Jokamiehen nousu ja tuho: Casinon Las Vegas ja johtajan paheet

Legendaarisessa Casino-elokuvassa on kaksi hyvin erilaista johtajatyyppiä, hyveiden ja paheiden yhdistelmiä molemmat. Casino on saaga, joka johtaa Las Vegasin sydämeen, ihmisen sydämeen. Ahneus, himo ja muut jokamiehen paheet lopulta aiheuttavat sen tuhon. 

Nyt kun Martin Scorsesen uusi, kovasti ylistetty Hugo on juuri teattereissa, on hyvä aika kääntää katse taaksepäin ja tarkastella miehen vanhempaa mestariteosta, Casinoa (1996).

Olin taannoin Las Vegasissa ensi kertaa elämässäni. Ymmärrettävästi olin hämmentynyt paikan luonteesta: muovinen työmiehen Disneyland. Venetsia, Eiffel-torni ja Vapauden patsas löytyvät sieltä vierekkäin; takana siintävät pyramidit. Välistä löytyy kasinoita, strippiluolia, sirkusesityksiä, prostituoituja, leijonia (hotellin aulassa) ja huumekauppiaita (sivukadulta).

Miksi ihmeessä keskellä autiomaata ylipäänsä on kaupunki? Mitä nämä kaikki ihmiset täällä oikein tekevät?

Casinon vastaus on yksiselitteinen. Jokamies tyydyttää siellä halunsa, ja rahamies tekee sillä rahaa.

Casino seuraa kahden miehen seikkailua 1960- ja 70-luvun Las Vegasissa. Päähenkilö on Sam ”Ace” Rothstein (Robert De Niro), kylmä uhkapeluri idästä, jonka mafiosot värväävät pyörittämään uutta kasinoa. Koko kaupungin sirkus nimittäin hyppii keskilännen mafiosojen pillin mukaan: nämä kontrolloivat ammattiliittoja, joita ilman yhtään kasinoita ei voi Las Vegasiin perustaa.

Ace on piinkova vedonlyöjä, joka ei koskaan häviä. Ace ei häviä, koska hän ei lyö vetoa koskaan huvikseen, vaan ottaa selvää pienimmistäkin yksityiskohdista.

Acen lapsuudenkaveri Nicky Santoro (Joe Pesci) on puolestaan Acen vastakohta: kuumakalle, väkivaltainen mafioso, joka hoitaa tehokkaasti kaikki likaisimmatkin hommat. Kun tuntematon henkilö soittaa suutaan Acelle baarissa, tämä yrittää ymmärtää, miksi mies on niin vihainen. Nicky puolestaan ottaa kynän ja hakkaa sillä tyypin henkihieveriin.

Erilaiset johtajat tosiaan.

Isot pomot laittavat Acen johtamaan uutta Tangiers-kasinoa, joka perustetaan mafian rahalla. Nicky lähetetään joukkioineen vahtimaan, ettei kukaan ryövää Acen kasinoa.

Tästä alkaa saaga, joka johtaa Las Vegasin sydämeen, ihmisen sydämeen. Ahneus, himo ja muut paheet, jotka ihmiset tuovat mukanaan Las Vegasiin, lopulta aiheuttavat sen tuhon.

Elokuvakerronta on tietysti Scorseselle tyypillistä ilotulitusta. Musiikin ja kuvan rytmi on äärimmäiseen tarkkaan hienosäädetty, katsojaa lennätetään välillä katolla ja toisinaan lattialla.

Kamera nuolee Robert De Niron kasvoja, taustalla vilkkuvat kasinojen neonvalot, ruletit pyörivät.

Melkein kolmen tunnin eeppisestä kestostaan huolimatta elokuva on hetkessä ohitse. Sen hahmoista on vaikea pitää, mutta heitä jää kumminkin omituisella tavalla kaipaamaan.

Sekä Ace että Nicky ovat omalla tavallaan hyviä johtajia, hyviä ihmisiä. Ovathan he molemmat jokamiehiä jonkun keskilännen nuhjuisen kaupungin kujilta.

Ace johtaa tietonsa perusteella. Hän tuntee pelit, huijarit ja kaikki mahdolliset alan temput. Ihmiset seuraavat häntä, koska hän on asiantuntija.

Acen pahe on inhimillisyyden puute. Hän ymmärtää mekanismin päälle mutta ei tajua, että mekanismi koostuu ihmisistä. Ihmisten vajavaisuus on hänelle mysteeri.

Jos hän ymmärtää, miten asioiden pitäisi toimia, niin muidenkin pitäisi. Eikö se ole kaikille selvää, että jokaisessa muffinssissa pitää olla yhtä paljon mustikoita?

Ace on siis pahimman laatuinen mikromanageri. Hänen on tiedettävä ja järjestettävä kaikki itse.

Traagisen tilanteesta tekee se, että Ace jollakin tasolla ymmärtää oman puutteensa. Hän yrittää luottaa ihmisiin – mutta ei pysty. Kun hän sitten kerrankin päättää luottaa yhteen henkilöön – naiseen, jonka kanssa hän menee naimisiin – käy ilmi, että nainen ei ole luottamuksen arvoinen. Ja jälleen kerran Ace torpedoi tilanteen mikromanageroimalla ja kyvyttömyydellä ymmärtää toisen inhimillisyyttä.

Nicky puolestaan johtaa intohimollaan: hän rakastaa tappamista ja ryöväämistä. Koska Las Vegasissa ei ennen häntä ole juuri järjestäytynyttä rikollisuutta, Nicky näkee koko kaupungin neitseellisenä maaperänä. Rytisten hän ottaa sen joukkioineen haltuun, ryöstää kaiken mahdollisen ja mahdottoman, kiristää jokaista vedonvälittäjää ja pikkurikollista.

Hän on brutaali, tehokas ja (ainakin omasta mielestään) hauska mies, joka inspiroi seuraajissaan intoa ja pelkoa.

Nickyllä on kuitenkin oma paheensa: kunnianhimo. Acea kunnianhimo ei tietenkään vaivaa, hän haluaisi vain pyörittää kasinoaan yksin ja tehdä rahaa. Nickylle puolestaan mikään ei riitä. Hän ei yksinkertaisesti voi antaa periksi.

Ryövätään vielä isompi pankki, tapetaan vielä yksi tuomari, joka aiheuttaa hankaluuksia. FBI hankkii uudet kuuntelulaitteet saadakseen hänet kiinni. Nicky hankkii vielä uudemmat CIAn laitteet, joilla estää kuuntelulaitteiden toiminta. Jos hakkaat Nickyn nyrkein, hän tulee takaisin puukon kanssa. Jos voitat hänet puukkohippasissa, hän tulee kimppuusi pyssyn kanssa.

Jos voitat hänet, sinun on syytä tappaa hänet, koska muuten hän tulee aina vaan kimppuusi niin kauan, kunnes olet kuollut.

Lopulta Ace savustetaan ulos kasinon johdosta, koska hän ei suostu palkkaamaan paikallisten heinähattuvirkamiesten idioottimaisia sukulaisia. Nämä kun ovat epäpätevää henkilökuntaa. Nicky puolestaan joutuu syöksykierteeseen poliisin ja huumeiden kanssa. Huumepäissään hänestä tulee yhä arvaamattomampi ja huolimattomampi (ja kunnianhimoisempi).

Sitten alkavat dominopalikat kaatuilla.

Kun keskilännen mafiosojen juonet paljastuvat ja vankila uhkaa, ei ole vaikea kuvitella, mitä nämä vanhat spagetinimijät tekevät: kaikki, jotka asiasta jotain tietävät, saavat kuulan kalloonsa. Tämän jälkeen viranomaiset aloittavat Las Vegasin siistiminen. Vanhat kasinot puretaan. Tilalle rakennetaan muovinen huvipuisto, voisi kai kutsua Kitschylandiksi.

Vallan ottavat rahamiehet ja heidän virkamiesmäiset kätyrinsä. Sisään marssivat eläkeläiset ja putkimiehet, jotka ovat kuin kotonaan siellä vielä nykyäänkin.

Casino on nykyaikainen versio kreikkalaisesta tragediasta. Tragedia on siinä, kuinka jokamiehet saavat käsiinsä jotakin äärimmäisen rahakasta ja kuinka heidän omat paheensa (ja pari sattumusta) syöksevät heidät kuiluun.

Heidän kanssaan kuiluun syöksyy myös koko vanha Las Vegas.

Vanhassa Vegasissa jokamiehet pyörittivät kasinoita, joiden vieraina olivat rahamiehet, joille järjestettiin mitä tahansa. Nyt uudessa Vegasissa rahamiehet ja heidän kasvottomat koneistonsa pyörittävät kasinoita, joissa jokamiehille järjestetään leipää ja sirkushuveja – muovisessa paketissa tietenkin. Ennen rahamiehille järjestettiin omat pelipöydät, esitykset, prostituoidut ja vaikka viiriäisenmunia, jos he niin toivoivat; nyt jokamies saa halvan hotellihuoneen, jossa huonepalvelu tuo ruuan viikon päästä tilauksesta.

Las Vegasin tarina ei juurikaan eroa amerikkalaisen yhteiskunnan tarinasta, Scorsese vihjaa.

Aku Visala

Aku Visala on uskonnonfilosofi, joka toimii tutkijana Notre Damen ja Helsingin yliopistoissa. Ennen muuttoaan Amerikan ihmemaahan hän oli vierailevana tutkijana Oxfordissa. Hän harrastaa elokuvia, elokuvamusiikka ja niistä kirjoittamista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€