Käännyttämisen hyveestä

Käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat kaikki pahasta. Eikö? Kirjoittaja väittää, että ne ovat kaikki hyvästä. Moraalia ja totuutta ei voi hylätä ampumatta itseään jalkaan.

Melkein kaikki ihmiset näyttävät ajattelevan, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat pahoja asioita. Julkisessa keskustelussa asia on selvä: ketään ei saa tuomita, vielä vähemmän käännyttää missään nimessä, ja jos jollakin on oikeassa olemisen pakko, tätä tyyppiä pitää välttää.

Minulla on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on näitä termejä koskeva epäselvyys: millaisista toiminnoista tässä oikein puhutaan? Toinen ongelmani on, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat mielestäni hyviä asioita.

Eikä pelkästään hyviä asioita, vaan tekisi mieleni sanoa, että jos emme yritä käännyttää muita, emme usko kykyymme tavoittaa totuus, ja jos emme tuomitse pahoja tekoja, niin meissä on jotain vikaa. Ihmettelen, miten kukaan voisi pitää näitä asioita pahoina ja vältettävinä.

Käännyttäminen…

Sanotaan, että uskon ystäväni Karin olevan luotettava tyyppi. Jos todella uskon tämän, uskon myös, että minulla on hyvät perusteet uskomukseni puolesta. Tiedän, että Kari palauttaa lainaamansa tavarat aina ajallaan, hän hoitaa pyydetyt hommat, auttaa miestä mäessä. Siinäpä mies, joka ottaa velvollisuutensa ja muut ihmiset vakavasti.

Nyt voin kysyä seuraavaa: Eikö olekin parempi, että ihmiset pitävät totena väitteitä, jotka ovat tosia, sen sijaan, että uskoisivat epätotuuksia? Tähän kysymykseen pitää vastata yksiselitteisesti "kyllä". On hyvää ja oikein, että ihmiset uskovat asioita, jotka ovat tosia, ja eivät usko asioita, jotka eivät ole tosia.

Jos joku ei usko, että Kari on luotettava (ja Kari tosiaan on luotettava), niin tämä on paha asia. Jos kaverini Timppa on sitä mieltä, että Kariin ei voi luottaa, haluan käännyttää Timpan, koska Timppa on mielestäni väärässä.

Jos en välitä siitä, mitä muut ihmiset uskovat Karin luotettavuudesta, en joko välitä Karista tai Timpasta. En kunnioita Karia, jos annan ihmisten uskoa hänestä mitä sattuu. En kunnioita Timppaa antamalla hänen uskoa, että Kari on epäluotettava. Kunnioitan Timppaa järkevänä oliona, jos yritän antaa hänelle mahdollisimman hyvät perusteet uskoa, että Kari on todella luotettava.

Haluan siis käännyttää Timpan uskomaan, että Kari on luotettava. Käännyttäminen on hyvä asia – teko, joka on meidän velvollisuutemme järkevinä olioina.

…vai tuputtaminen?

Mitä sitten on tuputtaminen, jota usein pidetään pahana käännyttämisenä? ("Timppa tuputtaa näkemyksiään uskonnosta ja politiikasta kaiken aikaa.") Tämä tuputtaminen ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että haluamme muiden ihmisten uskovan väitteitä, joita itse pidämme totena. Tämähän – kuten edellä esitin – on hyvä asia.

Voisimme ymmärtää tuputtamisen niin, että vaaditaan toisen mielenmuutosta ilman hyviä perusteita. Tämäkään ei vielä riitä, koska meillä ei ole yksiselitteisiä mittareita ratkaista milloin perusteet ovat riittävän hyviä. Joskus erimielisyydet koskevat nimenomaan siitä, mitä hyvät perusteet ovat. Tarvitaan jotakin muuta.

Tämä jokin muu voisi olla, että henkilö tekee käännyttämisestä kaiken kommunikaationsa pääasian. Hänen ainoa tarkoituksensa olla yhteydessä toisten ihmisten kanssa on saada heidät samalle kannalle itsensä kanssa.

Lisäksi tällainen henkilö yleensä kieltäytyy ymmärtämästä erimielisen ihmisen tiedollista tilannetta. Hän ei halua tunnustaa, että toisella voi olla hyviä perusteita oman kantansa tueksi, tai hän itse voi olla väärässä omien perusteittensa vakuuttavuudesta.

Oikeassa olemisen pakko…

Edellä sanottu pätee myös oikeassa olemisen pakkoon. Palataanpa takaisin Kariin ja Timppaan.

Jos Kari sanoo, että Timpalla on oikeassa olemisen pakko, Kari sanoo Timpasta jotakin kielteistä. Timppa olisi parempi tyyppi ilman tätä pakkoa. Aina kun miehet viettävät aikaa yhdessä katsellen jalkapalloa (tai mitä muuta nyt miehet yhdessä tekevätkin), Karia pännii Timpan oikeassa olemisen pakko.

Mutta mikä tämä ominaisuus oikein on? Ottaako Karia päähän se, että kun Timppa väittää jotain, hän ajattelee olevansa oikeassa? Jos asia on näin, Karin asenne on hiukan lapsellinen.

Tässä mielessä meillä kaikilla (myös Karilla) on oikeassa olemisen pakko. Kun esitämme jonkin näkemyksen, ajattelemme olevamme enemmän tai vähemmän oikeassa. Ajattelemme myös olevamme asemassa, jossa meillä on edes jonkinlainen pääsy totuuteen. Jos emme ajattele näin, on meissä jotain vikaa.

Ajattelepa arkisen itseluottamuksen tärkeyttä. Jos Karilla ei ole alustavaa luottamusta siihen, että hän pystyy korjaamaan uuden Audinsa, ei hän rupea koko hommaan. Jos Kari sattuu olemaan automekaanikko (ja Karihan on), on tämä huono asia.

Sama pätee tietämiseen. Jos haluan olla henkilö, joka puhuu totta, on minulla oltava usko siihen, että olen todella kykenevä pääsemään totuuden jäljille. Jos Kari ei olisi automekaanikko, ei olisi niinkään väliä sillä, mitä hän uskoo kyvystään korjata Audeja.

Tämä ei kumminkaan päde tietämiseen: me kaikki (myös Kari ja Timppa) pyrimme puhumaan totta. Totuuden suhteen olemme kaikki automekaanikkoja. Meidän on luotettava siihen, että voimme ainakin päästä totuuden jäljille.

…vai vääristynyt itseluottamus?

Tällä tavalla ymmärrettynä oikeassa olemisen pakko on siis perustava oletus kaikelle tietämisellemme. Kriitikko voisi kuitenkin vastata tähän sanomalla, että olen ymmärtänyt oikeassa olemisen pakon väärin. Siitä voi olla myös kielteinen, paha muoto.

Hän olisi oikeassa: oikeassa olemisen pakko voi lähteä käsistä aivan kuin itseluottamuskin.

Henkilö, jolla on liian vahva itseluottamus, voi olla pöyhkeä ja halveksiva. Lisäksi hän voi tuottaa pahaa itselleen ja muille, koska hän yrittää liian paljon – ja epäonnistuu, tai jopa kieltäytyy hyväksymästä tosiasioita.

Vääränlaisella oikeassa olemisen pakolla voidaan tarkoittaa liian vahvaa tiedollista itseluottamusta. Henkilö ei ota vakavasti toisten vastalauseita (jotka ovat hyvin perusteltuja) ja uskoo (huonoin perustein), että vain hänellä on pääsy asiaankuuluviin tosiseikkoihin.

Tuomitseminen…

Käännyttämisen ja oikeassa olemisen pakon lisäksi itse tuomitsemisen käsitettä käytetään usein hämmentävästi.

Voimme puhua tuomitsemisesta juridisessa mielessä, kun tuomari tuomitsee syytetyn syylliseksi. Juridinen tuomio kohdistuu syytetyn tekoihin ja tuomitsemisen perusteena on laki. Tässä tuskin on kenenkään mielestä mitään väärää.

Jos Kari pitää Timppaa tuomitsevana, lausuu hän jälleen kerran Timpasta jotakin kielteistä. (Tässä vaiheessa tekisi mieli kysyä, miksi Kari viitsii olla Timpan kaveri, koska hänellä ei näytä olevan Timpasta paljoakaan hyvää sanottavaa.) Mitä Kari mahtaa tarkoittaa?

Voisiko Kari tarkoittaa sitä, että Timppa pitää joitakin sellaisia asioita väärinä, mitä Kari itse pitää oikeana? Jos näin on, Kari jälleen kerran nihkeilee huonoin perustein.

Kun joku sanoo, että hän pitää murhaamista vääränä, hän tuomitsee murhaamisen. Sama pätee myös positiivisiin moraalisiin arvostelmiin: jos olen sitä mieltä, että meillä on velvollisuus auttaa kärsiviä, pidän auttamatta jättämistä moraalisesti vääränä. Toisin sanoen tuomitsen auttamatta jättämiset. Olen sitä mieltä, että niin ei pitäisi tehdä.

Jos tuomitseminen tarkoittaa moraalisten arvostelmien tekemistä, jokainen ihminen, jolla on moraalisia näkemyksiä, tuomitsee.

Mutta miksi yleensäkään tehdä moraalisia arvostelmia? Tästähän seuraa se ikävä juttu, että joudumme toisinaan vaatimaan toisia ihmisiä parantamaan tapansa ja näin rajoittamaan heidän vapauttaan. (Vielä ilkeämpää on se, että joku voi tuomita minut vaatimalla minua muuttamaan tapojani.)

Jos käännyttämisen taustalla on pyrkimys (etten sanoisi: rakkaus) totuuteen, on tuomitsemisen taustalla taas pyrkimys (etten sanoisi: rakkaus) hyvyyteen. Jos minulla on hyvät perusteet uskoa, että jokin toimintatapa on oikein ja jokin toinen taas väärin, on välinpitämätöntä muita ihmisiä kohtaan pitää tämä omana tietonani.

Rakkaus hyvyyteen johtaa Timpan tuomitsemaan Karin toilailut siinä toivossa, että tämä parantaisi tapansa.

Tässä mielessä tuomitseminen (ja tuomion kohteena oleminen) on normaali osa jokapäiväistä elämäämme.

…vai vihaaminen?

Kari voisi olla nyt kyllästynyt minuun ja väittää, että Timpan tuomitseminen on jotain muuta kuin tätä. Kari ei pidä Timpan tuomitsevasta puheesta. Näin siksi, että Kari ei halua muuttaa tapojaan; hän on sitä mieltä, että hänen tapansa ovat hyvät.

Kari kumminkin itse huomauttaa mielellään Timpalle, jos Timppa ei hänen mielestään toimi oikein. Tietenkään Kari ei tuomitse, koska hän ajattelee olevansa oikeassa. Timppa puolestaan tuomitsee, koska hän on väärässä.

Jos Kari ajattelee näin, on hän käsitteellisen sekaannuksen vallassa. Karin mukaan pelkästään moraalisen erimielisyyden olemassaolo hänen ja Timpan välillä riittää perusteeksi syyttää Timppaa. Voisimme siis sanoa, että Kari syyllistyy tässä itse moraalisesti vääristyneeseen tuomitsemiseen.

Vääränlainen tuomitseminen on sitä, että tuomitsemme vihasta ja huonoin perustein, emme rakkaudesta hyvyyteen ja hyvin perustein.

Tuomitsemme oikein, kun haluamme itsellemme ja muille hyvää. Haluamme hyvyyden toteutuvan, joten haluamme ihmisten tekevän hyviä asioita ja kehittävän hyvän luonteen. Emme tuomitse murhaajaa, koska vihaamme murhaajia. Tuomitsemme murhaajan, koska pidämme murhaamista vääränä ja koska meillä on hyvät perusteet uskoa, että tämä henkilö todella teki murhan.

Relativismi ja vapauden vaatimus

Miksi sitten niin moni pitää käännyttämistä, oikeassa olemisen pakkoa ja tuomitsemista pahoina asioina?

Eräs syy voi olla käsitteellinen hämmennys. Henkilö ei ole onnistunut ajattelemaan selkeästi omaa tiedollista ja moraalista asemaansa.

Toinen syy voisi olla tiedostamaton relativismi ja henkilökohtaisen vapauden vaatimus. Sinulla on oma totuutesi ja minulla omani; sinulla on oma hyvyytesi ja minulla omani. Jos minulla olisi jokin velvollisuus järkeä ja totuutta kohtaan, vapauttani rajoitettaisiin. Samoin olisi vapauteni rajoitettu, jos minua koskisi jokin perustava moraalinen velvollisuus.  Jos henkilö ajattelee näin, on hänellä ongelmia.

Tällainen henkilö ei tunnusta totuuden eikä hyvyyden olemassaoloa: hän torjuu sekä tiedon että moraalin kategoriat. Kari voisi väittää olevansa tällainen henkilö, mutta sen eläminen todeksi on lähes mahdotonta.

Kari päätyykin pitämään – täysin epäjohdonmukaisesti – omaa totuuttaan ja moraaliaan kaiken mittarina. Jos Timppa on eri mieltä Karin kanssa, on Timppa väärässä ja moraaliton.

Siispä ainoaksi vaihtoehdoiksi jäävät hyveellinen käännyttäminen, tiedollinen itseluottamus ja pahan tuomitseminen. Kolikon kääntöpuolena itse kunkin on harjoiteltava pitkämielisyyttä ja erimielisyyden sietokykyä. Moraalia ja totuutta ei voi hylätä ampumatta itseään jalkaan.

Aku Visala

Aku Visala on uskonnonfilosofi, joka toimii tutkijana Notre Damen ja Helsingin yliopistoissa. Ennen muuttoaan Amerikan ihmemaahan hän oli vierailevana tutkijana Oxfordissa. Hän harrastaa elokuvia, elokuvamusiikka ja niistä kirjoittamista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€