Joulukiire ja joulurauha

pajaritoKiirettä pitää. Melkein en ehdi kirjoittaa tätä artikkelia. Mutta kiirettä mihin? Päätin pysähtyä pohtimaan kiireen todellista merkitystä.

Paradoksi: joulurauha ei tule ilman sitä edeltävää joulukiirettä.

Ennen joulua kenelläkään ei ole aikaa mihinkään… Täytyyhän käydä jouluostoksilla, hoitaa järjestelyjä… Minäkään en ole kirjoittanut vielä joulukortteja. Teen sen tänään, kun olen kirjoittanut tämän jutun loppuun.

Tämä minun oma näennäinen ajanpuutteeni ja muiden ihmisten kiireet tuovat mieleeni italialaisen Susanna Tamaron sanat. Tamaro kirjoittaa teoksessaan Kulje sydämesi tietä, että elämä ei ole aikajuoksu, jossa täytyy aina käyttää aikaa tehokkaasti.

Se on pikemminkin ampumakilpailu. Siinä tärkeintä ei ole ajan säästö, vaan osuminen maaliin.

Se on tosiasia, ettei meillä ole aikaa tehdä kaikkea, mitä haluaisimme tehdä. Tämän kaikki hyväksymme. Mutta on vaikeampaa hyväksyä, ettei tarvitse tehdä kaikkea, mitä haluaa. Tämä todellisuus täytyy hyväksyä myös.

Kiire ei saa olla sama asia kuin ajanpuute. Kiire on asennekysymys.

Kiire syntyy, kun emme hyväksy tai unohdamme, että emme ehdi tehdä kaikkea, mitä haluamme – ja siksi ei pidäkään tehdä kaikkea, mitä haluamme.

Kiireessä asiat tulee helposti tehtyä pintapuolisesti. Kiireessä aina tuntuu, että omistaa liian paljon aikaa yhteen asiaan. Tyytymättömyys itseään ja ympäristöä kohtaan kasvaa ja sisäinen rauha katoaa. Kiire ei siis lupaa hyvää.

Susanna Tamaron pohdinta voi auttaa meitä ajattelemaan kiireen keskellä. Meidän tulee priorisoida, panna asiat jonkinlaiseen järjestykseen ja tehdä päätöksiä. Tämä arvojärjestys tulee joskus tehtyä tietoisesti, joskus – ehkä useimmiten – tiedostomatta. Kumpikin käy.

Ehkä kukin meistä on havainnut, että sisäinen rauha tulee siitä, että tekee hyvin sen, mitä on hyvä tehdä pikemminkin kuin siitä, että tekee kaiken, mitä haluaa. Sitä mielestäni on tuo osuminen maaliin, mistä Tamaro puhuu. Pyhän Josemarían sanoin: tee, mitä sinun tulee tehdä, keskittyen siihen.

Tälläinen käyttäytyminen valjastaa tahtomme ja tekee meistä tekemisemme herroja eikä ajankäytömme orjia.

Alexandre Havard puhuu kirjassaan Virtuous Leadership: An Agenda for Personal Excellence mm. itsehillinnästä. Uskon, että tämä hyve voi auttaa meitä voittamaan kiireet. Sanoin jo aikaisemmin, että kiire on mielestäni asennekysymys. Ja hyveissähän pääsemme harjoittelun kautta tapoihin, kunnes tavoista tulee lopulta asenne (olen kirjoittanut tästä jo aikaisemmin). 

Itsehillintä auttaa meitä olemaan sen verran irtaantuneina omista suunnitelmistamme, että pysymme koko ajan niiden herroina eikä meistä tulee niiden orjia. Se voi auttaa meitä olemaan irtaantuneita siitä, mitä haluamme tehdä seuraavaksi tai mitä teimme aikaisemmin niin, että pystymme keskittymään siihen, mitä teemme nyt.

Se auttaa meitä elämään nykyajassa eikä tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Ja preesensissä – "nyt hetkessä" – ei ole kiirettä, sillä aikaa ei kulu.

Kiire puolestaan on jatkuvaa pyrkimystä seuraavaan, pois nykyisestä.

Joulu ja 2000 vuotta vanhat tapahtumat, joita näinä päivinä juhlimme, tarjoavat hyvät puitteet pohtima näitä kysymyksiä. Se on aika, jolloin jokainen meistä voi pysähtyä ajattelemaan itseään koskevia tärkeitä asioita – jokainen voi omistaa rauhassa aikaa olennaiseen.

Mutta sitä varten täytyy uskaltaa pysähtyä. Sen voi tehdä jo ennen 25.12. ja miettiä, mihin maaliin elämämme tähtää. Vai juoksemmeko vahingossa maratonia?

Oikein hyvää joulua.

Santi Martínez

Kirjoittaja Santi Martínez on valtiotieteiden maisteri ja MBA. Santi toimii johtajuuskouluttajana Providentia Oy:ssa, opettaa yritysvastuuta ja etiikkaa Aalto-yliopistossa sekä johtajuutta ja liike-elämän etiikkaa Keniassa. Santin lempiaiheita ovat onnellisuuden ja vapauden välinen yhteys sekä motivaatioon liittyvät kysymykset.

 
  • Hieno kirjoitus. Kiitos. Jos tuosta kirjoituksesta ei pitänyt, sitä ei kiireltään varmaan ehtinyt lukea rauhassa.

  • Matias Forss

    Voisiko elämä olla ampumahiihtokilpailu? Se vaatii itsehillintää, tauluun ei osu, jos ampumapaikalle saapuu hengästyneenä. Joulun aikaan sain seurata tätä suosikkitelevisiolajeihini kuuluvaa. Ampumakilpailuvertauksesta tulee vähän mieleen että olisi loputtomasti aikaa tähtäillä, parantaa asentoa ja odotella tuulen tyyntymistä. Toisaalta monet ammunnan harrastajat harjoittelevat metsästystä varten, ja metsästäessä pitää maaliin osua silloin, kun eläin on kohdalla. Aika ei silloin ole vain ihmisen päätösvallassa.
    (pahoittelen jos sama kommentti tulee moneen kertaan mutta selain ilmoitti virheestä)

  • Aika kiinnostava näkökulma. Jään odottelemaan, mitä kirjoittaja vastaa. Ainakin se osoitettiin, ettei mikään analogia päde kaikissa yksityiskohdissaan. Mutta ampumakilpailu-analogian ydin varmaan pitää?

    Silti hyveiden näkökulmasta on muistettava, että tarvitaan kaikkia hyveitä. Ei pelkkä "kiireettömyys" riitä: tietyt asiat, kuten sanoit, vaatii nopeita päätöksiä.

    VIISAUDEN HYVE, täydessä mitassaan, välttää samalla kertaa … sekä vitkastelun että hätiköinnin.

    Tärkeitä kysymyksiä pohditaan meille suodun ajan ja lahjojen puitteissa. Kun harkinta on ohi ja päätös tehty, seuraa toiminta – ilman jossittelua ja ikuista "what if".

  • Kirjoittaja ei liene joulukiireiltään ehtinyt vastata? 😉

  • Santi

    Kiitos Matias kommentistasi ja anteeksi kun vastaukseni kesti niin kauan. Kiitos myös Jason kun jaksat patistaa.

    Tuo ampumahiihtokilpailu-analogia on ilman muuta osuva. Uskon, että vastaavia analogioita löytyykin helposti lisää. Kirjoituksessani halusin vain korostaa, ettei elämää tarvitse elää aikaa vastaan, niin kuin joskus tuntuu olevan. Välillä tuntuu siltä, että ainoa pyrkimys on saada mahdollisimman paljon asioita aikaan, kun taas tärkeintä on, että eletään hyvällä tavalla. Tosin jos haluaa tehdä asiat hyvin, siihen kuuluu että ne tehdään ajallaan ja sopivassa ajassa. Nopeus, vauhti ja nopea temppo eivät siis tarkoita samaa kuin kiire, josta puhuin kirjoituksessani. Voi hyvinkin elää preesensissä, sisäisen rauhan turvaamana, ja tehdä asiat nopeasti, sillä nopeus ei ole samaa kuin hätiköinti.

    Tuo tarkoittavani kiire siis on mielestäni 'henkinen sairaus', jota on helposti hoidettavissa hyveiden harjoittamisen avulla. Uskon, että ensimmäisiä 'toimenpiteitä' sairauden hoidossa on nimittäin hyväksyä, niin kuin sinä Matias hyvin totesit, ettei aika ole ihmisen päätösvallassa.

  • Joulukiireeseen liittyvä juttu Novetoksen blogissa:

    "Pidä siis kiirettä, se virkistää aivotoimintaasi ja suuntaa ajatuksesi pois vaivoistasi. Myöhään jouluaattoiltana nautit sitäkin enemmän, kun saat lopulta vain olla."

    Tänä jouluna naura syyllisyydelle [Novetos blogi]

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€