Pankkien yhteiskuntavastuu: pelkkä hullu idea?

Mitkä hyveet pankkiala on unohtanut? Entä voiko pankkiin luottaa, kun se sanoo olevansa vastuullinen? Onko talousjournalismi kohdellut pankkeja silkkihansikkain? Kirjoittaja uskoo, että pankkien yhteiskuntavastuu on nouseva trendi.

"Auta meitä ideoimaan, kuinka pankkeja pitäisi johtaa", kehotti Bank of American johtaja keväällä.

"Pankkien johtamista pitää säännellä tarkemmin ja toimintatapaamme on muutettava. Pankin järkevä johtaminen ei ole rakettitiedettä, vaan uskomme, että tässäkin liiketoiminnassa asiakas on lopulta oikeassa."

Tervetullutta yhteiskuntavastuuta? Kyllä. Hyvää johtamista? Varmasti. Talousmediakin innostui ja nosti näyttävästi esiin pankin uuden verkkosivun, joka kokosi kansalaisten johtamisideoita.

Innostus vaihtui pian toimittajien häpeäksi, sillä uutisen takana oli pankin sijaan kampanja, jolla viestinnän ammattilaisista koottu aktivistiryhmä kiinnitti huomiota pankkien moraalikatoon.

Pankit ovat suurimmassa kriisissä sitten 1930-luvun laman. Kansalaisten luottamus pankkeihin on huonompi kuin koskaan niiden historiassa. Nuorten silmissä pankit eivät ole koskaan ansainneet luottamusta. Y-sukupolven nuorista vain viidennes suosittelisi pankkiaan, kertoo tutkimuslaitos MRM.

Kriisitilan oire on myös pankkien markkinointiviestinnän lisääntyminen ja leviäminen sosiaaliseen mediaan. Pankit käyttävät ennätyksellisiä summia yhteiskuntavastuu- ja brändikampanjoihin, joiden tarkoitus on kirkastaa niiden kuvaa asiakkaiden silmissä.

Me kuluttajat näytämme nielaisseen pankkien markkinoinnin yllättävän kritiikittömästi. Vaikka uutiset suoltavat kylmää faktaa vakavista tappioista ja suoranaisista rikoksista, useimmille asiakkaille meno tuntuu olevan markkinoiden arkea, business as usual, jolle annetaan hiljainen siunaus.

Hiljaiset vahtikoirat

Kaikkien aikojen pankkikriisin kynnyksellä moni ihmettelee, miksi pankkien sääntely on noussut uutisaiheeksi niin myöhään. Miksi talousmedia ei soittanut ajoissa hälytyskelloja ja vaatinut pankeilta vastuuta? Taloustoimittajat kuitenkin pohtivat ammatikseen talouden perusteita.

Media on ollut myötäsukainen pankkeja kohtaan, koska rahoitusalan palveleminen ja voiton tekeminen  on ollut niille tärkeämpää kuin journalistinen analyysi, totesivat taloustieteilijät ja toimittajat yhteisessä konferenssissaan Covering the Crisis. "Kaikki seuraavat maailmantalouden suurta urheilujuhlaa. Ja kaikki haluavat voittaa. Meillä kaikilla on oma lehmämme ojassa", totesi Jason Schenker, markkinatutkimusyritys Prestige Economicsin johtaja. Journalistit pelkäävät myös syyllistyvänsä paniikin lietsomiseen, jos kirjoittavat ikävistä ilmiöistä.

Entä miten pankit ovat päätyneet yhteiskunnissa näin suojattuun asemaan? Jotta tilannetta voisi ymmärtää, on katsottava lähipankin konttoria kauemmas. Pankkien yhteiskuntasuhteilla on pitkä ja menestyksekäs historia. Toisen maailmansodan jälkeen pankit ovat panostaneet markkinointiviestintään ja ammattimaisen lobbaukseen. Se on vakuuttanut monet poliitikot ja asiakkaat siitä, että pankkitoiminnan vapaus takaa yhteiskunnan hyvinvoinnin.

Pankkien sääntelyä on jo pitkään on purettu etenkin Yhdysvalloissa, joka on pankkimaailman keskus. Julkista valvontaa on korvannut ajatus markkinoiden omasta kyvystä säännellä itseään. Pankkien villiä ja vapaata roolia on tuettu vuosien varrella mainostauluista tutuilla sloganeilla: pankki on "vaurauden kasvattaja" ja "perhen tulevaisuuden turvaaja", ja lainalla jokainen voi toteuttaa materiaalisia unelmia, joihin ei oikeasti olisi varaa, kuten Nordean slogania "Making it possible" voi halutessaan tulkita. Haaveemme onnesta, turvasta ja hyvästä sosiaalisesta asemasta ovat tiiviisti pankkien taskussa.

Korjaamme parhaillaan poikkeuksellisen onnistuneen viestinnän satoa. Pankit koetaan niin tärkeiksi, että kansalaisten on maksettava niiden aseman säilyttämisestä. Yhteiskuntavastuun vaatijat ovat saaneet huomata, että pankit eivät halua olla vastuussa yhteiskunnasta. Sen sijaan yhteiskunta on ottanut vastuun pankeista.

Tehokas toiminta, tehoton yhteiskuntavastuu

Yhteiskuntavastuun suurin ongelma on se, että ei sido pankkeja mihinkään. Yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan vastuuta, jonka yritys ottaa sen lisäksi, että noudattaa lakia. Tämä lain ja moraalin välinen harmaa alue on pankeilla poikkeuksellisen suuri.

Yritysetiikan nykypäivää ovat yhteiskuntavastuun ohjelmat, joita näkee yhä useammin myös pankeilla. Niiden tavoitteet ovat usein enemmän mielikuvallisia kuin eettisiä.

Yhteiskuntavastuu toimii parhaiten silloin, kun se on strateginen valinta, joka ohjaa koko yrityksen kehittämistä. Pankit välttävät kuitenkin ottamasta kantaa suurimpiin vastuukysymyksiin, voiton maksimoinnin etiikkaan ja velkaantumisen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Pankit vakuuttavat, että rehellisyys on niille tärkeä arvo, mutta eivät anna raporteissaan konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka rehellisyys käytännössä toteutuu.

Sen sijaan ne antavat yrittäjyysneuvontaa, talouskasvatusta ja mikrolainoja yhteiskuntavastuun nimissä. Vaikka mikrolainat on suunnattu kaikkein köyhimmille, yleinen trendi on, että pankkipalvelut kallistuvat ja etääntyvät kuluttajista, ja yhteiskunnan laidalle ajautuneet joutuvat etsimään kallista lainarahaa jostakin muualta kuin pankista.

Myös tuotevastuu on pankkitoimialalla eettisesti hankala asia. Kumisaappaiden osto on kuluttajalle turvallista ja viallinen tai haitallinen tuote korvataan. Pankkien sijoitusinstrumentit ja sijoitustuotteet taas sälyttävät asiakkaalle riskejä, joita hänen on vaikea itse arvioida. Pankit ovat kauan voineet myydä arvottomia ja ylihinnoiteltuja tuotteita ilman sosiaalisen vastuun velvoitteita.

Eettinen sijoittaminen, reilu kauppa ja yhteiskuntavastuu ovat 1990-luvulta alkaen lisänneet painetta kohentaa pankkitoiminnan etiikkaa. Monet pankit ovat viime vuosina allekirjoittaneet YK:n kestävän kehityksen periaatteet tai rahoitusta koskevat Equator-periaatteet. Vapaaehtoisten suositusten muutosvoima on jäänyt vähäiseksi, ja pörssikuplat ovat saaneet rauhassa paisua ja poksahtaa.

Uutta eettistä trendiä edustaa myös Public banking -liike. Se on palannut pankkitoiminnan juurille ja alkanut perustaa pieniä, paikallisia pankkeja. Niiden toiminta on läpinäkyvää eivätkä ne keinottele tai pyri maksimoimaan voittoaan. Myös pankkien kansallistaminen, joka useimpien korvissa kuulostaa sosialismilta, on viime vuosina yleistynyt.

Historiallisesti yhteiskuntavastuukampanjoilla on pyritty estämään juuri yritysten kansallistamista, joka yleistyy vaikeina aikoina kuten sota- ja lama-aikana. USA:ssa Citigroup, Freddie Mac ja Fanny Mae, vakuutusjätti AIG ja Euroopassa  BPN, Royal Bank of Scotland ja kaikki Islannin suuret pankit on viime vuosina pelastettu kriiseistä antamalla ohjat enemmän tai vähemmän valtiolle.

Pankkitoiminnan hyveiden lyhyt historia

Pankit on nähty puhtaasti taloudellisina toimijoina, ja siksi niiden toimintaan ole historiallisesti liitetty moraalisia ihanteita kuten muissa yrityksissä. Pankkitoiminnan perustava moraalinen ongelma syntyy siitä, että pankkien ei ole katsottu vastaavan siitä, mihin ne lainoja myöntävät. Lainarahalla on saatu aikaan paljon hyvää, mutta sillä on myös  käyty sotia, tehty päihde- ja asekauppaa ja rahoitettu kansalaisiaan sortavia hallituksia.

Ensimmäiset pankit toimivat Assyriassa, missä maanviljelijöille ja kauppiaille lainattiin viljaa. Babylonian ja Rooman valtakunnan temppeleiden pihoilla versoi valuutanvaihtajien ja talletuspankkiirien ammattikunta. Tunnettu kuvaus näistä pankkiireista löytyy Raamatusta, jossa Jeesuksen ainoa väkivallanteko on rahanvaihtajien pöytien kaataminen.

Keskiajan jälkeen pankkitoimintaa harjoittavia perheyrityksiä alkoi versoa Italiassa, Hollannissa ja Britanniassa. Vasta 1900-luku näki  pankkien kasvun nykyisiksi kansainvälisiksi jättiläisiksi, jotka tietotekniikan kehittyessä ja sääntelyn heiketessä saattoivat tehdä salamannopeita kauppoja kaikkialla maailmassa. There's no street like Wall Street" oli bisnesväen uusi lentävä lause.

Uskonnon moraalinormien vaikutus pankkitoimintaan on ollut muuta yritystoimintaa väljempi. Juutalais-kristillinen perinne näkee koronkiskonnan ahneuden pahetta edustavana syntinä. Juutalainen laki, Islam ja kristinuskon valtavirta eivät pidä vaurastumista paheena, jos vain keinot ovat rehelliset ja vauras auttaa köyhiä.

Velkaantuminen on nähty näissä uskonnoissa orjuuden kaltaisena tilana. Juutalaisen kalenterin riemuvuosina, tarkemmin sanottuna joka 50. vuosi, velkoja antoi velallisensa aloittaa puhtaalta pöydältä, maa palautettiin alkuperäiselle omistajalleen ja orjat vapautettiin. Tämä käytäntö oli perustava tae yksilön vapaudelle. Näitä periaatteita ei ole sovellettu pankkitoimintaan, vaikka monet valtiotkin antavat köyhemmille maille velkoja anteeksi.

Mitä Adam Smith tekisi?

Mikseivät pankit kilpaile moraalisilla standardeilla ja vastuullisuudella? Kenties nöyryyden ja kohtuuden hyveet painavat vaa'assa aina vähemmän kuin korkeat tuotto-odotukset. Sijoittajat ovat pankkien tärkein sidosryhmä. Sijoituksilla tehdään sinänsä hyviä asioita, kuten maksetaan tulevaisuuden eläkkeitä. Mutta kuka lopulta määrittelee, mikä on kohtuullinen tuotto? Tyytyisinkö itse vapaaehtoisesti pienempään eläkkeeseen?

Toisen suuren ongelman muodostavat pankkien petokset, jotka liittyvät ahneeseen keinotteluun. Nopeiden voittojen saamiseksi pankkien työntekijät turvautuvat usein vilppiin. Väärinkäytöksistä ja korkojen manipuloinnista syytetyn Barclay's Bankin entinen johtaja Martin Taylor kuvaa äskeisessä BBC:n haastattelussa pankin toimintaa "järjestelmälliseksi epärehellisyydeksi". Kun finanssivalvoja FSA selvitti tarkemmin  pankin harjoittamaa korkojen peukalointia, Barclaysin työntekijät kuvasivat hyvin avoimesti, kuinka manipulointi on arkinen "maan tapa".

Ahneuden logiikka on pankkitoiminnan ytimessä, mikä tekee siitä eräänlaisen markkinatalouden ääri-ilmiön. Itsekäs voitontavoittelu ei kuitenkaan alun perin ole ollut markkinatalouden moraalinen periaate. Markkinatalouden keskeisin filosofi Adam Smith painotti, että juuri rehellisyys ja ystävyyteen perustuvat suhteet takaavat terveen markkinatalouden. Yksilöiden itsekkäät motiivit taas saattavat vääristää markkinoiden moraalin ja rapauttaa luottamuksen.

Adam Smith tuskin osasi kuvitella, miten vahvan jalansijan itsekkyys lopulta vapailla markkinoilla saisi.

Wall Streetin valtaus ja moraalin muutos

"Liity meihin. Sinä et ole laina", kehottaa suurkaupunkeihin jalkautunut Occupy Wall Street -liike. Myös Kreikan, Espanjan ja USA:n mellakat antavat viitteitä siitä, että velkataakka on kasvanut suuremmaksi kuin tavallinen kansalainen jaksaa kantaa.

Nykyisen talouskriisin syyksi on esitetty moraalikatoa. Se syntyy siitä, että pankkiala on voinut siirtää osan riskeistään toisten kannettavaksi. Yksi merkittävä moraalikadon syy on se, että pankit uskovat julkisen sektorin viime kädessä pelastavan pankin veronmaksajien rahoilla. Olisiko kohtuutta sekin, että pankit kantaisivat muiden yritysten tavoin riskinsä ja tappionsa?

Jos rahoitusalan moraalinen pohja ei muutu, sijoittaja Georg Soros ennustaa pankkijärjestelmän kaaosta ja muutosta, joka on verrattavissa Neuvostoliiton romahdukseen. Samaan synkkään tulokseen päätyi 17 taloustieteilijän ryhmä, joka hahmottelee Euroopan hajoamista ja maailmanlaajuista taantumaa. Moraalisella ryhtiliikkeellä alkaa olla kiire.

Kuten alussa esitellyssä Bank of Americaa kritisoivassa kampanjassa hieman ironisesti todettiin, pankin johtaminen ei ole rakettitiedettä. Pankkien moraalin ulkoistaminen vapaaehtoiseksi yhteiskuntavastuuksi ei ole toiminut halutulla tavalla.

Kun talouslaivamme parhaillaan ottaa pohjakosketuksen, on helppo ennustaa, että kriisin ratkaisuja tullaan etsimään pankkijärjestelmän etiikasta ja pankkien johtamiskulttuurista. Laajempi yhteiskuntavastuu voi pian olla totista totta.

Karoliina Malmelin

Karoliina Malmelin on valtiotieteiden tohtori ja Koulutuskeskus Agricolan kehittämiskonsultti, jonka erityisalaa ovat viestinnän etiikka ja yritysten yhteiskuntavastuu. Perheen lisäksi Karoliinaa liikuttavat eniten tutkiminen, kirjoittaminen, uinti ja Tuomasmessu.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€