Kuolema tuli työpaikalle

Kuolema työpaikallaSähköposti esimieheltä otsikolla "Surullisia uutisia" ei innosta avaamaan. Luen viestin ja epäusko iskee päälle. Luen uudestaan, epäusko vaihtuu sanattomuudeksi. Luen vielä kolmannen kerran. Uutiset olivat otsikkonsa mukaisia.

Työskentelen suhteellisen pienessä yrityksessä. Alle sadan hengen porukasta kaikki tuntevat toisensa, ovat työkavereita keskenään — ainakin jollain tasolla. Siispä jonkun menehtyminen, erityisesti äkillinen sellainen, vaikuttaa poikkeuksetta kaikkiin.

Suomessa kuolee liikenneonnettomuuksissa vuosittain vajaa 400 henkilöä. Suomi herää uuteen päivään ja ihmiset lähtevät töihin. Yksi henkilö kuolee tuona päivänä. Tilastot sellaisenaan eivät kuitenkaan kosketa, vaikka olisivat rankempiakin.

Paitsi, kun joku samasta huoneesta on osallisena näihin tilastoihin. Kuten nyt.

Kuolema pitää käsitellä ja suomalaiseen mielenlaatuun sopivat muodollisuudet ja tavat paremmin kuin puhuminen. Mutta myös puhuminen on välttämätöntä.

Tapoja tehdä tärkeää surutyötä*

  • Avoin tiedotus
  • Suruliputus
  • Hiljainen hetki
  • Kynttilä työpöydälle
  • Ryhmäkeskustelut (myös ammattilaisen ohjaamat)
  • Adressin laatiminen

Linkeissä lisää ajatuksia ja tapoja.

Johtajan haaste

Johtajalle kuolema on taas uusi haaste, joka viimeistään osoittaa että johtaminen on ihmisten kohtaamista. Johtajuus on muiden tukemista — sitä että johtajalla on voimaa, josta muut voivat ammentaa. Johtajuus on myös oman itsensä tukemista: muiden ammentava voima on ensin saatava jostain.

Elämä kuitenkin jatkuu. Työt jatkuvat.

Ja tässä kontekstissa surutyö tehdään, ja se on tehtävä, vaikka helppoa se ei ole. Käsittelemättömät, kuopatut tunteet saavat aikaan vain pahaa.

Suru lähtee suremalla, viha vihaamalla, mutta mieti myös miksi tunnet niin kuin tunnet. Tunteet ovat viestejä, eikä niillä ole moraalista ulottuvuutta. Ne kertovat tarpeistamme, jotka ovat täyttyneet tai jääneet täyttymättä.

Pohdi omia tunteitasi ja tarpeitasi, ymmärrät ehkä paremmin myös muita, joita kuolema koskettaa.

Onko pakko olla niin, että vasta kuolema saa meidät (jälleen) ymmärtämään elämän arvon. Onko jonkun pakko kuolla, että muut voivat elää?

* Lähteet

Kokemuksia työkaverin kuolemasta:

Jussi Ruokomäki

Jussi Ruokomäki on ohjelmistosuunnittelija ja viisauden rakastaja, joka rentoutuu iltaisin — kun muu perhe on nukahtanut — lukemalla Aristoteleen ikivihreitä koodauksen ohessa.

 
  • Agape

    "Suru lähtee suremalla, viha vihaamalla," Tähän pitää kommentoida, että vihan osalta tuo ei pidä paikkaansa. Vihaaminen synnyttää vain katkeruutta, kaunaa, koston kierteen ja lisää vihaa. Viha lähtee – anteeksi antamalla ja rakastamalla sekä sopimalla. Ei vihaamalla. Ihmettelen, miksi Hyvejohtajuus on langennut tällaiseen katkeruuden ja valheen ansaan. Rakkaus ja anteeksianto voittaa vihan.

  • Kiitos erinomaisesta kommentista, Agape!

    "Rakkaus ja anteeksianto voittaa vihan." Kyllä! Juuri näin!

    "Viha lähtee – anteeksi antamalla ja rakastamalla sekä sopimalla." Kyllä näinkin.

    Vihaaminen (tunteena) ei kuitenkaan synnytä katkeruutta, kostoa tai lisää vihaa. Niitä saattavat synnyttää vihan kannustamat teot.

    Ensisijaisesti kannustan rakastamaan, mutta kannustan myös vihaamaan. Jokin on synnyttänyt tuon vihan ja on äärimmäisen tärkeää tunnistaa mikä on vihan taustalla. Se helpottaa myös rakastamista ja anteeksiantoa.

    Kirjoitin aiemmin vihasta ja vihaamisesta todeten, ettei viha sinänsä ole oikein tai väärin.

    Myöhemmin lisäsin vielä, että tietyssä mielessä viha voi olla "hyvää", lainaten (kuten aina) itseäni suurempia ajattelijoita.

    Se ehkä valottaa kirjoitustapaani tässä artikkelissa. Jollekin "vihaaminen" voi olla määritelty tekona. Minä määrittelen sen tunteeksi. Ja siksi se on ok. Vihataan vain harkiten.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€