisiin periaatteisiin, voimme elää huoletta. Oikeat periaatteet tunnistaakin juuri tästä: ne pitävät huolen kaikista elämämme osa-alueista tasapainoisesti, niin rahan ansaitsemista kuin perheestäkin, laiminlyömättä mitään.

Mutta millaisten periaatteiden ympärillä elämämme tulisi sitten pyöriä?

Yksi tärkeimmistä on mielestäni luotettavuus. Luotettavuus voidaan nähdä kolmesta, toisistaan erottamattomasta, tekijästä koostuvana kokonaisuutena. Nämä kolme tekijää ovat 1) lahjomattomuus ja eheys (eng. ”integrity”), 2) kypsyys sekä 3)  ns. runsauden periaate.

Kun tunnistamme omat arvomme ja järjestämme elämämme niitä myötäilevien oikeiden periaatteiden ympärille, kehitämme itsetietoisuuttamme ja oman arvon tunnettamme antamalla lupauksia itsellemme ja läheisillemme, ja pitämällä niistä tiukasti kiinni. Kun sanamme, ajatuksemme ja tekomme toimivat harmonisesti yhdessä, harjoitamme lahjomattomuuden ja eheyden periaatetta. Tämä on ensimmäinen askel kohti luottamuksen saavuttamista.

Lupauksista kiinni pitäminen osoittaa lahjomattomuuden ja eheyden lisäksi myös tietynlaista kypsyyttä. Hrand Saxenian kuvasi kypsyyttä seuraavasti: ”Kypsyys on tasapainoa rohkeuden ja harkinnan välillä” (Harvard Business Review, 1/1958). Toisin sanoen yhtäältä kypsyys antaa meille rohkeutta ilmaista itseämme ja tunteitamme. Toisaalta se antaa meille sellaista harkintakykyä, jonka avulla ymmärrämme ottaa myös muiden tunteet, ajatukset ja asenteet huomioon.

Muiden huomioon ottaminen viekin meidät viimeisen tekijän eli runsauden periaatteen luo. Kuvittele, että elämä on piirakka. Kun omaksumme runsauden periaatteen, kyseinen piirakka ei lopu koskaan. Vaikka joku söisikin siitä ison palan, sitä silti riittäisi kaikille . Kaikki saavat niin ison palan piirakkaa kuin haluavat. Kun ymmärrämme tämän, vastuun ja menestyksen jakaminen muiden kanssa helpottuu huomattavasti. Ja tämä osaltaan edistää luottamuksen syntyä.

Luonne, joka rakentuu lahjomattomuudesta ja eheydestä, kypsyydestä sekä runsauden periaatteen ymmärtämisestä, säteilee varmuutta ja oikeudenmukaisuutta. Se luo lähellä oleviin ihmisiin turvallisuuden tunnetta. Tämä osaltaan kannustaa ihmisiä luottamaan ja tukeutumaan kyseiseen henkilöön. Ilman näitä kolmea luottamuksen saavuttaminen onkin lähes mahdotonta.

Luottamuksen ja luotettavuuden lisäksi on monia muita  ”oikeita” periaatteita. Niitä kaikkia ei kuitenkaan pysty käsittelemään yhdessä artikkelissa. Yleistäen voidaan kuitenkin todeta, että kun luovumme vääristä periaatteista ja keskitämme elämämme parempien, oikeiden periaatteiden ympärille, poistuu elämästämme eräänlainen turvattomuus. Oikeat periaatteet ohjaavat kaikkea päätöksentekoamme ja antavat meille toimintamalleja, joiden tiedämme olevan oikeita tilanteessa kuin tilanteessa.

Nämä päätöksentekoa helpottavat toimintamallit luovat meissä syvän turvallisuuden tunteen. Se nostaa itsevarmuutemme tasoa, kohottaa oman arvon tuntoamme ja auttaa löytämään oman identiteettimme. Turvallisuuden tunteen vahvistamana emme anna ulkoisten tekijöiden, ongelmien ja muiden ihmisten vaikuttaa elämäämme häiritsevästi. Tämä ei suinkaan tarkoita, että ongelmat poistuisivat täysin. Osaamme kuitenkin suhtautua ongelmiin uudella tavalla ja otamme niistä opiksemme. Parhaassa tapauksessa pystymme jopa välttämään vastaavanlaiset ongelmat tulevaisuudessa.

Ongelmista oppiminen on osoitus viisaudesta. Viisaus auttaa meitä näkemään itsemme eri rooleista (isä, ystävä, työntekijä jne.) koostuvana kokonaisuutena ja auttaa tasapainoilemaan eri rooliemme välillä. Se ohjaa elämäämme oikeaan suuntaan ja auttaa tekemään päätöksiä, jotka pohjautuvat meille tärkeisiin periaatteisiin.

Viisaus toimii samalla myös katalyyttinä voiman kehittymiselle. Voima auttaa saavuttamaan meille tärkeitä asioita elämässämme. Se auttaa pääsemään yli huonoista, kehitystä jarruttavista tavoista ja antaa näin mahdollisuuden luoda tilalle uusia parempia tapoja (Kuinka opitaan uusi tapa?). Ihmiset joilla on voimaa, saavat paljon aikaan. He eivät pelkää tehdä vaikeitakin päätöksiä ja ottavat itse vastuun omasta elämästään, ajatuksistaan ja teoistaan.

Turvallisuuden tunne, viisaus ja voima ovat siis toisistaan riippuvaisia. Turvallisuuden tunne luo pohjaa todelliselle viisaudelle, joka taas osaltaan antaa voimalle mahdollisuuden kehittyä. Yhdessä ne luovat meistä kokonaisuuden, joka on entistä jalompi ja tasapainoisempi.

Lopuksi haluaisin jakaa neljä ehdotusta, jotka voivat auttaa meitä kehittämään omaa luotettavuuttamme ja sitä kautta omaa turvallisuuden tunnettamme, viisauttamme sekä voimaamme.

  1. Vältä lupauksia, joita et pysty pitämään.
  2. Aseta itsellesi tavoitteita ja anna itsellesi lupauksia, joilla on todellista arvoa ja jotka kehittävät sinua ihmisenä – ja puhu niistä sitten lähimmäistesi kanssa.
  3. Ymmärrä, että lupauksista kiinni pitäminen on rehellisyyden tärkein mittari.
  4. Muista, että henkilökohtainen rehellisyytemme on pohja, jonka päälle menestys ihmissuhteissamme ja muissa elämän osa-alueissa rakentuu.
Lauri Laukkanen

Lauri Laukkanen on vuoden 2011 ylioppilas, jonka sukujuuret palautuvat Suomeen ja Venäjälle. Lauri puhuu neljää kieltä, harrastaa koripalloa, toimii graafisena suunnittelijana ja ahmii johtajuutta käsittelevää kirjallisuutta. Myös arkkitehtuuri, taloustiede ja politiikka kiinnostavat.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€